Siis mitä hittoa, ystävän kissa tulee luokse ihan vaan silleen, että huikkaa kissan nimen :O
En oo ikinä nähnyt, että kissat tottelisi yhtään mitään komentoja.
Kommentit (44)
Ei mitään ihmeellistä. Entinen kissani teki samaa ja osasi temppujakin. Kissojakin voi kouluttaa.
Olisko aina saanut makupalan kun huudetaan? Tai hyvin seurallinen ja utelias kisuliini.
Niin meiänkin kissat tulee. Kyllä kissat oman nimen tunnistaa :D Se on eri asia kiinnostaako niitä. Toinen osaa istua käskystä. Kissojakin voi kouluttaa.
Tulee meilläkin kutsuttaessa. Miksei tulisi, kyllä kissa nimensä opppii, tai jonkun muun kutsumahuudon.
Meillä kaikkien tuttujen kissat ja omat tulee kun nimellä kutsuu. Osaavat myös lopettaa kun sanotaan ei.
Minun kissani tulee kanssa luokse, kun pyytää ja osaa lisäksi peruskomennot ei, lopeta, irti ja alas (jos esim kiipeilee kielletyillä pakoilla, kuten tv-taso) ja odottaa kiltisti istuen ruokaa eikä ryntää kupille ennenkuin antaa luvan, temppuja osaa muutaman. Kissatkin kun voi kouluttaa, siinä missä koiratkin, vaatii vain pikkuisen enemmän pitkäjänteisyyttä ja hermoja, koska kissoilla ei ole koirien miellyttämishalua. Valitettavan moni tosin jättää kissat täysin kouluttamatta hiekkis-treenausta lukuunottamatta ja sitten inisee, kun kissat on kusipäitä ja hyppii pöydillä.
Meillä kissa osaa noutaa leluja. Heitin pallon ja kissa noutaa. Kissoja voi kouluttaa ja kissan luonteesta riippuen jo palkinnolla tai kehuilla saa opetuksen perille.
Olen huomannut, että kissat tottelevat erityisesti nimiä, joissa on s-kirjain. Varmaan sen takia tulevat helposti luokse silloinkin, kun niille sanoo kis kis. Englantia puhuvat sanovat kitty kitty, mikä ei ole mielestäni yhtä tehokasta.
Vierailija kirjoitti:
Minun kissani tulee kanssa luokse, kun pyytää ja osaa lisäksi peruskomennot ei, lopeta, irti ja alas (jos esim kiipeilee kielletyillä pakoilla, kuten tv-taso) ja odottaa kiltisti istuen ruokaa eikä ryntää kupille ennenkuin antaa luvan, temppuja osaa muutaman. Kissatkin kun voi kouluttaa, siinä missä koiratkin, vaatii vain pikkuisen enemmän pitkäjänteisyyttä ja hermoja, koska kissoilla ei ole koirien miellyttämishalua. Valitettavan moni tosin jättää kissat täysin kouluttamatta hiekkis-treenausta lukuunottamatta ja sitten inisee, kun kissat on kusipäitä ja hyppii pöydillä.
Tämä on ihan totta, usein kissan "kusipäisyys" johtuu omistajasta.
Kissittäminen on sairaan ärsyttävää kuunneltavaa, eräs kaveri myös miukuu kissalleen ja se raivostuttaa vielä enemmän. Itselläni kissat ovat reagoineet nimeensä, ei mihinkään kissityksiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että kissat tottelevat erityisesti nimiä, joissa on s-kirjain. Varmaan sen takia tulevat helposti luokse silloinkin, kun niille sanoo kis kis. Englantia puhuvat sanovat kitty kitty, mikä ei ole mielestäni yhtä tehokasta.
Toimiiko tämä oikeasti oikeassa elämässä? Mulla on ollut kolme kissaa ja yksikään ei ole reagoinut tähän, tallilta taas löytyy neljä ja kukaan niistäkään ei välitä kissittelyistä.

Kyllä omille kissoilleni toimii. Tosin yleensä säksätän niille kuin orava. Tai siis naksutan kieltä siten kuin hevosille tehdään kun ne halutaan liikkeelle, mutta yhtäjaksoisesti. Se toimii vielä paremmin. :-D
Jos itsenäisyys ja miellyttämishalun puute on kusipäisyyttä, niin kyllä kissat on kusipäitä :D Kissa ei ole koira. Kyllä kissa oppii ymmärtämään ihmisen viestintää, mutta eri asia huvittaako sitä toimia sen pohjalta halutulla tavalla.
Mulla esim. on ollut sillä tavalla kiltit kissat, että oppivat (kun opetettiin!) ettei ruokapöydille ja vastaaville tasoille saa mennä. Ei menneet - niin kauan kuin ihminen oli samassa tilassa. Joskus yön hiljaisuudessa herätessäni näin oven raosta kun kissa pönötti keskellä ruokapöytää tassut rinkelillä. Annoin olla ja käänsin kylkeä. :D Samoin jostain kissankarvoista arvasin että pöydällä on käyty.
Eli vähän sellaisia silmänpalvojia olivat ainakin nämä minun kissani :D <3 Joo meni OT mutta sivusi kissan ymmärrystä kuitenkin.
Juu, täälläkin kissa tulee jalkoihin möllöttämään vaikka asunnon toiselta puolen, kun kuulee nimensä mainittavan kahden ihmisen välisessä keskustelussa. Nokkauniltakin nostaa pään ja katsoo kysyvästi, kun nimi mainitaan.
Ei kissa tai koira ymmärrä nimeä tai liitä sitä mitenkään omaan persoonaansa, vaan oppii, että ihmisen suusta tuleva "Musti"-äänne tarkoittaa että nyt tapahtuu jotain kiinnostavaa. Joitain kissoja ei jaksa kiinnostaa huomio tai purkkiruoka, ihan eläin- ja omistajakohtaista.
Minun näkemäni välinpitämätön kissa ei yksinkertaisesti tunnistanut nimeään, kun oli pitkä ja monimutkainen ja vaihtuikin pari kertaa, eikä omistaja tajunnut opettaa nimeä mirrille erikseen vaan luuli sen tajuavan itsekseen, vaikka nimeä käytettiin pelkästään kissasta puhuttaessa muille ihmisille...
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että kissat tottelevat erityisesti nimiä, joissa on s-kirjain. Varmaan sen takia tulevat helposti luokse silloinkin, kun niille sanoo kis kis. Englantia puhuvat sanovat kitty kitty, mikä ei ole mielestäni yhtä tehokasta.
Kissa tunnistaa e- ja i-äänteet ja korkean puheen parhaiten, koska ääniala on lähellä niiden omaa vokalisointia.
Nimenomaan s- ja f-äänteitä tulee välttää, sillä kissa kokee ne aggressiivisina kunnolla lausuttuna ja normaalisti puhuttaessa ei tunnista niitä yhtä hyvin.
Kissa vastaa kiskiskissittelyyn tai kittykittyyn, jos sille hoetaan tuollaista paljon ja totutetaan, että tuota kutsua seuraa herkku tai huomiota. Siihen tottumaton kissa ei reagoi mitenkään tai sitten pitää elettä vihaisena sähinänä. Sama taputuksen tai äänekkään naurun kanssa, vaikka lapsi voisi kuvitella kissan tykkäävän aplodeista niin kissalle tuollainen ilakointi ovat hyvin uhkaavaa käytöstä.
Mun molemmat kissat tulee luokse kun sanon nimen ja taputan vaikka polvea. Namien kanssa sen niille olen opettanut mutta tulevat luokse vaikka eivät siinä yhteydessä ole nameja saaneet moneen vuoteen. Ymmärtävät myös lopettaa pahuuden teon kun sanon ei. Joskus tietysti koettelevat rajoja kieltämisessä. Ikinä eivät ole mua tai ketään muutakaan raapineet, peseminen onnistuu ilman tappelua ja eläinlääkärissäkin ottavat rennosti, vanhemman kissan virtsarakko pystyttiin ultraamaan ja tyhjentämään ilman nukutusta.
Meilläkin kisu tulee luokse huudettaessa 😻
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että kissat tottelevat erityisesti nimiä, joissa on s-kirjain. Varmaan sen takia tulevat helposti luokse silloinkin, kun niille sanoo kis kis. Englantia puhuvat sanovat kitty kitty, mikä ei ole mielestäni yhtä tehokasta.
Toimiiko tämä oikeasti oikeassa elämässä? Mulla on ollut kolme kissaa ja yksikään ei ole reagoinut tähän, tallilta taas löytyy neljä ja kukaan niistäkään ei välitä kissittelyistä.
Kyllä omille kissoilleni toimii. Tosin yleensä säksätän niille kuin orava. Tai siis naksutan kieltä siten kuin hevosille tehdään kun ne halutaan liikkeelle, mutta yhtäjaksoisesti. Se toimii vielä paremmin. :-D
Huh, kokeilin tätä omalle kissalle ja nyt se istuu kaula pitkänä ja silmät lautasen kokoisena keskellä olohuoneen lattiaa ja tuijottaa minua kuin hullua.
Vierailija kirjoitti:
Jos itsenäisyys ja miellyttämishalun puute on kusipäisyyttä, niin kyllä kissat on kusipäitä :D Kissa ei ole koira. Kyllä kissa oppii ymmärtämään ihmisen viestintää, mutta eri asia huvittaako sitä toimia sen pohjalta halutulla tavalla.
Mulla esim. on ollut sillä tavalla kiltit kissat, että oppivat (kun opetettiin!) ettei ruokapöydille ja vastaaville tasoille saa mennä. Ei menneet - niin kauan kuin ihminen oli samassa tilassa. Joskus yön hiljaisuudessa herätessäni näin oven raosta kun kissa pönötti keskellä ruokapöytää tassut rinkelillä. Annoin olla ja käänsin kylkeä. :D Samoin jostain kissankarvoista arvasin että pöydällä on käyty.
Eli vähän sellaisia silmänpalvojia olivat ainakin nämä minun kissani :D <3 Joo meni OT mutta sivusi kissan ymmärrystä kuitenkin.
Koirat tekee kans ihan samaa :D Ovat tottelevaisia niin kauan kuin omistaja on paikalla.
Mua ihmetytti aluksi kun kaverin kissat ovat niin seurankipeitä. Äitini kissa vaan hiippailee ympäri taloa ja kököttää tarkkailemassa tapahtumia kauempaa. Päästää kyllä lähelle ja antaa ottaa hetkeksi syliin mutta liukenee paikalta jos yrittää rapsuttaa. Tulee sitten kiehnäämään kun itse haluaa :D Tunnistaa kyllä oman nimensä mutta ei tottele kuin äitiäni.
Hehee, mun kissa on samanlainen.. Ojennan sille kädet niin tulee juosten syliin. Odottaa ovella kun tuun töistä ja kurisee.<3