Lue keskustelun säännöt.
Täytän pian 40, enkä pysty hyväksymään tilannetta
13.07.2017 |
Tuntuu, että tässä on nyt käynyt joku virhe! Enhän minä voi olla keski-ikäinen. En hittovie olla nelikymppinen! Jos menettäisin muistini ja näköni ja minun pitäisi arvella ikääni, sanoisin olevani 25 tai 26.
Haluan yhä valvoa aamuyöhön , ajaa pyörällä kaveri tarakalla, rymytä festareilla, käydä yötivolissa, ostaa vaatteeni Cypershopista ja Backstreetistä, käyttää tennareita ja maihareita, ottaa tatuointeja ja lävistyksiä ... Enkä todellakaan halua kuulla teitittelyä tai rouvittelua! En halua joutua miettimään sopiiko joku juttu "minun ikäiselleni". Mieleni ja sieluni ovat yhä samat kuin ennen, eivätkä vastaa tätä rapistuvaa kehoa tai virallista ikääni :( Siitä lähtien, kun täytin 35 minua on vastannut tunne jonkinlaisesta järjettömästä kosmisesta virheestä..
En halua olla teini, mutta en myöskään tunne olevani nelikymppinen. Ahdistaa.
Kommentit (47)
älä sekoita ulkoista vanhenemista sisäiseen, vanhene ulkoisesti mutta ole aina henkisesti se 18v flikka. Edelleen myös 88v vanhana rusinana. Mutta toimi samalla ikäsi ja arvokkuutesi (onko sitä?) mukaan. Juuei ei tatuointeja eikä lävistyksiä.
Saat shoppailla cyberissa... kunhan ei mene ulos näiden vaatteiden kanssa vaan pitää sen salaisena harrastuksenaan.
Ja kyl mummoilla on tennareita.
Ja 98v ikäsenä saat edelleen istua kirkon rapuilla syömässä jätskiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut sama tunne viime vuodesta asti, jolloin olin 34. Sama aika siitä, kun olin 18, on siihen, kun täytän 50. Apua! Ei voi olla. Minne aika meni? Mähän oon vielä "parikymppinen". Tai olin ainakin ihan just äsken, ihan vaan hetki sit. Kohta oon nelikymppinen! Mun ikä tuplaantuu kuin yhdessä yössä...
Olin just keikalla ja mun vieressä oli nainen, joka sanoi olevansa syntynyt -67. Laskeskelin, että sehän on jo 50... Melkein kuin mäkin kohta...
Ei tule mieleen tuollaista, kun on jälkikasvua huollettavana. Tennareita voi kyllä käyttää, sillä ne ovat leikkipuistossa paremmat kuin korkokengät.
:D. Taidan olla päässyt helpolla, kun tunsin itseni keski-ikäiseksi jo teininä. Nyt on vaan kiva vanheta. t: 48v.
Eiköhän sama tilanne ole aika monilla.
Ajatusmaailma ei vastaa rapistuvaa ulkomuotoa. Setämiehet kaahaavat moottoripyörillään, mummelit matkustavat ja bilettävät Ibitzalla jne.
Mielestäni maailma on muuttunut eli enää ei tarvitse elää ikäistensä elämää, vaan saa olla sellainen, kuin haluaa.
Onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samat fiilikset. Minulta on moni kysynyt milloin otan huulikoruni pois, vastasin että se otetaan sitten aikanaan hautaustoimistossa! Käytän pitkää punaista nahkatakkia ja kukallisia Dr Martenseja, monien mielestä pitäisi alkaa pukeutua " kuin ikäiseni!"
t. Nainen 44v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tässä on nyt käynyt joku virhe! Enhän minä voi olla keski-ikäinen. En hittovie olla nelikymppinen! Jos menettäisin muistini ja näköni ja minun pitäisi arvella ikääni, sanoisin olevani 25 tai 26.
Haluan yhä valvoa aamuyöhön , ajaa pyörällä kaveri tarakalla, rymytä festareilla, käydä yötivolissa, ostaa vaatteeni Cypershopista ja Backstreetistä, käyttää tennareita ja maihareita, ottaa tatuointeja ja lävistyksiä ... Enkä todellakaan halua kuulla teitittelyä tai rouvittelua! En halua joutua miettimään sopiiko joku juttu "minun ikäiselleni". Mieleni ja sieluni ovat yhä samat kuin ennen, eivätkä vastaa tätä rapistuvaa kehoa tai virallista ikääni :( Siitä lähtien, kun täytin 35 minua on vastannut tunne jonkinlaisesta järjettömästä kosmisesta virheestä..
En halua olla teini, mutta en myöskään tunne olevani nelikymppinen. Ahdistaa.Sinunkaltaisiasi alkaa olemaan yhä enemmän ja enemmän. Aikuistuminen on matkan varrella unohtunut ja haluaa edelleen pitää kynsin hampain kiinni myöhäisteiniydestä.
Olet nyt sillä rajalla jossa se alkaa kääntyä noloudeksi. Kenen ihmeen kanssa jatkat myöhäisnuoruuttasi? Kaikki ikäkaverit alkavat olemaan elämäntavoiltaan tukevasti keski-ikäisiä. "Kreisibailaatko" jonkun parikymppisten kanssa ja keskuudessa?
Miksi ei?
Minä kuvittelin matkustavani eläkeikäisenä, mutta sairastuin nuorena syöpään ja hyydyin kotiin.
Kannattaa elää haluamaansa elämää niin kauan, kuin pystyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ihmeen laki määrää miten pitäisi olla kun ikävuodet karttuu. Täytin juuri 60, muuta kriisiä ei ollut kuin ihmetys siitä miten nopea pyrähdys nämä ikävuodet ovat. Ei siinä pääkoppa pysy mukana. Äsken olin nuori aikuinen, nyt yhtäkkiä lähentelen eläkeikää. Nuorilla on käsitys, että ihminen muuttuu arvokkaaksi vanhukseksi, joka ei saa enää juhlia tms. Olen ihan sama ihminen kuin nuorena, toivottavasti vähän viisaampi. Nykyään onneksi saa elää niin kuin haluaa, arvokkaasti tai vähemmän arvokkaasti. Kannattaa elää täysillä niin kauan kuin jalat kantaa ja aivot pelaa.
Perus ikäkriisi. Tuossa iässä sitä huomaa rapistuvansa hiljalleen, vaikka haluaisi tottakai säilyä ulkoisesti ennallaan. Asia on vain hyväksyttävä. Se on luonnon kiertokulkua, ja aikamme täällä on rajallinen. Edelleen voi valvoa myöhään, käydä festareilla jne, mutta samalla tiedostaa ja hyväksyä, ettei ole mikään teini enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se on ihan ookoo hassutella keski-ikäisenäkin silloin tällöin. Ensin täytyy tietty hoitaa vastuulliset asiat:.perhe, koti, työ, rahat, oma terveys. Jos aikas jää yli niin festareille vaan!
Jos anatomiasi on yhtään normaali, etkä ole harvinainen poikkeusyksilö, niin seuraavan 5v aikana fysiikka alkaa hidastaa nuorisoelämäntyyliä. Yövalvominen ja ryyppääminen ei menekään yhden sunnuntain aikana ohi, vaan puhti on poissa koko alkuviikon. Itsestä saattaa ehkä tuntua siltä, että yhä vedetään yhtä kovaa kuin 2kymppisenä. Jos menee urheilemaan tai ryyppäämään 2kymppisten kanssa niin jonkin aikaa voi tuntuakin siltä, että hyvin ollaan messissä. Tämä on harhaa. Nuoriso vähän "himmailee" kun setä/täti on mukana. Kun ne vetävät ns. täysillä, viimeistään siinä kohdassa ikäeron ja nopeuseron, sekä liikkeissä että jutuissa, kyllä huomaa.
Onneksi nainen voi vielä nelikymppisenä hyvin imeä elinvoimaa nuoresta pojasta, jonka on vielä (ja ehkä koko elämänsä) vaikea saada ikäisiään tyttöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tässä on nyt käynyt joku virhe! Enhän minä voi olla keski-ikäinen. En hittovie olla nelikymppinen! Jos menettäisin muistini ja näköni ja minun pitäisi arvella ikääni, sanoisin olevani 25 tai 26.
Haluan yhä valvoa aamuyöhön , ajaa pyörällä kaveri tarakalla, rymytä festareilla, käydä yötivolissa, ostaa vaatteeni Cypershopista ja Backstreetistä, käyttää tennareita ja maihareita, ottaa tatuointeja ja lävistyksiä ... Enkä todellakaan halua kuulla teitittelyä tai rouvittelua! En halua joutua miettimään sopiiko joku juttu "minun ikäiselleni". Mieleni ja sieluni ovat yhä samat kuin ennen, eivätkä vastaa tätä rapistuvaa kehoa tai virallista ikääni :( Siitä lähtien, kun täytin 35 minua on vastannut tunne jonkinlaisesta järjettömästä kosmisesta virheestä..
En halua olla teini, mutta en myöskään tunne olevani nelikymppinen. Ahdistaa.Sinunkaltaisiasi alkaa olemaan yhä enemmän ja enemmän. Aikuistuminen on matkan varrella unohtunut ja haluaa edelleen pitää kynsin hampain kiinni myöhäisteiniydestä.
Olet nyt sillä rajalla jossa se alkaa kääntyä noloudeksi. Kenen ihmeen kanssa jatkat myöhäisnuoruuttasi? Kaikki ikäkaverit alkavat olemaan elämäntavoiltaan tukevasti keski-ikäisiä. "Kreisibailaatko" jonkun parikymppisten kanssa ja keskuudessa?Miksi ei?
Minä kuvittelin matkustavani eläkeikäisenä, mutta sairastuin nuorena syöpään ja hyydyin kotiin.
Kannattaa elää haluamaansa elämää niin kauan, kuin pystyy.
Just näin. Ihan älytön ajatuskin, että eläisi kotona jotain salaista "tällainen olen sisimmässäni" -elämää. Niin Suomea, niin nurkkakuntaista. Mene mihin tahansa suurkaupunkiin, niin jo tulee vastaan vaikka minkä näköisiä ihmisiä. Kun on vain yksi elämä, niin anna mennä ja elä sitä just sellaisena ja sennäköisenä, kun itse tykkäät.Siinä ei ole mitään "säälittävää" - ja jos joku sääliimään ryhtyy, niin häneltä se on pois, ei sinulta.
Just 50 täytettyäni, raivostuttaa kun ei jaksa samaa työpäivää kuin kakskymppisenä. Illat menee toipuessa 8-9h työpäivästä, kotihommat jää tekemättä. Lääkemäärä lisääntyy, silmälaseja tarvitsee koko ajan. Mieli on kuin nuorella 20v tytöllä, keho kuin 60v mammalla. Samaa sanoo äitini 75v, ei tunne itseään ollenkaan niin vanhaksi. Kremppaa siellä ja täällä, ihmettelen mihin se elämä hupeni viimeiset vuosikymmenet. Oma lapsi jo 25v ja perhettä perustaa. Mitä on tapahtunut? Koko ajan on tunne että kunpa joku painaisi jarrua ja vauhti hiljenisi, elämä hupenee liian kovaa vauhtia. Päivät, viikot ja kuukaudet, jopa vuodet menee ettei huomaakaan. Moni ikäiseni makaa jo mullan alla. Onko nyt viimeinen hetki tehdä asioita joita on aina halunnut, vielä sen verran virtaa kuitenkin? Kadunko sitten jossain hoitolaitoksessa että miksi en mennyt ja nähnyt ja tehnyt? Onko tää nyt sitä keski-iän kriisiä? Kanssaeläjät haluaa pakottaa muottiin ja estää elämistä, syyllistämällä että ei uskalleta kasvaa aikuisiksi ja muuta soopaa. Ainutkertainen elämä, kait sen saa elää jokainen kuten parhaaksi näkee. Nelikymppisenä sitä jo havahtui näihin ajatuksiin ja pahenee vaan kun vuodet vierii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mitä vittua sä siitä tänne avaudut? luuletko sä olevasi joku maailman keskipiste vai miksi kuvittelet sun yläastetason paskaongelmiesi kuuluvan muille?
Onko terapia auttanut sinua yhtään? Toivotan parempaa vointia.
ohis
Vierailija kirjoitti:
mitä vittua sä siitä tänne avaudut? luuletko sä olevasi joku maailman keskipiste vai miksi kuvittelet sun yläastetason paskaongelmiesi kuuluvan muille?
Ihmettelen, ettei tähänkin asiaan ole jollain konstilla saatu miestä syylliseksi, kun näillä foorumeilla liki jokaisessa naisten rääkymisaloituksessa miehestä leimataan tavalla tai toisella syntipukki.
Ole rohkeasti oma itsesi! Nelikymppisenä tiedät mistä pidät ja sinulla on rohkeutta olla välttämättä muiden mielipiteistä. Tiedät mikä on oikeasti tärkeää ja mihin ei toisten kuulu nokkansa tunkea. Itse valmistelen innolla 40 juhlia. Aion viettää omannäköiset juhlat enkä mitään mummokahvitteluja.
Tuttu fiilis. Täytin juuri 42 mutta koen mielessäni olevani edelleen 23v. Joskus nuorena kuvittelin, että keski-ikäiset ovat jotenkin rauhallisia, järkeviä ja tietävät mitä tekevät, hoitavat veronsa ja käyvät töissä.
Pah, edelleen koen etten ole muuttunut pääni sisällä mitenkään. Ajatukset ja mieli ovat ihan samat kuin nuorena. Ainoastaan olen tullut tietoisemmaksi, mistä tykkään ja mistä en, kun kokemukset ovat kartuttaneet viisautta. Enää ei kiinnosta lähteä festareille "nukkumaan" telttaan puunjuuren päälle, kun ne on niin koettu. Valitsisin jo hotellin. Myös itsekriittisyys on vähentynyt, siksi nautin täysillä seksistä. Nuorena kaunottarena kyttäsin vain sängyssä (olemattomia) makkaroitani ja keskityin olemaan miehen mielestä "hyvä". Tuollainen teeskentely ja akrobatia ei ainakaan lisännyt omaa iloani, päin vastoin.
Mutta joo, edes omat lapset (mistä ne tähän putkatti? Ja milloin?) eivät ole tuoneet mitään muutosta, ainoastaan yhden roolin - perheenäiti ja kasvattaja - lisää. Edelleen olen kiinnostunut maailmasta, haluan mennä ja kokea, tehdä kaikkea kivaa ja harrastaa samoja juttuja kuin parikymppisenäkin.
Nyt vaan ikääntymisen hämmennystä lisää se, että oman lapsuuden julkkikset alkaa kuolla ja nuoruusvuosien idolit viettää 50v. juhlia. Käsittämätöntä! Missä vuodet vierii?
Vierailija kirjoitti:
Just 50 täytettyäni, raivostuttaa kun ei jaksa samaa työpäivää kuin kakskymppisenä. Illat menee toipuessa 8-9h työpäivästä, kotihommat jää tekemättä. Lääkemäärä lisääntyy, silmälaseja tarvitsee koko ajan. Mieli on kuin nuorella 20v tytöllä, keho kuin 60v mammalla. Samaa sanoo äitini 75v, ei tunne itseään ollenkaan niin vanhaksi. Kremppaa siellä ja täällä, ihmettelen mihin se elämä hupeni viimeiset vuosikymmenet. Oma lapsi jo 25v ja perhettä perustaa. Mitä on tapahtunut? Koko ajan on tunne että kunpa joku painaisi jarrua ja vauhti hiljenisi, elämä hupenee liian kovaa vauhtia. Päivät, viikot ja kuukaudet, jopa vuodet menee ettei huomaakaan. Moni ikäiseni makaa jo mullan alla. Onko nyt viimeinen hetki tehdä asioita joita on aina halunnut, vielä sen verran virtaa kuitenkin? Kadunko sitten jossain hoitolaitoksessa että miksi en mennyt ja nähnyt ja tehnyt? Onko tää nyt sitä keski-iän kriisiä? Kanssaeläjät haluaa pakottaa muottiin ja estää elämistä, syyllistämällä että ei uskalleta kasvaa aikuisiksi ja muuta soopaa. Ainutkertainen elämä, kait sen saa elää jokainen kuten parhaaksi näkee. Nelikymppisenä sitä jo havahtui näihin ajatuksiin ja pahenee vaan kun vuodet vierii.
Sister, I feel you. Aivan samat tuntemukset ja ikää ensi vuonna 50v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tässä on nyt käynyt joku virhe! Enhän minä voi olla keski-ikäinen. En hittovie olla nelikymppinen! Jos menettäisin muistini ja näköni ja minun pitäisi arvella ikääni, sanoisin olevani 25 tai 26.
Haluan yhä valvoa aamuyöhön , ajaa pyörällä kaveri tarakalla, rymytä festareilla, käydä yötivolissa, ostaa vaatteeni Cypershopista ja Backstreetistä, käyttää tennareita ja maihareita, ottaa tatuointeja ja lävistyksiä ... Enkä todellakaan halua kuulla teitittelyä tai rouvittelua! En halua joutua miettimään sopiiko joku juttu "minun ikäiselleni". Mieleni ja sieluni ovat yhä samat kuin ennen, eivätkä vastaa tätä rapistuvaa kehoa tai virallista ikääni :( Siitä lähtien, kun täytin 35 minua on vastannut tunne jonkinlaisesta järjettömästä kosmisesta virheestä..
En halua olla teini, mutta en myöskään tunne olevani nelikymppinen. Ahdistaa.Sinunkaltaisiasi alkaa olemaan yhä enemmän ja enemmän. Aikuistuminen on matkan varrella unohtunut ja haluaa edelleen pitää kynsin hampain kiinni myöhäisteiniydestä.
Olet nyt sillä rajalla jossa se alkaa kääntyä noloudeksi. Kenen ihmeen kanssa jatkat myöhäisnuoruuttasi? Kaikki ikäkaverit alkavat olemaan elämäntavoiltaan tukevasti keski-ikäisiä. "Kreisibailaatko" jonkun parikymppisten kanssa ja keskuudessa?Miksi ei?
Minä kuvittelin matkustavani eläkeikäisenä, mutta sairastuin nuorena syöpään ja hyydyin kotiin.
Kannattaa elää haluamaansa elämää niin kauan, kuin pystyy.
Just näin. Ihan älytön ajatuskin, että eläisi kotona jotain salaista "tällainen olen sisimmässäni" -elämää. Niin Suomea, niin nurkkakuntaista. Mene mihin tahansa suurkaupunkiin, niin jo tulee vastaan vaikka minkä näköisiä ihmisiä. Kun on vain yksi elämä, niin anna mennä ja elä sitä just sellaisena ja sennäköisenä, kun itse tykkäät.Siinä ei ole mitään "säälittävää" - ja jos joku sääliimään ryhtyy, niin häneltä se on pois, ei sinulta.
No mä joudun elämään "tällainen olen sisimmässäni" -elämää. Kotona olen sama hippityttö, jollainen olin parikymppisenäkin. Jos joku työkaveri tulisi rimpauttamaan ovikelloa, ei varmaan tuntisi, kun tulisin kaftaanissa ovelle.
Töihin menee sitten virkaahoitava siisti nainen helmikorviksissa, ponnarissa ja jakkupuvussa, merkkilaukku kädessään :D
Sinunkaltaisiasi alkaa olemaan yhä enemmän ja enemmän. Aikuistuminen on matkan varrella unohtunut ja haluaa edelleen pitää kynsin hampain kiinni myöhäisteiniydestä.
Olet nyt sillä rajalla jossa se alkaa kääntyä noloudeksi. Kenen ihmeen kanssa jatkat myöhäisnuoruuttasi? Kaikki ikäkaverit alkavat olemaan elämäntavoiltaan tukevasti keski-ikäisiä. "Kreisibailaatko" jonkun parikymppisten kanssa ja keskuudessa?