Saako lapsi kyläpaikassa valita kahvipöydässä paikkansa?
Meille tuli kylään kolmevuotias lapsi. Olimme kattaneet kahvipöydän, johon olin laittanut kahvinjuojille kahvikupit, muille - kuten lapsille - mehulasit, jne. Olin etukäteen ajatellut kattauksen, missä jokaiselle oli mietityt paikat. Mitä tekee kolmivuotias? "Mä haluun istua tuossa. Eikun tuossa. Eikun sittenkin X:n vieressä". Ja vanhemmat sallivat kaiken. He siirtelivät kuppeja, laseja, jne. edestakaisin pöydässä.
Eikä tässä kaikki. Kolmivuotias ryntäsi pöytään ensimmäisenä, nappasi keksin ennen kuin istui - ja vanhemmat sallivat kaiken. Lapsi meni siis ensimmäisenä pöytään istumaan. Myöhemmin söimme ulkona terassilla. Olin sinnekin kattanut valmiiksi lapsille paikat. Ei käynyt sekään. Kolmivuotias juoksi ympäri pöytään, ja valitsi lopulta paikan. Eikun viinilaseja, yms. vaihtamaan. Vanhemmat antoivat kaikessa periksi!
Tämä ei ole ainoa esimerkki. Meillä on käynyt kylässä lukuisa joukko lapsiperheitä, joissa lapsen annetaan valita paikka, istutetaan lapsi ensimmäisenä pöytään - ja eräskin isä kysyi lapseltaan, mistä kohtaa kakkua (!) lapsi haluaa palan! Iskä sitten leikkasi keskeltä kakkua palan lapselleen.....
Mun käytöskoodiston - mikä ei ole kovin tarkka - mukaan vanhemmat laittavat lapsen istumaan siihen paikkaan, mihin emäntä on lapset ajatellut. Olen jatkuvasti häkeltynyt siitä, miten vanhemmat antavat lasten käyttäytyä kyläpaikassa. Mitään rajoja ei aseteta, edes kohteliaan käytöksen nimissä.
Erään kerran olimme itse vieraina lapsiperheessä. Olin kuvitellut, että minä (naisena, vieraana, hieman iäkkäämpänä) saan istua ensimmäisenä pöytään - sekä ottaa ruokaa ensimmäisenä. Mitä tekee lasten äiti: komentaa omat lapsensa pöytään ensimmäisenä, laittaa heille ruuat lautaselle, jne. Minä ja teini-ikäinen tyttäremme seisoimme pöydän vieressä odottaen kutsua pöytään. Tyttäreni oli hämillään, koska meillä kotona on tapana, että vieraat tulevat ensimmäisenä, ottavat ensimmäisenä, jne.
Edellä mainittujen tilanteiden lisäksi olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, miten lapsi saa kasata lautaselleen läjän pöydän antimia. Sitten lapsi maistaa kaikista vähän, hyi pahaa, ja sitten läjä jää syömättä. Vanhemmat eivät rajoita herkkujen kasaamista millään lailla - ts. on epäkohteliasta ottaa iso pala -ja jättää sitten syömättä.
Olen ihmeissäni, miten lapsille ei aseteta mitään rajoja ja kieltoja. Eräässä perheessä kodin kirjat on kerätty laatikkoon, "kun lapsi muuten repii ne". Televisio asetetaan korkealle seinään, "kun lapsi muutoin koskee siihen". Jne.
Omat lapset ovat nykyään teinejä. Miten yleistä on, että lapsi kyläpaikassa saa valita ensimmäisenä kaiken, ja vanhemmat sallivat sen? Eikö kukaan opeta käytöstapoja?
Kommentit (33)
Mä olen sitä mieltä, että "valitse taistelusi" on tosi hyvä sanonta lasten kasvatukseen. Tottakai lapsilla pitää olla rajoja, mutta niitä on jokatapauksessa paljon, joten turhat eit ja säännöt on hyvä ehkäistä.
Esim se tv on hyvä laittaa sinne seinään jo turvallisuus syistäkin jos pieni lapsi tuppaa sitä sörkkimään. Nyky tv:t on vähän eri kuin vanhat kuvaputki telkkarit.
Mä kysyn jo kattaessa lapsilta, missä tahtovat istua, koska se on niille usein tärkeä juttu. Riippuen tilanteesta annan myös omieni vaihtaa paikkaansa. Esim kerran esikoiseni 5 vuotiaana tihrusti itkua, kun hänet oli asetettu lapsien kanssa toiseen päähän ja äiti ja isä oli toisessa päässä. Hän ei tuntenut muita lapsia ja alkoi ujostuttaa.
Ymmärrän myös hyvin, jos lapsi ottaa ensin sen keksin ja istuu vasta sitten. Pienellä ihmisellä voi olla hankalaa siinä pöydässä. Haluaisi tehdä itse, vaan ei yltä. Pitää myös muistaa, että lapsi kokee tunteet aikuista vahvemmin.
Meillä tarjoillaan ruoka aina lapsille ensin! Tämä siitä syystä, että kun lapset istuu nätisti syömässä voi muut ottaa ruokansa rauhassa. Lasten jälkeen ottaa vieraat. Juhlissa taas tarjotaan ensin mummoille, sitten kaikille muille ja lapset menee siellä samassa.
Rajat on oltava, mutta sopii miettiä, mitkä on niitä tärkeimpiä rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Me syömme lasten kanssa aina ennen tuollaisia kyläilyjä. Siten lapset malttavat odottaa omaa vuoroaan, joka tosin kyläpaikassa usein tunnutaan kokonaan unohtavan. Aikuiset kutsutaan pöytään ja lapsille sanotaan, että vielä ei ole teidän vuoronne. Lapseni odottavat kiltisti vielä siinäkin vaiheessa, kun aikuisille kaadetaan toista kupillista kahvia. Jos en sano mitään, ei lasten vuoro tule milloinkaan! Kerran olimme kylässä ap:n kaltaisen emännän perheessä ja tahallani kokeilin, tarjotaanko lapsille. Ei tarjottu. Lähteissämme kiitin kovasti kivasta kahvihetkestä ja sanoin, että lapsillekin olisi näin kuumana päivänä varmaan mehu kelvannut, harmi, että heidän vuoronsa ei tullut koskaan.
Noloa, ettei lapsille tarjota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat yleensä halutessaan saaneet valita tai siirtää lasin jomman kumman vanhemman viereen.
No kuka emäntä sijoittaa lapsen erilleen vanhemmistaan? Tuskin ap tätä tarkoitti.
Mutta joo, saman olen huomannut enkä myöskään kestä. Etenkin se, että lapset saavat lapata kaikkea pöydästä lautaselleen (ensimmäisenä). Yritän sanoa, että siinä on esim. homejuustoa tms., että tykkäätkö. Lapsi myöntää, vanhemmat ovat hiljaa. Yhden haukun jälkeen lapsi huutaa yökötystään ja saattaa vielä sylkeä suussaan olevan palan lautaselle. Että sellaisia kullanmuruja.
Meneekö sulla tunteisiin se, että lapsi ei tykkää homejuustosta? Miten niiden vanhempien pitäisi käyttäytyä, kun menet kysymään lapselta sitä, että tykkäätkö?
Saa. Olen tässä vuosien varralla oppinut, vaikka ei mene kaikkien etikettisääntöjen mukaan vierailut on jokaiselle mielyttävämpiä kun myös huomioidaan ne lapset. Kysytää missä halutaan istua, opastetaan miten lapsen halutaan käyttäytyvän juuri meillä ja jos käytöksessa havaitaan puutteita puututaan.
Muistan edelleen sen kauhun, kun mummolassa mummo määräsi paikat. Olin ujo lapsi ja mummo tahallaan laittoi minut vieraiden ihmisten väliin mahdollisimman kauas omista vanhemmistani, jotka hekään eivät tietenkään saaneet istua vierekkäin.
Aina ruokavalmisteluiden alkaessa juoksin hädissäni pöytään äitiä hihasta kiskoen ja yritin varata meille vierekkäisiä paikkoja. Ei, mummo käski jompaa kumpaa auttamaan ruoanlaitossa ja meni sitten vetämään paikat uusiksi. Kattauksissa autoin mielelläni, kun sain päättää oman paikkani, mutta mummo sitten kiireellä haki muut vieraat istumaan siihen ympärilleni tai käski minun vanhempani johonkin muualle...
Noista ruokailuista muodostui kamala vitsaus, jonka takia inhosin mummolassa käymistä enkä suostunut siihen enää teini-iässä, mieluummin vaikka heittäydyin lattialle. En mennyt sinne enää nöyryytettäväksi. Enkä ole nyt aikuisiälläkään käynyt.
Olen ap:n kanssa muuten samoilla linjoilla, mutta mun mielestä rentoon kyläilyyn ei kuulu tuollainen pönötys, että "vanhin istuu ensin ja vanhin ottaa ensin", silloin kun (kuten ap:n tapauksessa) ei ole kyse vanhuksesta. Jos seurueessa on vanhoja ihmisiä, niin tottakai silloin heitä kunnioitetaan ja tarjotaan istumapaikkaa ensin ja aloitetaan tarjoilut heistä.
En itsekään pidä siitä, että lapset saavat säätää kyläpaikassa miten lystäävät ja vanhemmat lampaina kulkevat perässä. En koskaan anna omien lasteni toimia noin vaan kylässä kunnioitetaan talon tapoja.
Mutta sitten taas toisaalta, kun ollaan vanhempieni, sisarusteni ja meidän sisarusten lapsikatraan kanssa yhdessä, tai ystäväperheiden, suorastaan nautin siitä ruokailuhetkien sekasorrosta. Se kuuluu asiaan, kun iso porukka on paikalla ja se on se juttu! Aina sattuu ja tapahtuu, nauretaan, kaikki on rentoja, hetken on kamala meteli, kunnes kaikki saavat aterian eteensä ja rauhoittuvat syömään. Useasti ensin hoidetaan se lasten ruokailu ja kun ovat rientäneet taas omiin touhuisinsa, aikuiset santsaa, ottaa lasin viiniä ja aloittaa seurustelun.
Onpa mielenkiintoinen keskustelu. Meillä ei ole koskaan ollut kotona valmiiksi päätettyä istumajärjestystä kahvipöydässä. Ehkä sen verran, että päivänsankarille on laitettu paikka päätyyn, tai syöttötuolit/juniorituolit/mukit/lasit on arvottu johonkin järjestykseen (ellei mukeja/laseja ole jätetty juuri tästä syystä keskelle pöytää / erillisille pöydälle), mutta ei ole tullut mieleenkään että niiden siirtäminen vieraiden kannalta käytännöllisempään järjestykseen olsii epäkohteliasta. Mitä ihmeen väliä sillä _minulle_ olisi missä järjestyksessä Virtaset istuu peruspäiväkahveilla? Ja jos itsellä on joku tarve (esim. istua oman lapsen vieressä tai sellaisella paikalla että pääsen helposti tarjoilemaan) niin osaan kyllä kommunikoida sen ääneen.
Jos haluaa vieraansa jollekin tietylle paikalle niin ehkä sitten sellainen pöytäkartta ja nimilaput? Tosin kehdattiin kyllä vaihtaa juhlissa niitäkin, istuimme siskoni kanssa vastapäätä niin että sisareni istui "vapaalla sivulla" ja minä keskellä kahden pitkän pöydän väliin jäävässä kapeassa raossa, ja minulla mukanani kaksi pientä lasta joten minulla oli tiedossa useampi nouseminen pöydästä, vaihdettiin siskon kanssa paikkoja päikseen.
Ja todellakin on siirretty kirjat korkeammalle sen sijaan että vietettäisiin päivä ratkuttaen pikkutaaperolle ei-ei-ei-ei-ei :D Why not?
Mutta joo, jotain pöytätapoja minäkin kannatan. 3-vuotiaalta en vielä ihmeitä odota, mutta joissain ruokavieraissa rassaa kun esim. 5-vuotias (toistuvasti, ei siis yhdellä vierailulla mikä selittyisi huonolla päivällä tms.) vikisee ettei halua tulla ruokapöytään kun kutsutaan vaan haluaa leikkiä, ja sitten vanhemmat poukkoilevat pitkin ruokailua houkuttelemassa ja maanittelemassa ja suostuttelemassa lasta pöytään ja kun lapsi viimein tulee siinä vaiheessa kun muut lopettelevat niin saa ylettömät kehut. Se on minusta epäkohteliasta, ettei tulla pöytään kun kutsutaan - mutta ehkä nää on näitä mikä kenelläkin menee tunteisiin ja tuskin tämä on sen rationaalisempaa kuin se että aloittajaa jurppii vähän yli-innokas 3-vuotias (se 3-vuotias jos aikoo ottaa keksin itse niin joutuu todennäköisesti nousemaan ihan eri tavalla tuolilta polviseisontaan jne., joten on hänen aivoillaan loogista ottaa keksi ilman istahtamista - harva sen ikäinen osaa ajatella niin loogisesti että odotetaanpa kun vanhemmat omilta rupatteluiltaan malttavat ojentaa; omani olisi voinut tehdä noin ja jos olisi niin en varmaan olisi moittinut häntä siitä "julkisesti" vaan rauhoittanut istumaan ja supattanut sitten että ens kerralla istutaan rauhassa [sitten kun pöytään on kutsuttu] ja odotetaan että kaikki pääsee pöytään ja sitten pyydetään).
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat yleensä halutessaan saaneet valita tai siirtää lasin jomman kumman vanhemman viereen.
No kuka emäntä sijoittaa lapsen erilleen vanhemmistaan? Tuskin ap tätä tarkoitti.
Mutta joo, saman olen huomannut enkä myöskään kestä. Etenkin se, että lapset saavat lapata kaikkea pöydästä lautaselleen (ensimmäisenä). Yritän sanoa, että siinä on esim. homejuustoa tms., että tykkäätkö. Lapsi myöntää, vanhemmat ovat hiljaa. Yhden haukun jälkeen lapsi huutaa yökötystään ja saattaa vielä sylkeä suussaan olevan palan lautaselle. Että sellaisia kullanmuruja.
Meneekö sulla tunteisiin se, että lapsi ei tykkää homejuustosta? Miten niiden vanhempien pitäisi käyttäytyä, kun menet kysymään lapselta sitä, että tykkäätkö?
Ja mun mielestä on ihan pahimpia juuri ne aikuiset, jotka lapsen puolesta päättävät mistä lapsi voi tykätä ja mistä ei. Meillä ainakin päin vastoin kannustetaan rohkeasti maistamaan ihan kaikkea. Ihan parasta, jos lapsi on itse utelias ja kiinnostunut. Ainoa, mihin puuhun, on se määrä. Otetaan pieni nokare, ja jos maku miellyttää, niin sitten lisää. Eihän tuo pois sylkeminen ole hyvä tapa, mutta aika luonnollinen reaktio. Ei se lapsi sitä tee ilkeyttään vaan koska vasta opettelee säätelemään reaktioitaan. Ihan samoin se kuulkaas toimii aikuisillakin, että jos yllättäen suuhun tuleekin epämiellyttävä maku, jota et osannut odottaa, niin tekee mieli sylkäistä se nopeasti pois. Aikuinen tekee -on oppinut tekemään -sen vain vähemmän huomiota herättävästi. Parasta on kuitenkin, että lapsi haluaa maistaa ja meillä ainakin joka kerta kehutaan siitä. Että semmosia kullanmuruja meillä. Koettakaa kestää! :)
Nykyisessä elämäntilanteessa meillä käy aikuisten lasten aikuisia kavereita. Vuosien mittaan on ollut tilanteita, että ulkomailta tulevia kavereita on ollut käymässä päiviä tai viikkoja.
Minulla ja kolmella aikuisella lapsellamme on vakiopaikat pöydässä, mutta kaksi lapsista suhtautuu tilanteeseen joustavasti, jos on vieraita.
Pöytään käydessä sanon ystävällisesti, mikä on kenenkin paikka eikä se ole mikään ongelma. Tyttären poikaystävä istuu tytärtä vastapäätä pojan paikalla, jos poika on poissa ja siirtyy tyttären viereen pöydän päähän, jos poika on paikalla.
Kaikki ymmärtävät, minulla on paikka, josta on parhaat näkymät ulos ja josta pääsen parhaiten noutamaan, jos jotakin puuttuu pöydästä.
Lapsiperheitä käy enää harvoin, mitään ongelmia ei ole ollut, pienet lapset ovat tietenkin istuneet vanhempiensa vieressä ja vanhemmat ovat päättäneetä tarkemmin esim kuka kolmesta pienestä lapsesta on äidin ja kuka isän vieressä.
Ap:llä on ollut liian helppo elämä ja hän on liian yliherkkä ja ylitarkka. Kirjoittaa vielä tuollaisen pitkän litanian vauvapalstalle aiheesta.
Kyllä normilapsien kanssa on helppoa hienostella ja olla normaalisti käytöstapojen puitteissa. Mutta erityislapset ja kehitysvammaiset ovat asia erikseen, ja silloin emännän tulee vain suhtautua asiallisesti. Muuten ei vierailusta tule mitään. Eipä emäntä sitä arkea kestäisikään edes yhtä päivää, ettei sen puoleen.
Käyttäjä3500 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat yleensä halutessaan saaneet valita tai siirtää lasin jomman kumman vanhemman viereen.
No kuka emäntä sijoittaa lapsen erilleen vanhemmistaan? Tuskin ap tätä tarkoitti.
Mutta joo, saman olen huomannut enkä myöskään kestä. Etenkin se, että lapset saavat lapata kaikkea pöydästä lautaselleen (ensimmäisenä). Yritän sanoa, että siinä on esim. homejuustoa tms., että tykkäätkö. Lapsi myöntää, vanhemmat ovat hiljaa. Yhden haukun jälkeen lapsi huutaa yökötystään ja saattaa vielä sylkeä suussaan olevan palan lautaselle. Että sellaisia kullanmuruja.
Meneekö sulla tunteisiin se, että lapsi ei tykkää homejuustosta? Miten niiden vanhempien pitäisi käyttäytyä, kun menet kysymään lapselta sitä, että tykkäätkö?
Tätäpä just tarkoitin. Luetun ymmärtäminen hukassa?
Me syömme lasten kanssa aina ennen tuollaisia kyläilyjä. Siten lapset malttavat odottaa omaa vuoroaan, joka tosin kyläpaikassa usein tunnutaan kokonaan unohtavan. Aikuiset kutsutaan pöytään ja lapsille sanotaan, että vielä ei ole teidän vuoronne. Lapseni odottavat kiltisti vielä siinäkin vaiheessa, kun aikuisille kaadetaan toista kupillista kahvia. Jos en sano mitään, ei lasten vuoro tule milloinkaan! Kerran olimme kylässä ap:n kaltaisen emännän perheessä ja tahallani kokeilin, tarjotaanko lapsille. Ei tarjottu. Lähteissämme kiitin kovasti kivasta kahvihetkestä ja sanoin, että lapsillekin olisi näin kuumana päivänä varmaan mehu kelvannut, harmi, että heidän vuoronsa ei tullut koskaan.