Yle: Juha Sipilän mielestä eduskunnassa rikotaan Raamatun kahdeksatta käskyä
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) osallistui lauantaina Kokkolassa pidettyihin Rauhan sanan Suvijuhliin, kertoo Yle. Itsekin rauhansanalainen Sipilä kiitteli uskonveljiään saamastaan tuesta raskaassa pääministerin tehtävässään.
Sipilä puhui erityisesti kahdeksannen käskyn noudattamisesta ja liitti sen eduskunnan toimintaan.
Sipilän mielestä kunnon kristityn pitäisi pistää poikki tahallisen väärinymmärryksen kierre, joka vaivaa varsinkin eduskunnassa. Pääministerin mielestä tällainen "tahallinen väärinymmärtäminen" on valehtelua, joka rikkoo kahdeksatta käskyä.
Rauhansanalainen pappi, rovasti Hannu Kuusniemi kertoo Ylelle huomanneensa, että Suomeen tulleiden islaminuskoisen myötä luterilaisenkin on helpompi tunnustaa uskontoaan.
Kommentit (18)
Ällöttävä tyyppi, hyi helvetti
Ja Soini toinen vähintään yhtä paha jeesustelija
Rikkovat kaikkia käskyjä ja mineen kertaan. Siellä on niin paljon rikoksia tehneitä ettei tosikaan ja kaikki etuutensa ovat saaneet itse päättää! Esim.palkkionsa ja eläkkeensä. Kyllä minäkin voisin päättää, että sain 14000 e kuussa käteen verottomana ja pääsisin eläkkeelle 45 vuotiaana.
Mitäkö käskyä poliitikot eivät rikkoisi, jos tarkkoja ollaan?
Mitä kahdeksas käsky sanoo? Entä kuudes?
onneksi soini on kunnon uskovainen. kunnon uskovaisena hän noudattaa kymmentä käskyä. joten voidaan päätellä että soini ei ole koskaan valehtellut.
Nauroin ääneen kun sipilä moitti valehtelusta. Vatulaattori voi aloittaa itsestä jos haluaa alkaa puhumaan totta. Mahtaako politikot nykyään edes osata puhua totta?
Koulutuksesta ei leikata....mitenhän tuonkin muuttaa ”ei valehteluksi”. Jekutustako? Niin kuin Duudsonit😂
Taitaa olla lehdistössä tallessa kun Sipilä sanoi EI LEIKATA
Ja sitten Sipilä alkoi leikkaamaan ihan olan takaa.
Mitäs se sitten on?
Juuri tasan samaa mieltä Sipilän kanssa, vaikka en millään tavalla itse ole uskonnollinen. Universaali periaate.
Eläkeläisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja muiden tuensaajien euroista ei ole tarkoitus ottaa pois senttiäkään, kuten puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk) lupasi.
https://www.is.fi/vaalit2015/art-2000000892862.html
Sipilä katuu liikoja leikkauksia, leikkaa silti edelleen sosiaaliturvaa
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3985883-sipila-katuu-liikoja-lei…
Tsihhihhiiiiiiiiii
Mites 4. käsky sopii herrojen Sipilä ja Orpo hoitajamitoituslupauksen unohtamiseen? Eipä paljon ole vanhempia kunnioitettu tukemalla riistofirmojen hoitajabisnistä.
Nauroin aikanaan katketakseni, kun ikänsä valehdellut Fahád Fíras käskytti tuota sätkynukkena nyökytellyttä pääministerin írvikuvaa.
Demarihallitus leikkasi koulutuksesta hurjasti Jäin työttömäksi opettajan hommasta kun demarit lakkauttivat sen kulttuurialan oppilaitoksen jossa opetin. Valtiovarainministeri oli Antti Rinne.
Samaa mieltä Sipilän kanssa. Toisen tahallinen väärinymmärtäminen on väärin. Oppositio tekee sitä koko ajan, oikein tikulla etsitään asioita joita voisi vääristää ja levittää eteenpäin. Fake news.
Niin noi käskythän ei koske niihin, jotka ei kuulu kirkkoon jne. Mulle on sanottu kerran eräässä keskustelussa, että ihminenhän rikkoo kymmentä käskyä päivittäin. Vastasin, että en ole koskaan rikkonut niitä käskyjä, koska en kuulu kirkkoon enkä usko mihinkään tuollaiseen aatemaailmaan.. Tuli pöydässä hiljaista. Ei ne käskyt mulle kuulu.
Ja kuudetta käskyä.