Nykylapset jo NÄIN surkeassa kunnossa: Eivät enää kestä edes liikuntaa. Mites teidän lapset sitten?

5 kertaa viikossa karatetreenissä, kouluaikana 3 kertaa viikossa. Ruoka maistuu ja nukkuvat hyvin.

Lasten motoriset taidothan (tai paremminkin niiden puute) tuossa ovat monella se avainsana. Kömpelö lapsi ei helposti koe liikkumisen iloa, ja herkästi kokee huonommuutta siihen osaavampaan viilettäjään verrattuna. Hänelle täytyisikin löytää jotain sellaista tekemistä, jossa liikunta tulee ihan muun hauskanpidon ohella. Toki tämä on vain minun mielipiteeni, mutta uskon siihen vankasti. Oma esikoiseni oli tosi kärttyinen, kun kuopus oppi samana talvena luistelemaan kuin hänkin ja oppi hetkessä isoa sisarustaan paremmaksikin. Esikoinen tietysti huomasi, että toinen on häntä nopeampi ja pysyy paremmin pystyssä. Esikoiselle luistelusta tulikin sitten suorittamista, jota hän maustoi marisemalla ja keskittämällä huomion vain kaatumisiin jne. 

Onneksi isä hoksasi antaa lapsille mailat ja kiekon. Esikoinen innostui kiekon kuljettamisesta niin, että hän ei enää muistanutkaan kiinnittää huomiota siihen, sujuuko hänellä luistelu vai ei. Ja kappas, eipä aikaakaan, kun taidot karttuivat.

Perhepäivähoitajana käytän lapsia usein metsässä. Luonnossa liikkuminen on lapsista yleensä mukavaa, mutta siellä kyllä sitten tulee selkeitä erojakin esille. Osa lapsista kulkee tosi hienosti sekä polulla että risukoissa ja pehmeällä sammaleella. Ja lumihangessakin. Osa taas toteaa heti polulle astuttuaan, ettei maasto olekaan miellyttävän tasaista ja joko he juuttuvat heti aloilleen tai ainakin kyselevät koko ajan, milloin mennään takaisin pihalle.  Ja juuri näiden lasten olisi tosi tärkeää saada niitä taitojaan kartuttaa siellä metsässäkin. Motoriikka ei kehity, ellei sitä harjoita. Minun täytyy sitten keksiä kaikenlaisia juttuja (ja tottuneemmat lapset keksivät paljon jo itsekin), että nämä loputkin viihtyisivät ja liikkuisivat. Voidaan tasapainotella kaatuneella puunrungolla, hyppiä kannon nokasta pehmeään sammaleeseen, etsiä koloja puiden juurilta ja miettiä, kuka siellä saattaisi asua. Hiiriköhän?

Tuppaa vain olemaan, että juuri näiden lasten vanhemmat suhtautuvat varauksella jo, kun aamulla kuulevat, että tänään menemme metsään. Että jaksaakohan/viitsiiköhän se lapsi, tai kiinnostaako sitä yhtään? Että kerran yritettiin käydä retkellä ja lapsi valitti, että on hankala kävellä polulla. Ja sen jälkeen ei sitten olla enää menty uudestaan, kun oli niin hankalaa.

Aikuiset, herätys!!

Pistäpä ap muutama linkki todistamaan ajatuksiasi. Ja ennen muuta nimimerkkisi oikeutusta. Ilman linkkejä kirjoituksesi kuuluu sarjaan aivopierut ja sammakot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ollaan Helsinkiläisiä ja seuraan toista päivää kentän laidalla kun kaikki 3 poikaa pelaa jalkapalloa Hesa cupissa.

Normielämässä treenaavat 3 kertaa viikossa. Alakouluikäisiä kaikki. Myös poikien kaverit kaikki pelaavat tai harrastavat jotain liikuntaa

Kiva teille. Mutta näitä kuskivanhempia enemmän kunnioitan niitä vanhempia, jotka viettävät päivän vaikka retkeillen metsässä motorisesti kömpelöiden lastensa kanssa.

Omilla lapsillani on ollut häikkää motoriikan kehittymisen kanssa. Olen ollut tunteja ja taas tunteja heidän kanssaan, veivannut jalkaa pyörän polkimen päällä, siirrellyt käsiä kiipeilyseinällä, kehunut, kannustanut, yrittänyt vakuuttaa että hoplopissa on kivaa eikä pelottavaa. Antanut vauhtia keinussa isokokoiselle lapselle liikunnallisten lasten vanhempien mulkoilusta riippumatta. Käynyt lukuisissa vanhempi-lapsi-jumpissa.

Kumpainenkin lapsi on lopulta saavuttanut perustaidot ja toivottavasti liikunnan ilonkin. Mutta vain toistuvalla esimerkillä.

Joten kaikki, jotka aiotte kirjoittaa tähän ketjuun nykyvanhempien laiskuudesta ja ylipaapomisesta, miettikää vielä hetki.

Kiva joo. Itseasiassa esikoinen pelaa jalkapalloa juuri pahojen motoristien viivästymien takia. vaikeaa on edelleen 12veenä mitta kehitys on omalla tasolla ollut huimaa. Joten älä sinäkään oleta ka arvostele

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ollaan Helsinkiläisiä ja seuraan toista päivää kentän laidalla kun kaikki 3 poikaa pelaa jalkapalloa Hesa cupissa.

Normielämässä treenaavat 3 kertaa viikossa. Alakouluikäisiä kaikki. Myös poikien kaverit kaikki pelaavat tai harrastavat jotain liikuntaa

Kiva teille. Mutta näitä kuskivanhempia enemmän kunnioitan niitä vanhempia, jotka viettävät päivän vaikka retkeillen metsässä motorisesti kömpelöiden lastensa kanssa.

Omilla lapsillani on ollut häikkää motoriikan kehittymisen kanssa. Olen ollut tunteja ja taas tunteja heidän kanssaan, veivannut jalkaa pyörän polkimen päällä, siirrellyt käsiä kiipeilyseinällä, kehunut, kannustanut, yrittänyt vakuuttaa että hoplopissa on kivaa eikä pelottavaa. Antanut vauhtia keinussa isokokoiselle lapselle liikunnallisten lasten vanhempien mulkoilusta riippumatta. Käynyt lukuisissa vanhempi-lapsi-jumpissa.

Kumpainenkin lapsi on lopulta saavuttanut perustaidot ja toivottavasti liikunnan ilonkin. Mutta vain toistuvalla esimerkillä.

Joten kaikki, jotka aiotte kirjoittaa tähän ketjuun nykyvanhempien laiskuudesta ja ylipaapomisesta, miettikää vielä hetki.

Kunnioitat siis itseäsi enemmän kuin minua, joka vie lapsia autolla jalkapallo-, telinevoimistelu-, uinti- ja taitoluistelutreeneihin. No ok, kunnioita vaan, minkäs minä sille voin ettei minulle syntynyt motorisesti tai muutenkaan haastavia lapsia. Metsässä mekin käymme lähes joka viikonloppu, mutta emme motoriikkaa vaan luontotietämystä kasvattamassa. Jotain vikaa siinäkin varmaan?

Vierailija kirjoitti:

Pistäpä ap muutama linkki todistamaan ajatuksiasi. Ja ennen muuta nimimerkkisi oikeutusta. Ilman linkkejä kirjoituksesi kuuluu sarjaan aivopierut ja sammakot.

http://www.is.fi/muutlajit/art-2000001041629.html

10.v lapsi kävi just jouksee 6,5km

Vierailija kirjoitti:

5 kertaa viikossa karatetreenissä, kouluaikana 3 kertaa viikossa. Ruoka maistuu ja nukkuvat hyvin.

Entäs aerobinen harjoite? Cooperissa menee 1500... 2000... 3000...4000m.

Maailma on ehkä muuttunut siinä, että liikunta on keskittynyt nimenomaan ohjattuihin liikuntaharrastuksiin ja muu vapaa-aika vietetään jollakin älylaitteella. Jossainhan oli juuri juttua siitä, että edes säännöllinen liikuntaharrastus ei riitä, jos hyötyliikuntaa tai liikunnallista leikkiä ei ole. Kun olin lapsi, tosi harva harrasti mitään liikuntaa ja itse vietin paljon aikaa lukien, kirjeitä kirjoitellen jne. Silti muistan, että aika paljonhan kavereiden kanssa leikittiin ulkona. Ei usein edes mitään juoksuleikkiä, mutta kun kaivettiin kotileikkiin koti lumeen, taisi siinä huomaamatta liikuntaa tulla. Ja välillä sitten liikuttiin enemmän. Teineinä paljon käveltiin ja siinä puitiin elämän draamat, taas tuli huomaamatta liikuntaa. Nykyisin kaikki on niin on/off. Lasten liikkumistakin lähestytään sillä tavalla, kuinka monta tuntia päivässä pitää liikkua (laskiko meidän vanhemmat tunteja, eivät taatusti!) ja nimenomaan rasittavaa liikuntaa (kas kun ei ole sykemittareita lapsilla). Osa lapsista on luonteeltaan niin eläväisiä, että tällaisiin määräyksiin on helppo solahtaa, mutta jos on rauhallisesti leikkivä lapsi, kyllä siihen leikkiin pitäisi ennemmin saada hiukkasen lisää liikkumista jollakin ihan luontevalla, leikkiin sopivalla tavalla, eikä vain hokea, että juokse nyt kaksi tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ollaan Helsinkiläisiä ja seuraan toista päivää kentän laidalla kun kaikki 3 poikaa pelaa jalkapalloa Hesa cupissa.

Normielämässä treenaavat 3 kertaa viikossa. Alakouluikäisiä kaikki. Myös poikien kaverit kaikki pelaavat tai harrastavat jotain liikuntaa

Hyvä, hyvä. Itseä häiritsee, kun lasten pitää valita niin nuorena joku tietty laji, eikä muuta sitten ehdi harrastaa. Toivottavasti treenit ovat monipuolisia.

Itseasiassa ovat. Heillä on mm. Painia, joogaa ja taekwondoa tukemassa jalkapalloa