siittiöiden luovuttamisesta

Miten voi olla laillista tehdä lapsista isättömiä?

Naispari haluaa jonkun siittiöt, mutta ei tahdo lapselle isää. Vaatii, että isä ei saa olla missään tekemisissä lapsen kanssa. .?!

Eikö lapsen mielipide paina mitään?

Miten voi olla lapsi muka joku ihmisoikeus? Tätä kysyn.

Viivan alla oma kokemukseni isättömyydestä, jos joku jaksaa lukea. Mutta pointti tässä yllä.
______________________________
Ei isättömiä lapsia yhtään lisää. Itse kärsin isättömyydestä valtavasti. Syytin lapsena aina itseäni isättömyydestä, isä kyllä kuulemma rakasti minua.. Äitini oli vahva nainen ja feministi, mutta ei pystynyt täyttämään isänkaipuutani. Minulla oli sitten huono itsetunto ja jatkuva syyllisyydentunne. En koskaan lapsena, enkä nuorena ymmärtänyt miksi. Pidin itseäni tyhmänä lapsena. Oivalsin asian vasta kun sain oman lapsen ja huomasin, että hän oli samanlainen kuin minä, mutta tyhmän sijasta täydellinen.
Lapsuudesta asti olen hakenut etenkin miesten hyväksyntää ja vaikka äitini ohjasi minua keskiluokkaisiin harrastuksiin ja piti huolta koulumenestyksestä, elin salaa myös toisenlaista elämää. Pidin itseäni hyvinkin halpana, menetin neitsyyteni jollekin vanhemmalla pojalle jo alle rippikouluiän ja sama touhu jatkuiteis kenen kanssa. Kulissit pysyi ihan hyvin pystyssä, mutta sydämessä ei tuntunut miltään. Kun muutin omilleni lihosin viisikymmentä kiloa. En saanutkaan opintojani tehtyä ja kärsin masennuksesta. Sitten tapasin miehen, jonka kanssa seurustelin onoff, ja roikuin väkisin hänessä vaikka hän välillä torjui minut.
Vaikka tarinassani nyt tuleekin mullistava käännekohta, niin jatkan hiukan koska isättömyyden seuraukset eivät loppuneet tähän. On/Off-seurustelukumppanini tuli uskoon ja menin hänen perässään seurakuntaan. Aloin kuitenkin itsekin uskoa Jumalaan ja menimmekin naimisiin. Olimme onnellisia ja saimme pian lapsia. Eräs särö liitossamme oli, että epäilin jatkuvasti hänen rakkauttaan ja hyvyyttään. Kyseenalaistin kaiken hänen panostuksensa liitossamme. Lopulta kuitenkin jouduin myöntämään, että hän itse ei ollut antanut aihetta millekään epäilylle, vaan kaikki syyttely johtui omasta rikki menneestä sielustani. Siitä pienen lapsen sielusta, joka jäi isättömäksi eikä mitään selitystä löytynyt. Siitä sielusta, joka oli oppinut viidakon lain pysyä "vahvana" ja olla välittämättä mistään. Siitä sielusta, joka ei ollut turvassa missään. Ei ollut isän syliä, edes edesmenneen kuviteltua syliä, vaan syli, joka kyllä oli jossain, mutta jonne oli pääsy kielletty.
Haluan myös korostaa, että erilaisuuden tunne oli läsnä jatkuvasti lapsuudessani, koska olen isäni luonteinen ja näköinen ja siitä ei puhuttu myönteisessä sävyssä. Joten kun nyt teilläkin on puolijuureton lapsi siellä niin suosittelen tukemaan ja käsittelemään hyvin suurella herkkyydellä niitä vieraahkoja piirteitä, mitä lapsella on isältään.
Yleisesti ottaen lapsi ei minusta ole mikään ihmisoikeus, vaan äidin ja isän on velvollisuus huolehtia lapsestaan. Isyyttä ei hoideta etänä tai poissaolevana.