Minkälaiset ihmiset nauttivat mustikoiden/puolukoiden poimimisesta?

Minä nautin, mutta minulle se on ensisijaisesti hauska päiväretki, jonka jälkeen leivotaan mustikkapiirakkaa yhdessä. En ole koskaan varsinaisesti "marjastanut" eli kerännyt mustikoita verenmaku suussa. Päiväretki-tyyppisessä versiossa ei ehdi selkä tulla kipeäksi, kun tahti on leppoisampi.

Parhaat lapsuusmuistoni sijoittuvat mustikkametsään.

Mä periaatteessa inhoan mustikanpoimimista ja olen toivottoman hidas jopa sillä poimurilla.

Mun onni on oma piha mistä saan n 50 litraa mustikoita. Poimin 1-3 litraa päivässä koko elokuun ajan aina syyskuun puoliväliin saakka.

Enemmänkin olisi mutta kunto loppuu tuohon. Yleensä laitan oman kylän facesivulle että joku työtön/opiskelija/kotiäiti saa tulla poimimaan vaikka 5 litraa. Joka vuosi on joku tullut ja ollut tosi iloinen.

Luontoihmisenä nautin suuresti. :) Tuollainen hidas uurastaminen on paras tapa viettää metsässä aikaa, esimerkiksi lenkillä ei ehdi havannoimaan ympäristöä läheskään yhtä perusteellisesti. Joskus kuuntelen radiota samalla, joskus luonnon äänet riittävät.

Marjastus syksyisessä metsässä on ihan parasta.

Syväkyykkyhän on hyvä asento. Siinä asennossa minä aina noukin. Pystyy olemaan vaikka kuinka kauan. Sillä toisellakin asennolla, eli perä pystyssä, kerään kyllä eikä tule paikat kipeäksi. Mutta minä olenkin maatalousalalla töissä ja lypsän työkseni, niin näihin asentoihin on jo kroppa tottunut.

Luontoihminen kun olen, niin joka vuosi on päästävä marjametsään. Eläinrasva-lähiruokakarppina en juurikaan syö ulkomaan hedelmiä, mutta lähimetsän marjoja syön monta kiloa vuodessa. Vitamiinien, kuitujen ja maltillisten hiilarimäärien takia. Niin ja maku on myös ihan verraton näissä luonnonantimissa.

Mukavaahan siellä metsässä on kun ottaa eväät mukaan ja anopin istuttaa sinne jonnekin kannonnokkaan perkaamaan kerättyjä marjoja. Meillä on siis sellainen järjestelmä, että minä poimin ja anoppi putsaa ja laittaa valmiiksi pakastusrasioihin. Kotona vaan rasiat pakastimeen. Tehokasta.

Nälkäiset.

En minä siitä kykkimisestä mitään erityisiä kicksejä saa, metsässä on kuitenkin mukavaa ja tuloksena olevat marjat ilahduttavat läpi vuoden. Nopeastihan nuo poimurilla nousevat, kun ikäni olen kerännyt, nykyään kerään keskivertovuonna sellaiset kuutisen ämpäriä. Mukulat imuroi marjoja siihen tyyliin että keväällä alkaa aina arkkupakastimen pohja pilkottamaan ja enemmänkin menisi, pitäisi kai ostaa toinen pakastin.

Minulle metsässä oleminen ja marjojen poimiminen on hermolepoa. Istun kyykyssä ja välillä ojentelen selkääni. Polvillaankin olen poiminut. Metsä rauhoittaa itseäni.

En sitä työnä jaksaisi tehdä, mutta mikäs sen kivempaa kun liikkua luonnossa ja sieltä täältä poimia mustikoita kippoon, mennä kotiin ja leipoa niistä piirakka ja herkutella vaniljakastikkeella. 😋 näin tein isomummoni kanssa ja nyt omien lasten ja toivottavasti joskus lastenlasten kanssa.

jos on hyvä marjamätäs,niin olen polvillani maassa.

Minä olen pitkä ihminen ja kauan kumartuneena oleminen on ihan hirveää. Lisäksi minulla on veritulppien rikkomat jalat, jotka tulevat helposti kipeiksi. En myöskään ole nopea tai näppäräsorminen ja hyttysille olen oikea herkkujen herkku. En voisi kuvitellakaan meneväni metsään poimimaan marjoja.

Oma äitini ja mieheni isä olivat kovia marjastajia. Jotenkin tämä taipumus on hypännyt tyttärelleni, vaikka kotoa ei ole tuota puuhaa oppinut. Tytär kerää tyytyväisenä marjat minulle ja saa piirakat palkaksi. Arvostan marjastamisesta pitäviä, mutta itse koen sen aivan kaameaksi puuhaksi.

Olen itse vähän samoilla linjoilla kuin ap, mutta tunnen intohimoisia marjastajia, jotka puhuvat siitä eräänlaisena meditaationa ja aivolepona. Joku ratkoo elämänsä vaikeita pulmia kun poimii niitä pieniä marjoja varvikosta epämukavassa asennossa. 

Jos marjastamisesta pitää olla jotain muutakin "hyötyä" kuin ne marjat, niin varsinkin molemmin käsin poimiminen kehittää kuulemma aivoja todella tehokkaasti. 

No mä olen sellainen mettäläinen muutenkin että milloin minkäkin tekosyyn varjolla tykkään käydä jossain kannonnokassa istuskelemassa, joskus tulee mukaan marjoja jokunen litra, sieniä tai valokuvia tai mitä nyt milloinkin ikinä keksin tutkia. Metsään täytyy joka tapauksessa päästä.

En todellakaan nauttinut tuosta lapsuuden pakkopullasta; meidän perheelle se taisi olla ainoa yhteinen harrastus. Kun oli sopiva ilma viikonloppuna (aurinkoinen) ja marjasatoa metsissä - kaikki lähtivät metsään. Sinne siis lamsittiin kylätietä pitkin sinne metsään. Kumisaappaat jalkaan ja ämpäri käteen. Meillä ei tainnut olla evästäkään, tavoitteena oli vain saada paljon marjoja. Poimureita ei kai ollut vielä keksitty? Sinne oli pakko lähteä, vaikka kaverit meni uimaan. Me päästiin vasta sitten kun oltiin tultu metsästä. Vastaan sanominen ei ollut vaihtoehtona.  Mutta sitten saatiin sitä isonsysterin leipomaa ihanaa oikeata mustikkapiirakkaa, tuoreista marjoista. Sen parempaa herkkua en ole saanut.

Näin aikuisena sitä vasta on alkanut arvostaa, miten hienosti vanhemmat hankki terveellistä ravintoa meille. Isä kävi soillakin poimimassa lakkoja eli hilloja. Muistan sen ihanan suon tuoksun, mikä eteisessä leijui kun siellä oli nämä lakkaämpärit kukkuroillaan marjoja, joita en oikein lapsena osannut myöskään arvostaa. Niistä keitettiin sitten hilloa tai myytiin kauppaankin. Mustikkaa, puolukkaa, metsävadelmaa löytyi aina, samoin sitä herkkujen herkkua, metsämansikkaa, ainakin  heinänkorteen pujotettuna. Se tosin katosi meidän suihin heti. Onko sitä enää luonnossa kasvamassakaan? Jos, niin missä?

Nyt en kyllä selkäni takia pystyisi marjastamaan, paitsi makuuasennossa :). Onneksi monet vielä pystyvät ja nauttivatkin siitä.  Pensasmustikoita olisi helppo poimia, mutta en tykkää niistä yhtään, täysin mauttomia ovat.  

Vaellan vuodessa useita satoa kilometrejä Lappia myöten, kalastan - saatan istua veneessä tunteja, mutta marjastaminen ei ole mun juttu. Kyllähän sitä tietty tulee kyykittyä muutaman kupillisen verran per päivä, kun metsässä, mutta en erikseen marjassa käy.

Ostan pakkaseen muiden keräämiä tai äiti tuo. Se on kova marjastamaan. Viihtyy tuntikausia. Muistan lapsuudesta, kun äiti lähti aamulla aikaisin, eväät oli tehnyt edellisenä iltana, hämärän koittaessa kömpi jostain puskasta saaviensa kanssa. Hän tehdasduunari ja viisi lasta. Harvoin otti meidät mukaansa, mutta silloin ei tehty pitkää reissua. Vaan lähimettästä haettiin ne piirakkamustikat.

Minä viihdyn metsässä oikein hyvin, mutta marjastaminen on minusta kamalaa.

Ehkä jos pitäisin metsämustikasta tai puolukasta, tuossa voisi olla enemmän ideaa, mutta mieluummin vain kävelen.

Vierailija kirjoitti:

En minä siitä kykkimisestä mitään erityisiä kicksejä saa, metsässä on kuitenkin mukavaa ja tuloksena olevat marjat ilahduttavat läpi vuoden. Nopeastihan nuo poimurilla nousevat, kun ikäni olen kerännyt, nykyään kerään keskivertovuonna sellaiset kuutisen ämpäriä. Mukulat imuroi marjoja siihen tyyliin että keväällä alkaa aina arkkupakastimen pohja pilkottamaan ja enemmänkin menisi, pitäisi kai ostaa toinen pakastin.

Koko syksyn kun siellä kyykit, saat kuusi ämpäriä! Juuri tuota tarkoitan.

En todellakaan ole ns. luontoihminen.

AP

Vierailija kirjoitti:

Nälkäiset.

Juuri syönti on se motiivi.

Köyhänä ja työttömänä (kun luppoaikaakin löytyy) käyn kerran pari per vuosi mustikassa. En nauti hommasta kyllä yhtään, mutta "saalis" palkitsee. Kumara asento ja kyykkiminen ottavat alaselkääni (jonka kanssa muutenkin usein ongelmia), hämähäkinseitit tarttuvat ärsyttävästi naamaan ja muutkin ötökät piinaavat.

Vasta kommentissa 12 mainittiin hyttyset. Eikö ne vaivaa teitä muita vai eikö teidän metsissä niitä ole?

Ei ole kyse tykkäämisestä vaan siitä että jos ei halua niitä marjoja ostaa ja minä en halua ja siksi poimin marjani.