Miten eroon pakonomaisista ajatuksista?

Hätkähdin kun luin otsikon, sillä itse juuri mietin keskustelun aloittamista samasta aiheesta. Tosin itsellä on ongelmana lähinnä se, että kun ajattelen näitä negatiivisia ajatuksia niin pelkään sanovani niitä ääneen. Sitten mietin yökaudet, että apua se katsoi minua vähän kiukkuisesti sanoinkohan mä sille mitä ajattelin.

Itsellä on diagnosoitu ocd ja olen käynyt terapiassa ja psykologilla mutta ne ovat muuttaneet ajatusteni suuntaa vain hieman. 

Parhaaksi avuksi olen huomannut olla mahdollisimman stressitön ja yrittää olla positiivisella mielellä. Kun pakkoajatuksia tulee, yritän kääntää huomioni johonkin muualle. 

Itsekin ärsyynnyn todella helposti esimerkiksi äänistä. Ihan jos vaikka perheenjäsenet kolistelevat keittiössä tai vastavaa. Pystyn kyllä pyytämään hiljaisemmaksi, mutta ei nyt tietenkään voi täyttä hiljaisuutta vaatia keneltäkään. Kärsin tästä kovasti, nuorempana ongelmaa ei ollut, mutta jostain syystä nyt päälle 40v tietynlaiset äänet kuulostavat todella pahalta. Käytän kuulokkeita, jos haluan keskittyä johonkin, mutta ei sekään mikään ratkaisu kokopäiväisesti ole.

Mutta valitettavasti en osaa auttaa, toivottavasti joku osaisi jotain fiksumpaa kommentoida.

Kyse voi olla ocd-oireista, ainakin itselläni on näin. Olen kokeillut suhtautua asiaan eri tavoin, mitään yksinkertaista keinoa ei kuitenkaan ole ja ajatuksista ei välttämättä noin vain eroon pääse.

Yksi keino on pyrkiä maksimaalisesti tietoisesti rauhoittamaan itsensä ja tavallaan "vetäytymään" omista ajatuksista hieman taaksepäin. Tämä on alussa vaikeaa, mutta asiaa voi harjoitella. Meditointi voi auttaa kehittämään tätä taitoa.

Toinen keino on yksinkertaisesti vain hyväksyä ajatukset, mutta välttää kuitenkin sitä, että rupeaisi käymään mitään sisäistä dialogia oman päänsä sisäpuolella, vaan pyrkiä siihen, että antaa ajatusten tulla ja mennä, vaikkakin olisivat tosi epämiellyttäviä.

Itselläni pakkoajatukset aiheuttivat niin voimakasta ahdistusta, että oli pakko turvautua myös lääkitykseen. SSRI-lääkitys omalla kohdallani vähensi merkittävästi ahdistusta (vaikkei poistanutkaan itse ajatuksia) kun lääkettä oli käyttänyt muutaman kuukauden. Aina voi myös hakeutua psykoterapiaan, jos asia vaivaa todella paljon.

Nanao kirjoitti:

Hätkähdin kun luin otsikon, sillä itse juuri mietin keskustelun aloittamista samasta aiheesta. Tosin itsellä on ongelmana lähinnä se, että kun ajattelen näitä negatiivisia ajatuksia niin pelkään sanovani niitä ääneen. Sitten mietin yökaudet, että apua se katsoi minua vähän kiukkuisesti sanoinkohan mä sille mitä ajattelin.

Itsellä on diagnosoitu ocd ja olen käynyt terapiassa ja psykologilla mutta ne ovat muuttaneet ajatusteni suuntaa vain hieman. 

Parhaaksi avuksi olen huomannut olla mahdollisimman stressitön ja yrittää olla positiivisella mielellä. Kun pakkoajatuksia tulee, yritän kääntää huomioni johonkin muualle. 

Itse en ole käynyt missään terapiassa tms. Kyse on ainakin toistaiseksi vain yhteen ihmiseen kohdistuvasta pakkomielteestä, mutta välillä huomaan samoja negatiivisia viboja muitakin kohtaan paljon pienemmässä mittakaavassa. Itselläkin oireet lievenevät, jos olen yleisesti hyvällä mielellä, mutta toisaalta mieliala laskee jo hyvissä ajoin, kun tiedän joutuvani samoihin tiloihin ko. henkilön kanssa.

ap

Jos mieliala laskee muista syistä,voi ärsyyntyä sellaisesta asiasta joka ei muuten heilauttaisi lainkaan.Oma kriisini alkoi kun huomasin kaksi ikävää asiaa samoihin aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ärsyynnyn todella helposti esimerkiksi äänistä. Ihan jos vaikka perheenjäsenet kolistelevat keittiössä tai vastavaa. Pystyn kyllä pyytämään hiljaisemmaksi, mutta ei nyt tietenkään voi täyttä hiljaisuutta vaatia keneltäkään. Kärsin tästä kovasti, nuorempana ongelmaa ei ollut, mutta jostain syystä nyt päälle 40v tietynlaiset äänet kuulostavat todella pahalta. Käytän kuulokkeita, jos haluan keskittyä johonkin, mutta ei sekään mikään ratkaisu kokopäiväisesti ole.

Mutta valitettavasti en osaa auttaa, toivottavasti joku osaisi jotain fiksumpaa kommentoida.

Hmm, oma ongelmani liittyy tavallaan myös äänimaailmaan. Välillä olen miettinyt voisiko kyseessä olla jokin aistien ylikuorma, mutta toisaalta muuten siedän ääniä hyvin. Mielenkiintoinen ajatuksen suunta sinänsä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kyse voi olla ocd-oireista, ainakin itselläni on näin. Olen kokeillut suhtautua asiaan eri tavoin, mitään yksinkertaista keinoa ei kuitenkaan ole ja ajatuksista ei välttämättä noin vain eroon pääse.

Yksi keino on pyrkiä maksimaalisesti tietoisesti rauhoittamaan itsensä ja tavallaan "vetäytymään" omista ajatuksista hieman taaksepäin. Tämä on alussa vaikeaa, mutta asiaa voi harjoitella. Meditointi voi auttaa kehittämään tätä taitoa.

Toinen keino on yksinkertaisesti vain hyväksyä ajatukset, mutta välttää kuitenkin sitä, että rupeaisi käymään mitään sisäistä dialogia oman päänsä sisäpuolella, vaan pyrkiä siihen, että antaa ajatusten tulla ja mennä, vaikkakin olisivat tosi epämiellyttäviä.

Itselläni pakkoajatukset aiheuttivat niin voimakasta ahdistusta, että oli pakko turvautua myös lääkitykseen. SSRI-lääkitys omalla kohdallani vähensi merkittävästi ahdistusta (vaikkei poistanutkaan itse ajatuksia) kun lääkettä oli käyttänyt muutaman kuukauden. Aina voi myös hakeutua psykoterapiaan, jos asia vaivaa todella paljon.

Tuo sisäinen dialogi kuulostaa niin tutulta! Juuri sellaista inhottavaa negatiivista väittelyä itseni kanssa, hyi. En ole koskaan oppinut oikein siihen, että ajatukset vain virtaisivat sisään ja ulos. 

Erilaiset rentoutumistekniikat periaatteessa auttavat jälkeenpäin purkamaan ahdistuneen olon, kun tilanne on jo ohi. Itse tilanteessa en sellaista vetäytymistä en olekaan edes osannut yrittää. Kiitos.

Täytyy myös ottaa google kauniiseen käteen ja tutkia tuota ocd:ta.

ap

Mulla on alkanut tulla pakonomaisia ajatuksia siitä, että mun mies haluaa muita naisia ja katselee niitä, selaa netissä kokoajan naisiin ja seksiin liittyviä juttuja. Tää on niin outoa., mulla ei ole ikinä ennen ollut tämmöistä ongelmaa. Niistä ajatuksista vaan ei pääse eroon! 

Emme asu yhdessä ja mies on mitä kiltein ja ihanin ihminen ja kokoajan tolkuttaa, kuinka paljon rakastaa ja haluaa mua ja haluaa olla mun kanssa ikuisesti. Kehuu ja halailee, silittelee, auttaa ja on aina läsnä. Mulla ei siis ole yhtään mitään SYYTÄ ajatella tuommoisia, enkä oikeasti usko noiden asioiden olevan missään määrin totta. Tää alkaa jo ahdistamaan, eilenkin illalla menin itku kurkussa nukkumaan, kun päässä vaan pyörii ihan joutavat ja turhat ajatukset. Kohta tämä vaikuttaa meidän suhteeseenkin, kun en mä pysty rakastelemaan jos päässä käy yletön negatiivisten ajatusten virta. Onko muilla tämmöistä?

Mulla tuli yhdessä suhteessa noita ajatuksia, kun rakastin miestä tosi paljon ja olin mustasukkainen. Eroamalla se sitten helpotti. En tiedä, oliko aihettakin olla mustasukkainen, sellainen tunne mulla oli että mies ei ihan rehellinen ollut.