Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En ymmärrä äitejä jotka sanoo että lasten myötä häviää oma minuus ja oma elämä.
20.07.2017 |
Miten se voi olla mahdollista? Varmaan se vauvavuosi voi mennäkin niin että ei tule paljon yksinään liikuttua missään vaikka olisi lapsen isä lapsen kanssa, mutta pitääkö siihen jumittaa sitten lopuksi ikää? Miksi kaikki harrastukset muka pitää jättää kun tekee lapsia? Ja kun on kerran mies, ja kenties jopa muitakin jotka voi olla lasten kanssa, niin miksi ei voi suoraan sanoa, että nyt minä haluan olla yksin, vie kersat jonnekin tai että minä menen nyt pois kotoa muutamaksi tunniksi? Sitten syytetään niitä lapsia kaikesta, että ei ole ystäviä eikä omaa rauhaa. Eihän lasten kanssa ole mikään pakko just sun olla 24/7 eikä niitä tarvi leikittää, ne leikkii itsekseen ja jos ne riehuu liikaa voi antaa katsoa piirrettyjä tai isomman lapsen antaa pelata tms. tietokoneella. Johan tulee rauha kämppään.
Jotkut valittaa että pitää jatkuvasti tehdä ruokaa ja siivota. Ei ole pakko. Jos ei jaksa, ei ole pakko. Mieskin voi tehdä ruokaa ja siivota, ja ruoka voi olla puolivalmisteita tai vaikka valmista, aamu- ja iltapalan ei tarvitse olla muulle perheelle buffet-pöytä, kersalle tekee mikrossa puuron ja lappaa sen suuhun, ei mene montaa minuuttia.
Miksi nykyään pitää suorittaa itsensä kuoliaaksi? Eikö voi ottaa rennosti ja vaan olla?
Ja pitäisi antaa itselleen ja esikoiselle aikaa, ja tehdä se "leikkikaveri" vasta 3-4 vuoden kuluttua.
Ja jos vanhat "ystävät" kaikkoaa, niin hyväksyy sen että sellaista elämä on, eri elämänvaiheissa yleensä kaveritkin vaihtuu, ei kaikkien kanssa pidetä aina yhteyksiä, uusia kavereita voi etsiä niiden tilalle jotka on kaikonneet, niilläkin voi olla kiireinen elämänvaihe menossa, ei aina jaksa pitää yhteyksiä.
Kommentit (19)
Pätkätyöläisen on pakko tehdä ipanat vähintään kolmen vuoden välein koska ei sen ekan lapsen jälkeen välttämättä pääse enää samoille ansioille ja äitiysrahat laskevat roposiin jos lapset tekee isommilla ikäeroilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pätkätyöläisen on pakko tehdä ipanat vähintään kolmen vuoden välein koska ei sen ekan lapsen jälkeen välttämättä pääse enää samoille ansioille ja äitiysrahat laskevat roposiin jos lapset tekee isommilla ikäeroilla.
No ei kovin hyvä syy polttaa itseään loppuun, ja miksi niitä pitää sitten useampi tehdä?
No se energia, joka oli ennen käytettävissä niihin asioihin menee nyt lapsille.
Lasten myötä se oma elämä muuttuu toisenlaiseksi. Ne lapset ovat osa sitä elämää ikuisesti. Sitä tollot eivät ymmärrä.
näin kahden lapsen isänä voin sanoa että oma elämä on aika lailla tauolla, myös vaimon osalta. lapset vievät lähes kaiken valveillaoloajan. en kyllä tiedä onko se syy olla tekemättä lapsia, noita lapsettomia saman ikäisiä ja vanhempia kun katsoo niin ei se vaikuta kovin paremmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä muuttuu aika rajusti kun lapsen synnyttyä pitää pitää huolta pienestä ihmisestä elämän polkunsa ensimetreillä -ja vähän pidempääkin. Aika kuluu todella nopeasti, päivät, viikot ja vuodenajat vaan humahtaa ohi. Rakkautta on paljon ja henkistä kasvua. Tosiaan, kun sitten katsoo niitä yli kolmekymppisiä lapsettomia tuttuja, jotka makaa sohvan pohjalla netflixiä eivätkä jaksa edes ulos lähteä tai ruokaa laittaa, niin onko sekään tosiaan niin kovin paljon parempi valinta. Ei minusta.
Kuitenkin jos olet liikunnallinen tai tykkäät kokata, niin ei lapset sitä estä.
Kellään ei ole aikaa, sitä täytyy vaan tehdä!!
Meillä on yksi lapsi. Hän on nyt nelivuotias. Hän ei pääosin leiki yksinään vaan haluaa minusta kaverin. Meillä ei ole lapsiperhetuttuja eikä lapsi ole nyt kesällä ollut 2 kuukauteen päiväkodissa eikä hän jaksa 10 tuntia päivässä katsoa tabletilta tai telkusta ohjelmia. Ulkona on koko ajan kylmä, ei viitsi sielläkään olla. Hoplop joka päivä käy liian kalliiksi kukkarolle.
Minä tulen toimeen aamupalalla, salaattilounaalla ja iltapalalla. Lapsi tarvitsee näiden lisäksi kaksi kunnon ateriaa päivässä. Ne eivät synny tyhjästä.
Miehellä ei ole kesälomaa. Hänen työvuoronsa ovat 8-16 ja tunnin matkat päälle sinne ja takaisin. Usein on ylitöitä, jolloin mies tulee töistä vasta siinä 19-20 aikaan. Hän päivystää lähes joka viikonloppu (ja usein viikollakin ilta- ja yöaikaan) joten emme voi viikonloppuisinkaan ajatella mitään yhteistä kivaa menoa, saati että lähtisin yksin jonnekin viikonloppua viettämään tai edes tuohon 20 km päähän kaupunkiin Prismaan ilman lasta, koska miehelle voi tulla (ja tuleekin) kutsu töihin tämän tästä.
Tänä kesänä olen ottanut projektiksi lähteä yksinäni kävelylenkille joka ilta. Lenkkini kestää puolesta tunnista tuntiin, puhelin on taskussa aina siltä varalta, että miehelle tulee soitto palata töihin ja minun on suorinta tietä juostava kotiin lasta hoitamaan. Lapselle oli aluksi todella kova paikka, kun äiti lähti yksin ovesta ulos. Sitä ei ole juurikaan hänen elämänsä aikana tapahtunut. Jos nyt oikein muistan, niin ehkä kolmisen kertaa olen ollut poissa illalla teatterissa tai konsertissa 3-4 tuntia lapsen koko elämän aikana.
Minulle nuo jokailtaiset yksinäiset kävelylenkit ovat nopeasti muuttuneet todellisiksi henkirei'iksi. Vain minä, ipod ja valikoima hyvää musaa vuosien takaa. Ihan sama vaikka taivaalta tulisi äkäisiä akkoja. Olen ajatellut, että ehkä siinä kohtaa, kun lapsi menee kouluun, voin taas alkaa käydä harrastuksissani iltaisin sen lisäksi, että kuskaan lasta hänen omiin harrastuksiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs sit ku ei oo tukiverkkoja?
Oma valinta lapset toki mutta kun isovanhemmat innolla hoitaneet vuosia veljeni lapsia niin luulin että saisin joskus apuja sieltä mutta luulin väärin.
Lapset nyt 6 ja 2-vuotiaat ja elämä naurettavan helppoa esim. Kahden vuoden takaiseen kun kuopus oli vauva. En mä silti pääse harrastamaan tai viettämään omaa aika ikinä. Lasten isä tekee ympäripyöreetä päivää yrittäjänä.
No, lapset aloittaa varhaiskasvatuksen piirissä syksyllä ja sit on mun vuoro laittaa itseni etusijalla. Monen vuoden tauon jälkeen. 🙂
Mitäpä jos purkaisit sitä turhaumaa nilkkakuulista ja ikuisesta omakotitalo tai osakkeen omistamisesta tuoneesta velasta ja eläisit sitä omaa elämääs?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin, lapset ovat pieniä hyvin vähän aikaa. Niille tiedoksi, jotka ovat nyt raskaana tai joilla on pieni vauva - se aika menee oikeasti tosi nopeasti, ne ekat vuodet menee hujauksessa (sekä hyvässä ja pahassa). Muistakaa nauttia niistä hetkeistä, ne eivät palaa! Sun vanhemmuutesi kestää koko loppuelämän. Voit ihan hyvin ja hyvällä omalla tunnolla pistää omat tarpeesi sivuun niiden ensimmäisten vuosien ajaksi.
Toiseksi, lapset syntyvät osaksi meidän elämää - ei päinvastoin. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä helpommin se kulkee mukana vanhempien normaalissa elämässä. 3-vuotiaalle voi hankkia pyörän tai potkulaudan ja lähteä yhdessä lenkille. Jo sitä pienempikin viihtyy istuimessa pyörän kyydissä. Kaikki saavat liikuntaa ja raitista ilmaa. Kaikenikäiset lapset voi ottaa mukaan kahviloihin. Museoihinkin! Matkoille, vaikka mihin! Sehän on ihan mahtavaa.
Kaikki meidän ihmissuhteet vaativat kompromisseja. Kun sinkku pariutuu, ei senkään elämä pysy ennallaan. Aina on pakko ottaa huomioon läheisten tarpeet ja kiinnostukset. Ei äidin ja lapsen suhde eroa mitenkään. Pitää rakentaa oman näköinen elämä, jossa kaikilla on hyvin.
Usein on niin, että äidillä on hyvin, jos lapsella on hyvin ja se on mun mielestäni ihan luonnollista. Mutta jos äiti ei viihdy elämässään, sen äidin täytyy tehdä sille jotain.
Ei pitäisi olla niin, että 4-vuotiaalle on kova paikka, jos äiti lähtee illaksi omille teilleen. Kuulostaa pahalta. Onko äiti enemmän kiinni lapsessaan? Tai ei luota isän hoitoon, mikä mättää?
Ja mikä selitys se on, että ollaan sisällä koko päivä kun ulkona on kylmä? Jos te ette selviä Suomen heinäkuista niin miten te selviätte helmikuussa? Vai oletteko te syyskuusta toukokuuhun sisällä koko ajan? Ei ihme, jos päätä kiristää.
Helppo on sanoa älä tee jos et jaksa. Sulla on velvollisuus huolehtia lapsestasi mihin kuuluu ruuanlaitto ja kodinhoito, minusta sekin tuo lapsellesi turvaa.
Mä en käsitä tätä nykyajan ei oo pakko jos ei taho- kulttuuria. Ihmiset ei tee töitä kun ei jaksa ja on tylsää. Kun ei jaksa lapsia niin viedään päiväkotiin tai isovanhemmille. Pariskunnat eroaa koska ollaan vaan äiti ja isä, eikä rakastavaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
näin kahden lapsen isänä voin sanoa että oma elämä on aika lailla tauolla, myös vaimon osalta. lapset vievät lähes kaiken valveillaoloajan. en kyllä tiedä onko se syy olla tekemättä lapsia, noita lapsettomia saman ikäisiä ja vanhempia kun katsoo niin ei se vaikuta kovin paremmalta.
Kolmikymppiseä lapsettomana miehenä voin sanoa, että elämäni on aika hitosti parempaa kuin se olisi, jos minulla olisi pari lasta. En ole koskaan nähnyt lapsiperhettä, jonka elämäntavasta olisin edes vähän kateellinen tai josta ajattelisin, että onpa kivaa.
Oma elämä > lapsiperheen elämä.
Vierailija kirjoitti:
Helppo on sanoa älä tee jos et jaksa. Sulla on velvollisuus huolehtia lapsestasi mihin kuuluu ruuanlaitto ja kodinhoito, minusta sekin tuo lapsellesi turvaa.
Mä en käsitä tätä nykyajan ei oo pakko jos ei taho- kulttuuria. Ihmiset ei tee töitä kun ei jaksa ja on tylsää. Kun ei jaksa lapsia niin viedään päiväkotiin tai isovanhemmille. Pariskunnat eroaa koska ollaan vaan äiti ja isä, eikä rakastavaisia.
Tämä kiteyttää hyvin, miksi en hankkisi lapsia parisuhdetta pilaamaan. Olisi kaameaa, jos joutuisi jäämään epätyydyttävään suhteeseen vain siksi, että on velvollisuus huolehtia lapsista ja tarjota heille perheen mallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten myötä häviää järki ja kunnioitus muita ihmisiä kohtaan. Se jälkeen se on pelkkää "MINULLA JA LAPSILLANI on oikeus syödä ravintolassa, imettää missä haluan, tulla tänne vaunujen kanssa jne jne".
Vierailija kirjoitti:
Helppo on sanoa älä tee jos et jaksa. Sulla on velvollisuus huolehtia lapsestasi mihin kuuluu ruuanlaitto ja kodinhoito, minusta sekin tuo lapsellesi turvaa.
Mä en käsitä tätä nykyajan ei oo pakko jos ei taho- kulttuuria. Ihmiset ei tee töitä kun ei jaksa ja on tylsää. Kun ei jaksa lapsia niin viedään päiväkotiin tai isovanhemmille. Pariskunnat eroaa koska ollaan vaan äiti ja isä, eikä rakastavaisia.
Tämä on aika hyvin kiteyttänyt nykyihmisten ajattelua. Ei siinä mitään, jos oma pikku pillu tai pippeli on elämän sisältö, mutta jos ottaa askeleen lasten hankinnasta on se myös sen hyväksymistä, ettei siinä ole enää vain minä.
Minun äitini erosi varakkaasta suvista tulevasta isästäni, koska tämä ei ollut tarpeeksi ahkera äidin kunnianhimolle ja ei halunnut säästää äidin kanssa yhdessä, kai koska tiesi perivänsä, ja sai mitä tarvitsi tekemättä mitään, niinpä äiti ryhtyi yh:ksi ja varmisti loppuelämänsä köyhyyden :D
Vierailija kirjoitti:
Lasten myötä häviää järki ja kunnioitus muita ihmisiä kohtaan. Se jälkeen se on pelkkää "MINULLA JA LAPSILLANI on oikeus syödä ravintolassa, imettää missä haluan, tulla tänne vaunujen kanssa jne jne".
Miksi jollain ei olisi oikeutta syödä lapsineen ravintolassa, imettää missä haluaa ja mennä sinne vaunujen kanssa? Siksikö, että sulla ois parempi elämä? Mitäs jos se ois itsesi vastuulla? Mä ainakin ajattelin jo ennen lapsia, että totta kai lapsellisilla on oikeus tehdä noita juttuja.
Kaikkeen muuhun ap toteaa, ettei ole pakko jos ei tahdo. Paitsi ikäeroon. Nimenomaan pitää odottaa 3-4 vuotta koska se on ap:n mielestä paras ikäero, hitot siitä mitä perhe itse haluaa tai kokee helpoksi.
Noin hän se ideaali tilanteessa menee, ettei äidinkään tarvitse kadottaa itseään, vaan vastuu lapsista jaetaan.
Käytännössä... No aika yksin sitä saa olla. Omat vanhemmat hoidattivat meidät muilla, mutta eivät tahdo auttaa lastenlastensa hoidossa yhtään. Päiväkotiin viemisestäkin sheimataan, samoin puolivalmisruuasta.
Samalla naisia haukutaan siitä, että ovat vain äitejä. No kumma juttu.
Alue: Aihe vapaa
No ei se oma minuus mihinkään katoa mutta kyllä se oma elämä aika pausella on, kun kaikki aika menee lapsiin, kotiin, perheeseen ja työhön.