Miten eroon itsensä RUMAKSI tuntemisesta?
Olen mielestäni ruma ja ällöttävä. Ällöttää katsoa peiliin, koska olen niin ruma. Miten tästä voi päästä yli tai miten rumuutensa voi oppia hyväksymään? Olen yli 30 v., mutta en vain pääse tästä eroon. Itsetuntoni on todella huono. Mielestäni mikään vaate ei näytä hyvältä päälläni. En osaa meikata kauniisti, joten en meikkaa ollenkaan. Olen maailman ainoa ruma ihminen. En seurustele ja varmaan jään vanhaksipiiaksi. En yksinkertaisesti kehtaa laittaa esim. deitti-ilmoitusta, koska häpeäisin mennä treffeille.
Välillä yritän ajatella positiivisesti ja nähdä jotain kauniita asioita, mutta useimmiten tunnen itseni niin rumaksi, että itkettää.
Kommentit (31)
Moni painii saman ongelman kanssa. Kadehdin vapaita ihmisiä, jotka rumasta ulkonäöstään huolimatta nauttivat elämästään.
Mä en ole ruma, mutta ei se mitään auta, koska mietin vain aina niitä huonoja puolia tyyliin luomi väärässä paikassa, liian pienet tissit, mitä milloinkin. Edes seksistä ole koskaan pystynyt nauttimaan, kun ajattelen vain, et mulla on liikaa karvoja jossain jne...
Minä olen kuulemma ollut ruma silloin kun olin kauneimmillani. Kauneuteni oli kuulemma saatu aikaan meikeillä. En tiedä mikä nykyään sitten olen kun en ole enää kaunis. Niin paljon minua ei enää jakseta haukkua mitä aiemmin.
Täällä kanssa yksi rumilus ilmottautuu. Tiedän, etten yleisten standardien mukaan ole"ruma", vaan ihan ok:n näköinen. Olen pitkä, hoikka, pukeudun hyvin ja kropalleni sopivasti, " ja olen iloinen, ystävällinen ja puhelias ihminen, mutta auta armias kun en ole tyytyväinen kasvoihini tai koko päähäni, niin siihen keskittyessäni en näe sitten sitä muutakaan hyvää. Kävin kampaajalla viime viikolla ja tadaa, nyt olen itseeni vielä vähemmän tyytyväinen. Kampaajan visio ja oma visioni eivät ihan täysin kohdanneet, ja jos itse joudun alkaa ohjeistamaan tyyliin "ohennatko jooko tota latvaa, en halua varoituskolmilta", niin ollaan jo metsässä.. Nyt tuloksena liian lyhyt tukka, ja pidän päästäni vielä vähemmän.
Huomasin tosin tänään, että huiviviritelmä, vahvempi silmämeikki ja kauniit vaatteet auttavat jo paljon - jos nyt ei muiden silmään, niin ainakin omaan näytän edes vähän viehättävämmältä. Miesten silmissä varmasti olen ruma hipsteri, mutta eipä siinä, elämä on ihan ok ilmankin. Ikää 34 ja olen jo alistunut kohtalooni yksin. Ja yksin olen, koska pelkään treffejä ja miehiä. Tiedän, että täällä käyvät miehet eivät suoranaisesti edusta sitä "normiporukkaa", mutta enpä voi kieltää että tällä palstalla seikkailtuani olen alkanut pitää miehistä entistä vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Se on kans vähän mielentila. Mua on yleensä moneltakin taholta kehuttu kauniiksi ja kun katson valokuvia, näen sen itsekin.
Mutta silti tunnen itseni aina rumaksi, eikä mullakaan miehiä jonoksi ole, koska olen jännittynyt tiukkis, joka pääasiallisesti miettii, miltä näyttää. Häpeän kulkea ihmisten ohi, koska ajattelen, et housut ei istu tms (olen tosi hoikka).
Olen nähnyt lukuisten mua paljon rumempien naisten vievän miesten huomion, koska ovat hersyvän ilosia, nauravat ja pelleilevät rennosti, herkuttelevat, ovat rennosti.
Ymmärrän, jos ajattelet, etten voi ymmärtää tilannettasi, jos tosiaan oikeasti olet ruma, mutta pointti oli se, että nättikin voi tuntea itsensä koko ajan rumaksi, eikä ole missään mielessä mitenkään menestyneempi kuin ruma.
Pukeudu iloisesti, anna hymysi valloittaa ja naura paljon. Ehkäpä huomaat positiivisen muutoksen. Mäkin pyrin siihen.
Oikeasti nätti nainen kuitenkin saa muilta ihmisiltä hyväksyntää, parempaa kohtelua, huomiota, ihailua. Heidän on helpompi muodostaa ihmissuhteita kuin ruman naisen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kanssa yksi rumilus ilmottautuu. Tiedän, etten yleisten standardien mukaan ole"ruma", vaan ihan ok:n näköinen. Olen pitkä, hoikka, pukeudun hyvin ja kropalleni sopivasti, " ja olen iloinen, ystävällinen ja puhelias ihminen, mutta auta armias kun en ole tyytyväinen kasvoihini tai koko päähäni, niin siihen keskittyessäni en näe sitten sitä muutakaan hyvää. Kävin kampaajalla viime viikolla ja tadaa, nyt olen itseeni vielä vähemmän tyytyväinen. Kampaajan visio ja oma visioni eivät ihan täysin kohdanneet, ja jos itse joudun alkaa ohjeistamaan tyyliin "ohennatko jooko tota latvaa, en halua varoituskolmilta", niin ollaan jo metsässä.. Nyt tuloksena liian lyhyt tukka, ja pidän päästäni vielä vähemmän.
Huomasin tosin tänään, että huiviviritelmä, vahvempi silmämeikki ja kauniit vaatteet auttavat jo paljon - jos nyt ei muiden silmään, niin ainakin omaan näytän edes vähän viehättävämmältä. Miesten silmissä varmasti olen ruma hipsteri, mutta eipä siinä, elämä on ihan ok ilmankin. Ikää 34 ja olen jo alistunut kohtalooni yksin. Ja yksin olen, koska pelkään treffejä ja miehiä. Tiedän, että täällä käyvät miehet eivät suoranaisesti edusta sitä "normiporukkaa", mutta enpä voi kieltää että tällä palstalla seikkailtuani olen alkanut pitää miehistä entistä vähemmän.
Kannattaa todellakin muistaa se, että täällä palstalla liikkuu todella paljon häiriintyneitä miehiä. Olen mies itsekkin ja monesti ihmettelen että mikä v*tt täällä pyöriviä miehiä vaivaa.
Vältä ainakin ns kohtalokasta katsetta, Lauren Bacall, leuka alhaalla ja spanielin ilme. Hyvä ryhti ja niska suorassa näyttää kauniimmalta. Olihan ko näyttelijä kaunis, tuli vaan mieleen vanhasta tutusta, jolla myös oli käsitys tuosta rumuudesta, hän näytti oikeasti kauniilta välillä.
En tiedä, onko tästä apua, mutta itse näin myös aikaisemmin itseni rumana. Tiesin olevani laiha, mutta näin vain läskiä. Sitten mulla on ruma terävä nenä, ja vinot silmät (tai lähinnä kun nauran, menee sirppiin, niin että silmiä ei näy), ja lista vain jatkuisi.
Kuitenkin nykyään näen jo itseni kauniina (paitsi sivuprofiilikuvat, koska se terävä nenä). Siihen meni kauan, että sain ajatusmaailmaani muutettua. Kuitenkin, siihen riitti vain se, että joka päivä katsoessani itseäni peilistä, koitin nähdä vain positiivista. Esimerkiksi: sirittävät silmät tekevät musta paljon iloisemman näköisen. Annoin ystävien ottaa kans niitä kuvia, ja koitin olla edes katsomatta niitä, etten tuntisi itseäni rumaksi. Koitin ajatella, että tottakai mä nätti oon, mitä turhia kuvia tsekkailemaan. Lopulta huomasin pitäväni itseäni kauniina, ja nykyään itsetuntokin on noussut :)
Ja asiaa auttaa aina kevyt meikkikerros (itsellä lähinnä ripsari, meikkivoide + puuteri, ja joskus luomiväriä), sekä hiusten laitto. Tosin nykyään en tarvitse välttämättä edes tätä, kotona ollessani sotkunutturassa ilman meikkiä tunnen itseni silti nätiksi. Ja asiaa kyllä edesauttaa se, että mies kehuu joka päivä kauniiksi, oli sitten pakkelikerros, tai juuri herännyt ja räjähtäneen näköinen
enpä tiedä pääseekö tuosta koskaan eroon...oon jo 3-kymppinen ja vihannut ulkonäköäni jo ala-asteelta lähtien erityisesti naamaa. eikä tuntemukset omasta ulkonäöstä helpota yhtään vuosien myötä. sinänsä outoa että kukaan ei oo koskaan sanonut mua rumaksi enkä edes yläasteella saanut kuulla mitään huutelua koskien ulkonäköäni, kun oon ihan vakuuttunut että olen tosi ruma. aika lailla koko nuoruus menny hukkaan ulkonäköä suuressa. vähitellen kyllä oon löytänyt itselle sopivan pukeutumis- ja hiustyylin ja tältä osin näytän kyllä paremmalta kuin esim 20- vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
enpä tiedä pääseekö tuosta koskaan eroon...oon jo 3-kymppinen nainen ja vihannut ulkonäköäni jo ala-asteelta lähtien erityisesti naamaa. eikä tuntemukset omasta ulkonäöstä helpota yhtään vuosien myötä. sinänsä outoa että kukaan ei oo koskaan sanonut mua rumaksi enkä edes yläasteella saanut kuulla mitään huutelua koskien ulkonäköäni, kun oon ihan vakuuttunut että olen tosi ruma. aika lailla koko nuoruus menny hukkaan ulkonäköä suuressa. vähitellen kyllä oon löytänyt itselle sopivan pukeutumis- ja hiustyylin ja tältä osin näytän kyllä paremmalta kuin esim 20- vuotiaana.
Olen oikeasti ruma,mutta niin on monet muutkin.
Itsellä auttoi kun löysin youtubesta hyvän meikkitutorialin ja aloin myös elää terveellisesti. En ole yhtään suomalaisen näköinen niin ei ollut sopinut samanlainen meikki kuin ystävilläni, youtubesta löysin samannäköisen naisen niin meikki tekikin musta paljon nätimmän!