Tanja Karpela, sopeutumiseläke ja bisnes?
Miten ihmeessä Tanja Karpela voi nostaa ex-kansanedustajan sopeutumiseläkettä (tarkoitettu niille, jotka eivät onnistu työllistymään), kun hän on jo monta vuotta pyörittänyt sitä koirabisnestään Perniössä?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Tekivät melkoisen karhunpalveluksen aikoinaan myöntäessään itselleen tällaiset elinikäiset eläke-edut. Ei se nyt ainakaan näiden suvilindeenien ja lipposkojen ja muiden sosiaalituilla eläminen lopun ikäänsä käytännössä ainakaan paranna ihmisten käsitystä poliitikoista. No, onneksi tätä etuutta nyt ollaan kai tarkastamassa tällä istuntokaudella vielä.
Näkisipä vaan. Asianhan piti mennä käsittelyyn jo ennen joulua, mutta aika hiljaista oli sillä rintamalla. Eduskunnassa istuu vielä monia broilereita joita sopeutumiseläke koskee, ja näillä broilereilla lienee melkoisesti valtaa omissa puolueissaan ja eduskunnassa.
Jos noita sopeutumiseläkkeen saajia on 50, kuten laskin, ja keskimäärin valtio maksaa n. 5000/e/kk/pää, tekee se kuukaudessa 250 000e.
Ja vuodessa 3 000 000e.
Liekö noilla rahoille olis muutakin käyttöä. Vaikka työttömien työllistämiseen kunnon töihin, jolla vois tulla toimeenkin. Ja ihan omalla kotipaikkakunnalla. 2000e/kk = 24 000e/vuodessa. Sillä työllistäisi muutaman työttömän.
Ugh.
On tuossa joukossa varmaan niitäkin, joiden sopeutumiseläke on ihan tarkoituksenmukainen, mutta nämä ansiotöitä tietoisesti välttelevät ketkut, kuten Suvi Linden, Tanja Karpela, Päivi Lipponen ja Arja Alho (kuvitteleeko kukaan, etteikö valtiotieteiden tohtori ja entinen valtiovarainministeri pääsisi duuniin?) heikentävät luottamusta kansanedustajiin. Ja Anne Holmlund hienosti osoittaa, että minä, minä, minä -asenne on voimissaan kansanedustajien keskuudessa, kun monimiljonäärinä kuppaa tuota eläkettä. Menee kyllä pohja kaikelta siltä ulinalta työttömien loisimisesta, kun edustajat itse tekevät kaikkensa välttääkseen ansiotyöt ja loisivat sopeutumiseläkkeellä minkä pystyvät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko Karpela on eronnut?
https://www.mtv.fi/viihde/muut/artikkeli/tassa-ovat-kaikki-tanjan-miehe…
Eräänkin kerran...
Hauska juttu. Muut kyllä mainittiin nimen ja kuvan kera muttaa "iltapäivälehden toimittaja" oli vaan viittauksena.
Kuka sitä nyt kaveria käräyttämään...
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä Tanja Karpela voi nostaa ex-kansanedustajan sopeutumiseläkettä (tarkoitettu niille, jotka eivät onnistu työllistymään), kun hän on jo monta vuotta pyörittänyt sitä koirabisnestään Perniössä?
Tähän pitää kyllä nyt tulla stoppi oikeesti. Miksi normi leipätyötä tekevä ei saa. Eivätkö kansanedustajat muka oikeasti pärjää Kelan työttömyysrahoilla? Jos eivät, niin silloinhan normi ihmisten tuet ovat niin ikään liian pienet. Onneksi olen jo käynyt allekirjoittamassa tuohon kansalaisaloitteeseen nimeni, eli kaikki mukaan kirjoittamaan se sopeutumiseläkkeen vastustus aloite.
Pääsy eduskuntaan töihin pelastaa lähes loppuelämäsi taloudellisesti. Äänestäkää minua, mistään en mitään tiedä, mutta lupaan olla kansan puolella ja auttaa köyhimpiä. ;) Kunnes rahavirta on turvattu...
Kansanedustajat taloudenhamlintakursseille. Jos ei 6000-15000e (vai mitä nyt saavatkaan) kuukausituloilla onnistu säästämään siten, että työttömänä pärjää. Itse saisin tuolla palkalla 3 kuukaudessa laitettua säästöön varmaan vuoden nettotulot. :D
Sopeutumiseläkkeestä tulee tehdä vastikkeellista. Eihän Karpela edes voi löytää töitä, kun kukaan ei ole opettanut häntä laatimaan CV:tä ja laulattanut aa ramssansaa kudi kudi ramssansaata hänellä.
Kenenkähän/minkä puolueen idea tuo sopeutumiseläke aikanaan oli?
Eläke sanakin tuossa sopeutumiseläkkeessä tuntuu oudolle. Eikö eläke sana yleensä tarkoita sitä että ei ole työkykyinen tms. WTF???!!
Ootteko käyneet allekirjoittamassa lakialoitteen asian suhteen? Itse kävin juuri:) nyt kipin kopin!
Kuka keksi sopeutumiseläkeen? Ketkä sitä puuhasi?
Vierailija kirjoitti:
Mihin näiden ihmisten oikein pitää sopeutua?
He ovat sopeutuneet hyviin tuloihin ilman tulosvastuuta, joten normaali elämä ei enää sovi heille. Tämän takia he saavat hyvät rahat ettei tulisi stressiä kun joutuisi tavallisen kansalaisen asemaan.
Saman syyn takia huippujohtajat saavat aina miljoonien kultaiset kädenpuristukset, kun ovat mokanneet kenties miljardien edestä ja aiheuttaneet tuhansille ihmisille vahinkoa. he ovat tottuneet rikkauteen, joten olisi epäinhimillistä heitä kohtaan jos ei antaisi tavan duunarin elämäntyön edestä rahaa mokaamisesta.
Kuulostaa vitsiltä, mutta näin ne aivan oikeasti ajattelevat jotka ovat päässeet hyvään asemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin näiden ihmisten oikein pitää sopeutua?
He ovat sopeutuneet hyviin tuloihin ilman tulosvastuuta, joten normaali elämä ei enää sovi heille. Tämän takia he saavat hyvät rahat ettei tulisi stressiä kun joutuisi tavallisen kansalaisen asemaan.
Saman syyn takia huippujohtajat saavat aina miljoonien kultaiset kädenpuristukset, kun ovat mokanneet kenties miljardien edestä ja aiheuttaneet tuhansille ihmisille vahinkoa. he ovat tottuneet rikkauteen, joten olisi epäinhimillistä heitä kohtaan jos ei antaisi tavan duunarin elämäntyön edestä rahaa mokaamisesta.
Kuulostaa vitsiltä, mutta näin ne aivan oikeasti ajattelevat jotka ovat päässeet hyvään asemaan.
Lisään vielä. Voisi ajatella että he ovat sisäistäneet Jeesuksen sanat: Tehkää muille, niin kuin toivoisitte itsellenne tehtävän." vai miten se nyt meni.
Koska etuoikeutetut ihmiset kokevat olevansa oma ryhmänsä, joka on aivan syystä etuoikeutettu, he toivovat että jos omalle kohdalle sattuu joku moka tai ei enää tule valituksi, niin muut antavat heille sopivat rahat joilla köllötellä lokoisasti.
Kun kerran pääsee etuoikeutettuun asemaan, kuuluu siihen joukkoon ja yhteisöllä on tapana huolehtia toisistaan. Tavallinen kansa on liian suuri joukko ja abstrakti asia ymmärrettäväksi, joten sitä ei oikeasti koeta "meiksi".
Ihminen on vieläkin biologisesti pienen kädellislauman jäsen eikä oikeasti koe suurta kansakuntaa omaksi joukoksi.
Sopeutumiseläkkeen- ja sopeutumisrahan saajat (17.10.2016), suluissa edustajavuodet:http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016103122531307_uu.shtml
Alho Arja Inkeri, (1983-1999, 2003-2007)
Aula Maria Kaisa, (1991-2003)
Backman Jouni Ensio, (1987-2007, 2011-2015)
Bryggare Arto Kalervo, (1995-1999, 2003-2007)
Forsius Merikukka, (1999-2011)
Gestrin Anna Christina, (2000-2003, 2003-2015)
Hemmilä Pertti Aatos, (1999-2015)
Holmlund Anne Elisabeth, (2002-2015)
Hänninen Tuomo Juhani, (2003-2011)
Jääskeläinen Jouko Tapani, (1991-2003, 2011-2015)
Kaarilahti Marjut Hannele, (1991-1999)
Karhu Saara Elina, (1999-2015)
Karjula Kyösti Juhani, (1995-2011)
Karpela Tanja Tellervo, (1999-2011)
Kerola Eeva Inkeri, (1999-2015)
Kokko Osmo Urmas, (2011-2015)
Komi Katri Helena, (1999-2015)
Korhola Eija-Riitta Anneli, (europarlamentissa 1999-2014)
Korhonen Martti Allan, (1991-2015)
Koski Markku Aulis, (1991-1999, 2003-2007)
Koskinen Elise Marjaana, (1995-2011)
Kurvinen Esko Anton, (1991-2007, 2011-2015)
Kuusisto Merja Anneli, (2007-2015)
Kärkkäinen Kari Juhani, (1999-2011)
Lankia Eero Uolevi, (2003-2007)
Lindén Suvi Helmi Tellervo, (1995-2011)
Lipponen Päivi Pauliina, (2007-2015)
Lämsä Eero Hannu, (1995-2007)
Matikainen-Kallström Marjo Tuulevi, (2003, 2004-2015)
Mäkinen Heikki Tapani, (2003-2004, 2007-2015)
Mölsä Tero Sulevi, (1991-1995, 1995-1999, 1999-2003)
Nauclér Charlotte Elisabeth, (2007-2015)
Nurmi Tuija Anna-Liisa, (1995-2011)
Ojansuu-Kaunisto Kirsi Johanna (1999-2011)
Paasio Heli Tuulikki, (1999-2015)
Parpola Marjukka Meri (os. Karttunen), (1999-2007)
Peltonen Tuula Irmeli, (2007-2015)
Pykäläinen Tuija Maaret Sinikka, (1991-1999)
Rauramo Anssi Mauno Heikki, (1987-1998)
Rönni Tero Matti Johannes, (1999-2011)
Sasi Kimmo Kalevi Immer, (1983-2015)
Seivästö Ismo Eero, (1991-1995, 1999-2003)
Seppälä Arto Eemil, (1999-2007)
Thors Astrid Gunilla Margareta, (2003, 2004-2013)
Viitamies Johanna Pauliina, (2007-2015)
Virtanen Erkki Alvar, (2003-2015)
Väätäinen Tuula Anneli, (2003-2015)
Wideroos Cecilia Ulla-Maj, (1995-2015)
Yrttiaho Jyrki Valto, (2007-2015)