Kertokaa alkuraskaudestanne
Itselläni käytössä Zoely-ehkäisypillerit. Viime kierrossa kuukautiset kestivät juuri ja juuri 3 päivää 4-5 päivän sijaan. Kp9-10 alkoi tuntua ovismaisia repäisyjä, ja nyt kp11-12 olen saanut ravata vessassa isommalla asialla ainakin 6-7 kertaa päivässä molempina päivinä. Maha on todella löysällä kokoajan. :D Tänään kp12 en saattanut syödä mitään aamupalaksi ja olo on koko aamupäivän ollut semmoinen, että vessaan voisi olla kokoajan menossa kun mahassa pyörii.
Kommentit (5)
Itselläni alkoi raskaus jäätävällä pahoinvoinnilla, karmea ripuli ja oksetti. Meni ohi kahdessa päivässä, toisena tein positiivisen testin, menkkojen alkamiseen oli vajaa viikko.
Saattoi tosin olla sattumaakin, että pakki oli aivan sekaisin silloin. Ei ollut hormonaalista ehkäisyä ollut käytössä ennen yrittämistä.
Mulla ensioireina oli pitkään jatkunut vatsakipu, joka oli kuin menkkakipuja. Ajattelin jo että kyllä ne menkat sieltä alkaa,mutta kun viikko meni niin, ettei alkanutkaan, päätin tehdä raskaustestin ja positiivinen se oli. Pitkään ei ollut muita oireita kuin tota vatsakipua välillä, mutta sitten alkoi satunnainen pahoinvointi. Ei kuulosta kyllä raskaudelta tuo sinun juttusi ap
Vierailija kirjoitti:

Mulla sama. Oli vain lieviä kuukautismaisia kipuja ja menkkoja ei näkynyt, joten siksi tein testin. Ekassa raskaudessa pieni etominen alkoi noin rv 6-7 ja toisessa raskaudessa pahoinvointia ei ollut ollenkaan. Varsin pienioireinen olen ollut raskauksissa. Ei mielitekoja, ei rintojen arkuutta ja ihan alkua lukuun ottamatta ei vatsaoireita. Vasta kun maha kasvaa, niin alkaa tuntumaan oikeasti raskaanaolevalta.
Ensimmäinen raskausoire oli tunne siitä, että kuukautiset ovat alkamassa.
Kuullostaa perinteiseltä ripulilta eikä alkuraskaudelta.