Täytän pian 40, enkä pysty hyväksymään tilannetta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että tässä on nyt käynyt joku virhe! Enhän minä voi olla keski-ikäinen. En hittovie olla nelikymppinen! Jos menettäisin muistini ja näköni ja minun pitäisi arvella ikääni, sanoisin olevani 25 tai 26.

Haluan yhä valvoa aamuyöhön , ajaa pyörällä kaveri tarakalla, rymytä festareilla, käydä yötivolissa, ostaa vaatteeni Cypershopista ja Backstreetistä, käyttää tennareita ja maihareita, ottaa tatuointeja ja lävistyksiä ... Enkä todellakaan halua kuulla teitittelyä tai rouvittelua! En halua joutua miettimään sopiiko joku juttu "minun ikäiselleni". Mieleni ja sieluni ovat yhä samat kuin ennen, eivätkä vastaa tätä rapistuvaa kehoa tai virallista ikääni :( Siitä lähtien, kun täytin 35 minua on vastannut tunne jonkinlaisesta järjettömästä kosmisesta virheestä..

En halua olla teini, mutta en myöskään tunne olevani nelikymppinen. Ahdistaa.

Sinunkaltaisiasi alkaa olemaan yhä enemmän ja enemmän. Aikuistuminen on matkan varrella unohtunut ja haluaa edelleen pitää kynsin hampain kiinni myöhäisteiniydestä.

Olet nyt sillä rajalla jossa se alkaa kääntyä noloudeksi. Kenen ihmeen kanssa jatkat myöhäisnuoruuttasi? Kaikki ikäkaverit alkavat olemaan elämäntavoiltaan tukevasti keski-ikäisiä. "Kreisibailaatko" jonkun parikymppisten kanssa ja keskuudessa?

Miksi ei?

Minä kuvittelin matkustavani eläkeikäisenä, mutta sairastuin nuorena syöpään ja hyydyin kotiin.

Kannattaa elää haluamaansa elämää niin kauan, kuin pystyy.

Just näin. Ihan älytön ajatuskin, että eläisi kotona jotain salaista "tällainen olen sisimmässäni" -elämää. Niin Suomea, niin nurkkakuntaista. Mene mihin tahansa suurkaupunkiin, niin jo tulee vastaan vaikka minkä näköisiä ihmisiä. Kun on vain yksi elämä, niin anna mennä ja elä sitä just sellaisena ja sennäköisenä, kun itse tykkäät.Siinä ei ole mitään "säälittävää" - ja jos joku sääliimään ryhtyy, niin häneltä se on pois, ei sinulta.

No mä joudun elämään "tällainen olen sisimmässäni" -elämää. Kotona olen sama hippityttö, jollainen olin parikymppisenäkin. Jos joku työkaveri tulisi rimpauttamaan ovikelloa, ei varmaan tuntisi, kun tulisin kaftaanissa ovelle.

Töihin menee sitten virkaahoitava siisti nainen helmikorviksissa, ponnarissa ja jakkupuvussa, merkkilaukku kädessään :D

Täällä toinen :D

Töissä napakka päällikkö, kotona hihhuli.

Jos tiedät olevasi hihhuli, mikset tee asialle jotain?

M43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä kyllä toisinpäin. Olen kohta 47v ja Viimeiset 10 vuotta olen pystynyt juomaan vaikka viikon putkeen. Nuorempana, ja varsinkin välillä 15-35v, en pystynyt juomaan ja bilettämään kun sen yhden illan. Viikkokin oli miltei liian lyhyt aika toipumiseen. Töihin meno niin hirveää krapulaisena, ettei voinut kuvitellakkaan. Ei ole ollut ongelma enään viimevuosina, sen kun vaan nousee sängystä ylös ja lähtee, eikä uli uli.

Onneksi olkoon, olet ehkä saanut lisävoimaa siitä kun jotkin muut elämän osa-alueet tai elämäntavat ovat nyt paremmin kuin silloin. Tai sitten sinulla on jokin samankaltainen lahjakkuus kuin Aira Samulinilla tai Jaromir Jagr:illa, että keski-iässäkin vielä jaksaa mennä kovaa. Harvalle tällainen lottovoitto on suotu ja kun on niin tottahan siitä kannattaa ottaa ilo irti :) ihan vilpittömästi, ilman sarkasmia siis!

Niin miksi täytyy olla kuin Aira, että voi pitää pitkät punaiset hiukset? Tavisten täytyy leikata keski-ikäisenä lyhyet ruskeat hiukset. Pah! Miehet eivät ainakaan anna keski-iän rajoittaa, eikä heiltä odoteta vanhenemista arvokkaasti. Tai Danny olisi mestattu seurustelusta niin nuoren naisen kanssa.

Nuoruudessani 80-luvulla esim. dr martensit ja conversit olivat suosittuja, niin minkä minä sille voin, ettei nykynuoriso ole keksinyt itselleen nuorekkaampia merkkejä kuin ne, joita itsekin käytän vielä yli 50-vuotiaana? Nuoruudessani 80-luvulla lävistykset, tatuoinnit ja lyhyt irokeesi tai mohikaani olivat in, minkä minä sille voin, että nykynuoriso toistaa näitä rituaaleja, eikä keksi omiaan erottuakseen meistä tädeistä ja sedistä ja mummuista ja ukeista?

Nuoret tässä jotenkin hoopoja ovat, jotta he olisivat radikaaleja, aitoja nuoria heidän pitäisi olla jotakin vastakkaista nykykeski-ikäisille: konservatiiveja ulkonäöltään, sisäisesti vallankumouksellisia, radikaaleja, kuvainkaatajia. Keski-ikäisesthän ovat ah niin nuorekkaita ja liberaaleja ulkonältään, patavanhoillisia sisäisesti. Mut ei näy muutosta - elämme hyvin konservatiivista aikaa, joka alkoi oikeastaan 80-luvun lopulla ja 90-luvun laman aikana ja on jatkunut yhä voimistuen tähän päivään saakka. Konservatismi ja oikeistolaisuus.

Minä olen 29 ja pelkään suorastaan lamaannuttavan paljon, että jonakin päivänä löydän itseni samasta tilanteesta kuin moni tähän keskusteluun osallistunut: että aika on kulunut kuin pikakelattuna ja yhtäkkiä odotettavissa olevia elinvuosia on enemmän tai ainakin yhtä paljon takana kuin edessä. En halua kokea, että elämäni on jäänyt elämättä. En halua olla katkera siitä, että lykkäsin tärkeitä asioita aina huomiselle, kunnes huomiset loppuivat kesken.

Minulla on 50 kg ylipainoa, joka tuli traumaattisen kokemuksen jälkeen. Nuo kamalat kilot ovat kuin kivireki, jota raahaan mukanani kaikkialle ja joka pitää minut häpeämässä itseäni suljettujen verhojen takana. Viimeiset viisi vuotta ovat menneet aivan hukkaan, enkä saata ymmärtää, miten tässä näin kävi. Kaksikymppisistään kaiken irti ottaneen, itsevarman aikuisen sijaan olen itseni heikoin ja mitättömin versio.

Tuntuu, että nyt on jollain tavalla viimeinen hetki kääntää tilanne ympäri ja nousta lentoon omien tuhkieni keskeltä. Jos teen sen nyt, ehdin vielä jäädä elämässäni plussan puolelle. 30. syntymäpäivänäni ensi vuonna haluan pystyä katsomaan peiliin ja olemaan ylpeä siitä henkilöstä, joka sieltä katsoo takaisin. Kiitos teille, jotka jaoitte omia kokemuksianne, että annoitte omalta osaltanne minulle potkaisun persuksille jatkaa taistelua.

Normaalia kokea joku kriisi nelikymppisenä, kunhan et vain ala tätä:  ihminen on juuri niin nuori kuin uskoo olevansa.  

Jonkun ikävaiheen ihannointi on out, totuus on, elämä on paljon hauskempaa ja helpompaakin tuossa iässä.

En muista paljonkaan iloisia hetkiä nuoruudessa.

Vierailija kirjoitti:

M43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta eihän ikä ole kuin numero. Se on päässä se juttu. Minäkäsitys, sisäinen puhe, viisaus ja onni. Pitää olla jokaisena syntymäpäivänä iloinen, että on selvitty tähänkin asti ja se on hieno lahja. Jotkut kuolee jo pariviikkoisina.

Juu, ei ole kuin numero tai montakin numeroa: isompi numero verenpaineessa, vyötärönympäryksessä, apteekista haettavien tuotteiden määrässä. pienempi Pumero jäljellä olevissa vuosissa, kuntotestin tuloksesss. Nämä ikävät tosiseikat kun vain hyväksyy niin pärjää hyvin.

Kuule, pitäiskös sun alkaa treenata tai liikkua enemmän? Mulle menee edelleen saman koon vaatteet kuin opiskeluaikana (38) ja labratulokset on OK. Lääkkeitä en käytä paitsi silmätippoja. Liikun kuten nuorempanakin enkä koe itseäni vanhaksi. Hyvä kunto korreloi jaksamisen kanssa.

N42

Kaikilla ei ole elintavoista kiinni. Olen myös kokoa 38, labrat Ok ja sain verenpainelääkityksen 36-vuotiaana, sentään 6 vuotta myöhemmin kuin molemmat vanhempani. Hyvällä kunnolla ei ole tekemistä tämän asian kanssa ja vedän edelleen kaikista kuntotesteistä täydet bojot. N42 myös.

Ap, ei sulla ole mitään velvoitetta elää miten muut ihmiset pitävät normaalina, eikä sun tarvitse lakata käyttämästä Cybershopin vaatteita. Elä ja ole niin kuin susta tuntuu luontevalta, jos joku jaksaa paheksua niin harmi hänelle.

Älä ota "vertailukohteiksesi" kaikkia ikäisiäsi kanssasisaria tai lähipiiriläisiä. Mieti keitä itseäsi vanhempia (julkkis)naisia ihailet (itse pidän esim. Gwen Stefanista ja Dita Von Teesesta) ja pidä mieluummin heitä esimerkkeinä. :)

T. Nainen melkein 40 v.