Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, etten muista olleeni äitini sylissä koskaan?
29.07.2017 |
En muista olleeni äitini sylissä koskaan. En muista, että hän olisi koskaan sanonut minulle rakastavansa minua. En muista, että äiti olisi leikkinyt kanssani tai antanut vauhtia pihakeinussa.
Muistan vain, että äidilläni oli aina omat tekemiset ja ongelmat. Hän ei koskaan kysynyt minulta, mitä minulle kuuluu tai miten koulupäiväni meni. Hän huusi minulle joka päivä. Hänen mielestään en osannut tehdä mitään oikein. Hän ei herännyt viikonloppuisin aikaisin tekemään minulle aamiaista.
Tällaisia hataria muistikuvia minulla on äidistäni. Millaisena te muistatte äitinne?
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että olette noin sylinkipeitä. -3
Minä olen tosi hellyyden kipeä ihminen (en tiedä onko sillä jotain merkitystä että myös minäkään en saanut sitä omilta vanhemmilta), mutta samaan aikaan en osaa tai pysty olemaan läheinen kenenkään kanssa :( pelkään päästää ketään lähelle koska läheisyys on niin vierasta. Hirveä tunne. Olen siis jopa yllättynyt että jotkut ovat kyenneet parisuhteeseen ja jopa hankkimaan lapsia.
Minä en siis viihtynyt lapsena sylissä, mutta läheisyys on minulle nykyisin todella helppoa ja luontevaa ja rakastan seksiä ja ihostelua. -3
Juh, sulla se on persoonassa. Jätin mainitsematta, tai taisin olla aika epäsuora ilmaisussani, mutta minun perheestäni puuttui se läheisyys henkiselläkin tasolla. Loin itselleni aikaisin mielikuvitusvanhemmat, koska omat olivat niin poissaolevia. Se auttoi vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En muista, että äitini olisi ylipäänsä koskenut minuun.
Ei siis mitään sylissä olemista, halaamista tai edes kädestä pitämistä. Toki on joutunut hoitamaan eli kosketusta vaippaikäisenä on pakosti ollut, mutta siitä eteenpäin ei mitään.
Sama homma, molempien vanhempien taholta. Muistan kuinka odotin aina peruskoulun joulu- ja kevätjuhlaa.. ja aikuisena ymmärsin että siksi, kun silloin opettaja halasi antaessaan todistuksen. Se oli todennäköisesti ainoa kosketus jonka sain koko vuotena.
Vierailija kirjoitti:
En pidä amerikkalaistyylistä rakastamisen hokemista hyvän lapsuuden merkkinä.
En minulle ole koskaan niin sanottu, kuitenkin on ollut hyvin vahva tunne siitä, että on rakastettu.
On huolehdittu, on saanut aina tukea, on kohdeltu arvostavasti ja lapsen mielenmaailmaan eläytyen. Koskaan ei ole uhkailtu saati rangaistu. Ei ole vain tarvinnut, kun yhteys on saumaton.
Sama omille lapsilleni. En minä dramaattisesti heitä ilmoita rakastavani. Kaikki puheeni ja toimintani sen kertovat paljon paremmin. Ei sovi vain minulle ja ymmärrän, että joillekin toisille se on hyvä asia.
Ei kuitenkaan voi mitata tuollaisilla jutuilla vanhemmuutta.
Mies on saanut kotoaan sekä nuo terveet peruspuitteet että sanat ja hellyyden. Ja on koen, että on paljon kypsempi ihmisenä kuin minä joka sai kyllä turvallisuuden ja huolenpidon muttei sanoja tai halauksia.
En mäkään muista. En muista mitään 6 vuoden jälkeen eikö silloin olla enää sylissä
Nuoremmat sisarukseni syntyivät, kun olin 8 ja 10 vuotta ja muistan kysyneeni usein, että mikset koskaan mua halaa tai helli. Vastaus oli, että olen liian iso sellaiseen, vain pieniä lapsia hellitellään.
Kyllä äiti jonkun verran mun kanssa oli. Käytiin usein sunnuntaina päiväkävelyillä. Oli nuoremmat mukana rattaissa nukkumassa ja me sitten käveltiin piiitkiäkin matkoja ja höpöteltiin kaikkea joutavaa ja syötiin karkkia. Se oli hyvää aikaa.. Sitten äiti sairastui alkoholismiin.
Nykyään välit äitiin on viileät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En juurikaan muista olleeni äidin sylissä, mutta valokuvista näen että olen ollut. Ne sen ikäisen muistikuvat, minkä ikäisenä sylissä ollaan eli alle kouluikäisenä, niin ei tavalliset asiat niin jää mieleen. Mulla on hyvin varhaisesta lapsuudesta muistikuvia, mutta ei ne juurikaan liity sylissä olemiseen, vaan muihin tekemisiin mitkä on olleet jotenkin erikoisia ja harvinaisia.
Kyllä tiedän että äitini on rakastanut minua aina, kuten muitakin lapsiaan, ja kuten rakastaa vieläkin ja meidän lasten lapsia, samoin äitini äiti rakasti minua kovin ja minä häntä. Äitini oli nuorin kymmenestä lapsesta ja erittäin läheinen äitinsä kanssa, ja minullekin lapsuudessa mumma oli tärkein ihminen maailmassa.
Varmasti äiti on joskus huutanut minulle, kuten minäkin omille lapsilleni, eikä se vähennä rakkautta millään lailla. Kaikilla ihmisillä joskus menee hermo, eikä siihen kuole, myös lapsilla.
En muista että äitini olisi koskaan sanonut että rakastaa minua, se ei ole meillä pohjanmaalla tapana hokea ääneen, sen tietää muista asioista. En ole kuullut äitini sanovan sitä kellekään muullekaan. Itse olen väkisin opetellut sanomaan pienille lapsilleni ja miehelleni, aikuiselle lapselle en kykene sanomaan. Eikä mies osaa millään sanoa sitä minullekaan vaikka ollaan yhdessä oltu jo 17 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En muista, että äitini olisi ylipäänsä koskenut minuun.
Ei siis mitään sylissä olemista, halaamista tai edes kädestä pitämistä. Toki on joutunut hoitamaan eli kosketusta vaippaikäisenä on pakosti ollut, mutta siitä eteenpäin ei mitään.
Sama homma, molempien vanhempien taholta. Muistan kuinka odotin aina peruskoulun joulu- ja kevätjuhlaa.. ja aikuisena ymmärsin että siksi, kun silloin opettaja halasi antaessaan todistuksen. Se oli todennäköisesti ainoa kosketus jonka sain koko vuotena.
Meilläpäin tuo halailukulttuuri oli kyllä vierasta, en ole koskaan halunnut että kukaan vieras koskettaa, kun ystäväni menivät naimisiin, niin ystäväni mies halasi minua kun onnittellin, hämmennyin mutta toki kestin sen. Samoin nykyäänkin kun olen jo nelikymppinen jotkut kaverit halaa, mutta suurin osa tietää että en välitä sellaisesta.
Tykkään halata pieniä lapsiani ja tietysti miestäni, mutta en enää aikuista lastani. Kun lapset on niin isoja ettei tule enää syliin, niin pikkuhiljaa jää muukin koskettelu.
Inhoan kättelyäkin, yritän esim. kokoukseen mennessä ottaa heti teekupin ja lautasen käteen ja alkaa syömään, ja jos joku tulee kuitenkin käsi ojossa että on pakko kätellä, sitten pitää laittaa käsidesiä että voi taas jatkaa voileivän syömistä. Jotkut on sentään järkeviä ja sanovat että on flunssaa että ei kätellä, riittää kun sanoo tervehdykset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkkän muista. Tosin kasa vanhoja valokuvia todistaa, että vika on muistikuvieni heikkoudessa.
Minä en siis viihtynyt lapsena sylissä, mutta läheisyys on minulle nykyisin todella helppoa ja luontevaa ja rakastan seksiä ja ihostelua. -3