Lapseni äiti haluaa antaa lapsen adoptioon, itse en. Mitä teen?
Tilannetta voi vaikeuttaa se, ettei olla seurusteltu lainkaan, vaan "suhteemme" oli muutaman kuukauden laastarijuttu naisen (28v) pitkäaikaisen suhteen päätteeksi. Lapsi on mun, abortti ei ollut naiselle missään vaiheessa vaihtoehto ja meillä oli yhteenmuuttosuunnitelmat käynnissä, kunnes nainen yhtäkkiä päätti, ettei olekaan valmis äidiksi vaan haluaa antaa lapsen adoptioon. Katui, ettei tehnytkään aborttia kun pystyi.
Nainen ei halua lasta, on kai palannut yhteen eksänsä kanssa eikä halua olla enää missään tekemisissä mun kanssa, ja se on mulle ihan ok, ei tarvitsekaan olla. Haluan kuitenkin pitää lapsen ja olla hänelle isä vaikka yksin. Mitkä on mun oikeudet tässä, vai onko mulla mitään oikeuksia? Nainen sanoi, että tämä on hänen päätöksensä enkä mä voi tehdä asialle mitään. Hän on estänyt mut FB:ssä ja pyytänyt, etten enää ottaisi mitään yhteyttä. En halua häiriköidä, mutta oon vaan ihan sekaisin tästä tilanteesta. Ensin musta oli tulossa isä, ja yhtäkkiä nainen ilmoittaakin, etten tule koskaan edes näkemään lastani. Mitä voin tehdä?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi myös käydä niin, että äidin mielipide muuttuu, kun lapsi syntyy. Siinä tapauksessa et ap saa yksinhuoltajuutta ja lähivanhemmuus kuuluu äidille, koska onhan äiti luontaisesti vauvalle tärkeämpi kuin isä. Tapaamisoikeudet kuitenkin saat tuossakin tilanteessa. Pieni lapsi ei voi olla erossa pääasiallisesta huoltajastaan vauvavuonna juuri ollenkaan. Tuossa tilanteessa olisi hyvä pitää hyvät välit vauvan äitiin ja luoda suhdetta vauvaan.
Itse väittäisin kyllä, että ihan yhtä luontaisesti se isäkin voi olla "tärkeämpi" vanhempi (jos on pakko määritellä toinen tärkeämmäksi), kumpaan nyt lapsi sattuukaan ensimmäisenä kiintymään. Ideaaleinta olisi toki, että vauva kiintyisi kumpaankin vanhempaansa.
Ja toisekseen kyllä vauvavuonnakin voi erossa olla. Toki teimme itse lapsen isän kanssa niin, että ensimmäiset kuukaudet isä kävi aina meillä kotona tapaamisilla (3x viikossa 3h kerrallaan) ja n. puolen vuoden iässä yksi tapaaminen viikossa isällään ja kaksi yhä meillä. 8kk iässä isä tuli meille yöksi hoitamaan, itse olin yön (eli n. klo 22-07) muualla, näin muutama kerta kunnes 1v:nä lapsi oli ekan kerran isällään illan ja yön ja tuli aamupäivällä kotiin.
Ja siinä vauvavuonna se suhde isään juuri tehtiin. Emme olleet yhdessä, emmekä tule olemaankaan, mutta lopputulemana nyt lähes nelivuotias lapsi, joka tasan yhtä paljon rakastaa äitiään ja isäänsä. Kumpaankin on saanut luoda suhteen, kehitystasonsa mukaan, ja juuri on loppukesästä lähdössä isänsä kanssa viikon reissuun.
Vauva kasvaa äidin kohdussa, joten vauvalla ja äidillä on jo valmiiksi suhde. Lisäksi vauvan imettäminen on luontaisesti naisen tehtävä. Ei mies pysty imettämään. Mitä järkeä olisi viedä pieni vauva äidiltä, niin että äiti joutuisi ottamaan lääkkeitä jotka lopettavat maidontuotannon ja siirtää vauva isälle? Vauva ei saisi rintamaitoa ja joutuisi eroon ihmisestä jonka sisällä on kasvanut. Äidille lapsesta ero on traumaattisempaa kuin isälle, silloin kun puhutaan pienestä vauvasta.
Kyllä, tuo on totta. Mutta jos kuvitellaan tilanne, että äiti ei halua lasta vaan haluaa antaa sen adoptioon, on kuitenkin biologisuus (=isä) silloin tärkeämpi, kuin esimerkiksi sijaisperhe. Vauvalle on ensisijaisen tärkeää saada pysyvyys; joku/jotkut muutamat tutut hoitajat, joihin muodostaa kiintymyssuhde ja jotka pysyvät muuttumattomina. Jos siis äiti tietoisesti hylkää lapsen heti tämän synnyttyä, kykenee kyllä isäkin luomaan vauvan kanssa erityisen suhteen. Tai tilanne, jossa äiti kuolee synnytyksessä, isästä muodostuu vauvalle ensisijainen kiintymyksen kohde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi myös käydä niin, että äidin mielipide muuttuu, kun lapsi syntyy. Siinä tapauksessa et ap saa yksinhuoltajuutta ja lähivanhemmuus kuuluu äidille, koska onhan äiti luontaisesti vauvalle tärkeämpi kuin isä. Tapaamisoikeudet kuitenkin saat tuossakin tilanteessa. Pieni lapsi ei voi olla erossa pääasiallisesta huoltajastaan vauvavuonna juuri ollenkaan. Tuossa tilanteessa olisi hyvä pitää hyvät välit vauvan äitiin ja luoda suhdetta vauvaan.
Itse väittäisin kyllä, että ihan yhtä luontaisesti se isäkin voi olla "tärkeämpi" vanhempi (jos on pakko määritellä toinen tärkeämmäksi), kumpaan nyt lapsi sattuukaan ensimmäisenä kiintymään. Ideaaleinta olisi toki, että vauva kiintyisi kumpaankin vanhempaansa.
Ja toisekseen kyllä vauvavuonnakin voi erossa olla. Toki teimme itse lapsen isän kanssa niin, että ensimmäiset kuukaudet isä kävi aina meillä kotona tapaamisilla (3x viikossa 3h kerrallaan) ja n. puolen vuoden iässä yksi tapaaminen viikossa isällään ja kaksi yhä meillä. 8kk iässä isä tuli meille yöksi hoitamaan, itse olin yön (eli n. klo 22-07) muualla, näin muutama kerta kunnes 1v:nä lapsi oli ekan kerran isällään illan ja yön ja tuli aamupäivällä kotiin.
Ja siinä vauvavuonna se suhde isään juuri tehtiin. Emme olleet yhdessä, emmekä tule olemaankaan, mutta lopputulemana nyt lähes nelivuotias lapsi, joka tasan yhtä paljon rakastaa äitiään ja isäänsä. Kumpaankin on saanut luoda suhteen, kehitystasonsa mukaan, ja juuri on loppukesästä lähdössä isänsä kanssa viikon reissuun.
Vauva kasvaa äidin kohdussa, joten vauvalla ja äidillä on jo valmiiksi suhde. Lisäksi vauvan imettäminen on luontaisesti naisen tehtävä. Ei mies pysty imettämään. Mitä järkeä olisi viedä pieni vauva äidiltä, niin että äiti joutuisi ottamaan lääkkeitä jotka lopettavat maidontuotannon ja siirtää vauva isälle? Vauva ei saisi rintamaitoa ja joutuisi eroon ihmisestä jonka sisällä on kasvanut. Äidille lapsesta ero on traumaattisempaa kuin isälle, silloin kun puhutaan pienestä vauvasta.
Kyllä, tuo on totta. Mutta jos kuvitellaan tilanne, että äiti ei halua lasta vaan haluaa antaa sen adoptioon, on kuitenkin biologisuus (=isä) silloin tärkeämpi, kuin esimerkiksi sijaisperhe. Vauvalle on ensisijaisen tärkeää saada pysyvyys; joku/jotkut muutamat tutut hoitajat, joihin muodostaa kiintymyssuhde ja jotka pysyvät muuttumattomina. Jos siis äiti tietoisesti hylkää lapsen heti tämän synnyttyä, kykenee kyllä isäkin luomaan vauvan kanssa erityisen suhteen. Tai tilanne, jossa äiti kuolee synnytyksessä, isästä muodostuu vauvalle ensisijainen kiintymyksen kohde.
Kyllä kyllä! Äidin jälkeen lapselle tärkein on biologinen isä. Mutta ap:n kannattaa kuitenkin henkisesti varautua siihenkin, ettei äiti haluakaan antaa lasta adoptioon. Ap saa silti tapaamisoikeuden mutta lähihuoltajuus jää vauvan äidille. Jos äiti antaakin lapsen pois, niin sitten ap:n oikeutena on saada lapsi. Isyyden tunnustaminen on nyt tärkeintä, jota viranomaiset tietävät, että ap on lapsen isä. Näin ap takaa isän oikeudet tilanteessa kuin tilanteessa.
Moi Ap,
Googlaa isyyslaki/ uusi isyyslaki.
Sulla on oikeus omaan lapseesi, se todistetaan dna-testin avulla.
Lasta ei voida antaa adoptioon jos sinä et sitä halua. Mutta sulle voidaan myöntää esim. yksinhuoltajuus tai lähivanhemmuus.
Varaa aika lastenvalvojalle (perheoikeudelliset asiat).
Ala toimia heti! Älä anna lapsen äidin kiusata sinua. Ole asiallinen.
Tsemppiä!
Ei kai se siitä emättimestä niinkään johdu, vaan tisseistä joista tulee se maito.