Vanhemmat joita oma lapsi ei kuitenkaan kiinnosta

Ehdottomasti samaa mieltä! Vaikka joku urpo on laittanut ap:lle alapeukun ja on siis ilmeisesti sitä mieltä että lapsi on esine jonka voi hyvin työntää syrjään kun ei kiinnosta.

Tätä olen ihmetellyt minäkin! Se pikkulapsiaika, jolloin lapset tarvitsevat vanhempiaan eniten/ajallisesti paljon on lyhyt aika omasta elämästä. Miksei (edes) sen aikaa voi lakata tuijottamasta omaa napaa.

Reissut nyt on tietyssä mielessä huono esimerkki, samoin päiväkotikin. Esim. ystäväni on näitä uraihmisiä eikä vain voi olla poissa työpaikalta vuosikausia, joten päiväkoti on siksi ihan järkevä vaihtoehto. Monilla taas kysymys on taloudellinen, joillakin jopa periaatteellinen. Ennemminkin ihmettelen näitä, joiden on koko ajan arjessa saatava sitä omaa aikaa ja joiden elämään se lapsi ei kuulu luontevana osana. Esim. ystäväpiirissäni on henkilö, jolla on kaksi kertaa viikossa oma ilta eli tarkoittaa sitä, että silloin hän ei ole "kotona". Hän ei hoida lapsia, ei laita näitä nukkumaan, ei tee ruokaa, ei osallistu lasten ongelmiin vaan viettää omaa aikaa. Yleensä noina iltoina harrastaa, tapaa kavereita mutta joskus saattaa vaikkapa lukea sohvan nurkassa eikä lapset saa silloin häiritä. Tämän lisäksi joka toinen viikonloppu on lapsivapaa viikonloppu eli lapset menevät isovanhemmille.

En ole koskaan tajunnut, miksi se arki pitää järjestää sellaiseksi, että lapset ovat siinä mahdollisimman vähän osallisina. Ymmärrän taloudellisen tilanteen ja sen, että joskus on saatava ns. aikuisten hetkiä mutta en vain sitä, että viikottain on oltava iltoja/päiviä, jolloin oma lapset eivät kiinnosta.

Ja sitten paheksutaan vapaaehtoisesti lapsettomia

Tiedän erään pariskunnan joka toimii näin. Jopa vanhempien ollessa kotona pitää olla lapsenvahti kotona! Omaa lasta ei jakseta millään hoitaa ja toinen lapsi vielä pitäisi saada. Saa nähdä hajoaako taas äidin pää kun ei töihin pääse eikä lapsen vahtia saa?

En sitten millään pysty käsittää näiden vanhempien logiikkaa. Ei lapsia tehdä vain siksi ,että kun muut tekevät. Ne tehdään rakkaudella ja niistä huolehditaan, kasvatetaan jne.... Mietin vain, minkälaiset traumat lapsi saa jos vanhemmat ei jaksa hoitaa tai olla lapsen kanssa muuten vain?

Minä en enää tiedä, mikä on oikein eletty... jos olisin nuori ja uudelleen tekemässä lapsia, niin laittaisin lapset päiväkotiin ja eläisin itse enemmän. Ihan sama mitä tekee, tunnevammasia niistä kasvaa kuitenkin... katkera huokaus.

Kipuilen siis 16 v poikani kanssa. Käyttää alkoa. Ja niin on täysimetetty ja kotona hoidettu. Olen opettenut jo pienestä puhumaan tunteistaan. Yms yms.

Kaverini kipuilee 15 v pojan kanssa, kun ei tiedä mitä se poika käyttää. On kuule ollut yksityinen hoitaja kotona (päiväkotiin ei laiteta), muutettu lasten kanssa maalle (maalla parempi lapsille), niin korostettu oikean ja väärän eroa yms yms.

Tällä hetkellä - kun verenpaineeni on lapsen takia kahdessa sadassa - ajattelen, että IHAN SAMA mitä sinä sen lapsesi kanssa teet.

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen ihmetellyt minäkin! Se pikkulapsiaika, jolloin lapset tarvitsevat vanhempiaan eniten/ajallisesti paljon on lyhyt aika omasta elämästä. Miksei (edes) sen aikaa voi lakata tuijottamasta omaa napaa.

Alapeukku siksi, että lapset tarvitsevat osallistuvaa aikuista myös muina elämänvaiheina ja usein tämä unohdetaan. Se on helpompaakin, kun isommalle voi selitellä kaikenlaisia valheita, kun on jo saanut sen lapsen koukutettua itseensä. Lapsen rakkaushan on erittäin pyyteetöntä. Tiedän murrosikäisiä, jotka laittavat sammuneita vanhempiaan nukkumaan ja hoitavat pienemmät sisaruksensa päiväkotiin. Vaikka kuinka ajatellaan, että on se jo niin iso, ettei se enää tarvitse vanhemman huomiota, niin väärässä ollaan ja pahasti. Isoimmat vauriot syntyvät sitten, kun ollaan saatu se lapsi rakastamaan.

"Moni haluaa vauvan, mutta harva haluaa vanhemmaksi."

Vanha sanonta.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten paheksutaan vapaaehtoisesti lapsettomia

Monet vanhemmat pitää parempana sitä, että tehdään lapsia ja jätetään ne hoitamatta. Miksi sitä lapsentekoa muuten niin voimalla tuputettaisi.

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen ihmetellyt minäkin! Se pikkulapsiaika, jolloin lapset tarvitsevat vanhempiaan eniten/ajallisesti paljon on lyhyt aika omasta elämästä. Miksei (edes) sen aikaa voi lakata tuijottamasta omaa napaa.

Kun heität oman elämäsi ja parisuhteesi sivuun lapsesi takia niin kohta niität sitä mitä kylvät. Ei työtä, ei parisuhdetta, ei omaa elämää. Vain katkeruus 

Mielestäni omaa aikaa kyllä pikkulapsiaikanakin tarvitaan, ja isommat lapset puolestaan eivät enää tarvitse niin intensiivistä aikaa vanhemmilta. Vanhemman oma harrastus auttaa jaksamaan, mutta ei se mielestäni voi kaikkea vapaa-aikaa syödä perheen kustannuksella.

Mutta olen kyllä joissain tapauksissa ihmetellyt myös, miksi lapsia on tehty ja kuka lapset hoitaa. Luin lehtijutun naisesta, jonka molemmat lapset olivat syntyneet reilusti ennenaikaisina (äiti oli ollut kovassa stressissä raskaana) ja hän oli palannut töihin pari kuukautta synnytyksestä. Kertoi jutussa rohkeasti, että hän voi kyllä tehdä reissutyötä siinä missä ennenkin eivätkä lasten asiat vaikuta työhön. Jutussa ei avattu yhtään sitä, kuka lapset ja lasten asiat sitten hoitaa, kun se selvästikään ei ollut tämä äiti, koska hän ei juurikaan ollut kotona. Oikeastaan en uranaisena arvosta tällaisia juttuja, koska varmasti jokainen itse lapsensa hoitava tietää sen ristipaineen hyvän vanhemmuuden ja uran välillä...