Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei sitten enää kestä lapsiamme. Mitä ihmettä teen?
28.07.2017 |
Mies sanoi viikko sitten, ettei enää kestä lapsiamme. Olen nyt viikon ajan pohtinut että mitä ihmettä teen sen suhteen, itkettää ja säälittää lapset. Miehellä on siis paha työstressi ja jatkuvat yt:t niskassa, lomautuksiakin ollut ja näistä rahahuolia. Lapsemme on 3 ja 5 -vuotiaat, mutta mielestäni he ovat sen ikäisiksi harvinaisen rauhallisia ja kivoja ja tottelevia lapsia. Mutta mies ei nyt siis pitkään jatkuneen työstressin takia enää kuulemma kestä heitä, ei halua nähdäkään, ja jättää kaiken lapsiin liittyvän yksin minun hoidettavaksi, edes aamupalaa ei lapsille pöytään laita, koska kuulemma alkaa heti herättyä vituttaa niin pahasti lapset. Vituttaa sitä tietenkin moni muukin asia, mutta tämä lapsijuttu on nyt se pahin. Jos eroaisimme, niin lapset olisivat hänelle kai puolet ajasta tai vähintään joka toinen viikonloppu, ja hän siis yksin silloin lasten kanssa. Lapset tykkää isästään ihan hirveästi, ja heillä on ennen ollut tosi hyvä suhde keskenään, surettaa ihan kamalasti lasten puolesta kun isä on tuollainen. Kai se luulee, että voisi häipyä tästä eikä enää näkisi lapsia? Vaikka lapsentekoon ryhtyminen oli hänen idea alunperin, ja hän oli pitkään haaveillut lasten saamisesta. Mitä ihmettä siis teen?
Kommentit (42)
Jos hetkellisesti jaksaisit itse olla enemmän lasten kanssa, jolloin mies voisi levätä? Jaksaisi sitten taas paremmin lapsia. Voisitko viettää lasten kanssa viikonloppuja vaikka mummolassa tms? Yleensä, kun on vähän aikaa erossa, niin tulee ikävä ja kun on saanut levättyä jaksaa taas paremmin. On varmaankin aika ylikuormittunut nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äijä vois painua johonkin vuorille kunnes saa ittensä kuntoon. On tässä saatana muillakin stressiä, mutta ei se oikeuta olemaan kestämättä omia lapsiaan.
Mies nyt johkin työterveyteen saamaan lähetteen terapiaan. Ei tollanen ole normaalia missään määrin.
Lakkaa käyttämästä tota "sitten"...
Vierailija kirjoitti:
Jos hetkellisesti jaksaisit itse olla enemmän lasten kanssa, jolloin mies voisi levätä? Jaksaisi sitten taas paremmin lapsia. Voisitko viettää lasten kanssa viikonloppuja vaikka mummolassa tms? Yleensä, kun on vähän aikaa erossa, niin tulee ikävä ja kun on saanut levättyä jaksaa taas paremmin. On varmaankin aika ylikuormittunut nyt.
Olen siis jo useamman kuukauden hoitanut yksin kaikki lapsiin liittyvät jutut ja yrittänyt pitää lapsia "pois miehen jaloista" menemällä vaikka rannalle lasten kanssa ym, koska olen yrittänyt auttaa miehen stressiä näin. Varsinaisia mummoloita meillä ei enää ole, koska omat vanhempani ja miehen äiti on jo vanhainkodissa, ainoastaan miehen isä enää asuu miehen syntymäkodissa, mutta en oikein voi lasten kanssa keskenäni sinne mennä viikonlopuksi. Tuntuu oudolta lasten kanssa "paeta" miestä jonnekin hotellilomalle, ja käyttää siihen vähiä rahojamme, koska en ole ollenkaan varma, että se auttaisi miestä kuin päiväksi. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Lakkaa käyttämästä tota "sitten"...
Sekö sitten saa miehen taas kestämään lapsiamme? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äijä vois painua johonkin vuorille kunnes saa ittensä kuntoon. On tässä saatana muillakin stressiä, mutta ei se oikeuta olemaan kestämättä omia lapsiaan.
Mies nyt johkin työterveyteen saamaan lähetteen terapiaan. Ei tollanen ole normaalia missään määrin.
Niinpä, on minullakin koko ajan stressiä vaativan työn takia ja muutamasta muustakin asiasta, mutta minun on vain kestettävä lapsia, en minä voi valita että en enää kestäisi heitä. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen on korkea aika hakeutua hoitoon ja lopettaa tuo kyykyttäminen. Käy lapsia sääliksi. Ei ole ollenkaan Ok että joudut viettämään lasten kanssa aikaa kuukausikaupalla poissa kotoa ja mies ei tee edes sen vertaa että hakisi itselleen apua jos kerran tilanne ei muuten tunnu ratkeavan. Olen itsekin joutunut lomautetuksi ja työttömäksi, se ei ole mikään syy kohdella läheisiään huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä tänään monta tapausta missä vähintään toinen vanhempi on hylkäämässä/hylännyt lapsensa. Oliko tämä jo viides? Mutta hei kukapa näitä laskee;) Sinuna ap minä keräisin kaikki nämä kyhäilemäsi tarinat, etsisisin pätevän terapeutin jolla ne luetuttaisin ja yhdessä lähtisitte työstämään tätä sun fobiaa/traumaa/pakkomielettä tai mikä onkaan. Hän osaa toivottavasti auttaa mutta me ei!
Kiitos myötätunnostasi, se piristi oikein kunnolla. Voi kumpa olisinkin provo ja voi kumpa tämä olisi keksitty tarina, mutta kun ei ole, vaan totisinta totta minulle. Ja ensimmäinen aloitukseni tällä palstalla moneen kuukauteen. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten-sitten-skribentti taas vääntänyt tarinaa...
Tsemppiä, ap. Vian ei tarvi olla iso, kun se on päässä.
Oma isäni vaan feidasi itsensä perheestämme kun olin alakoulussa. Kun eivät olleet virallisesti eronneet, ei ollut elareita tai tapaamisia. Virallisesti isä vielä asuikin kotona, mutta oli paljon poissa ja eli omassa kuplassaan. Äiti hoiti kaiken yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole oikein että mies laittaa sut pakosalle omasta kodista. Hänellä se ongelma on, joten hän saa häipyä. Anna kokeilla eroelämää. Menkööt asumaan johonkin luukkuun, maksaa sulle "elareita" ja annat muhia omissa liemissään. Tokeentuu tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein että mies laittaa sut pakosalle omasta kodista. Hänellä se ongelma on, joten hän saa häipyä. Anna kokeilla eroelämää. Menkööt asumaan johonkin luukkuun, maksaa sulle "elareita" ja annat muhia omissa liemissään. Tokeentuu tai sitten ei.
Kun minua pelottaa nyt aika paljon se eroelämä lasten kannalta. Mies ei kestä lapsia edes sen vertaa, että laittaisi niille aamupalaa. Miten ne lapset selviävät miehen kanssa siellä miehen eroluukussa? Vai eikö mies tapaisi lapsia kertaakaan tuon eroelämänsä aikana? Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein että mies laittaa sut pakosalle omasta kodista. Hänellä se ongelma on, joten hän saa häipyä. Anna kokeilla eroelämää. Menkööt asumaan johonkin luukkuun, maksaa sulle "elareita" ja annat muhia omissa liemissään. Tokeentuu tai sitten ei.
Kun minua pelottaa nyt aika paljon se eroelämä lasten kannalta. Mies ei kestä lapsia edes sen vertaa, että laittaisi niille aamupalaa. Miten ne lapset selviävät miehen kanssa siellä miehen eroluukussa? Vai eikö mies tapaisi lapsia kertaakaan tuon eroelämänsä aikana? Ap.
Minä olen tavannut isäni kerran eroelämän aikana eli kyllä tosiaan jotkut katoavat kokonaan ja jättävät kaiken taakseen.
Luetuta miehellä kirja The upside of stress.
Sen saa Audiblesta äänikirjana vaikka heti, ja ilmaiseksi jos ei ole vielä ladannut Audiblea.
Jos haluaa elää palkitsevaa, kiinnostavaa ja monipuolista elämää, _stressin välttäminen on mahdotonta_.
Kiinnostavat työt ovat väistämättä stressaavia, kuten on perheen ja työn yhteensovittaminen. Myös tylsyys on stressaavaa.
Tähän asti on lähinnä toitotettu sitä miten pahaksi stressi on ihmisille, mutta tuossa kirjassa todetaan että tutkimusten mukaan pahaksi on se jos suhtautuu stressiin vältettävänä asiana, sen sijaan että suhtautuu siihen hoidettavana asiana.
Kuten nyt esimerkiksi ne lapset: veikkaanpa että mies lapsia välttäessään on entistä pahemmassa kippurassa ja itsesyytöksissä, kun toinen vaihtoehto olisi ollut miettiä sitä omaa suhtautumista ja omaa käytöstä, ja hoitaa se lasten kanssa oleminen niin että stressaisi vähemmän (tai paremmin).
Terapia on nyös hyvä ajatus, mutta lienee parempi jos mies löytää itse oman tiensä sinne kuin että menee kun käsketään.
Heh. En itsekään kestäisi lapsia, ja stressaantuneena reagoin juuri noin, vetäytymällä ja väsymällä – kiitos aikaisemman työuupumuksen, joka jätti jälkensä. Lapsiperhe-elämä jatkuvine kuormituksineen ei ole kaikkia varten, eivätkä kaikki jaksa sitä yhtä paljon.
Meillä oli samanlainen tilanne, lapset alakouluikäisiä. Kaikki häiritsi miestä, tarvitsi omaa rauhaa ja vapaata omasta perheestään. Mikään ei riittänyt ja lopulta oli erikseen mies ja erikseen minä ja lapset. Erohan siitä tuli.
Jälkikäteen ihmettelen miksi jaksoin moista pelleilyä niin kauan, olisi pitänyt erota aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Luetuta miehellä kirja The upside of stress.
Sen saa Audiblesta äänikirjana vaikka heti, ja ilmaiseksi jos ei ole vielä ladannut Audiblea.
Jos haluaa elää palkitsevaa, kiinnostavaa ja monipuolista elämää, _stressin välttäminen on mahdotonta_.
Kiinnostavat työt ovat väistämättä stressaavia, kuten on perheen ja työn yhteensovittaminen. Myös tylsyys on stressaavaa.
Tähän asti on lähinnä toitotettu sitä miten pahaksi stressi on ihmisille, mutta tuossa kirjassa todetaan että tutkimusten mukaan pahaksi on se jos suhtautuu stressiin vältettävänä asiana, sen sijaan että suhtautuu siihen hoidettavana asiana.
Kuten nyt esimerkiksi ne lapset: veikkaanpa että mies lapsia välttäessään on entistä pahemmassa kippurassa ja itsesyytöksissä, kun toinen vaihtoehto olisi ollut miettiä sitä omaa suhtautumista ja omaa käytöstä, ja hoitaa se lasten kanssa oleminen niin että stressaisi vähemmän (tai paremmin).
Terapia on nyös hyvä ajatus, mutta lienee parempi jos mies löytää itse oman tiensä sinne kuin että menee kun käsketään.
Et ole selvästikään kokenut koskaan kunnon pikään jatkunutta stressiä. Se ei tee elämästä millään lailla palkitsevampaa, kiinostavampaa tai monipuolisempaa vaan päinvastoin kaventaa omaa toimintarepertuaaria, romahduttaa elämänlaadun ja heikentää kykyä ohjata elämäänsä omien arvojen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luetuta miehellä kirja The upside of stress.
Sen saa Audiblesta äänikirjana vaikka heti, ja ilmaiseksi jos ei ole vielä ladannut Audiblea.
Jos haluaa elää palkitsevaa, kiinnostavaa ja monipuolista elämää, _stressin välttäminen on mahdotonta_.
Kiinnostavat työt ovat väistämättä stressaavia, kuten on perheen ja työn yhteensovittaminen. Myös tylsyys on stressaavaa.
Tähän asti on lähinnä toitotettu sitä miten pahaksi stressi on ihmisille, mutta tuossa kirjassa todetaan että tutkimusten mukaan pahaksi on se jos suhtautuu stressiin vältettävänä asiana, sen sijaan että suhtautuu siihen hoidettavana asiana.
Kuten nyt esimerkiksi ne lapset: veikkaanpa että mies lapsia välttäessään on entistä pahemmassa kippurassa ja itsesyytöksissä, kun toinen vaihtoehto olisi ollut miettiä sitä omaa suhtautumista ja omaa käytöstä, ja hoitaa se lasten kanssa oleminen niin että stressaisi vähemmän (tai paremmin).
Terapia on nyös hyvä ajatus, mutta lienee parempi jos mies löytää itse oman tiensä sinne kuin että menee kun käsketään.
Et ole selvästikään kokenut koskaan kunnon pikään jatkunutta stressiä. Se ei tee elämästä millään lailla palkitsevampaa, kiinostavampaa tai monipuolisempaa vaan päinvastoin kaventaa omaa toimintarepertuaaria, romahduttaa elämänlaadun ja heikentää kykyä ohjata elämäänsä omien arvojen suuntaan.
Sinä et selvästikään ole perehtynyt viimeisimpään tutkimustietoon stressistä (myös vakavasta ja pitkäkestoisesta) selviämiseen.
Kyse ei ole siitä että stressi olisi se palkitseva ja mielenkiintoinen asia, vaan palkitsevien ja mielenkiintoisten asioiden tavoittelu on stressaavaa.
Stressireaktio käynnistyy kun ihminen on tekemisissä itselleen tärkeiden asioiden kanssa, esimerkiksi toimeentulo näistä yksi. Se stressihormonien tuuttaaminen on kroppasi tapa yrittää auttaa sinua toimimaan tärkeässä tilanteessa.
Kuitenkin jos suhtaudut esimerkiksi adrenaliinipurskahdukseen vältettävänä ja pahana asiana, aiheutat itsellesi negatiivisen stressikierteen. Vaikuttaa muuten siltä että sellaisessa olet asustellut jo vuosia.
Lue/kuuntele se kirja. Se on kirjan pituinen eikä ole mulla ulkomuistissa, eikä muutenkaan tiivistyisi keskustelupalstakommentiksi.
Alue: Aihe vapaa
Mies terapiaan. Miehen ongelma löytää keino purkaa stressi ja se keino ei saa olla lasten laiminlyönti