Lontooseen töihin
Pääsin keväällä ylioppilaaksi ja olen nyt kesätöissä. En saanut haluamaani opiskelupaikkaa syksyksi niin ajattelin lähteä syksyllä pitämään välivuotta Lontooseen. Menisin töihin siellä. Nyt mietin olisko se taloudellisesti kannattavaa, pärjääkö esim jollain kaupan myyjän tai vastaavan palkalla ja kuinkakohan helposti sieltä saa töitä tällainen reipas ja hyvin englantia osaava suomalaistyttö?
Kommentit (44)
Joissain pubeissa ja hotelleissa kuuluu majoitus työsopimukseen. Sellaisessa paikassa voisi päästä alkuun.
Kannattaa lahtea, itse en ole katunut paivaakaan vaikka valilla oli aluksi aika haasteellista. Ihana kaupunki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauppojen myyjät ei asu Lontoossa, edes kimppakämpissä. Työnsaanti on just nyt brexitin takia aika hankalaa.
Missä ne sitten asuu? Ja eihän Brexit ole vielä edes tapahtunut.
Ne asuvat pikkupaikkakunnilla parin tunnin junamatkan päässä Lontoosta, missä asunnot on halvempia. Eikä välttämättä sielläkään yksin.
Brixitin aiheuttama hankaluus on juuri siinä, että se ei ole vielä tapahtunut. Työnantaja ei halua joutua varautumaan siihen, että työluvan jatko yks kaks edellyttää isoa byrokratiaa. Kun varmaksi ei vielätiedä, miten homma tulee menemään. Se varautuu etukäteen ja palkkaa, jollei brittiä niin jonkun commonwealth- kehittyvän maan tarjoilijan, tai ainakin jonkun ei-eu-maan duunarin, jonka kohdalla homma on selvä.
Hulluhan noin toimii, junalippuun menisi £500-£1000 kuukaudessa plus vuokra, kun £400-£600 saa jo vuokrattua huoneen 2-3 zonelta ja usein laskut kuuluu vuokraan.
Commonwealthista tulevat tarvitset työluvan jo nyt, EU-kansalaiset ei tarvitse.
Kiitos kommenteista, tartuin toimeen ja buukkasin itselleni viikon reissun elokuulle, duuni-ja asuntotilannetta kartoittamaan. :)
AP
Vierailija kirjoitti:
Hulluhan noin toimii, junalippuun menisi £500-£1000 kuukaudessa plus vuokra, kun £400-£600 saa jo vuokrattua huoneen 2-3 zonelta ja usein laskut kuuluu vuokraan.
Niin mitkä laskut? Kuulostaa kätevältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauppojen myyjät ei asu Lontoossa, edes kimppakämpissä. Työnsaanti on just nyt brexitin takia aika hankalaa.
Missä ne sitten asuu? Ja eihän Brexit ole vielä edes tapahtunut.
Ne asuvat pikkupaikkakunnilla parin tunnin junamatkan päässä Lontoosta, missä asunnot on halvempia. Eikä välttämättä sielläkään yksin.
Brixitin aiheuttama hankaluus on juuri siinä, että se ei ole vielä tapahtunut. Työnantaja ei halua joutua varautumaan siihen, että työluvan jatko yks kaks edellyttää isoa byrokratiaa. Kun varmaksi ei vielätiedä, miten homma tulee menemään. Se varautuu etukäteen ja palkkaa, jollei brittiä niin jonkun commonwealth- kehittyvän maan tarjoilijan, tai ainakin jonkun ei-eu-maan duunarin, jonka kohdalla homma on selvä.Hulluhan noin toimii, junalippuun menisi £500-£1000 kuukaudessa plus vuokra, kun £400-£600 saa jo vuokrattua huoneen 2-3 zonelta ja usein laskut kuuluu vuokraan.
Commonwealthista tulevat tarvitset työluvan jo nyt, EU-kansalaiset ei tarvitse.
Ihan mielenkiinnosta kysyn että miltä alueilta on saanut noin halvalla huoneen vuokratuksi? Itse asuin kimppakämpässä Lontoossa lahdeksan vuotta sitten ja silloin vuokra oli 500 puntaa kuussa sisältäen laskut ja se oli sillon halpa verrattuna moneen muuhun mitä olisi ollut tarjolla. Monet puhuvat että nykyisin ei saa edes huoneita alle 800 punnan. Ja Ap:lle, jos haluat hienon kokemuksen niin suosittelen Lontoota mutta jos haluat säästää rahaa niin sitten kannattaa jäädä Suomeen.
Siis mitkä "laskut" sisältyy vuokraan?
Vierailija kirjoitti:
Siis mitkä "laskut" sisältyy vuokraan?
Riippuu paikasta mutta jos kaikki laskut kuuluvat vuokraan niin se on sitten vesi, sähkö, netti, tv lupa ja council tax. Joissakin paikoissa kaikki nuo eivät kuulu vuokran hintaan. Siis kyse on nyt niistä kimppakämpistä. Meillä oli kaksio vuokralla viime vuonna ja laskuista siihen kuului vain vesi vuokran hintaan. Kaikki muu tuli 1300 punnan vuokran päälle. Neliöitä oli 40. :D Eli kallista on.

Kiitos, oli vaan erikoinen ilmaisu, mutta tuollaisessa yhteydessä ihan ymmärrettävä. Vuokran päälle tulevat muut asumiskulut. :)

Esim Turnpike Lane, Seven Sisters, West Kensington, Kew, Catford, Canada Water, Woodford, Acton, Ealing....
AP:lle hintoja kannattaa tsekata vaikkapa spareroom.co.uk sivustolta.
Onko sen pakko olla Lontoo? Miksei joku muu kaupunki, jossa hintataso ei ole niin järkyttävä? Voihan Lontoossa sitten käydä shoppailu- ym. reissuilla.
(sori, mä itse inhoan isoja kaupunkeja...)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitkä "laskut" sisältyy vuokraan?
Riippuu paikasta mutta jos kaikki laskut kuuluvat vuokraan niin se on sitten vesi, sähkö, netti, tv lupa ja council tax. Joissakin paikoissa kaikki nuo eivät kuulu vuokran hintaan. Siis kyse on nyt niistä kimppakämpistä. Meillä oli kaksio vuokralla viime vuonna ja laskuista siihen kuului vain vesi vuokran hintaan. Kaikki muu tuli 1300 punnan vuokran päälle. Neliöitä oli 40. :D Eli kallista on.
Asun itse ensuitessa, eli oma vessa ja suihku, johon kaikki laskut kuuluu 550£
huoneistossa 5 tuollaista huonetta. Osasin tingata oikeassa vaiheessa, muut maksavat 700£
Joka kaupan ikkunassa lappu, jotta palkataan. Palkka on melko surkea 7£-10£
Itse en menisi lontooseen vaan johonkin halvempaan paikkaan. Tosin en tieda kuinka hyvin saa toita
Vierailija kirjoitti:
Onko sen pakko olla Lontoo? Miksei joku muu kaupunki, jossa hintataso ei ole niin järkyttävä? Voihan Lontoossa sitten käydä shoppailu- ym. reissuilla.
(sori, mä itse inhoan isoja kaupunkeja...)
No niin minä tekisin, että muuttaisin johonkin pienempään kaupunkiin, ja kävisin vapaapäivinä Lontoossa hengailemassa.

Mä rakastan suurkaupunkeja ja haluan nimenomaan Lontooseen.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sen pakko olla Lontoo? Miksei joku muu kaupunki, jossa hintataso ei ole niin järkyttävä? Voihan Lontoossa sitten käydä shoppailu- ym. reissuilla.
(sori, mä itse inhoan isoja kaupunkeja...)
No niin minä tekisin, että muuttaisin johonkin pienempään kaupunkiin, ja kävisin vapaapäivinä Lontoossa hengailemassa.
No onhan se ihan eri kokemus asua Lontoossa kuin asua jossain pikkukaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitkä "laskut" sisältyy vuokraan?
Riippuu paikasta mutta jos kaikki laskut kuuluvat vuokraan niin se on sitten vesi, sähkö, netti, tv lupa ja council tax. Joissakin paikoissa kaikki nuo eivät kuulu vuokran hintaan. Siis kyse on nyt niistä kimppakämpistä. Meillä oli kaksio vuokralla viime vuonna ja laskuista siihen kuului vain vesi vuokran hintaan. Kaikki muu tuli 1300 punnan vuokran päälle. Neliöitä oli 40. :D Eli kallista on.
Kiitos, oli vaan erikoinen ilmaisu, mutta tuollaisessa yhteydessä ihan ymmärrettävä. Vuokran päälle tulevat muut asumiskulut. :)
Englanniksi on ihan normaalia sanoa, että "bills" joko sisältyy tai ei sisälly vuokraan. Eli esim. "I'm paying 400 quid a month plus bills"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauppojen myyjät ei asu Lontoossa, edes kimppakämpissä. Työnsaanti on just nyt brexitin takia aika hankalaa.
Missä ne sitten asuu? Ja eihän Brexit ole vielä edes tapahtunut.
Ne asuvat pikkupaikkakunnilla parin tunnin junamatkan päässä Lontoosta, missä asunnot on halvempia. Eikä välttämättä sielläkään yksin.
Brixitin aiheuttama hankaluus on juuri siinä, että se ei ole vielä tapahtunut. Työnantaja ei halua joutua varautumaan siihen, että työluvan jatko yks kaks edellyttää isoa byrokratiaa. Kun varmaksi ei vielätiedä, miten homma tulee menemään. Se varautuu etukäteen ja palkkaa, jollei brittiä niin jonkun commonwealth- kehittyvän maan tarjoilijan, tai ainakin jonkun ei-eu-maan duunarin, jonka kohdalla homma on selvä.Hulluhan noin toimii, junalippuun menisi £500-£1000 kuukaudessa plus vuokra, kun £400-£600 saa jo vuokrattua huoneen 2-3 zonelta ja usein laskut kuuluu vuokraan.
Commonwealthista tulevat tarvitset työluvan jo nyt, EU-kansalaiset ei tarvitse.
Ihan mielenkiinnosta kysyn että miltä alueilta on saanut noin halvalla huoneen vuokratuksi? Itse asuin kimppakämpässä Lontoossa lahdeksan vuotta sitten ja silloin vuokra oli 500 puntaa kuussa sisältäen laskut ja se oli sillon halpa verrattuna moneen muuhun mitä olisi ollut tarjolla. Monet puhuvat että nykyisin ei saa edes huoneita alle 800 punnan. Ja Ap:lle, jos haluat hienon kokemuksen niin suosittelen Lontoota mutta jos haluat säästää rahaa niin sitten kannattaa jäädä Suomeen.
Mieheni siskolla on talo Norburyssä eli 3 zonella ja hänen alivuokralaisensa maksaa 500 puntaa kuussa. En tiedä tosin sisältyykö laskut.
Täältä myös suositus spareroom.co.uk -sivustolle. Sieltä saa käsitystä hinta- ja laatutasosta, vaikka ei vielä olisi vuokraamassa. Kannattaa myös ottaa huomioon, että Lontoossa tykätään ilmoittaa hintoja niin viikko- (pw) kuin kuukausihintoina (pcm).
Palkasta ja verotuksesta: UK:n ja Suomen välillä on verosopimus, jonka myötä Lontoossa tienattu palkkatulo verotetaan pelkästään Briteissä, kun asuinpaikkana on UK. Lisäksi ansiotuloverotuksessa jokainen saa personal allowancen eli ensimmäinen £11500 on verotonta (verovuonna 6.4.2017 - 5.4.2018). Maksettavaksi jää siis vain national insurance, joka esimerkin mukaisesta 11500 punnasta on £413. Riippuen mistä mihin Lontoossa olisit ja kuinka paljon sinä aikana tienaisit, veroprosentti jää joko nollaksi tai ainakin pieneksi. Jos haluat tehdä arviota tulevista tienesteistä, niin esim. listentotaxman.com on hyvä laskuri.
Ehdottomasti sanoisin, että jos sinulla on halua ja intoa lähteä Lontooseen, niin tee se ihmeessä nyt, kun olet nuori ja sinulla on aikaa! Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitkä "laskut" sisältyy vuokraan?
Riippuu paikasta mutta jos kaikki laskut kuuluvat vuokraan niin se on sitten vesi, sähkö, netti, tv lupa ja council tax. Joissakin paikoissa kaikki nuo eivät kuulu vuokran hintaan. Siis kyse on nyt niistä kimppakämpistä. Meillä oli kaksio vuokralla viime vuonna ja laskuista siihen kuului vain vesi vuokran hintaan. Kaikki muu tuli 1300 punnan vuokran päälle. Neliöitä oli 40. :D Eli kallista on.
Asun itse ensuitessa, eli oma vessa ja suihku, johon kaikki laskut kuuluu 550£
huoneistossa 5 tuollaista huonetta. Osasin tingata oikeassa vaiheessa, muut maksavat 700£Joka kaupan ikkunassa lappu, jotta palkataan. Palkka on melko surkea 7£-10£
Itse en menisi lontooseen vaan johonkin halvempaan paikkaan. Tosin en tieda kuinka hyvin saa toita
ai niin minulle hyva huoneenhaku saitti oli
spareroom.com
Onko kukaan teistä AP:n idean tyrmäävältä itse asunut Lontoossa?