Kristitty! Miten suhtaudut ateisteihin?

Ajatelkoot minun puolestani miten haluavat, se on heidän ja Jumalan välinen asia. Mutta surullista on, miten usein he ilmaisevat ajatusmaailmaansa ivan ja vihan kautta.

No, en mitenkään erityisesti. Samalla viivalla kaikki ollaan. Onhan se tietysti vähän surullista, jos joku on ateisti.

Ateistit ovat myös Jumalan luomia ja rakastamia, kuten muutkin ihmiset. Uskossaan kypsän kristityn tulisi ymmärtää, että Jeesus rakastaa kaikkia ja kristityn tulisi rakastaa sillä samalla rakkaudella.

Joskus minua jännittää ateistien seurassa, sillä usein minusta on tuntunut, että saan olla mukana vain jos pidän uskoni piilossa. Suhtaudun kuitenkin uskooni vakavasti ja se näkyy kaikessa. Enkä enää oikeastaan välitä muiden mielipiteistä. Usein kuitenkin minua haastetaan evoluutioteorialla, homokeskustelulla, Päivi Räsäsellä, aborttiasialla yms asioilla, joiden on tarkoitus saada erimielisyyttä aikaan.

Ateistit kokemukseni mukaan suhtautuvat vihamielisesti uskonasioihin (tämä on vain kokemus), kun taas agnostikkojen kanssa voi yleensä keskustella ilman, että kumpikaan tuntee oloaan uhatuksi.

Minut on kastettu, mutta rippikoulua en ole käynyt enkä siis konfirmoitu.

En sitten tiedä olenko ns. "kristitty". Uskossa en ole. Olen ennemminkin agnostikko.

Minun puolestani jokainen saa palvoa vaikka pavosen heskaa, se ei minua liikuta. KUNHAN sitä ei tulla minulle tuputtamaan!!! 

Samalla tavalla kuin muihinkin ihmisiin.  Uskon ateistienkin pääsevän taivaaseen, kunhan vain sydämessään ovat hyviä ihmisiä. En tykkää keskustella uskonnosta muuta kuin itseni kanssa samalla tavalla ajattelevien kanssa, se menee jotenkin hirveen hyökkääväksi helposti, en tiedä miksi. Ihankuin minun pitäisi tietää vastaus maailman pahuuteen yhtäkkiä, jos alan ateistin kanssa keskustelemaan uskosta. Eikä kristinuskon kirkon kanta ole sama kuin omani, joten abortti ja homo asioistakaan en halua keskustella jos minut otetaan keskusteluun "uskovaisena". Minun Jumalani on suvaitsevainen, eikä minun tarvitse todistella sitä kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Minut on kastettu, mutta rippikoulua en ole käynyt enkä siis konfirmoitu.

En sitten tiedä olenko ns. "kristitty". Uskossa en ole. Olen ennemminkin agnostikko.

Minun puolestani jokainen saa palvoa vaikka pavosen heskaa, se ei minua liikuta. KUNHAN sitä ei tulla minulle tuputtamaan!!! 

Niin, mikä on tuputtamisen ja keskustelun raja. Ulkomaalaisten kanssa uskonasiat tulevat nopeastikin esille kun niitä ei pelätä. Suomessa on ihan ok nauraa uskoville työpaikan kahvipöydässä, mutta ei saa sanoa Jeesus muuta kuin ns voimasanana.

Oma kaverini on ateisti, itse olen uskovainen. Hän pitää minun uskoaan höppänänä, minä hänen tieteeseen perustuvaa ajatusmaailmaansa pienenä. Hän jää mielestäni asioista paitsi kieltäessään hengelliset asiat ja näiden pohdiskelemisen, mutta se ei ole minulta pois. Yhdessä hengatessamme juttelemme jostain ihan tavallisista asioista, ei meistä paista kummastakaan vakaumus läpi.

Suhtaudun ateisteihin peruskunnioituksella, ystävällisesti. Minusta on kivaa keskustella, jopa väitellä, ateistien kanssa teismistä silloin, kun vuorovaikutus on molemminpuolisesti kohteliasta.

Toivon aina, että ateisti alkaa uskoa evankeliumin totuuteen, Vapahtajaan Jeesukseen, että kohtaamiset uskovaisten kanssa olisivat sellaisia, että niistä jäisi siementä itämään. Tiedän kyllä, ettei niin aina käy.

Ateistit ovat yksilöitä siinä missä kaikki muutkin, myös suhtautumisessaan kristinuskoon. Välillä kohtaa ateisteja, jotka minusta vaikuttavat katselevan maailmaa mehupillin läpi; joku toinen kohtaamani ateisti voi olla hyvin avaramielinen ja hänen tietämyksensä kristinuskosta laajaa; jotkut esittävät standardimaisia ateistisia argumentteja; joku saattaa yllättää kysymyksellä, johon onkin vaikea vastata.

Useimmat ateistit ovat mielestäni ihan mukavaa porukkaa. Tosin en yleensä tuo uskoani aktiivisesti esille.

Älykkään ja asioihin perehtyneen ateistin kanssa keskustelu on mielenkiintoista enkä ole allerginen hyvin perustellulle kritiikillekään. Tietämättömät ja ylimieliset ateistit ovat aika rasittavia. Minua ei häiritse, jos kaverini on ateisti, mutta puolisoksi en ateistia ottaisi, ellei hänelle olisi tosi okei että haluan joka kesä raahata perheeni herättäjäjuhlille.

Ihan näin sivustaseuraajana... Miten te uskovaiset suhtaudutte ateistiin, joka kannattaa monia kristityille tärkeitä arvoja, kuten vahvoja, perinteisiä perhearvoja, moraalia, on homopropagandaa ja abortteja jne. vastaan? Nämä asiat ovat minulle tärkeitä siis ihan moraalin takia, vaikken olekaan uskovainen.

Ateisteja on monenlaisia, kuten ihmisiä yleensäkin. Ahdasmielisimmät heistä ovat ahdistavaa seuraa, mutta fiksu ja avarasti maailmasta kiinnostunut on hyvää seuraa kuten kaikki fiksut ja avarakatseiset ihmiset.

Pitääkö nyt sitten ihan jokaista ihmisryhmää varten olla joku erillinen mielipide? Okei, ap, miten itse suhtaudut hondurasilaisiin? Eskimoihin? Pitsinnyplääjiin? Vasenkätisiin? Aarporaajiin? Zarathustralaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Ihan näin sivustaseuraajana... Miten te uskovaiset suhtaudutte ateistiin, joka kannattaa monia kristityille tärkeitä arvoja, kuten vahvoja, perinteisiä perhearvoja, moraalia, on homopropagandaa ja abortteja jne. vastaan? Nämä asiat ovat minulle tärkeitä siis ihan moraalin takia, vaikken olekaan uskovainen.

Minä kristittynä en näe uskoani minään 'perinteisten' arvojen linnakkeena, ja pidän esim hyvin vastenmielisenä ilmiönä, että joku homofobinen ja muukalaisvastainen ateisti yrittää ratsastaa kristinuskolla, joka kuitenkin lähtee siitä, että kaikki ihmiset ovat Jumalan kuvia.

Toki uskollisuus avioliitossa ja elämän kunnioitus myös odotusaikana ovat hyviä kristillisiä arvoja, ja hyviä arvoja myös ateistilla.

Itse tunnen kahdenlaista ateistiä. Toisesta en edes alussa tiennyt olevan ateisti, ennenkuin tuli ristiäisiet. Asiallinen, mukava ja erittäin fiksu. Toinen ateisti taas luulee minua uskovaiseksi, koska minut on pakotettu käymään rippileiri ja kuulun kirkkoon. Hän välillä suorastaan kokeilee minua ja luulee välissä, että valehtelen. On koijannut homoista, puhuu ettei häntä ne haittaa samalla kun omatunto on koetuksella ja pitää uskotella sukupuoltaan ettei voi tehdä tiettyjä asioita koska ovat homojenhommaa. Uskon asioista on jyrkkä näkemys ja tuo kärkkäästi mielipiteensä esille. Välissä on erittäin rasittava tyyppi ja minä taas rasitan häntä välissä omilla ajatusmaailmoillaan. onneksi kun ei enää häntä jaksa niin saa helposti rauhaa olematta tekemisissä hänen kanssaan. Jutellaan sitten taas kun kiinostaa. Eli riippuu siitä miten minua kohdellaan, että miten reakoin asiaan.

Olen naimisissa sellaisen kanssa. Rakastan häntä ja kunnioitan häntä -hän samoin minua ja minun uskoani.

Mulla ei yleensäkään ole mitää ennakkoasenteita yhtäkään ryhmää kohtaan vaan kohtelen ihmisiä ihan yksilöinä ja ihmisinä. Ateistit ei tee poikkeusta. On kakkapäisiä ja on oikein mukavia ihmisiä. Usko(nto), kansallisuus, etninen tausta jne. ei ole asiaan vaikuttava.

En mitään erityistä, jokainen uskokoon tai olkoon uskomatta mihin haluaa. Kunnioitan kuten muitakin ihmisiä.

En mitenkään suhtaudu. Vapaa maa.

Vähän yksinkertaisia. Ei niitä penaalin terävimpiä kyniä.

Töissä olen huomannut pientä evankeliointia. Työkaverit tietävät että olen ex herätysliikkeellääinen, nyk at. Mielellään kertovat että jeesus ja srk voivat olla myös RAKKAUTTA ja SUVAITSEVUUTTA. Huoh.