Miten eroon itsensä RUMAKSI tuntemisesta?

Onko kenelläkään samanlaisia tuntemuksia ja miten pärjäätte tämän kanssa?

ap.

On 🙁

Aina kun tuntuu rumalta niin katon Sipilän ja sen harvan otsatukan kuvaa. Jotenkin oma naama näyttää ihan kivalta sen jälkeen :D kerran viikossa riittää

Käy parturissa ja anna niitten päättää miten hiukset leikataan ja värjätään. Ainaki itellä tuntee edes itsensä vähän kauniimmaksi :)

Kasvoihin sopiva kampaus ja oikeankokoiset kivat vaatteet eivät pahenna kenenkään ulkoista olemusta. Kevyt ehostus ja iloinen ilme parantaa tilannetta entisestään. Tärkeintä on kuitenkin se sisäinen tuntemus ja miten itsensä kokee. Jos itsetunto on kohdillaan voi olonsa tuntea ihan kivaksi likaisena roikkuvassa letissä ja lömpsöissä farkuissa noin kärjistetysti ilmaistuna. Mutta jos tilanne on toisin niin sitä voi koittaa kohottaa juurikin pienellä laittautumisella. Paska olo voi muuttua jopa juhlavaksi kun näkee vähän vaivaa ulkonäkönsä kanssa. Voi kokeilla ensin ihan vaan kotioloissa vaikka jos arastelee uutta ilmettä. Sitten kokeilla ihmisten ilmoilla vaikka kerran kuussa/viikossa. Ei tarvita valtavaa arsenaalia aluksi eli rahasta ei oo kiinni. Pelkästään yksi huulipuna voi olla päivän pelastus. Tai joku ihana tuoksu, enkä tarkoita mitään kalliita hajusteita vaan vaikka suihkusaippuaa.

Sovittele erimallisia ja-värisiä vaatteita ja asusteita rohkeasti niin pääset jyvälle mikä tuntuu/näyttää kivalta. Kirppareilta voi löytää vaikka mitä.

MUISTA: olet hyvän fiiliksen arvoinen! :)

Hemmottelua: kampaus, nypitytä kulmakarvat ja värjäytä ripset ja kulmat niin on jo valmis! 😊

Käy vaateliikkeissä ja pyydä auttaa kertomaan mikä sopii sinulle. Ja osta hyvät alusvaatteet, monella on väärin kokoiset vaatteet.

Korosta hyviä puoliasi. Vaikka olisi hoikat jalat niin niitä taitavasti tai olkapäätä jos haluat katseet pois lantiolta.

Tee asioita joista pidät. Kehu muita. Näin metsä vastaa.

Jos sinulla ei ole paljon tuttuja niin mene harrastamaan jotain, uusi kieli, martta- kerho, vapaaehtoinentyö?

Nauti pienistä asioista ja se ilo alkaa kasvaa muuhun elämään. Ehkä se mieskin tulee elämän mukana jos annat toiselle ihmiselle mahdollisuuden tutustua sinuun, yhtä yksinäinen hänkin on..

Mikä saa teidät muut tuntemaan noin? :(

Kampaajalla käyminen olisi varmaan piristävää. En ole käynyt kampaajalla 15 vuoteen. Kotona vaan tasaan latvoja. Itse asiassa minulla ei ole ikinä ollut minkäänlaista leikkausta hiuksissani. En ole koskaan tehnyt näille hiuksille mitään.

Opettele hymyilemään ja olemaan ystävällinen. Siinä on ne kauneuden tärkeimmät asiat.

Olipas tullut paljon vastauksia yhtä viestiä kirjoittaessani. Kiitos kaikille niistä. Jotenkin heti piristi mieltä, että joku minulle kirjoittaa noin kivasti. Tuli paljon hyviä ideoita.

Ehkä pitäisi mennä vaatekauppaan ja yrittää katsoa jotain nättejä vaatteita. Olen tässäkin asiassa päässyt täysin rupsahtamaan eli minulla ei ole mitään päälle pantavaa. Kuljen kotona collegehousuissa tai jossain pitkissä kalsareissa. Talvella on helppoa, kun kauppaan lähtiessään heittää toppahousut päälle. Kesällä on vaikeampaa. Tunnen oloni epävarmaksi kaikissa vaatteissa. Joskus näen jollakin nätin vaatteen ja yritän kaupasta katsoa samanlaista. Mutta sitten kaupassa hävettää edes katsoa sovituskopissa peiliin, kun kaikki näyttää niin hirveältä.

Kello on jo 22.59 ja en ehdi kirjoittaa pidempää viestiä, kun täällä on tämä aikaraja.

Itsetuntoa minulla ei ole yhtään. Luulen, että nämä kaikki ongelmani ovat kouluajoilta peräisin, jolloin minua kiusattiin. En mieti enää itse kiusaamista juuri ollenkaan, mutta varmasti se on vaikuttanut kuitenkin itsetuntooni. On jäänyt sellainen ajatusmalli päähän, että minua arvostellaan joka paikassa.

Haluaisin jotain uusia harrastuksia ja tuttuja, mutta olen huono lähtemään minnekään. En harrasta mitään ihmisten seurassa tapahtuvaa. Jos menen jonnekin, tulee sellainen "anteeksi, että olen täällä" -olo. Pelkään muiden ajattelevan, että onpa tuossa ruma tai huonosti pukeutunut tai muuten vain outo ihminen. Näin kirjottaessani tajuan itsekin, miten tyhmältä ajatukseni kuulostavat, mutta en pääse silti niistä eroon. 

ap.

Itse yritän muokata kehoani parempaan suuntaan, aina ahdistanut millaiselta pullalta näytän ja olenkin jo laihtunut useamman kymmentä kiloa :) kasvot tulevat varmaan häiritsemään aina jonkun verran, mutta olen ajatellut että parasta vaan totutella, synnyin tämän näköiseksi eli minkäs teet :D kolmekymppiset lähestyvät, joten yritän vain tehdä parhaani että voisin olla tyytyväinen itseeni :)

Voi olla että itsetunto- ongelmat ei lähde kohentamalla ulkonäköä, vaikka ei siitä haittaakaan ole, mutta jos ongelmat hyvin syviä niin se on sama kuin ajattelisi että vaikka ryöstetyksi joutumisen aiheuttama ahdistus lähtee kun käy kampaajalla. Moni vain ulkoistaa sisäisen häpeänsä ulkonäköönsä ja parantelee sitä loputtomasti koska se on alitajuisesti helpompi ratkaisu kuin kokea sitä itsensä häpeämistä/inhoamista. Eli kulissit kuntoon- tyyppinen ratkaisu.

On muitakin rumia olemassa kuten minä. Todella Vaikeaahan se olisi unohtaa kun joka päivä itsensä näkee peilistä ja pitäisi pystyä unohtamaan vastakkainen sukupuoli kokonaan ja luopua seksuaalisuudesta. Toki naisilla varmaan se on vielä monimutkaisempaa ja vaikeampaa kun ulkonäkö vaikuttaa muihinkin sosiaalisiin suhteisiin.

Voi, on! Erityisesti masennuksen aikaan koin olevani niin ruma ja ällöttävä, että ajattelin, ettei minulla ole oikeutta edes elää. Luulin, että kaikki katsovat minua ja näytän joltain syvänmeren hirviökalalta, oksettavalta monsterilta.

Pääsin masennuksesta eroon, mutta kehonkuva ja suhtautuminen omaan naamaan on vieläkin hyvin kriittistä ja ankaraa.

En osaa oikein neuvoa sinua muuten, kuin että jos tämä absoluuttisena totuutena pitämäni asia (rumuus) muuttui, eli en koe enää niin, niin silloin se ei todennäköisesti ole absoluuttinen totuus. Itsensä näkee aina pahemmin kuin muut näkevät sinut.

"Anteeksi että olen täällä." Mulla ihan sama, ja kiusaamisesta juurtaa, toki myös yleisesti paskasta perheestä missä vain arvosteltiin ja kauhisteltiin. Lopuksi vielä hylättiin. Viimeiset kymmenen vuotta menny itseä vihaten, peiliä ja vaakaa pakoillen. Nyt viime aikoina kun aloin traumoja käsittelemään olen alkanut oppia hyväksymään itseni ja taustani. Jostain sieltä tumman pilven takaa kurkistaa toiveikas aurinko, ja oma peilikuva ei tunnu yhtä vieraalta vaikka viat on samat. Panostan nyt itsestäni huolehtimiseen, ja ehkä piakkoin uskallan jonnekin kerhohuoneelle vaikka jollekkin kurssille. Ei ystäviä, ei kontaktia. Ei tunnu yhtään luonnolliselta.

Itsensä kanssa voi olla sinut vain hyväksymällä oman kokonaisuutensa, se on se ainoa vartalo jonka saat, ainoa elämä ja se on ohi silmänräpäyksessä. En aio enää tuhlata sitä itseni inhoamiseen.

Kaikkea hyvää sinulle. :)

Se on kans vähän mielentila. Mua on yleensä moneltakin taholta kehuttu kauniiksi ja kun katson valokuvia, näen sen itsekin.

Mutta silti tunnen itseni aina rumaksi, eikä mullakaan miehiä jonoksi ole, koska olen jännittynyt tiukkis, joka pääasiallisesti miettii, miltä näyttää. Häpeän kulkea ihmisten ohi, koska ajattelen, et housut ei istu tms (olen tosi hoikka).

Olen nähnyt lukuisten mua paljon rumempien naisten vievän miesten huomion, koska ovat hersyvän ilosia, nauravat ja pelleilevät rennosti, herkuttelevat, ovat rennosti.

Ymmärrän, jos ajattelet, etten voi ymmärtää tilannettasi, jos tosiaan oikeasti olet ruma, mutta pointti oli se, että nättikin voi tuntea itsensä koko ajan rumaksi, eikä ole missään mielessä mitenkään menestyneempi kuin ruma.

Pukeudu iloisesti, anna hymysi valloittaa ja naura paljon. Ehkäpä huomaat positiivisen muutoksen. Mäkin pyrin siihen.

Vierailija kirjoitti:

Aina kun tuntuu rumalta niin katon Sipilän ja sen harvan otsatukan kuvaa. Jotenkin oma naama näyttää ihan kivalta sen jälkeen :D kerran viikossa riittää

Mutta silti sinä olet luuseri ja Sipilä miljonääri, pääministeri jne.

Eikö se masenna lainkaan?

Tulin vähän surulliseksi tästä ketjusta. On kamalaa ajatella olevansa ruma ja tuntuu pahalta ap:n ja teidän muiden kommentoineiden puolesta. Jos syy tuohon rumuuden kokemukseen on pohjimmiltaan itsetunnosta ja -arvostuksesta (ehkä lapsuuden traumoista) lähtöisin, niin sen korjaaminen voi viedä paljon aikaa ja omien kipeiden kokemusten ja tunteiden tutkiskelua. Terapiasta ei varmasti olisi haittaa. Toki tässä ketjussa tulleet neuvot, kuten kampaajalla käyminen, meikkaaminen ja sopivien vaatteiden ostaminen voivat auttaa, mutta lopulta muutos lähtee sisältä ja se voi olla kivinen tie.

Itse olin hyvin epävarma nuorena, mutta kovalla työllä olen oppinut arvostamaan itseäni. Nyt 30-vuotiaana epävarmuus nostaa edelleen joskus päätään ja aiheuttaa ongelmia esim. parisuhteessa, mutta parempaan päin ollaan menossa. Se sisäinen arvottomuuden ja häpeän tunne, joka määritti elämääni lapsena ja nuorena, on korvaantunut jokseenkin terveellä itseluottamuksella. Olen käynyt pitkän psykoterapian ja saanut vaikka minkälaista apua (kursseja, keskusteluapua, kognitiivista ryhmäterapiaa ym.) ongelmiini ja koen, että niistä on ollut apua, mutta se lopullinen työ on pitänyt tehdä itse. Olen joutunut aktiivisesti havainnoimaan tunteitani ja tilanteita, joissa tunnen arvottomuutta ja häpeää, ja haastamaan omia käyttäytymis- ja reagointitapoja.

Isoin muutos tuli sen jälkeen, kun tietoisesti päätin, etten enää esitä muuta kuin olen hylkäämisen tai häpeän pelossa ja uskallan näyttää itseni muille sellaisena kuin olen. Päätin, etten moiti itseäni virheistä vaan yritän oppia niistä, en pyytele anteeksi tapojani, luonteenpiirteitäni tai ulkonäköäni, mutta en myöskään käytä niitä itsesäälin tekosyynä. Yritän tarkastella itseäni enimmäkseen lempeästi, mutta rehellisesti ja tarpeen vaatiessa kriittisestikin, jotta voin muuttaa itseäni parempaan suuntaan.

Juu on kokemusta minullakin, 50v on hoettu että olen ruma. Uskottavahan se on. Ikää kun tuli lisää niin tajusi että jos joku ei minun naamasta välitä niin katsokoon muualle, en tunge väkisin kenenkään naamalle. Pitää oppia välinpitämättömäksi toisten mielipiteille. Pitää oppia sanomaan vastaan ja joskus nauramaan railakkaasti. Rumia ihmisiä löytyy joka ikäluokasta, ammattiryhmästä, kaikista uskonnoista ja kansoista ja roduista. Se on makuasia. Jokainen maailman ihminen on jonkun mielestä ruma tai hänessä on jotain vikaa. Ei voi elää miellyttääkseen muita vain ulkonäöllään, pitää pyrkiä siihen käytöksellään. Pitää katsoa peiliin ja todeta että jaahas, tuon näköinen yksilö on synnytetty, minulta ei ole kysytty haluanko syntyä, annanko sen silti rajoittaa ainutkertaista elämääni?.  Maailma on myös täynnä menestyneitä ja arvostettuja ihmisiä jotka on rumia, ainakin jonkun mielestä. Ihan sama mikä kampaus, meikkiä tai ei, muotikuteet tai ei. Ei ne maailman tärkeimmät ihmisetkään kauniita ole (Trump, Putin, Merkel jne).

En usko että kukaan on oikeasti luonnostaan niin sysiruma että ällöttää jos kuitenkin itsestään pitää huolta.

Meikkaaminen on opeteltavissa ja siihen löytyy ammattilaisia jotka osaavat auttaa. Netistä löytyy myös paljon videoita joista olen ainakin ite saanut kivoja vinkkejä :)

Hiukset saa kampaamossa. Oikea ammattilainen osaa leikata sinulle sopivan mallin ja ehdottaa sopivaa sävyä tai vaikka raitoja.

Pukeutumisessa sama juttu. Siihen löytyy ammattilaiset ja netistä löytyy paljon malleja ja vinkkejä. Oikea koko, värisävyt yksiin ja hyvä kangas. Ei voi näyttää huonolta.

Rumuutesi on osittain korviesi välissä. Tottakai kun on huono itsetunto, tuntuu että on kamala ja kaikki katsovat. Se ei pidä paikkaansa. Sinua ei ihmiset tuolla oven ulkopuolella pidä kummajaisena jos huolehdit itsestäsi.