Mies lähdössä kolmen yön työmatkalle kauniin sinkun työkaverinsa kanssa, panikoinko turhaan?!
Mies siis lähdössä näyttävän naispuoleisen työkaverinsa kanssa kolmeksi yöksi työmatkalle, ja vieläpä Etelä-Eurooppaan oikein kivaan kohteeseen. Meillä takana lähes kymmenen vuotta, naimisissa ollaan ja kaksi lasta löytyy. Parisuhde voi ihan hyvin, tosin seksielämä kuopuksen syntymän jälkeen on ollut turhan hiljaista ja se harmittaa meitä molempia.
Nyt miehelle tuli sitten määräys lähteä tämän sinkun työkaverin kanssa työmatkalle, eikä firmasta heidän lisäksi ole muita lähdössä, joten ovat todennäköisesti koko ajan siellä yhdessä. Kysyin mieheltä että aikovatko työpäivien jälkeenkin olla yhdessä niin sanoi että eiköhän kun mitäs siellä yksin tekisi! En vaan saa päästäni mielikuvaa siitä miten työpäivän jälkeen lähtevät kahdestaan uima-altaalle rentoutumaan, kiertelemään nähtävyyksiä ja päivän päätteeksi illalliselle viinittelemään, ja mitä sen jälkeen voisikaan tapahtua! Ollaan haaveiltu miehen kanssa edes pienestä kahdenkeskeisestä lomasta, mutta eipä ole oikein ketään joka ottaisi näin pienet lapset hoitoon. Koska yhteinen aika on muutenkin kortilla niin olen vaan ihan raivona siitä että mies viettää toisen naisen kanssa mukavaa aikaa työpäiviensä päätteeksi. Jos ei näitä lapsia olisi niin lähtisin varmaan itse mukaan. En ole miehelle mitään puhunut mun ärtymyksestä koska en halua vaikuttaa hullulta mustasukkaiselta akalta, mutta kertokaa nyt miten saan itseni rauhoiteltua vai onko tässä syytä paniikkiin!
Kommentit (237)
Missä työpaikassa tuollaisia työmatkoja tehdään? Minäkin rupean miehesi työkaveriksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään syytä paniikkiin. Itsesi voit rauhoitella esimerkiksi sillä, että mies varmasti lähtisi mieluummin sinun kanssasi lomalle kuin vieraan naisen kanssa töihin.
Koko reissu kuulostaa vaan niin kivalta, että hankala ajatella sitä pelkkänä työmatkana, varsinkaan kun mies on hehkuttanut hotellin uima-allasta ja miten paikallinen olut on halpaa.. että kyllä siellä muutakin tehdään kuin töitä. Ap
Siellä on rakkautta ilmassa kun kuuman päivän jälkeen kietoudutaan satiinilakanoihin alastomana.
Vierailija kirjoitti:
Mies siis lähdössä näyttävän naispuoleisen työkaverinsa kanssa kolmeksi yöksi työmatkalle, ja vieläpä Etelä-Eurooppaan oikein kivaan kohteeseen. Meillä takana lähes kymmenen vuotta, naimisissa ollaan ja kaksi lasta löytyy. Parisuhde voi ihan hyvin, tosin seksielämä kuopuksen syntymän jälkeen on ollut turhan hiljaista ja se harmittaa meitä molempia.
Nyt miehelle tuli sitten määräys lähteä tämän sinkun työkaverin kanssa työmatkalle, eikä firmasta heidän lisäksi ole muita lähdössä, joten ovat todennäköisesti koko ajan siellä yhdessä. Kysyin mieheltä että aikovatko työpäivien jälkeenkin olla yhdessä niin sanoi että eiköhän kun mitäs siellä yksin tekisi! En vaan saa päästäni mielikuvaa siitä miten työpäivän jälkeen lähtevät kahdestaan uima-altaalle rentoutumaan, kiertelemään nähtävyyksiä ja päivän päätteeksi illalliselle viinittelemään, ja mitä sen jälkeen voisikaan tapahtua! Ollaan haaveiltu miehen kanssa edes pienestä kahdenkeskeisestä lomasta, mutta eipä ole oikein ketään joka ottaisi näin pienet lapset hoitoon. Koska yhteinen aika on muutenkin kortilla niin olen vaan ihan raivona siitä että mies viettää toisen naisen kanssa mukavaa aikaa työpäiviensä päätteeksi. Jos ei näitä lapsia olisi niin lähtisin varmaan itse mukaan. En ole miehelle mitään puhunut mun ärtymyksestä koska en halua vaikuttaa hullulta mustasukkaiselta akalta, mutta kertokaa nyt miten saan itseni rauhoiteltua vai onko tässä syytä paniikkiin!
Ymmärrät sisimmässäsi itsekin, että kyse on vain ja ainoastaan omassa päässäsi kehittelemistäsi mielikuvista. Jos itse lähtisin työmatkalle organisaatiomme miespuolisen jäsenen kanssa, niin kyllä varmaan viettäisin hänen kanssaan kohteessa myös vapaa-aikaa. Se ei kuitenkaan saisi minua pienimmässäkään määrin kiinnostumaan kyseisestä miehestä. Hän on työkaveri, ihan mukava ihminen, mutta ei mies jota kohtaan tuntisin pienintäkään vetovoimaa.
Niin, lasten hankinnan jälkeen yhteinen aika on yleensä kortilla ja seksielämäkin muuttuu usein vähemmän tyydyttävään suuntaan.
Lirkuttelet naapurille, niin mustasukkaisuus unohtuu ja saat muuta ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään syytä paniikkiin. Itsesi voit rauhoitella esimerkiksi sillä, että mies varmasti lähtisi mieluummin sinun kanssasi lomalle kuin vieraan naisen kanssa töihin.
Koko reissu kuulostaa vaan niin kivalta, että hankala ajatella sitä pelkkänä työmatkana, varsinkaan kun mies on hehkuttanut hotellin uima-allasta ja miten paikallinen olut on halpaa.. että kyllä siellä muutakin tehdään kuin töitä. Ap
Sille ei voi mitään. Sinun on nyt vain päätettävä, luotatko mieheesi vai et. Hyvin yksinkertaista siis.
Nyt hankit aikaa ennen matkaa ja rakastelette keskenänne. Ei taatusti petä sen jälkeen.
Ja se mieskö ei voi pettää muuten kuin työmatkallaan? Muutoinkin aika kehno provo.
Ainakin hyvä testi miehen uskollisuudesta. Etp oikein voi asialle mitään, jos mies on yleensä pettämättä vain siksi ettei ole tilaisuuksia niin ei sekään hyvä ole. Ja jos mies on rakastuakseen johonkuhun toiseen niin sillekään ei mitään voi.
En usko, että tämä näyttävä sinkkunainen on kiinnostunut miehestäsi, miksi olisi?
Ärsyttää muutenkin kyseinen nainen, olen hänet muutaman kerran nähnyt ja yrittänyt tutustua mutta hän on ollut joka kerta minua kohtaan jopa tyly. Ei tervehdi koskaan, ei oma-aloitteisesti aloita keskustelua, töksäyttelevä puhetyyli. Miehen kanssa keskustelee ihan toisenlailla, kerran ihan pokkana yritti flirttailla vaikka minä siinä vieressä. Mieheeni kyllä periaatteessa luotan mutta naiseen en. Ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt hankit aikaa ennen matkaa ja rakastelette keskenänne. Ei taatusti petä sen jälkeen.
Täh? Miten nuo liittyvät toisiinsa?

No sittenhän ei ole mitään hätää.
Vierailija kirjoitti:
Nyt hankit aikaa ennen matkaa ja rakastelette keskenänne. Ei taatusti petä sen jälkeen.
No tätä itsekin mietin, että täytyy mies pitää erityisen tyytyväisenä. Lapset menee vaan niin eriaikoihin nukkumaan ja kuopusta vielä osittain imetän niin hankala järjestää mitään pidempää aikaa kahdestaan. Täytyy jotain yrittää keksiä.. Ap
Pikkulapsiarkea elävä mies on suuri turnoff sinkkunaiselle, eivät yleensä halua sekaantua sellaisiin. Ellei sitten tolkuttomassa humalassa arvostelukyky laske pohjamutiin ja tällainen mies yrittää kaikkensa vietelläkseen.
Tuskin miehesi on kiinnostunut tästä naisesta, nainen ei varmasti ole seksuaalisesti kiinnostunut miehestäsi. Ei siis hätää.
No jos sä kerran luotat sun mieheen niin voit luottaa siihen, ettei se tee siellä mitään "kiellettyä". Silloin se sunkin mielestä osaa kieltäytyä, jos tää työkaveri vonkaa. Jos taas et luota sun mieheen, teillä on paljon isompi ongelma kuin se työkaveri.
Kuulostaa omituiselta työmatkalta. Yleensä työmatkat on sitä, että istutaan kokouksessa aamusta iltaan asti ja sen jälkeen mennään asiakkaan/paikallisten työkavereiden kanssa illalliselle ja sieltä rättiväsyneenä hotellille nukkumaan tai jatkamaan töitä.