Kertoisitko jos olisit pettänyt puolisoasi?

Miksi kertoa?

Parisuhde perustuu ystävyyteen, kunnioitukseen, arvostamiseen ja rakkauteen.

Et tainnut arvostaa Häntä, kun juoksit toisen sylissä?

Mikäli kunnioitat häntä ja haluat jatkaa kumppanuuttanne,

et kuormita häntä turhaan ohimenneellä petoksellasi.

Jos sinun on pakko kertoa asiasta, kerro jollekin ystävällesi asiasta.

Vai haluaisitko alitajuisesti teostasi rangaistuksen?

Voisit myös harkita suhteenne muuttamista avoimeksi -

eli ranskalaistyyliseksi jokaisella-on-oma-rakastaja-suhteeksi.

Totuus loukkaisi pahasti, joten en kertoa haluaisikaan. Tunnontuskat on itselläni pahat asiasta, selvästi tämä oli pahin virheeni ikinä. Tiedä siitä helpottaisiko kertominen asiaa ja tuskin suhde sen jälkeen pysyisi ennallaan..

Tämä tapahtui siis silloin kun itselläni oli paha olla ja en tuntenut saavani kumppanilta apua tilanteeseen. Tuntuu pahalta pettää toisen luottamus, mutta tehty mikä tehty. Jospa vain yritän unohtaa asian.

En missään tapauksessa kertoisi. Mielestäni olisi todella itsekästä loukata toista tuollaisella tiedolla vain omaa omaatuntoa keventääkseen.

Olen järkyttynyt siitä, miten ihmiset kykenevät salaamaan pettämisensä. Itsekkyyden huippu.

Omatuntoni ei sallisi salailuja. En vain yksinkertaisesti pystyisi elämään itseni kanssa rakastamaani miestäni silmiin katsoen, jos häntä olisin pettänyt. Ja väitän, ettei rakkaus ole niin vahva omaa miestä kohtaan, jos tätä pystyy pettämään.

Vähän kunnioitusta ja haarat auki vain yhdelle. Jos ei kykene siihen, niin olkoon sinkku. Yök.

Ei pidä kertoa. Kertominen sattuu, tietäminen sattuu mutta se mitä ei tiedä, ei satu. Omatunto on pettäjän ongelma tosiaankin.

Pettäminen on sen verran yleistä että ennemminkin pidän sitä inhimillisenä kuin lähtisin yökkimmään sille. Tosin yökkijät ovat pettäjiäkin pahempia, toisen ihmisen yläpuolelle asettuminen saa niin paljon pahaa aikaan tässä maailmassa.

Ihminen on kokonaisuus erilaisia asioita ja jokainen pystyy tarvittaessa valehtelemaan suurestikin, se on joskus jopa tarpeen ja voi pelastaa hengenkin tietyissä tapauksissa. Varmasti hekin jotka pyhimyksenä väittävät etteivät osais valehdella, sen osaisivat kun olisi pakko.

Minä en haluaisi että kumppanini kertoisi jos pettäisi ja olen sen sanonutkin hänelle. Toki oletan vahvasti että niin ei käy mutta mistä tietää mitä kriisejä itselläkin vielä tulee ja jos juuri sopivalla hetkellä joku ihminen tulisi vastaan.. En voi mielestäni olla varma etten koskaan petä vaikka en uskoisi niin koskaan tekeväni.

Scarf kirjoitti:

Totuus loukkaisi pahasti, joten en kertoa haluaisikaan. Tunnontuskat on itselläni pahat asiasta, selvästi tämä oli pahin virheeni ikinä. Tiedä siitä helpottaisiko kertominen asiaa ja tuskin suhde sen jälkeen pysyisi ennallaan..

Tämä tapahtui siis silloin kun itselläni oli paha olla ja en tuntenut saavani kumppanilta apua tilanteeseen. Tuntuu pahalta pettää toisen luottamus, mutta tehty mikä tehty. Jospa vain yritän unohtaa asian.

Minä voin kostan petoksesi omalle vaimolle ja naisille yleensä.

Kumppaninasi haluaisin tietää. Haluaisin itse voida päättää jatkanko kaltaisesi kanssa. Sä teit päätöksen pettämisestä, ei ole enää sun päätettävissä teidän suhteen jatko.

Riippuu toisesta osapuolesta. Yleensäottaen ei kannattaisi kertoa pettämisestä tai edes entisistä, jos ei halua jopa vuosikausien marttyyrina olemista tai sopivasti tilanteissa aloitettavaa, toistuvaa riitaa. Jotkut parisuhteen osapuolet katsovat heillä olevan yksinoikeuden jopa toisen menneisyyteen ja tuntevat mustasukkaisuutta siitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen järkyttynyt siitä, miten ihmiset kykenevät salaamaan pettämisensä. Itsekkyyden huippu.

Omatuntoni ei sallisi salailuja. En vain yksinkertaisesti pystyisi elämään itseni kanssa rakastamaani miestäni silmiin katsoen, jos häntä olisin pettänyt. Ja väitän, ettei rakkaus ole niin vahva omaa miestä kohtaan, jos tätä pystyy pettämään.

Vähän kunnioitusta ja haarat auki vain yhdelle. Jos ei kykene siihen, niin olkoon sinkku. Yök.

Sinä moralisoit nyt eri asiaa. Paheksut pettämistä, ja olet siinä aivan oikeassa. Mutta se EI ollut tämän ketjun aihe.

Vaan se, että jos se moka on tullut kumminkin tehtyä, kumpi siinä tilanteessa on parempi ratkaisu, kertoa vai ei.

Et osaa oikeasti siihen vastata, koska et edes halua kuvitella tilannetta.

Minä sanoisin, että ehdottomasti ei saa kertoa, koska kertomisen aito motiivi olisi itsekäs halu saada omantunnonrauha. Kärvistelkööt ja kärsikööt, mutta toista ei loukata tiedolla, pelkän petturin mielenrauhan palauttamiseksi.

Eri asia sitten, jos yhtälöä monimutkaistaisi vaikkapa vahinkoraskaus. En voisi hyväksyä sitä, että miehellä kasvatutettaisiin toisen miehen lapsi.

En välttämättä kertoisi.

Mun on helppo sanoa, kun en ole pettäjätyyppiä (no helppoa, kun ainoa kenen kanssa olen sänkyyn asti päätynyt on mieheni). Mutta totuus sattuu, ja jos tosissaan aiot hänen kanssaan jatkaa, ja olet täysin varma ettei tuo pettäminen toistu, niin sitten on varmaan parempi olla kertomatta.

Jos tilanne olisi toisin päin, mies pettäis, mutta ei enää ikinä niin tekisi uudestaan, vaan haluaisi minun kanssa olla (mielellään loppuelämän), niin en välttämättä haluaisi tietää. Siinä menisi luottamus, ja en tiedä olisiko suhteella välttämättä jatkoa. Toki hairahduksia sattuu pitkissä suhteissa, kun kuvitellaan ruohon olevan vihreämpää muualla. Saattaisin jopa anteeksi antaa, mutta silti siitä saattaisi jäädä ainainen epäilys.

Helpoin tapa olisi vain jättää pettämättä.

Vierailija kirjoitti:

Kumppaninasi haluaisin tietää. Haluaisin itse voida päättää jatkanko kaltaisesi kanssa. Sä teit päätöksen pettämisestä, ei ole enää sun päätettävissä teidän suhteen jatko.

Ei pettäminen mitään oikeutta päättää suhteen jatkosta keneltäkään vie. Yksin et voi siitä päättää koskaan petit tai et vain omasta puolestasi voit päättää haluatko jatkaa vai et. Päätöksellä lopettaa suhde voi tietenkin evätä toiselta mahdollisuuden jatkaa suhdetta jos hän sitä haluaisi jatkaa ihan samalla tavalla olit pettäjä tai petetty. Miksi pettäjä automaattisesti haluaisi jatkaa suhdetta?