Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ovatko vanhempanne vaatineet teitä "olemaan välittämättä" siitä, miltä loukatuksituleminen tuntuu?
03.08.2017 |
Varsinkin silloin, kun ovat itse olleet loukkaajinanne? Esim. jos joku pilkkaa teitä, tai muuten käyttäytyy huonosti teitä kohtaan, ja sanotte siitä vnhemmillenne, niin suuttuvatko nämä siitä, että ette vain olleet piittamatta ja olette ilkeitä niitä toisia kohtaan, ja haukutte heidän käytöstään vanhemmillenne? Mun äiti oli tuollainen, että aina vaati mua olemaan piittaamatta. Nyt sitten kun oli meillä, ja komensin häntä hiukan yhdessä asiassa, ja äiti taisi vähän pahastua, niin ei vain ollut ihan ettei välittäis tunteistaan.
Muilta on helppo vaatia sellaista, mihin ei itsekään kykene, ja vielä syyllistää lapsiaan siitä, etteivät nämä toimi vaaditulla tavalla. Itsellä on oikeus kuitenkin piitata jos joku ei miellytä.
Kommentit (34)
Minun äidissäni on se hankalaa, että hän ei ole looginen, että myöntäisi tai muistaisi itsekin olleensa kohtuuton. Jos koittaisin nauraa hänelle, hänen loukkaannuttuaan, niin ei tajuaisi vihjettä. Vaan oikeasti vaan paheksuisi mua. Defenssit on korkeat.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on huonot välit, kannattaa ottaa etäisyyttä. Myös lapsella on oikeus katkaista napanuora.
Se (on ollut) ilman tukea todella vaikeaa. Koska en halua katkaista sitä vain siksi, että olisin itse mahdollisesti ymmärtänyt jotain väärin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Jos on huonot välit, kannattaa ottaa etäisyyttä. Myös lapsella on oikeus katkaista napanuora.
Lisäksi tuo pelkkä katkaisu ei olisi vaikuttanut mitään siihen, miten pystyn vastaisuudessa "opastamaan" ihmisille rajojani ja miten minua tulisi kohdella, jos joku luulee olevansa oikeassa ja möykkää suureen ääneen sitä kaikille haukkuen minua. Menen sellaisesta ihan kyykkyyn, koska en yksinkertaisesti osaa ajatella, että muut ovaŧ tyhmempiä kuin minä, kun on aina opetettu, että mä vain "väärinymmärrän".
ap
Että lähinnä tässä kiinnostaa tietenkin tuollaisesta opista toipuminen ja sen mitätöiminen. Haluan olla itse oman elämäni valtias. Ja oikeudenmukainen.
ap
Esim. jos joku loukkaa minua tahtomattaan, niin äidin mielestä se on vain väärinymmärrys ja vieläpä ilkeä sellainen minulta, eli että on pahantahtoista loukkaantua, ellei toinen ole tarkoittanut sitä. Siksi siitä ei pidä kuulemma mennä sanomaan yhtään mitään.
Ongelmana on, että joskus ei vain mitta enää kestä, ja olisi pakko sanoa. Selvittää asioita. On ihan hullua tuollainen kasvatus, että ei saa sanoa mistään, pitää vain syytää itseään.
Ja sitten kn tosiaan, jos mulle joku sanoo, niin heti pitää ottaa opiksi ja ai kauhea mikä häpeä, että joku joutui mulle huomauttamaan jostain. Musta kuulemma puhutaan jo kauas pahaa siksi. Mutta totta kai ei he nyt muuta voi, kun ei kaikille ole niin helppoa kestää niitä mun loukkauksia, mmmm. Niin mun pitää miettiä, etten loukkaa. Muiden ei tartte, koska äitihän sanoi mulle, ettei niistä pidä - eikä saa - välittää. Just just.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moi vaan kivikissaäiti! Ajattelitko vielä pitkäänkin vouhottaa siitä, että äitisi kehtasi siivottuaan sun kotiasi kaksi päivää, kysyä, että missä teillä säilytetään pattereita? Äitisi on jo unohtanut koko asian, meinaatko sinä vielä pitkäänkin mustamaalata häntä inhimillisestä kysymyksestään?
Onko sinusta jotenkin äidilleni eduksi, että on jopa unohtanut loukanneensa minua, sen lisäksi ettei muutenkaan halua sitä uskoa? Itsekin kohtelet ihmisiä niin? "Mä oon jo unohtanut sut, senkin pieni roska", niinkö?
ap
Oon kyllä sanonut noin jopa omille lapsilleni... mutta muistatteko kuinka 80-luvulla koulukiusaaminen vielä kuitattiin sanomalla ttä "sillä kiusaajalla on oikeasti paljon pahempi olo kiusatulla, ei se muuten ottaisi jotakuta toista silmätikuksi"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta äidin käytös kun olin lapsi varmisti sen, että jatkoin olemista hänelle törkeä takaisin, koska en arvosta hänenlaisiaan ihmisiä. Se vain varmaan aiheutti sen, että minun oli vaikea arvostaa itseäni :(
Miten voi kestää sen, ettei oma äiti rakasta? Kuka sen korvaa? Jos meinaa, etten olisi "antanut hänell takaisin". Sillä korvasin sen, ettei mua rakasteta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Oon kyllä sanonut noin jopa omille lapsilleni... mutta muistatteko kuinka 80-luvulla koulukiusaaminen vielä kuitattiin sanomalla ttä "sillä kiusaajalla on oikeasti paljon pahempi olo kiusatulla, ei se muuten ottaisi jotakuta toista silmätikuksi"
Niinpä. Kun ei siinä oikeasti auta mitkään selitykset ja koita ymmärtää sitä toista -vaatimukset.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka korvaa mulle sen, ettei mun äiti rakastanut mua? Miten jotkut voivat väittää, että on olemassa joku hyväntahtoinen, kaikkivoipa jumala muka, jonka mielestä on ihan ok, että mulla ei ollut hyvä olla?
ap
Ap ei nyt oikein taida ymmärtää, että loukkauksista ei haeta hyvitystä vanhemmilta vaan loukkaajalta. Miksi et sano loukkaajalle, että "tuo tuntui minusta pahalta"? Vai oletko vatsa 6v ja uskot, että isä ja äiti pystyy muuttamaan sinua paremmaksi, kun kerrot asiat heille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tuollaista typerää jumalaa pitäisi palvoa, saati minun rakastaa? Ollut hyvä rokote kaikenlaisia uskontoja vastaan tää kyllä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap ei nyt oikein taida ymmärtää, että loukkauksista ei haeta hyvitystä vanhemmilta vaan loukkaajalta. Miksi et sano loukkaajalle, että "tuo tuntui minusta pahalta"? Vai oletko vatsa 6v ja uskot, että isä ja äiti pystyy muuttamaan sinua paremmaksi, kun kerrot asiat heille?
Olen joskus ollut 6v. Yleensähän vanhemmat neuvoo, miten toimia ja suhtautua. Että kyllä se vaan "haetaan vanhemmilta". Vähitellen sitten hoidetaan ihan itse, tietenkin. Tai ei hoideta, jos on opastettu, että et saa sanoa mitään, koska se toinenhan siitä pahastuu vaan.
ap
Alue: Aihe vapaa
Jos on huonot välit, kannattaa ottaa etäisyyttä. Myös lapsella on oikeus katkaista napanuora.