Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa ex-vl uuteen alkuun elämässä!
09.07.2008 |
Tuossa kyselinkin jo hiustenvärjäyksestä. Kun on tynnyrissä kasvanut, on enemmän ja vähemmän pihalla monesta jutusta... Olen kuitenkin alta 30v vielä! en ole koskaan värjännyt hiuksiani, en osaa meikata. Vaatteeni tosin ovat siistejä ja tiedän, mikä on muotia, koska vl-piireissä muotivaatteet ovat "sallittuja" - aivan viimeisin pintamuotikin. En osaa tanssia, koska vanhempani eivät minua päästäneet koulussa tanssiopetukseen - enkä toki halunnutkaan mennä, koska minulle oli opetettu, että se on maailmallista ja syntiä. Koskaan en ole ostanut mitään muuta levyä kuin virsiä ja siioninlauluja sekä jotain klassista.
Sitten se, että lähes kaikki ystäväni ja toki myös sukuni kuuluu vl-herätysliikkeeseen : mistä löytää tässä iässä uusia ystäviä, joille en ole pelkkä ex-vl, vaan jotka antavat minulle arvon sellaisena kuin olen?
Mies löytyy ja muutama muksu - suurperheeksi emme ennättäneet. Mies "kielsi uskonsa" (lakkasi olemasta vl eli noudattamasta ja uskomasta heidän oppeihinsa ja tapoihinsa) muutama vuosi sitten.
Olo on toisaalta hyvin helpottunut, kun elämä on omissa käsissä, eikä tarvitse enää mahtua mihinkään muottiin, vaan saa ajatella omilla aivoillaan, mikä juuri mulle on parasta. Ja toisaalta usko ei ole kadonnut mihinkään : uskon vapaammin ja aidommin kuin koskaan. Mutta : toisaalta on hirvittävän raskasta repäistä itsensä irti entisestä ja rakentaa koko maailmankuva uusiksi. Siinä toivon apuanne! Ei ole helppoa navigoida itseään hyväksymään asioita, joita on koko ikänsä oppinut pitämään "syntinä ja maailmallisena". Teille useimmille ihan arkipäiväisiä asioita.
Alkoholia en ole koskaan käyttänyt, enkä näe edelleenkään sen käytössä kohdallani mitään järkeä. Myöskään mieheni ei juo - ehkä kerran vuodessa laivaristeilyllä tai pikkujoulussa. :) Enkä tupakoi.
Kertoilkaapa ajatuksianne tilanteeseeni!
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen hieman samantyyppisessä tilanteessa, mutta en niin vahvasti kuin sinä. Olin aikaisemmin tiiviisti mukana yhdessä vapaiden suuntien seurakunnassa, mutta viime vuosina ajatteluni on alkanut poiketa seurakunnan ajattelusta. Ja tämä siitäkin huolimatta, että seurakunta oli suhteellisen tavis, ja siihen kuuluvat ihmiset elivät aika normaalia elämää. Eli käytiin elokuvissa, meikattiin, jotkut käyttivät kohtuudella alkoholia jne.
Minun elämänmuutokseni ei ole ollut niinkään käytännöllinen kuin sisäinen. En tunne enää ajattelutavoiltani kuuluvani seurakuntayhteisöön. Olen huomattavasti sallivampi ja kyseenalaistavampi kuin minulle tuttujen hengellisten piirien keskivertouskovainen. Toisaalta en allekirjoita kaikkia ympäröivän maailmankaan asenteita tai toimintatapoja, vaan siellä olen sitten tiukkis. Tunnen olevani tässä mielessä aika yksinäinen - liian maallinen seurakuntaan ja liian hengellinen maailmaan.
Joka tapauksessa tämä elämänmuutos on ollut myönteinen. Minulle tuli voimakas tarve itsenäistyä yhteistöstä, ja niin teinkin. Tunnen sisäistä vapautta, kun en ole sidottu seurakuntaan ja sen odotuksiin. Olen löytänyt paljon kavereita lasten päivähoidon ja harrastusten kautta sekä tutustunut mm. naapureihin. Kun ennen koin aina olevani erilainen kuin ei-uskovaiset (ja mikä huvittavinta, tunsin heitä kohtaa sekä ylemmyyttä että alemmuutta), niin nyt olen ennen kaikkea tavallinen ihminen ja vasta toissijaisesti uskovainen.
Olen höllännyt selkeästi maailmankuvaani ja myös syntikäsityksiäni, ja se on toisaalta elämää helpottava, toisaalta vaikeuttava asia. Helpotusta tuo se, ettei tarvitse joka asiasta tuntea syyllisyyttä tai arvioida omaa hengellistä tilaansa joka käänteessä. Nyt saan elää ja hengittää. Toisaalta taas monissa asioissa olisi helpompi olla tiukka - joudun nykyään paljon enemmän tasapainottelemaan harmaan alueen rajoilla, koska sallin itselleni enemmän kuin ennen.
Minullakin on tosiaan se tilanne, että vaikka olen muuttunut paljon, ei uskoni ole kadonnut minnekään. Olen vain uskossa hieman eri tavalla kuin "mainstream seurakunta".