Jos ei anna lihaa yli 6 kk vauvalle, mitä tilalle?
Pärjääkö muka pelkällä perunalla ja porkkanalla tms.? Ystäväni ei halua antaa vauvalle liharuokia.
Kommentit (17)
Ei pärjää pelkillä kasviksilla, vauvan tarvitsee saada proteiinia ja mm. Rautaa ruuasta puolen ikävuoden jälkeen.
Varmaan syöttää sitten esim. kananmunaa, soijajauhoa ja tofua..
Sitten pitää käyttää muita proteiininlähteitä. Käyttääkö kuitenkin kananmunaa? Ja maitoa, toivottavasti! Suositukset vähän vaihtelevat ajansaatossa, mutta viimeisen tiedon mukaan ainakin 7kk ikäiselle voi antaa jo linssejä ja tuoreita herneitä, sekä soijaa ja oliko se 10kk raja milloin voi antaa kuivatuista herneistä ja pavuista tehtyjä ruokia.
Mutta papujen ja linssien kanssa on varmistettava niiden sopivuus vauvalle. Kaikkien vatsa ei välttämättä kestä palkokasveja. 10kk iästä lähtien voi ottaa mukaan myös hapanmaitotuotteet. Ainakin lakto-ovo-vegetaristinen ruokavalio voi olla monipuolisesti koostettuna riittävän ravitseva pienelle lapselle.
Vegaaninen ruokavalio on sitten haasteellisempi, vaikka myös mahdollinen. Maitoa en kuitenkaan alle 1 vuoden ikäiseltä korvaisi jollain muulla. Onhan ystäväsi käynyt ravitsemusterapeutilla? Suosittelen ehdottomasti käymään. Lihaton ruokavalio ei siis ole mahdottomuus, mutta se täytyy sitten huomioida jotenkin. Pelkällä perunalla ja porkkanalla ei todellakaan pärjää.
Minulle hän kertoi syyttävänsä sormiruokana kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä soseena esim. perunaa ja porkkanaa. Joskus kananmunaa. Ihmettelin, kun ei anna mitään proteiinipitoista päivittäin. Saako äidinmaidossa tarpeeksi proteiinia? Mistä kasviksista saa sitten tarpeeksi rautaa ja sinkkiä? Ap
Kananmunaa (tai kalaa, jota monet eivät laske lihaksi) jos antaa, lapsi kyllä pärjää hyvin proteiinin puolesta. Proteiinia suurempi ongelma on raudan saanti, vihreitä vihanneksia saa mättää vauvaan aika määrän.
Ja tosiaan vauvan pääasiallinen ravinnonlähde on edelleen äidinmaito yksivuotiaaksi saakka. Raudan saantia olisi toki hyvä tsekkailla.
Vegaanista pekonia, vegaanista lohta jne näitä aikuisetkin kuulemma syö!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle hän kertoi syyttävänsä sormiruokana kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä soseena esim. perunaa ja porkkanaa. Joskus kananmunaa. Ihmettelin, kun ei anna mitään proteiinipitoista päivittäin. Saako äidinmaidossa tarpeeksi proteiinia? Mistä kasviksista saa sitten tarpeeksi rautaa ja sinkkiä? Ap
Pelkillä kasviksilla lapsi ei saa tarvitsemaansa ravintoa, vaikka nuo vegehullut mitä väittäisi. Eikä soijat ja tofut mitään ihmisravintoa ole.
Soijaa ei ole kasvisruokavaliossa mikään pakko käyttää. Mutta kyllä sitä voi ihmisravintona käyttää. Voihan kaiken maailman eineksiäkin syödä, kalapuikkoja ja nugetteja yms, mutta mitenkään hirveän hyvää ravintoa ne eivät ole. Pitäisin soijaa kyllä parempana vaihtoehtona kuin just noita nugetteja ym. paskaa, mutta silti vissiin ahdasmielisen sekasyöjän mielestä surkea einesruokakin on kaiketi parempaa kuin hyvin koostettu kasvisruoka. Ainakaan ette kritisoi noita eineksien käyttöä niin vahvasti kuin vegeruokaa. Tiedän liiankin monta sekasyöjäperhettä, joissa "normaalikotiruoka" on just noita kalapuikkoja ranskalaisilla ja nugetteja ja iänikuista makaronilaatikkoa. Sekö on sitten monipuolinen ruokavalio?

Niin, että soija käy koska eineksetkin käy. No, ei ne eineksetkään kyllä mitään ravintoa ole. Mutta sinä et ilmeisesti muusta ruuasta tiedäkään.

Onko sulla lukihäiriö? Just ekassa lauseessa sanoin, että soijaa ei tarvitse käyttää ja itse en käytäkään, koska en pidä siitä ja ei se ole ravintoarvoltaan tosiaankaan mitenkään ylivertainen. Otin vain esiin tuon faktan, että miten monissa perheissä syödään. Mutta monilla en tarkoita kaikkia. Myös sekasyöjä voi syödä terveellisesti ja monipuolisesti.
Ei se soija täydellistä ole, mutta ei ole lihakaan. Vehnästä puhumattakaan. Tietty voihan sitä hankkia sellaisen syömishäiriön, että ei kelpaa soija eikä vehnä, ja puputtaa niitä omia täydellisiä eväitään. Mutta sitä pikkuvauvan vanhemmille viimeiseksi suosittelen, jos allergioita ei ole.
gu kirjoitti:
Kuinkahan vammasia lapsia meillä on tulevaisuudessa?
Sä et taida tietää juuri mitään vammojen syntymekanismeista. Typerä kommentti.
Täysjyväviljat ja hedelmiä = rautaa ja c-vitamiinia sen imeytymiseen.
Linssit+riisi / maissi+pavut = ihmisille sopivia essentiaalisten aminohappojen lähteitä.
Lihansyöjät huvittaa, ei teillä keskimäärin ole hajuakaan oman ruokavalionne monipuolisuudesta tai ravinteikkuudesta.
Kasvissyöjä keskimäärin lienee aika tietoinen vähintään ruokansa proteiini-hiilari-tasapainosta. Monet oppivat viimeistään ruokalaruokien kasvisproteiinin puutteesta että ei elä ihminen pelkällä riisillä ja salaatilla.
Vierailija kirjoitti:
Ei pärjää pelkillä kasviksilla, vauvan tarvitsee saada proteiinia
Sitten pitää käyttää muita proteiininlähteitä
Ihmettelin, kun ei anna mitään proteiinipitoista päivittäin.
Hohhoijakkaa näitä "rehuissa ei ole protskuja" -sankareita.
Äidinmaidossa on 1,5 grammaa proteiinia per 100 kcal.
Vertailun vuoksi AP:n mainitsemissa porkkanoissa on 2,3 g/100 kcal ja keitetyissä perunoissa 2,1 g/100 kcal.
Kukkakaalissa 8 g/100 kcal, herneissä 6,7 g/100 kcal, kaurassa 4,3 g/100 kcal, pinaatissa 12 g/100 kcal, naudanlihassa/kananmunassa on 8 g/100 kcal, kanassa 20 g/100 kcal.
Ei pärjää.