Kuinka vanhoja elokuvia jaksat oikeasti yhä katsoa, jotkut poikkeuksellisen harvat vanhat klassikot poislukien

Minä olen katsonut hyviä 20- ja 30-luvun leffoja. Niitä vanhemmat ovat mykkäfilmejä, joissa näyttelijäntyö on kovin erilaista kuin nykyään. Niistä en erityisesti ole nauttinut. Toki Harold Lloyd, Buster Keaton, Charlie Chaplin ja Lauerl&Hardy toimivat mykkinä.

Jos ne on hyvin tehtyjä, ei valmistumisvuodella ole mitään väliä, oikeasti. Hyvä tarina, hahmot ja toteutus iskevät, oli värit sitten mustavalkoiset tai technicolorit.

Vähän yli aiheen menee mutta itse rakastan katsoa vanhoja mustavalkoelokuvia siihen 1930-1970 ja melkein jokainen Ansa Ikosesta Helena Karaan on suosikkejani.

Lisäksi myös vanhat klassikot kuten esim.Heikki ja Kaija ja Rintamäkeläiset.

En ole vuosikausiin katsonut mitään nykyajan ohjelmia koska ei vain kiinnosta valikoima. Ikää 24 vuotta ja varmaan se miksi vanhat ohjelmat ja elokuvat ovat lähellä sydäntäni johtuu siitä että lapsena se oli jonkinlainen perinne kuinka vanhempien kanssa katsottiin yhdessä näitä sarjoja ja mustavalkoelokuvia.

Vain 80 luvun elokuvia voi katsoa useanpaan kertaan.

Kasarileffat on parhaita.

Suomen filmeistä tykkään Hilman päivistä. Se kuvaa kai jotain 30-lukua. Tehty ehkä 50-luvulla.

Ajattelin luettuani otsikon, että tarkoitat vanhoilla vaikka Chaplinin mykkäelokuvia tai Tuulen viemää (1939).

Minusta taas vanhemmista hyviä on vaikka Fritz Langin Metropolis (1927) tai ensimmäisestä maailmansodasta kertova Renoirin Suuri illuusio (1937).

It's a Wonderful Life  - kerran vuodessa  :)

(ysäri ei oo oikeesti vanhaa, mutta..)

Forrest Gump!  ihan paras

Star Wars (nämäkään ei ole 'vanhoja'  ...auts, minä sen sijaan olen..)

Hiljattain katoin lasten kanssa tappava ase -elokuvia, ja Beverly Hillsin kyttä ..hyvin jaksoin..

Kaikki klassikot ..no niin, ne on klassikoita. Joitaki leffoja voi katsoa uudelleen ja uudelleen ja ne ei vaan käy vanhaksi

En jaksa katsoa nykyisiä supersankari- ym. rymistelyelokuvia, jotka on pelkkää tehosteiden esittelyä ilman juonta.

60- ja 70-luvuilla sekä 80-luvun alkupuolella tehtiin hyviä kauhuelokuvia, brittiläisiä ja amerikkalaisia.

Tykkään niiden estetiikasta, tunnelmasta. Ne ovat ihanan vakavia eli eivät itseironisia, kuten esim. myöhemmin 80-luvulla tehdyt aika usein ovat. Tarinat ovat mielenkiintoisia, usein psykologisia.

(Poislukien slasher-kauhu, jota myös tehtiin noina vuosikymmeninä ja jossa raaka väkivalta, seksi ja alastomuus ovat keskiössä.)

Suomalaisista elokuvista en ole ikinä digannut, ja tykkään katsoa elokuvia 70-80 luvuilta, harva ysärileffa menee, ja 2000 -luvulta en keksi mitään hyvää elokuvaa.

Disneyn vanhat passaa vieläkin :)

80-luvun ei vanhempia

Katson mieluummin 1950-60-luvulla tehtyjä elokuvia kuin -90-lukulaisia. Ysärileffoissa on usein niin huonot tehosteet ja teemat, etteivät aina kestä ajan hammasta.

Muistan joitakin elokuvia katsoneeni moneen kertaan -80-luvulla, joita en enää halua katsoa, etten pilaa lapsuusajan hyvää muistoani kyseisistä elokuvista.

Muutenkin katselen elokuvia (ja sarjoja) miltä tahansa vuosikymmeneltä - siinä ei kuvausajankohta vaikuta, vaan aihe itse.

Aiemmin tänä vuonna katsoin Teemalta 2. maailmansodan aikaisen ranskalaiselokuvan, jossa etsittiin sarjamurhaajaa. Se oli ihan hyvä.

Katson uudestaan ja uudestaan, sille päälle sattuessani, Piukat paikat (Some Like it Hot) ja Aamiainen Tiffanylla, Kotimaisista olen katsonut Komisario Palmuja, Isän vanha ja uusi, jo mainittu Hilman päivät on myös suosikkini. Noissa kaikissa mainituissa on vahvana menneen maailman tunnelma, huumorilla sävytettynä. Siksi.

Riippuu elokuvasta. Kauhuelokuvia en jaksa katsoa jos ovat vanhempia kuin 2000 -luvulta, jos siis haluan katsoa jotain oikeasti pelottavaa. Vanhoissa leffoissa on jotenkin niin tahattomasti koominen tunnelma huonon valaistuksen, kameran ja äänimaailman takia.

Muissa genreissä ei ole niin väliä.

Kasvoin mustavalkoelokuvien parissa. 80-luvun alussa suuri osa tvn ohjelmatarjontaa oli tyyliin Shirley Templen elokuvia ja vanhoja amerikkalaisia länkkäreitä ja sotaelokuvia. Niistä tulee nostalginen olo edelleen. Yle voisi tehdä jonkun Shirley Temple-teemakuukauden!

Jotain vanhoja Tarzan-leffoja en enää oikein jaksa katsoa, vaikka lapsena tykkäsin niistäkin.

Ylipäänsä nykyään katson aika vähän telkkaria. Mikä surettaa on se, että etenkin lapsille suunnatut elokuvat on leikannut ilmeisesti joku adhd-henkilö. Esim uuden Cars-leffan traileri leikkaa vaan nopeasti kohtauksesta toiseen, tuskin ehtii tajuta, mitä edellisessä kohtauksessa tapahtui. Miksi?

Toivoisin, että elokuvateattereissa esitettyihin välillä vanhempiakin elokuvia. Joskus oli tilaisuus, jossa näytettiin Buster Keatonin mykkäelokuvia aidon pianomusiikin soidessa taustalla!

vanhat zombileffat on erittäin hauskoja:D

oli perus omakotitalo ja yksi hätääntynyt huutaa toiselle että täällä on "miljoonia" ikkunoita, kun olivat mukamas linnoittautumassa xD

Mikä tahansa elokuva,jota en ole nähnyt on minulle vielä sellainen jota en vielä ole katsonut.

Mikäli sen aihe tai teema  vaikuttaa kiinnostavalta ja se on jossain nähtäväksi  tarjolla ,saatan katsoa sen.

Aivan siis  sen valmistumisvuodesta riippumatta.

Mikäli nuo mainitut teema ja aihe taas eivät kiinnosta minua, jätän sen katsomatta ja  aivan valmistumisvuodesta riippumatta siinäkin tapauksessa .

Joitain,mielestäni  oikein hyviä saatan hyvinkin katsoa joskus (yleensä nyt kuitenkin vähintään kuukausien perästä niiden ensimmäisestä katselukerrasta ) uudelleenkin,eli palata siihen.

Useimmille riittää kuitenkin se kertanäkeminen.