Voinko mennä tällaisessa tilanteessa turvakotiin, kun ei ole lapsia?

Olen käsittänyt että lapsiperheet ovat näissä etusijalla.

Eli, pitkä juttu tulossa, toivottavasti edes joku jaksaa lukea.

Tapasin eksän kaksi vuotta sitten ja hän oli ns. liian hyvää ollakseen totta. Toi lahjoja, kukkia, yllätti kesken työpäivän lähettämällä jotakin ja muutama työkaverikin olivat ihastuneita häneen.

Sitten alkoi ilmetä mustasukkaisia piirteitä. Näki kuitin, mistä ilmeni että olin maksanut kahvilassa kaksi kahvia ja kaksi leivosta. Hän alkoi hiillostaa minua että kenen äijän "panotarjoilut" ne olivat. Olin käynyt kahvilla äitini kanssa. Hän vaati saada soittaa äidilleni ennenkuin viimein uskoi. Noin vuosi meni ihan mukavasti ja ajattelin että tuo oli vain joku hetkellinen mielenhäiriö häneltä.

Sen jälkeen sain ensimmäisen lyönnin, kun näin miespuolista serkkuani. Tapahtuman jälkeen piti minua pari kuukautta kuin jotakin jumalaa, pahoitteli ja lahjoi ja lupasi ettei koskaan enää. Osti minulle koiranpennun. (joka nykyään on minulle rakkainta tässä maailmassa)

Tästä ehkä kuukausi, niin hermostui siitä että olin isäpuolelleni muuttoapuna. Kuulemma haaveilen salaa isäpuolestani ja haluaisin äitini paikalle. Hänellä oli lasittunut katse ja isot pupillit, en tiedä oliko hän jossain aineissa. Tässä kohtaa ilmoitin (isäpuolen läsnäollessa) että suhde on ohi, en kestä vainoharhailua ja kyttäämistä. Eksä sanoi vaan tyynesti, että ok, ei kukaan muukaan tällaista huo*aa huoli.

Luulin että se oli siinä, mutta ei. Olen saanut uhkausviestejä mm. koiran tappamisesta ja että heittää minun päälleni happoa. Oveeni oli liimattu lappu jossa luki että hän polttaa asuntoni. Koira on nyt maaseudulla mummullani, mutta mitä minä teen? Ystäviä ei tällä paikkakunnalla ole mutta työpaikka on. Olen täällä kotona aivan kuset housussa ja säikähdän jokaista rasahdusta.

Voinko mennä tässä tilanteessa turvakotiin vai nauretaanko minut sieltä pihalle?