Lue keskustelun säännöt.
Ystävät eivät saa lapsestaan otetta, ja se häiritsee kaikkea yhdessäoloa. Voiko mitään tehdä.
02.08.2017 |
Meillä on hyvät ja ihanat ystävät, joilla on lähes samanikäinen lapsi kuin meillä (täyttäneet tänä vuonna 3v). Nyt kesällä olemme tehneet paljon juttuja yhdessä, ja huomanneet että kavereiden lapsi pyörittää heitä mennen tullen. Kaikki ravintola-, uimaranta- ja huvipuistoretket menee siihen, että lapsi karkailee, ei usko kieltoja ja käskyjä ja vedättää vanhempiaan. Vanhemmat eivät oikein puutu tilanteeseen, hakevat vaan karanneen lapsen pois eivätkä sano mitään. Välillä uhkailevat jollain "liian isoilla" rangaistuksilla, joista jo se lapsikin tajuaa, että eivät kuitenkaan tule niitä toteuttamaan. Tai sitten vesittävät uhkauksena antamalla periksi. Todella usein lyövät padin ja kuulokkeet lapselle, jotta saavat hänet hiljaiseksi. Tuntuvat pelkäävän lapsen kiukkua ja luovivan siitä ohi.
Lapsen käytös ja vanhempien lepsuilu hallitsee kaikkea yhdessä tekemistä, mutta voinko tehdä mitään? En tietenkään halua arvostella ystävien kasvatustapoja kovin kärkevästi tai pilata ystävyyttä antamalla neuvoja. Meidän lasta kaverit tuntuvat pitämään ns. helppona, kun tosiasiassa olemme käyneet ne taistelut ja ottanneet lapsen kiukun vastaan joskus vuosi sitten (esim. että ruokapöydästä ravintolassa ei lähdetä kesken ruokailun, parkkipaikalla pidetään kädestä, kadulla kävellään yhdessä jne.) ja näistä ei enää tarvitse vääntää.
Onko mitään vinkkekä, miten asian voi ottaa kavereiden kanssa nätisti puheeksi? Vai annanko vaan olla ja luotan, että ajan kanssa yhdessäolo muuttuu vähemmän kaaottiseksi?
Kommentit (21)
Minua ahdistaa ihmiset jotka eivät osaa kieltäytyä tai sanoa ei...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea aloitusta, mutta se voi olla erityislapsi. Älä puutu asiaan.
Häiritsee kaikkea yhdessäoloa, siis ajattelet TEITÄ ja sitä perhettä? Miten itsekäs voi olla!
Minä taas en kestä sitä, että kaveriperhe haluaa aina tehdä kaikkea yhdessä "kun lapsilla on seuraa toisistaan". Niin varmaan 3v tarvitsee kaveria Linnanmäelle vanhempien lisäksi.
Olen joutunut kutakuinkin kerran viikossa sanomaan kaverille, että kiitos ei, meidän perhe ei tule piknikille, me emme tule teidän kanssa Puuhamaahan jne. Me haluamme tehdä lyhyellä lomalla asioita ihan vain omana perheenä, ei osana isoa porukkaa.
Sympatiat ap:lle. Meillä on sama tilanne ja nyt kun lapset ovat isompia on vielä vaikeampaa kun joutuu omalle lapselle selittämään miksi kaveri saa tehdä kaikkea (juoksennella autoteille, heittää roskia maahan, lääppiä kaupoissa kaikkea jne.) mitä hän ei. Onneksi oma lapsi tajuaa jokseenkin tilanteen, mutta on raskasta ja varmasti raskaampaa ystäväpariskunnalle itselleen. Eivät tarkoita pahaa, mutta heiltä puuttuu vaan totaalisesti kaikki auktoriteetti ja johdonmukaisuus. En näe asiaksi puuttua, mutta esimerkkiä voi näyttää ja se on toiminut parhaiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ahdistaa ihmiset jotka eivät osaa kieltäytyä tai sanoa ei...
Eli sinun ratkaisusi olisi kieltäytyä näistä yhteisaktiviteeteista? Uskon, että sekin pidemmän päälle vahingoittaisi ystävyyttä, jatkuva kieltäytyminen kutsuista. Joten toistaiseksi olen mieluummin nähnyt heitä, vaikkakin kaaottisissa tunnelmissa. Mietin vain olisiko tähän jotain muuta kuin joko-tai -ratkaisu.
Meillä on ollut vähän samanlainen tilanne. Lapset ovat nyt 5-vuotiaita, eikä tänä kesänä olla nähty kertaakaan ko. perhettä. Ei vaan jaksa. Erityisesti en jaksa kuunnella sitä valitusta että "helppoahan teillä on kun teillä on noin kiltti lapsi"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kaverilla on kohta jo 6-vuotias poika ja kaikki yhdessä tekeminen on hirveetä taisteluu. Lapsen rangaistus on että otetaan lelu takavarikkoon mut saa sen takasi ku on ollu hetken kiltisti. Jos ollaan esim kahvilassa jossa poika pelleilee ja juoksentelee ympäriinsä, kaveri sanoo noin kolmekymmentä kertaa että lähetään kotiin jos et lopeta. Lähtevät kuitenkin vasta kun kahvit on juotu. Lapsi myös lyö muita (mm. minua) mutta siitä ei tule mitään rangaistusta jos pyytää anteeksi. Muuten hyvä, mutta lyö kohta uudestaan, sanoo anteeks ja nauraa päälle. En enää juurikaan näe ko. kaveria hänen lapsensa takia. Lapsi on ihan normaali ja tottelee esim isäänsä
No meillä ainakin väännetään samoja asioita päivästä toiseen ja otetaan kiukut vastaan. Vieraiden läsnäollessa toimitaan ystäviesi tapaan. Toiset vaan on helpompia. Meidän ekalle lapselle ei tarvinnut koskaan edes sanoa miten käyttäydytään ja toimitaan, aina osannut itse, en ole koskaan komentanut ja pian jo täysi-ikäinen. Keskimmäiselle lapselle on riittänyt kun kerran sanotaan. Kolmanneelle joka joka päivä sata kertaa eikä mene perille.... oikeesti vaan toiset lapset on äärimmäisen helppoja ja toiset äärimmäisen vaikeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ovat erilaisia. Toki myös vanhemmuustaidot. Mutta älä ala opettajaksi, toisen perheestä ja lapsesta ei kuitenkaan koskaan tiedä kaikkea, mikä asiaan voi vaikuttaa. Ja isommissa perheissä "samalla" kasvatuksella voi kasvaa sekä helppoja että erittäin haastavia lapsia.
On totta että toiset lapset ovat "helpompia", ts. ottavat lusikan kauniiseen käteen helpommin kuin toiset. Jotkut taas ovat kovakalloisempia ja testaavat vanhempia yhä uudestaan ja uudestaan, ja uudestaan. Ja uudestaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni pisti korvaan tuo, että "olette ottaneet lapsen kiukun vastaan joskus vuosi sitten". Minullakin on 3-v, jonka kiukkua otin vastaan vuosi sitten ja otan edelleen. Ehkä uhma on teidän lapsella mennyt nopeasti ohi? Jos kaveriperheellä on ollut kiuku vastaanottoa jo kauan niin kyllähän siihen väsyy, vaikka ei haluaisikaan.
No ehkä pieni etäisyys tekee hyvää molemmille. :)
Yrittäkää vaikka uudestaan jotain muutamien kuukausien päästä. Onhan se turhauttavaa kun tarkoitus on viettää mukavaa aikaa ja se ei olekaan mukavaa, kun tämä toistuu ja toistuu, niin meneehän siinä hermo. Sitten taas kivalle kaverille ei oikein voi tuosta sanoakaan, joten pieni välimatka voisi olla hyvästä ja sitten kun lapsi on vanhempi niin voi yhdessäolokin olla nautinnollisempaa kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö lapsia saa kieltää mistään nykyisin?
Vierailija kirjoitti:
No meillä ainakin väännetään samoja asioita päivästä toiseen ja otetaan kiukut vastaan. Vieraiden läsnäollessa toimitaan ystäviesi tapaan. Toiset vaan on helpompia. Meidän ekalle lapselle ei tarvinnut koskaan edes sanoa miten käyttäydytään ja toimitaan, aina osannut itse, en ole koskaan komentanut ja pian jo täysi-ikäinen. Keskimmäiselle lapselle on riittänyt kun kerran sanotaan. Kolmanneelle joka joka päivä sata kertaa eikä mene perille.... oikeesti vaan toiset lapset on äärimmäisen helppoja ja toiset äärimmäisen vaikeita.
Toki lapsissa on suuriakin eroja. Särähti kuitenkin vähän korvaan - tai siis silmään - tuo lause: "Vieraiden läsnäollessa toimitaan ystäviesi tapaan." Eli siis vesitätte oman kasvatustyönne vieraiden aikana kokonaan? Lapset (erityisesti pienet lapset) tarvitsevat nimenomaan johdonmukaista kasvatusta. Eli se mikä on kiellettyä kerran on sitä toisenkin kerran. Muuten lapsi tietysti kokeilee aina, että onkohan se tällä kertaa kiellettyä vai ei.
Ja uskoisin että vieraannekin arvostaisivat teitä enemmän, jos näkisivät, että lasta ainakin yritetään kasvattaa, vaikka se ei aina tuottaisikaan aivan toivottua tulosta. Minä ainakin arvostan sitä.
Mä en tekisi mitään. Nauttisin vain omasta lapsestani ja olisin myötätuntoinen ystävieni suhteen, mutten alkaisi neuvoa mitään, elleivät he itse kysyisi. Silloin sanoisin, miten meillä toimitaan. Ikinä en alkaisi jakaa kasvatusneuvoja kenellekään kysymättä. Olette ehkä tosi tärkeitä ihmisiä heille ja tärkeä henkireikä heidän vaikeana aikanaan. Ajattele, että he ehkä iloitsevat kovasti näkemisestänne. Iloitse sinäkin, kaikessa kaoottisuudessaan. Elämää, ei sen enempää tai vähempää...
Vierailija kirjoitti:
Mun kaverilla on kohta jo 6-vuotias poika ja kaikki yhdessä tekeminen on hirveetä taisteluu. Lapsen rangaistus on että otetaan lelu takavarikkoon mut saa sen takasi ku on ollu hetken kiltisti. Jos ollaan esim kahvilassa jossa poika pelleilee ja juoksentelee ympäriinsä, kaveri sanoo noin kolmekymmentä kertaa että lähetään kotiin jos et lopeta. Lähtevät kuitenkin vasta kun kahvit on juotu. Lapsi myös lyö muita (mm. minua) mutta siitä ei tule mitään rangaistusta jos pyytää anteeksi. Muuten hyvä, mutta lyö kohta uudestaan, sanoo anteeks ja nauraa päälle. En enää juurikaan näe ko. kaveria hänen lapsensa takia. Lapsi on ihan normaali ja tottelee esim isäänsä
En sallisi edes kaverin lapsen lyödä itseäni. Jos on tuommoista pelleilyä, tarttuisin ranteesta ja sanoisin hyvin tiukasti, että nyt loppuu tuo - ei mitään anteeksipyyntönäytelmää. Tenavahan vain testaa rajojaan ja ne ovat ne, mitkä aikuiset asettavat. Kuten toteatkin, että tottelee isäänsä.
Oikeasti lähempänä totuutta voi olla kuitenkin se, että sinun lapsesi on helpommin kasvatettava kuin se, että sinä olet parempi kasvattaja. Helppojen lasten vanhemmat ottavat aina, aina, kunnian täysin itselleen ja vertaillessaan omaa lastaan toiseen näkevät vain toisten kyvyttömyyden kasvattajina. Kahta samanlaista lasta ei ole. On myös eri tavoin kasvatukseen reagoiva, haastava lapsityyppi, joka ei kuitenkaan ole vielä edes erityislapsi. Ota se huomioon. Älä nyt kuvittele vain itsestäsi liikoja ja asetu näiden ystävien yläpuolelle neuvomaan mitään.
Jos neuvot, niin tee se erittäin varovasti ja hienotunteisesti. Esim. lapsen ollessa tottelematon voit kommentoida vanhemmille (ei lapsen kuullen), miten tuo vaihe on rankkaa, ja kertoa miten te kävitte sen läpi ja mikä teillä auttoi. Mutta ei sanaakaan siitä, että toisten pitäisi tehdä samalla tavalla (eli että samat asiat auttaisivat välttämättä toisen lapseen) tai mitään moitteita siitä, miten nämä toiset vanhemmat tekevät. Ja jos yhtään näyttää, että toinen ottaa nokkiinsa, niin lopettaa heti.
Miten kaoottista se nyt muka on?