Muistatteko miltä upouudet koulukirjat tuoksuvat 70 luvulla?

Muistan hyvin. Eka aapinen oli ruskea ja tokalla luokalla vaaleanvihreä. Ihanaa oli myös saada bilsan ja mantsan upouuden kirjat, se tuoksu, kiiltopintainen paperi. Tehtäväkirjan kaikki tehtävät olisi halunnut tehdä heti. Hissan kirjassa oli niitä askartelujuttuja: keskiaikaisen kylän rakentaminen ainakin muistuu mieleen. 

Mutta sitten tuli ekat kopiokoneet ja koko luokasta tuli imppaajia - niin herkulliselta paperit haisi. 

Muistan! Jotkut laadukkaat aikakauslehdet tuoksuvat joskus samalle. 🙂

Liimalta haisevat. Minä saan haistella sitä hajua työn puolesta kymmenen oppikirjan vuosivauhtia, kun 400-päiselle katraallemme tilataan vuosittain 10 uutta kirjaa kaikken huonoimpien kiertolaisten jouduttua jo polttouuniin. Siis kirjojen, ei oppilaiden. Oppikirja kiertää vuosiluokalta toiselle noin 10 vuotta, ja aina välillä uusitaan koko kirjasarja. Uhh sitä hajua, kun 800 kirjaa haisee pöydällä odottamassa jakoa (oppikirja ja työkirja erikseen).

En. Sen sijaan muistan miltä koepaperit tuoksuivat *yök*

Uusien kirjojen tuoksu oli ihana. Kotona ei kirjoja juuri ollut, joten koulukirjoja käsiteltiin arvostavasti. Ennen kontaktimuovin tuloa kirjat päällystettiin hyllypaperilla ja jopa värillisellä muovilla. Muistan myös niiden haaleansinisellä tekstillä liukkaalle paperille tehtyjen monisteiden tuoksun (vahakopiokone?).

Haaleansiniset monisteet, aah, kaikkihan niitä ensin haistelivat ja vasta sitten alkoivat tehdä. Se oli se denaturointiaine siinä spriissä.