Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Huono itsetunto
28.07.2017 |
Minulla on aina ollut melko huono itsetunto. On ollut koulukiusaamista jne. Kuitenkin näin aikuisiällä se on pahentunut... Minua on petetty monta kertaa parisuhteissa, minut ollaan vaan dumbattu, kun joku toinen olikin parempi/kauniimpi... En ole kovin menestynyt työelämässä ja olen aika alisuorittaja, koska epäilen aina osaamistani.
Ajattelen, että kaikki johtuu rumasta ulkonäöstäni. En kelpaa omana itsenäni, joten olen pistänyt järkyttävät määrät rahaa mm. ripsipidennyksiin, hiustenpidennyksiin, meikkeihin, laihdutusjuttuihin, kalliisiin merkkivaatteisiin jne. ja tuntuu, että en siltikään kelpaa...
En tiedä miten tästä pääsee yli. Yhteenkään mieheen en luota, en edes voi harkita parisuhdetta, kun tiedän, että minut hylätään kuitenkin ja se satuttaa lisää. Muutamia ystäviä on ja perhe, jotka tukee ja auttaa, mutta ei se vaan auta, että naispuolinen ystävä sanoo "olet kaunis", koska itse ajattelen, etten todellakaan ole, vaan ihan järkyttävä.
Olen myös (lapsellista kylläkin) alkanut tuntea inhoa äitiäni kohtaan, koska olen hänen näköinen ja minusta hänkin on ruma. Rumempi, kuin minä ikänsä vuoksi... En haluaisi olla hänen iässä noin ruma.
Mikä tässä auttaa!? Haluan eroon tästä tunteesta! Olen 26v., jos sillä on jotain merkitystä.
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
öö, sulla on ollut miehiä.........
Öö, niin on, mutta eipä mitään suurta rakkaustarinaa ole ikinä syntynyt ja kaikissa pidemmissä suhteissa olen tullut petetyksi ja näissä säätöjutuissa jäänyt aina kakkoseksi, aina tullut joku parempi ja kauniimpi. Ap
Vitsi, kun pääsis eroon tästä! Sisimmissäni tiedän, etten nyt niin ruma voi olla ja kyllä ihan kehujakin olen saanut, mutta enpä ikinä ole tällaisena kellekään kelvannut. Ap
Vierailija kirjoitti:
öö, sulla on ollut miehiä.........
Mitä se kertoo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli tosi pahoja itsetunto-ongelmia, ja niiden vuoksi mun suhteet meni pepuilleen, ei ulkonäön. Sun pitää vaan alkaa luottaa ittees, koska se nousee ihan kaiken yläpuolelle. Ole oma itsesi (henkisesti) niin löydät sen, joka pitää SINUSTA. Jos luot itsellesi kuoren, niin miehet ihastuu siihen. Ja sitä kuorta on ihan hiton vaikea ylläpitää varsinkin, jos itsekin sitä koko ajan epäilee.
Olin takertuvainen, mukautuvainen (ai sä tykkäät hevistä joo niin mäkin), ennakoiva (miehet tykkää että en valita/puhu tulevaisuudesta/oon koko ajan reipas ja "hyvä jätkä") jne jne. Hirveetä!!! En mäkään enää olisi mun kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tosi pahoja itsetunto-ongelmia, ja niiden vuoksi mun suhteet meni pepuilleen, ei ulkonäön. Sun pitää vaan alkaa luottaa ittees, koska se nousee ihan kaiken yläpuolelle. Ole oma itsesi (henkisesti) niin löydät sen, joka pitää SINUSTA. Jos luot itsellesi kuoren, niin miehet ihastuu siihen. Ja sitä kuorta on ihan hiton vaikea ylläpitää varsinkin, jos itsekin sitä koko ajan epäilee.
Olin takertuvainen, mukautuvainen (ai sä tykkäät hevistä joo niin mäkin), ennakoiva (miehet tykkää että en valita/puhu tulevaisuudesta/oon koko ajan reipas ja "hyvä jätkä") jne jne. Hirveetä!!! En mäkään enää olisi mun kanssa!
Mustakin on ajan saatossa tullut tuollainen mukautuva ja mielistelijä ja vain siksi, että koitin auttaako se pitämään miehet lähelläni, ei auttanut. Ennen olen kyllä ollut omapäinen ja omat mielipiteet... Sitten vaan ajauduin tuollaiseksi mielistelijäksi, kun epätoivoisesti toivoin kelpaavani edes jollekin! Etsin myös miehiä, jotka olivat minun silmääni huomattavasti minua rumempia (tämäkin saavutus minulta), mutta siltikään en kelvannut... Että oksettaa ja on paha olla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tosi pahoja itsetunto-ongelmia, ja niiden vuoksi mun suhteet meni pepuilleen, ei ulkonäön. Sun pitää vaan alkaa luottaa ittees, koska se nousee ihan kaiken yläpuolelle. Ole oma itsesi (henkisesti) niin löydät sen, joka pitää SINUSTA. Jos luot itsellesi kuoren, niin miehet ihastuu siihen. Ja sitä kuorta on ihan hiton vaikea ylläpitää varsinkin, jos itsekin sitä koko ajan epäilee.
Olin takertuvainen, mukautuvainen (ai sä tykkäät hevistä joo niin mäkin), ennakoiva (miehet tykkää että en valita/puhu tulevaisuudesta/oon koko ajan reipas ja "hyvä jätkä") jne jne. Hirveetä!!! En mäkään enää olisi mun kanssa!
Mustakin on ajan saatossa tullut tuollainen mukautuva ja mielistelijä ja vain siksi, että koitin auttaako se pitämään miehet lähelläni, ei auttanut. Ennen olen kyllä ollut omapäinen ja omat mielipiteet... Sitten vaan ajauduin tuollaiseksi mielistelijäksi, kun epätoivoisesti toivoin kelpaavani edes jollekin! Etsin myös miehiä, jotka olivat minun silmääni huomattavasti minua rumempia (tämäkin saavutus minulta), mutta siltikään en kelvannut... Että oksettaa ja on paha olla. Ap
totta kai sitä itsestään haluaa antaa parhaat puolensa. Mutta kynnysmatto ei saa olla, eikä ehkä "omapäisyys" ole sinänsä mikään tavoite. Johdonmukainen ja reilu? Oletko saanut mitään syitä suhteiden kariutumiseen? Ethän ole liian meikattu ja tärkätty? Sellaisesta tulee usein vähän homssuinen vaikutelma.
Pyri luonnollisuuteen, siihen että kelpaat itsellesi. Mieti mistä sä OIKEASTI pidät. Mitä SÄ haluat. Onko se joku harrastus, taide, musiikki... matkailu, valokuvaus, lukeminen.
Ala tutustumaan itseesi. Sitä kautta tutustut joskus myös johonkin muuhun. Ja silloin siitä tulee myös helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli tosi pahoja itsetunto-ongelmia, ja niiden vuoksi mun suhteet meni pepuilleen, ei ulkonäön. Sun pitää vaan alkaa luottaa ittees, koska se nousee ihan kaiken yläpuolelle. Ole oma itsesi (henkisesti) niin löydät sen, joka pitää SINUSTA. Jos luot itsellesi kuoren, niin miehet ihastuu siihen. Ja sitä kuorta on ihan hiton vaikea ylläpitää varsinkin, jos itsekin sitä koko ajan epäilee.
Olin takertuvainen, mukautuvainen (ai sä tykkäät hevistä joo niin mäkin), ennakoiva (miehet tykkää että en valita/puhu tulevaisuudesta/oon koko ajan reipas ja "hyvä jätkä") jne jne. Hirveetä!!! En mäkään enää olisi mun kanssa!
Mustakin on ajan saatossa tullut tuollainen mukautuva ja mielistelijä ja vain siksi, että koitin auttaako se pitämään miehet lähelläni, ei auttanut. Ennen olen kyllä ollut omapäinen ja omat mielipiteet... Sitten vaan ajauduin tuollaiseksi mielistelijäksi, kun epätoivoisesti toivoin kelpaavani edes jollekin! Etsin myös miehiä, jotka olivat minun silmääni huomattavasti minua rumempia (tämäkin saavutus minulta), mutta siltikään en kelvannut... Että oksettaa ja on paha olla. Ap
totta kai sitä itsestään haluaa antaa parhaat puolensa. Mutta kynnysmatto ei saa olla, eikä ehkä "omapäisyys" ole sinänsä mikään tavoite. Johdonmukainen ja reilu? Oletko saanut mitään syitä suhteiden kariutumiseen? Ethän ole liian meikattu ja tärkätty? Sellaisesta tulee usein vähän homssuinen vaikutelma.
Pyri luonnollisuuteen, siihen että kelpaat itsellesi. Mieti mistä sä OIKEASTI pidät. Mitä SÄ haluat. Onko se joku harrastus, taide, musiikki... matkailu, valokuvaus, lukeminen.
Ala tutustumaan itseesi. Sitä kautta tutustut joskus myös johonkin muuhun. Ja silloin siitä tulee myös helppoa.
No, nuo pidemmät suhteet päättyivät minun pistettyä poikki pettämisen vuoksi. Pettämistä ei nyt mielestäni tarvitse selitellä enempää. Kuitenkin olen seksuaalisesti aktiivinen, lämmin ja välittävä, mutta ei riitä - ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
Sitten nämä säädöt/tapailut... En oikeastaan ole ikinä saanut vastausta. Miehet on vaan yllättäen kadonneet sanomatta sanaakaan. Eivät ole enää vastanneet jne. Viimeksikin oli mies, jonka kanssa aluksi viestiteltiin pitkään ja oli todella mielenkiintoisiakin asioita. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen olin ihan myyty ja ihastunut! Ajattelim, että tässä SE ON. Ja tuntui, että mieskin oli samaa mieltä ja ylisti minua maasta taivaisiin, kuinka ihana olen ja kuinka vaimomatskua ja kuinka haluaa tutustua vaan lisää ja lisää... No, toinen tapaaminen meni myös todella hyvin ja oli jo seksiäkin ja varsin syvällisiä puheita ja jäi hyvä maku suuhun eikä edes käynyt mielessä, että tämä oli viimeinen kerta, kun nähtäisiin.
Niin siinä kävi... Tuli vaisut viestit, työkiireet ja lopulta syvä hiljaisuus. Mä menin oikeesti todella rikki :( ei tämä mies varmaan edes osannut kuvitella, kuinka paljon minua satutti.
Ja epäilen, että nämä hylkäämiset johtuneet jotenkin ulkonäöstäni, kun moni deittikin on jäänyt vaan yhteen näkemiskertaan MIEHEN osalta. Aina on se parempi jossain.
Ja en ole mielestäni ainakaan homssuinen enkä meikkaa mitenkään pakkelimaisesti tai liian vahvasti. Olen vielä aika perfektionisti meikin suhteen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä minulle ei ole sitten edes tarkoitettu mitään vakavaa... Ystävät ja tutut ympärillä menevät naimisiin, kihloihin, saavat lapsia, ottavat asuntolainaa jne. Ja minä jatkan vaan yksin elämistä ja ehkäpä ihan mielelläni olen yksin ennemmin, kuin taas loukattavana. Ap
Käyn sisäisiä kamppailuja missä olen huono muita tai ulkonäöllisesti ajattelen olen ruma, kun olen vähän lihonut. Tiedän nämä ovat sisäisiä keskusteluja eikä kukaan ole sanonut että olen ruma tai huono, siksi ne ovat ristiriitaisia.
Vertaan itseäni muihin, mikä on huono juttu.
Käynyt useasti niin, jos näen toisen ulkopuolisen ihmisen joka on kauniimpi kuin minä tulen mustasukkaiseksi. Tulen vielä mustasukkaisemmaksi poikaystävä juttelee toiselle naiselle tulen siitä mustasukkaiseksi ja kilpailu hakuvaksi huomiosta. Poikaystävä on nähnyt näytän kynteni ja murjotan. Yritän saada itseni kasattuun ettei niillä ole mitään kun sisäisesti ajattelen muka olisi. Olen pari kertaa vanhoissa parisuhteissa pahasti mennyt harhaluuloksi että myrkyttänyt parisuhdetta mustasukkaisuudellani. Tällä nykyisessä parisuhteessa on läheltä pitänyt, että poikaystävä olisi useasti jättänyt mun mustasukkaisuuden takia, mikä ei ole eka kerta.
Itsetuntoni on vaikuttanut mustasukkaisuuteen ja henkiseen kilpailuun välillä tuntuu uuvun tähän kiusaukseen... Kävin viime vuonna psykiatrilla puhuin huonosta itsetunnosta ja mustasukkaisuudesta, mutta useasti sanottiin "aika. Arvosta itseäsi ja rakasta itseäsi"
Osaan arvostaa ja rakastaa etten niin pohjassa ole, mutta olen ajatusteni kanssa "sodassa"ajattelen mustavalkoisesti tilanteita mikä ei ole totta todellisessa elämässä, kuten poikaystävän naispuoliset ystävät olisivat uhka meidän parisuhteelle, mikä ei ole todellakaan totta. En usko poikaystäväni pettäisi mua... Tunnen hyvin poikaystäväni ja olemme asiasta keskusteltu.
Ajatukset ne kiusaavat ajattelemaan väärin päin. Ulkonäöstä ajattelen, kun olen lihonut olen automaattisesti "ruma". Näen kauniita ja hoikkia naisia ajattelen "näitä mielummin poikaystäväni katselisi, ja haluan olla samanlainen"
En tiedä kuinka moni ajattelee näin, mutta tiedän en ole ainoa tai yksin asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kans aina ollut huono itsetunto ja edelleen 36-vuotiaana vähän häpeän itseäni. Mulle ei ole varmaan koskaan kukaan sanonut, että olisin kaunis, paitsi äiti pari kertaa. Mulla on aika oudot kasvot ja siksi pidän itseäni rumana, kroppani on aina ollut hoikka/normaali.
En usko että huonosta itsetunnosta pääsee koskaan lopullisesti eroon. Aina jos vaikka töissä joku ilkeilee tai teen virheen, soimaan itseäni ja aattelen että ei musta ole koskaan mihinkään.
Mä en usko että itseni kohdalla mistään terapiasta olisi mitään apua, koska pääsyy huonoon itsetuntooni on nimenomaan ulkonäössäni. En vaan opi hyväksymään kasvojani varmaan ikinä.
Alue: Aihe vapaa
Onko kellään samaa? Ap