Tiedemiehen näkökulma: Opiskelijat ymmärtävät akateemisen vapauden pahasti väärin - se laiskistaa

En ole käyttäytymistieteilijä vaan tavallinen suomalainen 45v mies, esimies, projektipäällikkö ja reserviupseeri. Mutta ihan täsmälleen samoja ajatuksia minulle on tullut mieleen Otaniemessä viimeisten reilun 20 vuoden aikana. Juuri kun pitäisi alkaa aikuistua ja ottaa vastuuta asioista niin pilataan moni fiksu nuori liiallisella vapaudella olla halutessaa tekemättä "ei niin kivoja juttuja."

Omat opiskeluajat loppuivat viitisen vuotta sitten, mutta en tunnista tuota maailmaa. Olen "pahamaineinen" humanisti. Meillä oli harvoin mahdollisuuksia tenttiä kursseja, ja luennoilla oli 80% läsnäolovelvollisuus. Joillakin kursseillä tämä merkitsi sitä, että yksikin poissaolo merkitsi kurssilta tippumista... ja seuraavan kerran kurssi järjestettiin vuoden tai kahden kuluttua. Oma lukunsa olivat opettajat, jotka vaativat korvaamaan poissaoloja niin, että yksi ainoa 90 min luennon väliin jääminen vaati korvaukseksi työtä, johon meni 5-10 tuntia. Sitten ihmettelivät huuli pyöreänä, miten ihmeessä keskellä flunssakautta järjestetyllä kurssilla väki vähenee, kun moni jättää kesken. Tietysti joukkoon mahtuu aina muutamia ketkuja, mutta meillä ongelmat johtuivat huonosta suunnittelusta ja mielivaltaisista säännöistä, joista "ei voi joustaa".

Toinen asia onkin sitten opiskelu nyt yliopistoleikkausten jälkeen. Useamman opiskelevan ystävän kanditutkinto on myöhästynyt, koska pakollisia kursseja ei ole järjestetty, tai niillä ei ole ollut tilaa kaikille. Tenttiäkään ei heillä saa nykyään.

Olen jättänyt osallistumatta opetukseen, kun se on ollut sen verran ala-arvoista, että ei halua käyttää vuorokauden vähäisiä tuntejaan siihen vaan sen sijaan tekee muita koulutehtäviä.

Osa ongelmasta on puolestaan yliopistojen oma vika, kun ovat ottaneet tyylikseen massakouluttamisen ja opiskelijoita on liikaa sekä liian huonolta pohjalta.

Yliopiston opettajiksi tuppaa päätymään sitä porukkaa jolle yliopiston perinteinen opetusmuoto sopii parhaiten. Kaikki eivät kuitenkaan opi samalla tavalla ja osalla on oikeita oppimisongelmiakin.

Välillä käy myös siten että opiskelija ottaa liikaa kursseja tai ei tee riittävästi töitä niiden eteen, nykyiset tiukat opiskeluajat ja varsinkin opintotuen rajoitus ei anna mahdollisuutta sählätä vaan homma on pahimmillaan kerrasta poikki.

Ennen yliopistossa oli "ikuinen" opiskeluaika ja tulrajojakaan ei ollut niin tiukasti kuin nyt joten voi tehdä töitä samalla rahoittaakseen viivästyneet opintonsa. Nykyään jos opintotukikuukautesi loppuvat esim. huhtikuussa mutta joudut jatkamaan opiskelua  vuoden loppuun niin jos teet duunia rahoittaaksesi opintosi joudut todennäköisesti palauttamaan opintotuen tammi-huhtikuultakin kun loppuvuoden palkkasi menee yli vuositulorajojen.

Suomalaiskansalliseen tyyliin siis opiskelijaa kannustetaan valmistumaan ihanneajassa siten että uhataan tempaista isolla lekalla otsaan jos se ei onnistu.

Milleniaali-sukupolvi, jolla on vain okeuksia muttei velvollisuuksia.

Tälle sukupolvelle on koko iän jauhettu kuinka he ovat spesiaaleja ja kaikki voittaa jo pelkästä osallistumisesta. Opettajat ovat olleet enemmän huolissaan punakynän aiheuttamista "itsetuntovaurioista" kuin lasten ja nuorten kannustamisesta parempiin tuloksiin.

Ai joidenkin opiskelijoiden heikko vastuunkantokyky ja kallis systeemi pitäisi korjata lisäämällä pakkoa ja täten tekemällä opetuksesta vielä kalliimpaa? Mielestäni tärkeää on siirtää tämä vastuu näille lusmuille; ei erityisjärjestelyjä muilla kuin terveydellisillä perusteilla. Minullekin sopii parhaiten luennoilla oppiminen, mutta kaikille ei, vaan jotkut todella voivat suorittaa opintojaksoja kunniallisesti myös etänä. Elinikäinen oppiminen tulee ottaa huomioon, ei perheelliset tai alanvaihtajat välttämättä pääse niille läsnäolopakollisille kursseille. Opintojen eteneminen pitäisi varmistaa muilla keinoin.

Tämä on karusti sanottu, mutta mihin perustuu se, että kaikkien oppimisongelmaisten tulisi opiskella juuri yliopistossa? Olen seurannut vierestä kuinka opintoja edistetään ylivoimaisen työläästi, mikä tuntuu käsittämättömältä kun tarjolla on muutakin koulutusta pilvin pimein. Enkä näe että juuri akateemisuus tekisi ihmisestä jotenkin paremman, toki siitä voi olla hyötyä elämässä.

Jos pelkkä opiskelu on niin vaikeaa, miten tulee selviämään myöhemmin töissä, joissa kuitenkin edes epäsuorasti vaaditaan akateemisia taitoja? Eikö olisi silloin kaikkien näkökulmasta järkevämpää ja ihmiselle itselleen onnellisempaa hakeutua käytännönläheisemmälle alalle? Tämä poislukien mm. psyykenongelmat ja muut sairaudet, joista on todennäköistä toipua. Tosin, suurimmat opiskeluongelmat joita itse aikanani näin olivat kyllä puhdasta keskittymiskyvyttömyyttä ja sitäkin näkyi eniten kauppiksen kursseilla. Loistava tulevaisuus niin ei tartte niin duunata?

Ehkä Itä-Suomessa järjestetään kurssit ilmoittautuneiden mukaan, mutta ainakin Helsingissä kurssille mahtuu tietty määrä opiskelijoita ja jos et pääse nettiin juuri silloin, kun ilmoittautuminen alkaa, niin se on siinä sitten, ensi vuonna voit yrittää uudestaan. Ja juuri kun olet tehnyt toimivan suunnitelman, niin huomaat, että ne kaksi pakollista ja tärkeintä kurssia on sijoitettu päällekkäin, voit osallistua vain toiseen. Tai vastaavasti rahoittaaksesi opintosi menet iltatöihin ja saatkin vuorot sovittuasi kuulla, että aamupäivään sijoitettu pakollinen kurssi onkin nyt iltaisin, koska luennoitsijalle se sopi paremmin.

Opiskelija ei opiskele tyhjiössä, hänen ympärillään on kokonainen maailma, jonka kanssa on oltava yhteydessä, jos aikoo pysyä hengissä. Yliopistossa oletetaan, että opiskelija voi aina joustaa, mutta kahdeksi jakautuminen ei toistaiseksi onnistu. Jos professori ei voi luottaa siihen, että opiskelijat tulevat paikalle, niin yhtä vähän opiskelija voi luttaa siihen, että voi opiskella ne pakolliset kurssit aikataulussaan. Jopa saman tiedekunnan sisällä ei kyetä koordinoimaan opetusta saati sitten niin, että tulee ottaneeksi sivuaineen toisesta tiedekunnasta ja yrittää saada sen suosiolla päätökseen.

Ja luvallasanoen: osa opetuksesta on ala-arvoista! Toisaalta pelkkä luennolle saapuminen ei tarkoita sitä, että siellä oppisi yhtään mitään. Olen itsekin istunut joskus pakollisella luennolla, mutta kuuntelin kuulokkeista toista, jossa kaverini oli paikalla. Vuonna 2017 fyysinen läsnäolo ei tarkoita muuta kuin fyysistä läsnäoloa, ei välttämättä oppimista lainkaan. Jostain kummallisesta syystä yliopistossa uskotaan siihen, että läsnäolo on synonyymi oppimiselle.