Saako omasta kotikeskeisestä asenteesta olla ihan yhtä ylpeä ja tyytyväinen kuin jotkut ovat

Saa olla ja olenkin.

Mä olen ainakin :) Huomaan, että mitä enemmän tulee ikää, sitä varmempi mä olen tästä elämäntyylistä. Itselleni siis. Olen aina tiennyt, että en ole urakeskeinen vaikka ahkera olenkin luonteeltani. Tämä sopii minulle ja perheelleni oikein mainiosti :)

Kyseisessä tilanteessa saa/voi ainakin olla ajattelematta mitä muut sinusta ajattelevat. Ja voi niitä naapureita, kihisevät uteliaisuudesta :)

Pitääkin olla, sama koskee kotiäidin työtä jossa mies käy päivisin töissä ja nainen pitää talon kunnossa ja valmistaa pihvejä miehelleen

Kotikeskeisyydessä ei ole mitään ylpeiltävää. Se on vain tekosyy levittää persettään vuodesta toiseen, kun mies tienaa. Ja sitten sanovat lasten- ja kodinhoitoa työksi. Höpö höpö. Kokeilepa vaihtaa osiani vaikka viikoksi, johan mieli muuttuu!

Terv. Kahden lapsen äiti ja kokopäiväinen yrittäjä, töihin kuukauden kuluttua synnytyksistä, oikeutetusti ylpeä saavutuksistaan

Vierailija kirjoitti:

Kyseisessä tilanteessa saa/voi ainakin olla ajattelematta mitä muut sinusta ajattelevat. Ja voi niitä naapureita, kihisevät uteliaisuudesta :)[/quote

Nuorempana mä olin aika epävarma juurikin sen suhteen, mitä muut ihmiset ajattelevat. Kovasti perustelin aina ratkaisuani/ratkaisuamme. Nykyään viis veisaan ihmettelyistä ja kyselyistä (kypsässä 45 iässä ;)). Kun aikanani kuolen, ei haudalle tule ne ihmettelijät kuitenkaan suremaan. Vaan ne, joiden elämässä olen ollut läsnä ja antanut rakkauteni :)

Äiti, joka ei keskity kuukautta pidempään juuri syntyneeseen lapseensa, onko siinä jotakin ylpeiltävää?

Saa, jos se on itselle mieluista ja tarpeeksi antavaa.

En tajua yhtään noita "vaihdahan kanssani osaa niin tiedät"kommentteja. Miksi taistella siitä mikä kellekin sopii.ja aphan sanoi ettei oleskelee muiden rahoilla.

Vierailija kirjoitti:

Äiti, joka ei keskity kuukautta pidempään juuri syntyneeseen lapseensa, onko siinä jotakin ylpeiltävää?

Yrityksiä on erilaisia. Tuttavani on tehnyt töitä heti lastensa synnyttyä, mutta vauva on ollut mukana töissä.

Tyytyväinen saa olla, mutta mitään ylpeyden aihetta siinä ei kyllä ole. Eihän mikään ole helpompaa ja vähemmän haasteellista kuin kökkiä kotona ja puuhailla pikku askareita ja hoitaa omia lapsia. Se ei vaadi mitään erityistaitoja eikä ahkeruutta eikä paneutumista, se on vain olemista ja elämistä. En ylpeilisi sellaisella, mikä ei vaadi mitään.

Kannattaa järjestää elämänsä niin että on itse (perheensä/puolisonsa kanssa) tyytyväinen. Muiden mielipiteillä ei ole väliä.

Vierailija kirjoitti:

Kotikeskeisyydessä ei ole mitään ylpeiltävää. Se on vain tekosyy levittää persettään vuodesta toiseen, kun mies tienaa. Ja sitten sanovat lasten- ja kodinhoitoa työksi. Höpö höpö. Kokeilepa vaihtaa osiani vaikka viikoksi, johan mieli muuttuu!

Terv. Kahden lapsen äiti ja kokopäiväinen yrittäjä, töihin kuukauden kuluttua synnytyksistä, oikeutetusti ylpeä saavutuksistaan

Taidat olla melkoinen suorittaja? Siinä on puolensa ja puolensa. Toivottavasti olet ehtinyt lapsesi hoitaa hyvin. Ap ei muuten sanonut olevansa ylpeä suorituksistaan/raatamisestaan/ahkeruudestaan.

Olen töissä ja olen toisaalta myös kotikeskeinen. Minua ei näy marttailloissa ja kunnallispolitiikassa iltoja istumassa, enkä myöskään pubeile tai ryypiskele iltojeni iloksi.

Elämä on valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Kotikeskeisyydessä ei ole mitään ylpeiltävää. Se on vain tekosyy levittää persettään vuodesta toiseen, kun mies tienaa. Ja sitten sanovat lasten- ja kodinhoitoa työksi. Höpö höpö. Kokeilepa vaihtaa osiani vaikka viikoksi, johan mieli muuttuu!

Terv. Kahden lapsen äiti ja kokopäiväinen yrittäjä, töihin kuukauden kuluttua synnytyksistä, oikeutetusti ylpeä saavutuksistaan

Saat ollakin ylpeä saavutuksistasi, mutta joku ne sinunkin lapset kuitenkin hoitaa. Nykyään ei ehkä ole niin helppoa levittää yksin vastuussa olevana sitä persettä kotona, kun siellä voi olla sinun ja minun lapsia, sairaita lapsia, eri tavalla allergisia, vammaisia ja erityislapsia ym. Elämän tilanteet ovat kaikilla niin erilaiset, että tällainen persuksenlevittely voi olla jopa pakon sanelemaa. Turha kadehtia.

Itse lähdin tehtaaseen töihin, kun vauva oli 6kk. Vein aamulla (erityisjärjestelyllä poikkeuksellisesti, lapsi nukkui aina koko matkan ja siirrettiin vain sänkyyn) mukulan klo 5:n jälkeen vuorotyöläisten päiväkotiin fillarilla, satoi sitten vettä, lunta tai vanhoja akkoja hameet korvilla. Kovaa oli, pakko myöntää, mutta silti en paheksu/tuomitse kenenkään kotona oloa.

Jatkan sen verran, että vauva oli ensin perhepäivähoitajalla ja sieltä sitten tuonne päiväkotiin siirtyi isompana...   -14

Vierailija kirjoitti:

Tyytyväinen saa olla, mutta mitään ylpeyden aihetta siinä ei kyllä ole. Eihän mikään ole helpompaa ja vähemmän haasteellista kuin kökkiä kotona ja puuhailla pikku askareita ja hoitaa omia lapsia. Se ei vaadi mitään erityistaitoja eikä ahkeruutta eikä paneutumista, se on vain olemista ja elämistä. En ylpeilisi sellaisella, mikä ei vaadi mitään.

Tämä asenne on ikävä kyllä suurimmalla osalla ihmisistä :( Vain työ ja siihen liittyvä osaaminen ja panostus merkitsevät. Onneksi mun lähipiiri osaa arvostaa myös muuta. Esim. sitä, että olen pystynyt/jaksanut käydä molemmilla  isoäideilläni aikoinani siivoomassa viikottain + muutenkin pitämässä heille seuraa viimeisinä elinvuosinaan. Olen saattohoitanut oman äitini ja ollut isäni tukena aivan eri tavalla kuin, jos olisin töissä + oma perhe siinä huollettavana. Olen jaksanut auttaa erästä ystävääni hänen mielenterveysongelmissaan. Käynyt hänen kanssaan lääkärissä, hoitokokouksissa ym. Hän on siitä ikuisesti kiitollinen. Ei vaadi juu avaruustekniikan hallitsemista mutta sydäntä, välittämistä ja jaksamista. Ei vissiin kovin arvostettavaa nyky-yhteiskunnassa?

Mitä ihmeen hyväksyntää tällä aloituksella nyt sitten haetaan? Jokaisella on oikeus tehdä omassa elämässään niin kuin parhaaksi näkee mutta ei ne valinnat välttämättä ole kaikkien mielestä ns. oikeita. Tuntuu siltä ettei aloittaja ole tyytyväinen omaan elämäänsä, ennen kuin saa täältä hyväksynnän valinnoilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseisessä tilanteessa saa/voi ainakin olla ajattelematta mitä muut sinusta ajattelevat. Ja voi niitä naapureita, kihisevät uteliaisuudesta :)[/quote

Nuorempana mä olin aika epävarma juurikin sen suhteen, mitä muut ihmiset ajattelevat. Kovasti perustelin aina ratkaisuani/ratkaisuamme. Nykyään viis veisaan ihmettelyistä ja kyselyistä (kypsässä 45 iässä ;)). Kun aikanani kuolen, ei haudalle tule ne ihmettelijät kuitenkaan suremaan. Vaan ne, joiden elämässä olen ollut läsnä ja antanut rakkauteni :)

Juuri näin. Turhaa syyllisyyttä. Mun mies on aina huolissaan siitä mitä muut ajattelee, mutta mun sanonta hänelle kuuluu näin: "Mitä sillä on väliä mitä muut meistä ajattelevat niin kauan kun eivät leipää pöytäämme tuo".

Riittää kun pidämme huolta rakkaistamme. (Ei tarkoita sitä, etteikö voi muita auttaa.)

Ylpeä ei kannata olla mistään, mutta onnellinen ja tyytyväinen omiin valintoihin kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Pitääkin olla, sama koskee kotiäidin työtä jossa mies käy päivisin töissä ja nainen pitää talon kunnossa ja valmistaa pihvejä miehelleen

Aitoja kotiäitejä on vaan harvassa, siis kun ei oteta laskuun sitä vaihetta kun nainen saa lapsen ja jää kotihoidontuelle. Tällöin äiti hoitaa lasta kotona. Vaihtoehto olisi että sama hoitoraha päätyy vaikka yksityiselle hoitajalle tai mummolle jos mummo hoitaa lasta kunnes lapsi on 3- vuotta. 

Kotiäidiksi luetaan nainen, joka jättää työnsä ja elää miehen tuloilla tai lottovoiton/suuren perinnön/sijoitusten ansiolla. Ei siis nosta palkkatuloja tai yhteiskunnan tuella.

Olen itsekin lapsia saanut ja hoitanut kotona, muttei se ole kotiäitiyttä. Kun taas joku on työtön, niin ei silloin perheellinen ole kotiäitinä vaikka lapsia olisi kotona vaan työtön. Kotiäiti on ihan omillaan pärjäävä ihminen, ei lastaan hoitava nainen kotihoidontuella.

Tiedän lähipiiristä yhden joka on jäänyt pois hyvä tuloisesta työstään ja perhe elää miehen tuloilla. Yksi lapsi ja iso talo. Nainen hoitaa talon ja kestitsee isännän tuomia vieraita. Minusta tuohon ei olisi mutta ei tuo hassumpaa varmasti ole. Eläkeikä ja kuoleman varalta asiat on kunnossa. Ei paha.