Lue keskustelun säännöt.
Elämäni vaikein valinta, auttakaa mammat :(
23.07.2017 |
Olen 21v tyttö, ja kahden miehen loukussa. Toivon oikeasti että annatte neuvonne ja mielipiteenne, koska en itse oikeasti tiedä mitä tehdä.
Olen seurustellut täydellisen pojan kanssa 3v, kutsutaan vaikka pekaksi. Mulla ei oo mitään huonoja muistoja Pekasta, ja oon vahvasti sitä mieltä että Pekka on yksi maailman hyväsydämmisimmistä ihmisistä. Pekka rakastaa mua palavasti edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ongelma on, että mä en ole noin vuoteen ollut oikeastaan rakastunut siihen enää.
Huhtikuussa rakastuin toiseen mieheen, joka on myös minuun kovin rakastunut. Varsinaisesti en ole pettänyt, mutta olen aikaa viettänyt tän toisen kanssa tosi paljon. Tämä toinen on selvästi rakastunut muhun, ja haluaa tehdä parhaansa mun ja meidän eteen.
Mitä tässä nyt voi tehdä? Jäänkö turvalliseen ja tuttuun suhteeseen, missä ilman tätä toiseen mieheen rakastumista olisin ihan tyytyväinen ja onnellinen, vaikkakaan en rakastunut. Rakastan tätä tyyppiä aivan mielettömästi ihmisenä, ja tuntuu pahalta miettiä että voisin menettää tän tyypin lähes kokonaan eroamalla.
Vaihtoehtona olisi uusi suhde mieheen, joka haluaa todellakin suhteeseen kanssani ja johon olen itse rakastunut. En vaan tiedä onko mussa naista päättää täydellistä parisuhdetta (paitsi en ole rakastunut) ja hypätä uuteen suhteeseen, ihan vaan tunteiden perässä.
Auttakaa :( anteeksi sekava teksti, kysykää niin selvennän.
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Vaihtaisin sinuna siihen uuteen, koska sanoit ettei sinulla ole huonoja muistoja Pekasta, mutta ei ilmeisesti enää kovin hyviäkään. Ei hyväsydämisyys ole mikään plussa tai harvinaisuus, vaan odotusarvo. Tekemättä jättämisiähän ihmiset katuvat. Tulet katumaan pelkuruuttasi, jos et uskalla tarttua tähän uuteen oikeaan rakkauteen.
Näin tekisin itsekin, mutta suorita ap ensin pieni kriittinen tarkastelu: ota ruusunpunaiset lasit pois, ja katso rakastumisesi kohdetta realistisesti. Mitä huonoja persoonallisuuden puolia hänessä on? Voitko hyväksyä ja kestää ne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MItä jos kokeilisit olla ihan omillasi jonkin aikaa?
Tätäkin mietin tuossa joku aika sitten, mutta jotenkin ajattelen että kun olen löytänyt kaksi noin äärettömän upeaa ihmistä, haluan pitää edes toisen kun molempia en voi. se että kumpikin mies häviäisi elämästäni olis mulle kauhein ratkaisu, koska kummankin kanssa näkisin itelläni hyvän tulevaisuuden :(
Lähdet nyt ihan väärästä päästä. Tarkoitat ettet haluaisi olla ilman ketään miestä. Sinun pitäisi ajatella ettet halua olla ilman juuri tuota miestä. Se, että voit kuvitella olevasi kumman kanssa vaan, minusta kertoo siitä ettei tunteesi ole kovin syvät kumpaakaan kohtaan. Et ole valmis sitoutumaan oikeasti kumpaankaan, ja siksi sinun olisi paras laittaa poikki kummankin kanssa, vetää vähän henkeä, kasvaa taas hetken matkaa, ja selvittää kuka itse olet ja mitä itse haluat, miten itse haluat elää.
Nyt olet kuin kameleontti, vailla omia haluja ja omaa suuntaa, valmis ottamaan jonkun miehen ikään kuin määrittelemään millainen elämästäsi tulee. Määrittele ensin millainen olet, ja rakenna edes jonkinlainen elämä itsellesi, edes vuoden verran, ja ota sitten mies joka sopii siihen elämään. Ei toisin päin.
Nyt sanot että molemmat miehet haluavat sinut. Kuulostaa että haluat miehen joka huolii sinut, et miestä jonka itse haluat.
Onko sinulla huono itsetunto? Kotona voimakastahtoinen vanhempi? Ehkä ei kunnon isää? Tuo aikeesi lähteä rakentamaan parisuhdetta noin läheisriippuvaiselta pohjalta antaa ymmärtää, että et näe omaa arvoasi ilman miestä, etkä edes niin paljon että valitsisit itse miehen, odotat että he ensin valitsevat sinut.
Luepa läheisriippuvuudesta myös.
Mutta ennen kaikkea, lähde tuosta tilanteesta ja ryhdistäydy, hanki oma koti, ja opinnot tai ammatti, omat harrastukset ja ystävät. Äläkä päästä niistä irti kun taas alat seurustella, koska ne ovat se kuka sinä olet.
Mulla oli sama tilanne muutama vuosi sitten mutta olin seurustellut pidempään ja meillä meni tosi huonosti. Mä erosin koska en enää rakastanut poikaystävääni vaikka hänessä ei ollut mitään vikaa. Olin ihastunut toiseen palavasti, jopa palavammin kuin poikaystävääni koskaan. No eron jälkeen ehdin käydä yksillä treffeillä uuden miehen kanssa, kunnes hänen elämässään tapahtui liian paljon muutoksia ettei seurustelu olisi onnistunut siinä elämän tilanteessa ja meidän tarina loppui siihen. Mun sydän murskaantui palasiksi. Meillä tuli ns elämä väliin jolle ei voinut mitään. Olin jonku aikaa yksin ja kohtalo kuljetti mut takasin poikaystäväni luo. Nykyään ollaan poikaystävän kanssa yhdessä, rakastuin häneen uudelleen MUTTA en voi olla ajattelematta sitä toista miestä. Vaikeaa on, mutta nyt tuntuu siltä että tässä on minun paikkani. Mun täytyy nyt vaan hyväksyä se että mulla on hyvin vahvoja tunteita myös sitä toista miestä kohtaan. Haluaisin unohtaa mutta en voi. Joskus mietin edelleen että miksi tapahtui niinkuin tapahtui. Tämä toinen mies on edelleen yksin mutta tiedän että murrrun täysin kun kuulen hänen seurustelevan, menevän naimisiin ja perustavan perheen. Enkä tiedä miten tuun siitä koskaan yli pääsemään.. Mulla ei siis oo antaa sulle mitään neuvoja.. Sinuna odottaisin vielä ja miettisin tarkkaan..
Vierailija kirjoitti:
MItä jos kokeilisit olla ihan omillasi jonkin aikaa?
Komppaan tätä. Varmaan ainoa oikea ratkaisu tuossa tilanteessa.
Valitsemalla uuden miehen voit korkeintaan saada yhtä hyvän suhteen kuin sinulla jo on, sillä rakastumisen tunne loppuu aina ja muuttuu rakkaudeksi ja kumppanuudeksi. Eli en särkisi nykyisen miehesi sydäntä. Olin itse asiassa tismalleen samassa tilanteessa kuin sinä 10 v sitten. Onneksi tajusin ekassa lauseessa mainitsemani asian. Nykyään onnellinen kahden lapsen äiti onnellisessa avioliitossa ensirakkauteni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MItä jos kokeilisit olla ihan omillasi jonkin aikaa?
Tätäkin mietin tuossa joku aika sitten, mutta jotenkin ajattelen että kun olen löytänyt kaksi noin äärettömän upeaa ihmistä, haluan pitää edes toisen kun molempia en voi. se että kumpikin mies häviäisi elämästäni olis mulle kauhein ratkaisu, koska kummankin kanssa näkisin itelläni hyvän tulevaisuuden :(
Lähdet nyt ihan väärästä päästä. Tarkoitat ettet haluaisi olla ilman ketään miestä. Sinun pitäisi ajatella ettet halua olla ilman juuri tuota miestä. Se, että voit kuvitella olevasi kumman kanssa vaan, minusta kertoo siitä ettei tunteesi ole kovin syvät kumpaakaan kohtaan. Et ole valmis sitoutumaan oikeasti kumpaankaan, ja siksi sinun olisi paras laittaa poikki kummankin kanssa, vetää vähän henkeä, kasvaa taas hetken matkaa, ja selvittää kuka itse olet ja mitä itse haluat, miten itse haluat elää.
Nyt olet kuin kameleontti, vailla omia haluja ja omaa suuntaa, valmis ottamaan jonkun miehen ikään kuin määrittelemään millainen elämästäsi tulee. Määrittele ensin millainen olet, ja rakenna edes jonkinlainen elämä itsellesi, edes vuoden verran, ja ota sitten mies joka sopii siihen elämään. Ei toisin päin.
Nyt sanot että molemmat miehet haluavat sinut. Kuulostaa että haluat miehen joka huolii sinut, et miestä jonka itse haluat.
Onko sinulla huono itsetunto? Kotona voimakastahtoinen vanhempi? Ehkä ei kunnon isää? Tuo aikeesi lähteä rakentamaan parisuhdetta noin läheisriippuvaiselta pohjalta antaa ymmärtää, että et näe omaa arvoasi ilman miestä, etkä edes niin paljon että valitsisit itse miehen, odotat että he ensin valitsevat sinut.
Luepa läheisriippuvuudesta myös.
Mutta ennen kaikkea, lähde tuosta tilanteesta ja ryhdistäydy, hanki oma koti, ja opinnot tai ammatti, omat harrastukset ja ystävät. Äläkä päästä niistä irti kun taas alat seurustella, koska ne ovat se kuka sinä olet.
Hyvin kirjoitettu, voisi melkein luulla että olet psykologi tai vastaava :)
Vierailija kirjoitti:
Oon ollu mieheni kanssa nyt 9 vuotta. Mulla oli myös kolmen vuoden kohdalla aika, jolloin mietin, että rakastanko miestäni enää. Toinen yhtä paha oli esikoisemme syntymä pari vuotta sitten, mikä sai parisuhteen kuivahtamaan pitkäksi aikaa. Nyt menee taas paremmin.
Pointti tässä on ehkä se, että parisuhteessa menee välillä huonommin ja välillä paremmin. Sanotaan, että rakastuminen kestää pari vuotta ja sinä aikana kaikki on hyvin auvoisaa. Sitten alkaa arki ja rakastaminen, johon tarvitaan päättäväisyyttä ja vastamäkien sietämistä. Tämä taitaa olla teidän ensimmäinen vastamäki.
Tämä on sikäli eri, että ap on tosi nuori, ja tuskin on kokenut vielä sellaista rakastumista ekaan poikaystäväänsä, mistä kestäviä liittoja tehdään.
Tottakai tiettyyn rajaan pystyy pysymään yhdessä vain päättämällä ja hammasta puremalla. Kuitenkin vähintään kolme ekaa vuotta pitäisi olla vielä aitoa intohimoa, vaikka välillä olisi erimielisyyksiä.
Vastoinkäymisillä tarkoitetaan ympäristöstä tulevia kriisejä, joilla suhteen toimivuus ja tiimityö punnitaan. Työttömyys, sairaus, ensimmäisen lapsen saanti ovat tällaisia kriisejä, joita tarkoitetaan myötä-ja vastoinkäymisissä.
Sen sijaan jos suhde hajoaa, laimistuu eikä toimi, jo muutaman ekan vuoden aikana, jatkuviin sisäisiin kriiseihin ja erilaisuuksiin, ja rakastuminen ja intohimo loppuu noin pian, suhde ei ollut riittävä eikä vakaalla pohjalla alun perinkään.
Syyksi veikkaan, että ap on lähtenyt suhteeseen aika helposti, koska on ollut kiva poika johon on ollut helppo ihastua, ja tarve olla rakastettu ja päästä seurustelemaan. Ei myöskään juurikaan itsetuntemusta eikä ihmistuntemusta elämänkumppanin valintaan vielä kertynyt.
Ei suurta rakkautta vielä vaan vain suloinen ensi poiksystävä. Se elämänkumppani ei ole vielä tullut vastaan, ja nyt täytyy päästää irti ja jatkaa etsimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen rakkauden tunteen voi saada takaisin tekemällä rakkauden tekoja. Kun tekee jotain kivaa toiselle, siitä se tulee. Muistele, millaista teidän yhdessäolo oli suhteen alkuaikoina. Mitä asioita teitte yhdessä? Tehkää niitä taas! Miten huomioit poikaystäväsi suhteen alussa? Ala tehdä sitä taas.
Se rakastuminen on ihan hormoneista johtuva juttu ja menee ajan kanssa ohi. Jos et osaa siirtyä siitä hullaantumisesta syvempään rakkauteen, sinulla on tiedossa loppuelämän ajan lyhyitä suhteita toinen toisensa perään. Ei ole mitään takeita siitä, että joku muu olisi sinulle sen parempi kumppani kuin tämä nykyinen poikaystävä. Ja jos joku olisikin, hylkäisit hänetkin, koska et osaa olla pitkässä suhteessa. Nyt on aika kuunnella järjen ääntä ja tehdä niitä rakkauden valintoja. Sen kautta saat myös tunteet mukaan, ne ovat pitkälti järjen ohjailtavissa (vaikka monet vastuuttomat ihmiset uskottelevat itselleen toisin).
Tässä tarvitaan vain aktiivisuutta ja päättäväisyyttä, että saat tuon uuden ihastuksen pois mielestäsi. Olet rakastunut häneen, koska annat itsesi herkutella ajatuksilla hänestä. Mitä enemmän ruokit noita ajatuksia, sitä vaikeammaksi tilanne menee. Sinun täytyy aktiivisesti torjua nuo ajatukset ja ohjata kaikki rakkaudelliset ajatukset kohti nykyistä kumppaniasi. Ja käyttäydy häntä kohtaan niin kuin rakastaisit häntä. Rakkaus on loppujen lopuksi tahdon valinta, siksi avioliittovalassakin luvataan TAHTOA rakastaa. Sitä tahtoa tarvitaan vuosikymmenten varrella tilanteissa, kun tunnetta ei ole. Silloin tehdään tahdon voimalla rakkauden tekoja (ollaan huomaavaisia ja kohdellaan kunnioittavasti, tehdään pieniä toista ilahduttavia asioita jne.) ja ne rakkauden tunteet seuraavat perässä.
Monet löytävät kumppanin jo nuorena ja pysyvät yhdessä koko elämänsä. Jos näin onnellisesti käy, niin en tiedä mitään hienompaa. Se, että seurustelisit nuorena useamman kanssa ennen naimisiinmenoa ei takaa yhtään sen onnellisempaa loppua.
Nuorena ensimmäiseen eteen osuneeseen seurustelukumppaniin takertuminen ei myöskään takaa onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ollu mieheni kanssa nyt 9 vuotta. Mulla oli myös kolmen vuoden kohdalla aika, jolloin mietin, että rakastanko miestäni enää. Toinen yhtä paha oli esikoisemme syntymä pari vuotta sitten, mikä sai parisuhteen kuivahtamaan pitkäksi aikaa. Nyt menee taas paremmin.
Pointti tässä on ehkä se, että parisuhteessa menee välillä huonommin ja välillä paremmin. Sanotaan, että rakastuminen kestää pari vuotta ja sinä aikana kaikki on hyvin auvoisaa. Sitten alkaa arki ja rakastaminen, johon tarvitaan päättäväisyyttä ja vastamäkien sietämistä. Tämä taitaa olla teidän ensimmäinen vastamäki.
Tämä on sikäli eri, että ap on tosi nuori, ja tuskin on kokenut vielä sellaista rakastumista ekaan poikaystäväänsä, mistä kestäviä liittoja tehdään.
Tottakai tiettyyn rajaan pystyy pysymään yhdessä vain päättämällä ja hammasta puremalla. Kuitenkin vähintään kolme ekaa vuotta pitäisi olla vielä aitoa intohimoa, vaikka välillä olisi erimielisyyksiä.
Vastoinkäymisillä tarkoitetaan ympäristöstä tulevia kriisejä, joilla suhteen toimivuus ja tiimityö punnitaan. Työttömyys, sairaus, ensimmäisen lapsen saanti ovat tällaisia kriisejä, joita tarkoitetaan myötä-ja vastoinkäymisissä.
Sen sijaan jos suhde hajoaa, laimistuu eikä toimi, jo muutaman ekan vuoden aikana, jatkuviin sisäisiin kriiseihin ja erilaisuuksiin, ja rakastuminen ja intohimo loppuu noin pian, suhde ei ollut riittävä eikä vakaalla pohjalla alun perinkään.
Syyksi veikkaan, että ap on lähtenyt suhteeseen aika helposti, koska on ollut kiva poika johon on ollut helppo ihastua, ja tarve olla rakastettu ja päästä seurustelemaan. Ei myöskään juurikaan itsetuntemusta eikä ihmistuntemusta elämänkumppanin valintaan vielä kertynyt.
Ei suurta rakkautta vielä vaan vain suloinen ensi poiksystävä. Se elämänkumppani ei ole vielä tullut vastaan, ja nyt täytyy päästää irti ja jatkaa etsimistä.
Me oltiin 18 suhteen alkaessa eli ihan yhtä nuoria kuin aloittaja. Heti sitouduttiin tosissaan. Monet ikätoverit on kuluneen 9 vuoden aikana vaihtaneet kumppania, osa enemmän kuin kerran, että ehkä me sitten oltiin tavallista kypsempiä vakavaan parisuhteeseen.
Ja kyllä niitä vastoinkäymisiä on minusta yhtä lailla myös parisuhteen sisällä eteen tulevat ongelmat. On sellaisia parisuhdeongelmia, joista ei voi päästä yli, esim. väkivalta. Aloittajan ongelma ei minusta kuitenkaan ole sellainen, josta suhde ei enää voisi toipua.
Olen nähnyt useamman miehen, joka on parin lapsen jälkeen eronnut siitä ekasta seurustelukumppanista, koska on aikuistunut, ja tajunnut että on mennyt liian nuorena, ekan tytön kanssa perustamaan perheen kevyillä eväillä. Ero tullut.
Ei tässä pelkästään ap ole päättämässä, voi olla että myöhemmin häneltä ei paljon kysytä onko heillä koko elämän liitto. Parempi valita nyt se jonka eteen on valmisottaan riskin, eikä kuvitella voivansa pitää ihmisiä kuin lemmikkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyppä katyoon tää auttaisko:)
https://www.google.fi/search?q=if+you+love+two+person+choose+the+second…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon ollu mieheni kanssa nyt 9 vuotta. Mulla oli myös kolmen vuoden kohdalla aika, jolloin mietin, että rakastanko miestäni enää. Toinen yhtä paha oli esikoisemme syntymä pari vuotta sitten, mikä sai parisuhteen kuivahtamaan pitkäksi aikaa. Nyt menee taas paremmin.
Pointti tässä on ehkä se, että parisuhteessa menee välillä huonommin ja välillä paremmin. Sanotaan, että rakastuminen kestää pari vuotta ja sinä aikana kaikki on hyvin auvoisaa. Sitten alkaa arki ja rakastaminen, johon tarvitaan päättäväisyyttä ja vastamäkien sietämistä. Tämä taitaa olla teidän ensimmäinen vastamäki.
Tämä on sikäli eri, että ap on tosi nuori, ja tuskin on kokenut vielä sellaista rakastumista ekaan poikaystäväänsä, mistä kestäviä liittoja tehdään.
Tottakai tiettyyn rajaan pystyy pysymään yhdessä vain päättämällä ja hammasta puremalla. Kuitenkin vähintään kolme ekaa vuotta pitäisi olla vielä aitoa intohimoa, vaikka välillä olisi erimielisyyksiä.
Vastoinkäymisillä tarkoitetaan ympäristöstä tulevia kriisejä, joilla suhteen toimivuus ja tiimityö punnitaan. Työttömyys, sairaus, ensimmäisen lapsen saanti ovat tällaisia kriisejä, joita tarkoitetaan myötä-ja vastoinkäymisissä.
Sen sijaan jos suhde hajoaa, laimistuu eikä toimi, jo muutaman ekan vuoden aikana, jatkuviin sisäisiin kriiseihin ja erilaisuuksiin, ja rakastuminen ja intohimo loppuu noin pian, suhde ei ollut riittävä eikä vakaalla pohjalla alun perinkään.
Syyksi veikkaan, että ap on lähtenyt suhteeseen aika helposti, koska on ollut kiva poika johon on ollut helppo ihastua, ja tarve olla rakastettu ja päästä seurustelemaan. Ei myöskään juurikaan itsetuntemusta eikä ihmistuntemusta elämänkumppanin valintaan vielä kertynyt.
Ei suurta rakkautta vielä vaan vain suloinen ensi poiksystävä. Se elämänkumppani ei ole vielä tullut vastaan, ja nyt täytyy päästää irti ja jatkaa etsimistä.Me oltiin 18 suhteen alkaessa eli ihan yhtä nuoria kuin aloittaja. Heti sitouduttiin tosissaan. Monet ikätoverit on kuluneen 9 vuoden aikana vaihtaneet kumppania, osa enemmän kuin kerran, että ehkä me sitten oltiin tavallista kypsempiä vakavaan parisuhteeseen.
Ja kyllä niitä vastoinkäymisiä on minusta yhtä lailla myös parisuhteen sisällä eteen tulevat ongelmat. On sellaisia parisuhdeongelmia, joista ei voi päästä yli, esim. väkivalta. Aloittajan ongelma ei minusta kuitenkaan ole sellainen, josta suhde ei enää voisi toipua.
Niin te olittekin molemmat sitoutuneet tosissaan. Ap ei vaikuta olevan.
Vaihtaisin sinuna siihen uuteen, koska sanoit ettei sinulla ole huonoja muistoja Pekasta, mutta ei ilmeisesti enää kovin hyviäkään. Ei hyväsydämisyys ole mikään plussa tai harvinaisuus, vaan odotusarvo. Tekemättä jättämisiähän ihmiset katuvat. Tulet katumaan pelkuruuttasi, jos et uskalla tarttua tähän uuteen oikeaan rakkauteen.