Mikä siinä ponnistamisessa on vaikeinta?

Ei siinä voinut tehdä muuta kuin ponnistaa, kun se tapahtui ihan itsestään eikä voinut pidätellä. Näin siis on tapahtunut jo kolme kertaa eli kolme kertaa olen ollut ponnistelemassa. Ehdottomasti vain suu kiinni ja ponnistaa niin kuin pöntöllä. Ääntä saa päästää, mutta suu kiinni niin ponnistaa oikein.

Rankkaahan se tietenkin oli, eikä sitä nyt joka päivä tekisi tuosta noin vaan, mutta kyllä ponnistaminen -kun ei pistä keholle vastaan- onnistuu ja luonnistuu. Näin uskon minä =) Itse ainakin annoin vain mennä ja keho teki ponnistamisen ihan itsestään, ei siinä oikein muuta voinut kuin mennä mukana.



Ja näin on, ponnistaminen tapahtuu täysin samalla tavalla kuin kakkaaminenkin. Sieltä pyllystä se työntö lähtee! Ja eiku ponnistamaan :D

ja muutenki jännittä niin yritä siinä sit kipujen keskellä ponnistaa, mut pakkohan se oli

Mullakin on sama ongelma kuin ap:llä. Syy ponnistamisen vaikeuteen oli, että epiduraalin (?) myötä ponnistamisen tarve hävisi kokonaan. Olkaa te onnellisia, jolla on ponnistamisen tarve, sillä se tekee asiasta sata kertaa helpomman!!

koko synnytyksen vaikein osa. Kivuliain, hankalin kaikin puolin. Päätyneet imukuppiin molemmat. En tiedä liekö lantiossani jotain " vialla" , sen aion selvittää ennen seuraavaa synnytystä.

Ja se että ponnistusvaihe kesti ja kesti...tuntui ettei se pääty koskaan.

Keuhkot täyteen ilmaa!



Muista hengitellä ja ihan kuin kakkaa pusertaa.. ;) Kunnolla puserrat, vauvakin haluaa nopsaan ulos. Mulla auttaa se ajatus et nopeesti vauva pois kiipelistä.



Rentouta niiiin hyvin ja nopeesti supistuksen loputtua, kerää kunnolla voimia seuraavaan puserrukseen ja anna palaa! Musta se on tärkeempi juttu kuin itse puserrus.



Jos sua ei rasita se että mies tsemppaa niin pyydä sitä että muistuttaa sua rentoutuun kun supistus lakkaa.

mutta ei silti eka synnytys näin jälkikäteen muisteltuna tuntunut kovinkaan vaikeammalta,

kun supistus tuli niin pungersin vaan kauheesti,

kesti kyllä vaan vartin että helpolla kait pääsin...

toisen lapsen kohdalla sitten jo tiesinkin miltä tuntuu kun joku yrittää ulos ja sekin tuli todella nopsaan...

Mää en tuntenu supistusta myöskään ponnistusvaiheessa. Jumalaton jatkuva kipu vaan.. Monitorista katsottiin milloin alkaa luvut nouseen, sitten ponnistin.



Kakkosesta tunsin supparit.



11

Vierailija:

ja muutenki jännittä niin yritä siinä sit kipujen keskellä ponnistaa, mut pakkohan se oli

Sitten alkoi tapahtua.

kaikkein parasta. Tietää että kohta helpottaa...

väännä niinkuin todella kovaa kakkaa. En vaan heti ekoilla ponnistuksilla ymmärtänyt miten kovaa pitää ponnistaa- niin että pelkää verisuonen poksahtavan. No minulla lapsi olikin jumissa nin sillä sitä sai tosissaan vääntääkin.

eli se ponnistusvaihe just kaikkein jännittävin/kivulian, enkä uskalla alkaa ponnistamaan. 2 lasta olen ponnistellut maailman ja pelottaa kyllä helkutisti jos tulavaisuudessa tulee eteen se tilanne :)

Vaikka muuten synnytys ihana kokemus ja tosi palkitseva.

mutta kun muisti vaan että mitä siinä oli oikeasti ulos ponnistamassa niin eiku anto palaa vaan.

..ja puolitoista tuntiahan siinä menikin. Musta tuntui jotenkin että olisin pissannut samalla kun ponnistin, ainaki jotaki nestettä lorahti joka kerta (tietty se oli lapsivettä?). Muistin kyllä että kakkaa pitäs vääntää, ja yritinkin, mutta silti kai väärin... Kätilö ei todellakaan auttanu eikä neuvonu, suurimman osan ponnistusajasta oltiin miehen kanssa kaksin. Ponnista ponnista ei se sieltä vielä tule sano kätilö ja lähti muualle. Ja mulla ei missään vaiheessa ollu mitään ponnistamisen tarvetta. Traumaattista. Ei perkele kun vieläkin kylmät väreet menee. Onneksi toinen lapseni syntyi sektiolla perätilan vuoksi.