Ateisti, antaisitko lapsesi vapaasti uskoa Jumalaan jos hän haluaisi uskoa? Uskovainen, antaisitko lapsesi olla vapaasti uskomatta Jumalaan jos hän ei haluaisi uskoa?

Pyrkisin tukemaan lapsen mielenterveyttä kaikin mahdollisin tavoin, jotta hän ei enää kokisi uskontoa tarpeelliseksi. Pyrkisin myös lisäämään hänen älykkyyttään ja vähentämään tekijöitä, jotka tekisivät lapsesta erityisen alttiin aivopesulle. Suoraan en lyttäisi lapsen uskontoa, sillä se todennäköisesti asettaisi hänet vain puolustuskannalle.

En tiedä kun ei ole lasta. Seurakuntaan en todellakaan päästäisi!

Sanosin olevani ehkä enempi uskonnollienn kuin uskossa elävä ja lapseni toivottavasti löytää oman "kutsumuksensa"-, mika se sitten lieneekin, kunhan ei vahingoita sen johdosta itseään tai muita..

Se, että olen itse uskonnollinen ei pois sulje sitä, etttenkö voisi antaa arvoa ja kunnioittaa ja luottaa, etten sanoa uskoa (mm.) tieteeseen tai vaikka sitä, ettenkö voisi kritisoida ja epäillä "Jumalaani" 

Älykkyys periytyy. Ateistit ovat älykkäitä, samoin heidän lapsensa.

Uskominen ei mielestäni ole tahdosta riippuvainen asia vaan tunneperäinen, järkeen ja tietoon perustumaton varmuus jostakin, mitä ei voida todistaa tieteellisen pitävästi.

Jos lapseni.olisivat uskovaisia, todennäköisesti pettyisin (heidän älynlahjojensa niukkuuteen), mutta en lainkaan väheksy uskon merkitystä henkisen terveyden apuna maailmassa, jossa hyville tapahtuu pahoja asioita.

Monesti olen toivonut itsekin voivani uskoa, koska se toisi turvallisuudentunteen ja lohtua, mutta ei se prkl väkisin ja tahtomalla onnistu.

No en kyllä keksi, miten voisi edes "estää uskomasta". En halua alkaa rajoittamaan kenenkään oikeutta ajatella. Sen sijaan uskon, että kannustamalla ajattelemaan lapsi tuskin edes päätyy uskontoon. Mutta jos pohdinnan kautta siihen päätyy niin sittenhän päätyy. Pääasia, että oppii ajattelemaan kriittisesti ja kyseenalaistamaan asioita ja tekemään omia johtopäätöksiä.

En nyt estelisi, mutta en todellalaan kannusta tutustumaan uskontoihin muuta kuin sivistysmielessä. En myöskääm "tarjoa" vaihtoehtoa uskoa, koska en itse usko.

Tämä on käsittämättömin asia joillain ateisteilla. Lapselle syötetään yhtä aikaa uskoa ja ateismia. Luetaan vähän raamattua ihan vain varmuuden vuoksi, että lasi saa valita.. vähemmästäkin menee pää sekaisin.

Sille lapselle on tarkotus opettaa asioita, eikä meillä ainakaan satuja opeteta totena "varmuuden vuoksi"

Ateistina en itse haluaisi estää lapsen uskomista. En haluaisi, että hän liittyisi mihinkään herätysliikkeeseen/lahkoon, kirkkoon voisi halutessaan liittyä esim. rippikoulun vuoksi, jos lapsi kokee, että saa kirkosta yhteisllisyyttä ja haluaa olla mukana kirkon nuorisotyössä, joka meidän paikkakunnalla on todella laajaa ja pakko myöntää että jopa ihailtavaa. En kuitenkaan halua, että lapseni alkaisi oikeasti Raamattua/Koraania/mitävaan lukemalla uskoa, vaan usko pohjautuisi omista tarpeista ja tunteista. Yrittäisin ohjata lasta sille tielle, että vaikka uskoisi Jumalaan, asiat tehdään silti omatunnon mukaan eikä lähtä mihinkään typerien sääntöjen noudattamiseen.

Minun uskovaisille vanhemmilleni ateismini ei todellakaan ollut ok... Hirveä järkytyksen ja pilkankin aihe.

Lapsi saa kyllä jumalaan uskoa, mutta katson, ettei hänestä tule hihhulia.. siis sillä tavoin, kun joidenkin mielestä jos uskoo jumalaan, ei usko tieteeseen ja päinvastoin. Mielestäni kumpikaan ei poissulje toista, vaikka itse en jumalaan uskokaan. Kunhan hänestä tulee hyväkäytöksinen, ja on onnellinen elämäänsä.

Olen tehnyt pojalle selväksi, että vanhemmat ovat uskovaisia ja selittänyt tarkasti, mihin me uskomme. Hän on käynyt pyhäkoulut, jumalanpalvelukset ja muutamat seuratkin pienempänä. Nyt hän on teini ja saa itse valita tiensä, sillä meillä ei ole painostamisen kulttuuria. Jos hänestä tulee jumalankieltäjä, niin otamme sen Herran tahtona.

Tietysti.

Kukaan ei voi vain päättää olla uskomatta jotain mitä pitää totena. Samoin kukaan ei voi päättää uskoa jotain mitä ei pidä totena. En ole ateisti sen takia, että olisin päättänyt olla uskomatta. En vain usko.

Tietenkin antaisin uskoa, jos hän on omilla aivoillaan päätellyt jumalan olevan olemassa ja hän kokee sen tärkeäksi. Jos joku olisi aivopessyt häntä, yrittäisin puhua järkeä, mutta minkäpä sille lopulta voi. Toivoo vaan että ei hihhuloidu.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys periytyy. Ateistit ovat älykkäitä, samoin heidän lapsensa.

Uskominen ei mielestäni ole tahdosta riippuvainen asia vaan tunneperäinen, järkeen ja tietoon perustumaton varmuus jostakin, mitä ei voida todistaa tieteellisen pitävästi.

Jos lapseni.olisivat uskovaisia, todennäköisesti pettyisin (heidän älynlahjojensa niukkuuteen), mutta en lainkaan väheksy uskon merkitystä henkisen terveyden apuna maailmassa, jossa hyville tapahtuu pahoja asioita.

Monesti olen toivonut itsekin voivani uskoa, koska se toisi turvallisuudentunteen ja lohtua, mutta ei se prkl väkisin ja tahtomalla onnistu.

Sinulle on varmaankin yllätys, että esimerkiksi moni profeesori ja tiedemies tai nainen on ja elää myös, vakaumuksensa mukaisessa uskossa. - Itselläni ei ole kykyä tai taitoa arvoida tarkemmin heidän älynlahjojaan tarkemmin, mutta jos ja kun joku on edennyt mm. akatemiatutkijaksi tai alansa professsoriksi, niin tuskin häntä aivan heikko älyisenä voi pitää.  

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys periytyy. Ateistit ovat älykkäitä, samoin heidän lapsensa.

Uskominen ei mielestäni ole tahdosta riippuvainen asia vaan tunneperäinen, järkeen ja tietoon perustumaton varmuus jostakin, mitä ei voida todistaa tieteellisen pitävästi.

Jos lapseni.olisivat uskovaisia, todennäköisesti pettyisin (heidän älynlahjojensa niukkuuteen), mutta en lainkaan väheksy uskon merkitystä henkisen terveyden apuna maailmassa, jossa hyville tapahtuu pahoja asioita.

Monesti olen toivonut itsekin voivani uskoa, koska se toisi turvallisuudentunteen ja lohtua, mutta ei se prkl väkisin ja tahtomalla onnistu.

Uskovaisuus ei ole älynlahjojen niukkuutta. Kyseessä on vakaumus ja tahdon valinta, joka ei korreloi äly tai sen puutteen kanssa mitenkään vaan on siitä irrallinen asia. Maailmalla ja Suomessakin on hyvin älykkäitä uskovaisia, tohtoritasolla, jos kohta on tietysti yksinkertaisiakin. 

Tästä keskustelusta näkee että jotkut ateistithan on oikein pahimman luokan rajoittajia ja hihhuleita. Tuolleen kohdeltais omaa lasta jos se valitsisi uskon.....

Oisko että pata kattilaa soimaa.

Vierailija kirjoitti:

Tästä keskustelusta näkee että jotkut ateistithan on oikein pahimman luokan rajoittajia ja hihhuleita. Tuolleen kohdeltais omaa lasta jos se valitsisi uskon.....

Oisko että pata kattilaa soimaa.

Ei taidakaan olla "väärän" maailmankatsomuksen kieltäminen uskovaisten ongelma, vaan ihan ihmisten ongelma yleisesti.

Miten käytännössä estät jotain uskomasta tai ei uskomasta. Joillakin uskovaisilla on omituinen käsitys että asian voi vain jotenkin päättää, kääntää päälle ja pois. Noinhan se ei ole.

Jos lapseni haluaisi käytännössä antaa päätäntä vallan omasta elämästään jollekkin uskonnolle. Eli uskoisi että pitää noudattaa joidenkin miesten keksimiä sääntöjä eikä saa nauttia tästä ainoasta elämästä, niin totta kai yrittäisin saada unohtamaan tuollaisen. Jos taas kyseessä olisi sellainen uskominen mikä suvussamme on yleistä, että elämästä saa nauttia, eikä jumaluudet ole kiinnostuneita rituaaleista niin ei ole minulle mikään ongelma.

Tottakai! Uskonnontunneille täytyy osallistua koska kuuluu yleissivistykseen tietää jotain eri uskonnoista ja varsinkin meidän valta uskonnosta mutta itse ei ole mikään pakko uskoa. Eikä siihen edes voi pakottaa. Jokainen yksilö uskoo mihin uskoo tai on uskomatta.

Olen ateisti. Antaisin lapsen uskoa jos haluaisi, mutta kyselisin häneltä, miten on päätynyt tällaiseen johtopäätökseen.

Ateisti olen ja ihan vapaasti saisi uskoa ja liittyä kirkkoon. Myös koulussa on ok, jos lapsi itse haluaa uskonnonopetukseen ja kirkkokäynteihin mukaan. Uskonto on kuitenkin osa kulttuuria. Olen itsekin ollut seurakuntanuori muinoin ja niiltä ajoilta jäi paljon hyviä ystäviä.

Sen kuitenkin myönnän, että muslimiksi kääntymiseen suhtautuisin suurella varauksella. En katsoisi hyvällä miehen takia kääntymistä ja huivin käyttöä. Toki lapsen takia olisi pakko hyväksyä, mutta pahalta tuntuisi. Skientologia ja jehovantodistajaksi kääntyminen epäilyttäisi myös (verensiirron ym. takia), samoin monet herätysliikkeet ja hihhuliryhmät. Buddhalaisuus ja shintolaisuus puolestaan olisivat ok.

Myönnän olevani rajoittunut, ja tosiasiassa vanhemmilla ei paljoa ole tehtävissä, jos aikuinen lapsi haluaa johonkin uskontoon kääntyä. Lasta en missään nimessä hylkäisi, vaikka en hänen arvojaan täysin hyväksyisi.