Terapeutti, vaitiolovelvollisuus ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan ihminen olla poissa tolaltaan ja masentunutkin perheenjäsenen kuoleman vuoksi. Niin moni muukin on, ja toipuminen kestää kuukausia. Jos lastensuojelu puuttuisi jokaiseen perheeseen jossa toinen vanhemmista on voimakkaan surun kourissa menetettyään vanhempansa, valtiolla ei riittäisi rahaa mihinkään muuhun. 

Jopa yksinhuoltajaperheessä on erittäin tavallista ja normaalia että iäkäs vanhempi kuolee ja perheen elämä muuttuu sen seurauksena erilaiseksi kunnes surut on surtu. Jokaiselta meistä kuolee vanhemmat joskus ja sen näkeminen että suru on osa elämää ja siitä selvitään on tärkeää lapsillekin. Lapset eivät traumatisoidu jos toinen vanhemmista on muutaman kuukauden vähän poissaoleva, kunhan perusturvallisuus on sitä ennen kehittynyt normaaliksi.

Meillä ei tietenkään ole tapahtumista kuin ap:n kertomus, mutta kuulostaa siltä että psyk. hoitaja ei kykene suhtautumaan potilaaseensa täysin ammattimaisesti ja on ehkä loukkaantunut kun potilas on toivonut hoitajan vaihtoa. Tätä sitten purkaa olemalla hyvin hyvin huolissaan vanhempansa menetystä surevasta, tavallisen perheen äidistä.

Tänäkin vuonna kymmenet tuhannet menettävät vanhempansa eivätkä silti mene terapeutille. Ei ole tarvetta. JOtenkin nyt tuntuu siltä, että ap jättää jotain kertomatta. Jos noin 70v mies tekee itsemurhan, niin harvoin se on totaalinen yllätys, jos on pidetty silmiä auki.

Eli tarkoitatko että pelkästään se että hakee apua, kertoo jo sellaisesta tilanteesta että lastensuojelun olisi syytä se tarkistaa?

Jos olet julkisella psyk. sairaanhoitajalla niin ota yhteyttä paikan palveluesimieheen tai kunnan potilasasiamieheen.

Kiitos, otan asian huomenna hoitaakseni. Soittelen noihin ja kyselen ns.normikäytännöstä ja selitän tilanteen/asian.

Voi olla etteivät sellaiset ihmiset olekaan helposti autettavissa jotka tekevät valituksia, suurimmalla osalla kun varmasti persoonallisuushäiriökin. Ei siis tarkoita etteikö voisi olla tyytymätön hoitoon mutta se että vaivautuu tekemmän valituksen kertoo ennemminkin kostamisen tarpeesta, taustalla narsistinen loukkaus. Ap:n kohdalla suosittelisin puhumaan psykiatrille, hänhän hoidosta on vastuussa ja jos asiat kunnossa niin ei psyk.sh. voi pakottaa ap:tä vastaanotolle. Puolisolle toivotan jaksamisia, joskus kannattaa ulkopuolista apua ottaa vastaan ettei se toinenkin lopulta uuvu, sehän on myös ap: n etu.

No olen miettinyt, että jättäisin soittopyynnön psykiatrille. En tiedä, onko nyt lomalla. Haluan puhua ja kysyä vähän häneltäkin.

Omakannasta aattelin lukasta, josko näkyy, mitä terapeutti kirjoittanut.

En ole valitusta suoralta kädeltä tekemässä. Tietysti luen, mitkä syyt ym.

Luottamuspulan allekirjoitan. En pysty hänelle avautumaan tulevaisuudessa, jos semmoinen olisi tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

No olen miettinyt, että jättäisin soittopyynnön psykiatrille. En tiedä, onko nyt lomalla. Haluan puhua ja kysyä vähän häneltäkin.

Omakannasta aattelin lukasta, josko näkyy, mitä terapeutti kirjoittanut.

En ole valitusta suoralta kädeltä tekemässä. Tietysti luen, mitkä syyt ym.

Luottamuspulan allekirjoitan. En pysty hänelle avautumaan tulevaisuudessa, jos semmoinen olisi tarpeen.

Mitä psykiatri sanoi aikaisemmasta lasusta? 

Vierailija kirjoitti:

Sen jälkeen kun olen tajunnut että terapeuteiksi pääsee lähes millä pohjakoulutuksella vaan, niin luotto meni. Viimeiset rippeet siinä kohtaa kun eräs kirjailija, jonka on kirjoittanut kirjan tutuistaan (siis varastanut muiden elämän ja tehnyt siitä myytävää) on nykyään psykoterapeutti.

Eli kirjojen aiheet ovat loppuneet ja nyt niitä herkullisia ideoita kerää  tavisten surullisilla kohtaloilla. Ei hyvää päivää. Elämä ilman terapeuttia on elämään, terapoikoot toisiaan.

-ikinä en menisi teologian pohjakoulutuksen saaneelle terapeutille, niin on maailma värillinen

Tsemppiä AP:lle ja valita vaan! Niin kauan kunnes  valituksesi käsitellään, aina löytyy lautakuntia ja johtokuntia jonne voi valittaa. Ohita lähiesimies, mene korkeammalle ja lähetä se valitus vähintään kahdelle ettei voi sanoa etten ole saanut.

En haluaisi vaikuttaa tylyltä, mutta TOTTA HITOSSA se pohjakoulutus pitää tarkistaa heti ensimmäisenä!

Lisäksi  vielä, löytyykö kyseinen terapeuttiehdokas julkiterhikistä vai ei.

Oman terapeuttini kaivelin Psykologiliiton kautta, joten yllätys - hän on psykologi pohjakoulutukseltaan.

En ole siitä puhunut hänen kanssaan. Sitä en kyseenalaistanut, koska olin loppu. Aattelin, että on normikäytäntö, kun ihminen vaan nukkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan ihminen olla poissa tolaltaan ja masentunutkin perheenjäsenen kuoleman vuoksi. Niin moni muukin on, ja toipuminen kestää kuukausia. Jos lastensuojelu puuttuisi jokaiseen perheeseen jossa toinen vanhemmista on voimakkaan surun kourissa menetettyään vanhempansa, valtiolla ei riittäisi rahaa mihinkään muuhun. 

Jopa yksinhuoltajaperheessä on erittäin tavallista ja normaalia että iäkäs vanhempi kuolee ja perheen elämä muuttuu sen seurauksena erilaiseksi kunnes surut on surtu. Jokaiselta meistä kuolee vanhemmat joskus ja sen näkeminen että suru on osa elämää ja siitä selvitään on tärkeää lapsillekin. Lapset eivät traumatisoidu jos toinen vanhemmista on muutaman kuukauden vähän poissaoleva, kunhan perusturvallisuus on sitä ennen kehittynyt normaaliksi.

Meillä ei tietenkään ole tapahtumista kuin ap:n kertomus, mutta kuulostaa siltä että psyk. hoitaja ei kykene suhtautumaan potilaaseensa täysin ammattimaisesti ja on ehkä loukkaantunut kun potilas on toivonut hoitajan vaihtoa. Tätä sitten purkaa olemalla hyvin hyvin huolissaan vanhempansa menetystä surevasta, tavallisen perheen äidistä.

Tänäkin vuonna kymmenet tuhannet menettävät vanhempansa eivätkä silti mene terapeutille. Ei ole tarvetta. JOtenkin nyt tuntuu siltä, että ap jättää jotain kertomatta. Jos noin 70v mies tekee itsemurhan, niin harvoin se on totaalinen yllätys, jos on pidetty silmiä auki.

Eli tarkoitatko että pelkästään se että hakee apua, kertoo jo sellaisesta tilanteesta että lastensuojelun olisi syytä se tarkistaa?

En tajua tätä asennetta. Haetaan apua, ja sitten suututaan, kun lastensuojelu (joka on siis oikeasti ainoa taho meillä, jolla on resursseja tarjota oikeasti apua lapsiperheille) tarkistaa, mitä apua perhe voisi tarvita.

Lastensuojelu EI pyri huostaanottamaan kenenkään lapsia, vaan ensisijaisesti tarjoamaan sellaista apua, että perheet pärjäävät paremmin. Mitään huostaanottoja ei tarvitse pelätä, niitä tehdään meillä ennemminkin liian myöhään kuin liian helposti. Sen sijaan joku tukiperhe ym voi olla tosi kiva lisä elämässä, jos kotona vanhemmilla on rankkaa. Eikä se ole epäonnistumisen merkki, että tarvitsee apua. Ei kukaan meistä yksin selviä.

Mutta aloittajalle, otan osaa. Isäni on kuollut ihan luonnollisista syistä, ja se on ollut riittävän rankkaa. Läheisen itsemurha olisi kova paikka kenelle tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan ihminen olla poissa tolaltaan ja masentunutkin perheenjäsenen kuoleman vuoksi. Niin moni muukin on, ja toipuminen kestää kuukausia. Jos lastensuojelu puuttuisi jokaiseen perheeseen jossa toinen vanhemmista on voimakkaan surun kourissa menetettyään vanhempansa, valtiolla ei riittäisi rahaa mihinkään muuhun. 

Jopa yksinhuoltajaperheessä on erittäin tavallista ja normaalia että iäkäs vanhempi kuolee ja perheen elämä muuttuu sen seurauksena erilaiseksi kunnes surut on surtu. Jokaiselta meistä kuolee vanhemmat joskus ja sen näkeminen että suru on osa elämää ja siitä selvitään on tärkeää lapsillekin. Lapset eivät traumatisoidu jos toinen vanhemmista on muutaman kuukauden vähän poissaoleva, kunhan perusturvallisuus on sitä ennen kehittynyt normaaliksi.

Meillä ei tietenkään ole tapahtumista kuin ap:n kertomus, mutta kuulostaa siltä että psyk. hoitaja ei kykene suhtautumaan potilaaseensa täysin ammattimaisesti ja on ehkä loukkaantunut kun potilas on toivonut hoitajan vaihtoa. Tätä sitten purkaa olemalla hyvin hyvin huolissaan vanhempansa menetystä surevasta, tavallisen perheen äidistä.

Tänäkin vuonna kymmenet tuhannet menettävät vanhempansa eivätkä silti mene terapeutille. Ei ole tarvetta. JOtenkin nyt tuntuu siltä, että ap jättää jotain kertomatta. Jos noin 70v mies tekee itsemurhan, niin harvoin se on totaalinen yllätys, jos on pidetty silmiä auki.

Eli tarkoitatko että pelkästään se että hakee apua, kertoo jo sellaisesta tilanteesta että lastensuojelun olisi syytä se tarkistaa?

En tajua tätä asennetta. Haetaan apua, ja sitten suututaan, kun lastensuojelu (joka on siis oikeasti ainoa taho meillä, jolla on resursseja tarjota oikeasti apua lapsiperheille) tarkistaa, mitä apua perhe voisi tarvita.

Lastensuojelu EI pyri huostaanottamaan kenenkään lapsia, vaan ensisijaisesti tarjoamaan sellaista apua, että perheet pärjäävät paremmin. Mitään huostaanottoja ei tarvitse pelätä, niitä tehdään meillä ennemminkin liian myöhään kuin liian helposti. Sen sijaan joku tukiperhe ym voi olla tosi kiva lisä elämässä, jos kotona vanhemmilla on rankkaa. Eikä se ole epäonnistumisen merkki, että tarvitsee apua. Ei kukaan meistä yksin selviä.

Mutta aloittajalle, otan osaa. Isäni on kuollut ihan luonnollisista syistä, ja se on ollut riittävän rankkaa. Läheisen itsemurha olisi kova paikka kenelle tahansa.

Jos aikuisilla on ongelmia, lastensuojelu on ainoa joka voi auttaa? Mielenterveyden häiriöitä on monenlaisia ja paras apu on hoitaa ne nimenomaiset ongelma kuntoon keskusteluavulla, psykoterapialla, lääkityksellä yms. Jos lapsiperheen äidillä on esimerkiksi työuupumusta tai syömishäiriö, lastensuojelun puuttuminen ei auta siihen ollenkaan. 

Aloittajalla on kotona teini-ikäiset lapset ja isän kuoltua olisi tarvetta keskusteluavulle. Perheessä on myös isä ja muita tukiverkkoja eikä perhe koe tarvitsevansa ulkopuolista apua. Millä tavalla lastensuojelun avun vastaanottaminen parantaisi tilannetta?

Vierailija kirjoitti:

Ap:n asenne on akressiivinen ja hyökkäävä. Muita syyttelevää sekavaa vouhottamista. Hankala tuollaista on kenekään auttaa.

Laske monta kirjoitusvirhettä viestissäsi oli.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla etteivät sellaiset ihmiset olekaan helposti autettavissa jotka tekevät valituksia, suurimmalla osalla kun varmasti persoonallisuushäiriökin. Ei siis tarkoita etteikö voisi olla tyytymätön hoitoon mutta se että vaivautuu tekemmän valituksen kertoo ennemminkin kostamisen tarpeesta, taustalla narsistinen loukkaus. Ap:n kohdalla suosittelisin puhumaan psykiatrille, hänhän hoidosta on vastuussa ja jos asiat kunnossa niin ei psyk.sh. voi pakottaa ap:tä vastaanotolle. Puolisolle toivotan jaksamisia, joskus kannattaa ulkopuolista apua ottaa vastaan ettei se toinenkin lopulta uuvu, sehän on myös ap: n etu.

Todella ikävää jos valitus koetaan kostamisena. Ikävää on se että ihmistä ei aina kohdata oikealla tavalla vaan jotkut kohtaamiset ovat epäasiallisia ja ihmisarvoa loukkaavia. Syntyy luottamuspula. Ei halua enää avautua, välttelee kyseistä paikkaa ja kaikki kärsivät. Luottamus ja oikeudenmukainen kohtelu on ihmisläheisessä työssä a ja o.

Juteltiin miehen kanssa äsken hänen jatkamisestaan. Hän sanoi, että kovillahan hän oli, mutta koska hain apua niin tiesi, että ollaan jo voiton puolella. Koskaan ei käynnyt mielessä heittää hanskoja tiskiin. Minäkin hänen rinnallaan seissyt alamäkeä mentäessä.

Mieheni korosti, että kohtelu jota sain oli tosiaan asiatonta. Liukuhihnatyötä vailla minkäänlaista empatiaa. Motkotti kyllä siitä, että menin väärään aikaan labraan ym. En tiennyt, että se on nykyisin niin päivän päälle, ennen ne lähetteet on säilynyt siellä.

Se, että olen pyytänyt terapeutin vaihtoa jo ennen ekaa lasu kertoo sen, että meidän kemiat ei kohtaa millään muotoa.

Olen siellä puhunut avoimesti, mutta en ole saanut siitä mitään. Ne on ollut vaan pikaisia käyntejä ilman suurempaa vaikutusta muhun.

Mies on ihmeissään tästä lasusta ja luuli, että pelleilen. No en pelleillyt. Sanoi vaan, että onpa ihana terapeuttu sulla.

Kyllä tämä on taas ottanut oikeasti koville. Syytä tähän en oikeasti tiedä, paitsi sen käynnin missaamisen.

No kertokaas, mitä mä voin noille lukiolaisille ja ysille menevälle pyytää? Tai itselleni? Aikaa on joogaan ja tennikseen. Nyt mua oikeasti kiinnostaa, missä asiassa ne voi mua ja mun perhettä auttaa? Siivousapua en halua.

Lisään: ei kyllä tarvita apua, mutta noin hypoteettisesti ajatellen.

Kuten kirjoitin jo useasti, vointini on hyvä. Tietty aina välillä sitä miettii kyynel silmässä, että asiat meni näin. Kuitenkin alle 1.5. vuotta asiasta.

Ja koen ihmisenä olevani vahvempi. Sinällään minua olisi kiinnostanut käydä juttelemassa, koska onhan meillä jokaisella omat jutut, jotka vaikuttaa myös nykypäivänä käytökseemme. Mutta valitettavasti tämä istunnonpitäjä ei antanut mietittävää tai muutenkaan siinä auttanut. Kyseli vain vointini.

Tämän sanon siksi, koska ystäväpiirissä on ihmisiä, jotka saavat paljon irti terapiasta. Vaikka masennus on ollut vuosia poissa niin terapiassa haluavat jatkaa.