Korjasin seksielämämme, kun lakkasin kokonaan tekemästä aloitteita. Mielipiteitä?
Meillä oli sängyssä jotenkin vaikeaa tai ainakin aika hiljaista, tein usein aloitteita ja mies lähes aina torjui ne, eikä tehnyt itse aloitteita. Jos mies suostui aloitteestani seksiin, niin se oli sellaista väkinäistä, ihan kuin hän ei olisi tosissaan halunnut. Yritin kaikkea, toisenlaisia aloitteita ja muun laista aktiivisuutta, mutta homma oli aina yhtä vaikeaa, myöskään mitkään keskusteluyritykset eivät auttaneet. Lopetin sitten aloitteiden tekemisen kokonaan. Kuukaudessa homma ratkesi, mies alkoi tekemään aloitteita ja olemaan halukas. En ole yli kahteen vuoteen tehnyt yhtään(!) aloitetta, en edes vihjannut mitään. Ja meillä on seksiä ollut nyt koko ajan monta kertaa viikossa. Osaisiko joku selittää tätä? Onko miehiä linjoilla, jotka osaisivat sanoa miksi näin? Aina sanotaan, että naisenkin pitää tehdä aloitteita, niin miksi se ei sitten kelvannut?
Kommentit (48)
Meillä toisin päin. Lopetin yrittämisen, niin seksi loppui kokonaan.
Meillä minä sain pakit kymmenet kerrat. Sitten lopetin yrittämisen. Seksiä ei ole ollut yli 2,5 vuoteen. Ero tulossa.
Vierailija kirjoitti:
...miksi asiasta ei voi vain puhua suoraan sen miehen itsensä kanssa ja kysyä syytä?
Voisihan sitä. Mutta kuten kirjoitin aloituksessani, niin keskusteluyritykseni eivät tuottaneet tulosta. Eli mies ei ole suostunut kommentoimaan asiaa vaikka olen kysellyt häneltä. Luulen, että mies ei osaa sanoa mitään syytä asialle, luulen että hän ei tiedä miksi tilanne on näin. Sitten kun mieheltä ei saa itseltään vastauksia niin etsii mielipiteitä aiheesta netistä :) . Ap.

Seksissä tylsintä on itse seksi ja hauskinta seksin vonkaaminen. Minä pidän siitä, että nainen flirttailee, mutta lyö jarrua samalla. Tämä on toki taitolaji, jota ei kovin moni hallitse.
Jos nainen on heti täysin antautuneena puhumattakaan että tulee suoraan kertomaan, että häneltä saa nyt seksiä, niin ne jättävät kyllä isoimmat halut piippuun.
Vähän töykeän rehellisesti sanottuna minulle parasta esileikki naiselta on, että nainen on sen näköinen ja oloinen että haluan häntä panna. Kun nämä täyttyvät, niin tulen kyllä ja panen, eikä naisen tarvitse huolehtia aloitteiden tekemisestä. m26
En ole mies mutta meillä on sujunut keskustelu haluttoman miehen kanssa. Hän kerran sanoi että ne minun yritykseni saivat aikaan lisää stressiä ja hän tunsi että tuottaa minulle pettymyksen jos ei suostu seksiin, eli antoi vaikka ei itse halunnut. Se taas vähentää niitä haluja lisää.
Minä myös lopetin aloitteet ja odotin koska mies taas haluaa. Seksi on paljon parempaa vaikka ei sitä niin usein ole kuin haluaisin mutta useammin kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Seksissä tylsintä on itse seksi ja hauskinta seksin vonkaaminen. Minä pidän siitä, että nainen flirttailee, mutta lyö jarrua samalla. Tämä on toki taitolaji, jota ei kovin moni hallitse.
Jos nainen on heti täysin antautuneena puhumattakaan että tulee suoraan kertomaan, että häneltä saa nyt seksiä, niin ne jättävät kyllä isoimmat halut piippuun.
Vähän töykeän rehellisesti sanottuna minulle parasta esileikki naiselta on, että nainen on sen näköinen ja oloinen että haluan häntä panna. Kun nämä täyttyvät, niin tulen kyllä ja panen, eikä naisen tarvitse huolehtia aloitteiden tekemisestä. m26
Kuinka moni pitkässä (vuosien) parisuhteessa harrastaa tuollaista, että flirttailee mutta lyö jarrua samalla? Kommenttisi kuulostaa enemmän sellaiselta seurustelun alkuvaiheen jutulta.
Ja minä en kyllä koskaan ilmaise miehelle, että "minulta saa nyt seksiä", koska en koe antavani miehelle seksiä vaan koen, että haluan itse seksiä, ja harrastamme sitä sitten yhdessä. Siinä ei kumpikaan "anna" toiselle. Ap
Ei toiminut meillä. Kun lopulta lopetin aloitteiden tekemisen, sain olla viisi vuotta ilman seksiä. Sitten tuli ero, kun mies äkkäsi tarvitsevansa sittenkin läheisyyttä - mutta ei mun kanssani. Jos haluatte tietää, miksi emme keskustelleet asiasta, niin siksi, että kaikkiin keskusteluyrityksiin mies vastasi kävelemällä ovesta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...miksi asiasta ei voi vain puhua suoraan sen miehen itsensä kanssa ja kysyä syytä?
Voisihan sitä. Mutta kuten kirjoitin aloituksessani, niin keskusteluyritykseni eivät tuottaneet tulosta. Eli mies ei ole suostunut kommentoimaan asiaa vaikka olen kysellyt häneltä. Luulen, että mies ei osaa sanoa mitään syytä asialle, luulen että hän ei tiedä miksi tilanne on näin. Sitten kun mieheltä ei saa itseltään vastauksia niin etsii mielipiteitä aiheesta netistä :) . Ap.
Eli ette ole vain puhuneet asiasta tarpeeksi tai tarpeeksi rehellisesti. Jos mies ei itse tiedä syytä, niin häntä voi pyytää selvittämään sen tai yhdessä pohtia mahdollisia vaihtoehtoja ja käydä asiaa läpi. Olen kai sitten kamala justiina kun en ikimaailmassa kelpuuta vastaukseksi mitään emmätiedää, en ole minkään alakoululaisen kanssa parisuhteessa ja kyllä aikuisen miehen pitää tietää jotain päänsä sisällöstä ja kaikki omat parisuhdeongelmat tai askarruttaneet asiat on selvitetty vaikka siihen olisi mennyt kuinka paljon aikaa, pohdiskelua ja vaivaa. Kyllä miestäkin varmasti on *ituttanut istua joku ilta kuusi tuntia selvittämässä jotain vaivannutta asiaa, mutta jos lopputuloksena on erittäin terve ja toimiva parisuhde ja seksielämä, niin onhan se sen vaivan väärti ja ei tarvitse murehtia itseksensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksissä tylsintä on itse seksi ja hauskinta seksin vonkaaminen. Minä pidän siitä, että nainen flirttailee, mutta lyö jarrua samalla. Tämä on toki taitolaji, jota ei kovin moni hallitse.
Jos nainen on heti täysin antautuneena puhumattakaan että tulee suoraan kertomaan, että häneltä saa nyt seksiä, niin ne jättävät kyllä isoimmat halut piippuun.
Vähän töykeän rehellisesti sanottuna minulle parasta esileikki naiselta on, että nainen on sen näköinen ja oloinen että haluan häntä panna. Kun nämä täyttyvät, niin tulen kyllä ja panen, eikä naisen tarvitse huolehtia aloitteiden tekemisestä. m26
Kuinka moni pitkässä (vuosien) parisuhteessa harrastaa tuollaista, että flirttailee mutta lyö jarrua samalla? Kommenttisi kuulostaa enemmän sellaiselta seurustelun alkuvaiheen jutulta.
Ja minä en kyllä koskaan ilmaise miehelle, että "minulta saa nyt seksiä", koska en koe antavani miehelle seksiä vaan koen, että haluan itse seksiä, ja harrastamme sitä sitten yhdessä. Siinä ei kumpikaan "anna" toiselle. Ap
Nimenomaan pitkässä parisuhteessa pitää osata pelata pääpelejä seksin suhteen, jos haluaa että halut pysyvät hengissä. Seurustelun alussahan seksiä harrastetaan 24/7 joka tapauksessa. m26
Sama homma. Olin aluksi vielä neitsyt, enkä seksielämäni alkupuolella uskaltanut juuri tehdä alotteita... Mies sanoi tuon kaivelevan itsetuntoaan ja pyysi, että tekisin välillä alotteita ja näyttäisin olevani halukas enkä vain suostuvainen.
Muutaman kuukauden ajan mies oli innoissaan alotteista ja sänkypuuhia oli varmaan kolmesti päivässä. Sitten alkoivat miehen aloitteet hiipua. Sitten se suostuvaisuus. Lopulta hän kieltäytyi kokonaan!
Minä näin vaivaa entistä enemmän, puin sukkanauhoja ja pitsistringejä, viettelin, sytyttelin kynttilöitä, vihjailin, kerjäsin... Ja sitten lopetin, kun miestä ei kiinnostanut eikä hän osannut sanoa mikä mättää. Pyysi yrittämään vielä kovempaa, mutta minä en yksinkertaisesti kestänyt ainaista rejektiota.
Hyväksyin seksin loppuneen siihen ja lopetin aloitteet. Parissa viikossa mies innostui sitten taas ja sänkyyn päädyttiin päivittäin, vuoden tauon jälkeen.
Nyt mies on taas alkanut vihjailla, että minun pitäisi tehdä alotteita... En tee. Ei tuo tiedä mitä haluaa.
oliko sulla ap tässä nyt joku ongelma sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksissä tylsintä on itse seksi ja hauskinta seksin vonkaaminen. Minä pidän siitä, että nainen flirttailee, mutta lyö jarrua samalla. Tämä on toki taitolaji, jota ei kovin moni hallitse.
Jos nainen on heti täysin antautuneena puhumattakaan että tulee suoraan kertomaan, että häneltä saa nyt seksiä, niin ne jättävät kyllä isoimmat halut piippuun.
Vähän töykeän rehellisesti sanottuna minulle parasta esileikki naiselta on, että nainen on sen näköinen ja oloinen että haluan häntä panna. Kun nämä täyttyvät, niin tulen kyllä ja panen, eikä naisen tarvitse huolehtia aloitteiden tekemisestä. m26
Kuinka moni pitkässä (vuosien) parisuhteessa harrastaa tuollaista, että flirttailee mutta lyö jarrua samalla? Kommenttisi kuulostaa enemmän sellaiselta seurustelun alkuvaiheen jutulta.
Ja minä en kyllä koskaan ilmaise miehelle, että "minulta saa nyt seksiä", koska en koe antavani miehelle seksiä vaan koen, että haluan itse seksiä, ja harrastamme sitä sitten yhdessä. Siinä ei kumpikaan "anna" toiselle. Ap
Nimenomaan pitkässä parisuhteessa pitää osata pelata pääpelejä seksin suhteen, jos haluaa että halut pysyvät hengissä. Seurustelun alussahan seksiä harrastetaan 24/7 joka tapauksessa. m26
Jaa ei meillä ollut edes alussa seksiä 24/7 mutta tavallaan olet oikeassa, tai ainakin meillä pätee. Seksiä on parikertaa kuukaudessa mutta aina sitä edellä tulee parin päivän "esileikki" jossa kumpikin vihjailee, koskettelee ja vie juttua pikkuhiljaa etten päin. Minä olisin aina valmiina mutta mies kai sitten tarvitsee enemmän lämmittelyä.
Tämä tuskin apta auttaa koska kummankin pitää olla mukana.
Vierailija kirjoitti:
oliko sulla ap tässä nyt joku ongelma sitten?
Ainakin se, että tykkään tehdä aloitteita ja haluaisin että voisin niitä tehdä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksissä tylsintä on itse seksi ja hauskinta seksin vonkaaminen. Minä pidän siitä, että nainen flirttailee, mutta lyö jarrua samalla. Tämä on toki taitolaji, jota ei kovin moni hallitse.
Jos nainen on heti täysin antautuneena puhumattakaan että tulee suoraan kertomaan, että häneltä saa nyt seksiä, niin ne jättävät kyllä isoimmat halut piippuun.
Vähän töykeän rehellisesti sanottuna minulle parasta esileikki naiselta on, että nainen on sen näköinen ja oloinen että haluan häntä panna. Kun nämä täyttyvät, niin tulen kyllä ja panen, eikä naisen tarvitse huolehtia aloitteiden tekemisestä. m26
Kuinka moni pitkässä (vuosien) parisuhteessa harrastaa tuollaista, että flirttailee mutta lyö jarrua samalla? Kommenttisi kuulostaa enemmän sellaiselta seurustelun alkuvaiheen jutulta.
Ja minä en kyllä koskaan ilmaise miehelle, että "minulta saa nyt seksiä", koska en koe antavani miehelle seksiä vaan koen, että haluan itse seksiä, ja harrastamme sitä sitten yhdessä. Siinä ei kumpikaan "anna" toiselle. Ap
Nimenomaan pitkässä parisuhteessa pitää osata pelata pääpelejä seksin suhteen, jos haluaa että halut pysyvät hengissä. Seurustelun alussahan seksiä harrastetaan 24/7 joka tapauksessa. m26
Olen suhteemme alusta saakka (ollaan oltu yhdessä kuusi vuotta) yrittänyt harrastaa tuollaisia "pääpelejä" seksin suhteen. Mutta minusta on aina tuntunut, että mieheni ei niitä oikein ymmärrä tai ainakaan se ei ole koskaan lähtenyt niihin mukaan. Aiemmissa suhteissani olen tuollaisessa onnistunut kyllä, joten luulen edes jotenkin osaavani noita "pääpelejä". Olen kuitenkin lakannut niitäkin yrittämästä, koska en ole miestäni saanut lähtemään niihin mukaan, ja yksin ne on tylsiä. Eli meillä ne eivät ole lisänneet seksiä, vaan vasta nyt kun en "yritä" mitään niin seksiä on paljon. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksissä tylsintä on itse seksi ja hauskinta seksin vonkaaminen. Minä pidän siitä, että nainen flirttailee, mutta lyö jarrua samalla. Tämä on toki taitolaji, jota ei kovin moni hallitse.
Jos nainen on heti täysin antautuneena puhumattakaan että tulee suoraan kertomaan, että häneltä saa nyt seksiä, niin ne jättävät kyllä isoimmat halut piippuun.
Vähän töykeän rehellisesti sanottuna minulle parasta esileikki naiselta on, että nainen on sen näköinen ja oloinen että haluan häntä panna. Kun nämä täyttyvät, niin tulen kyllä ja panen, eikä naisen tarvitse huolehtia aloitteiden tekemisestä. m26
Kuinka moni pitkässä (vuosien) parisuhteessa harrastaa tuollaista, että flirttailee mutta lyö jarrua samalla? Kommenttisi kuulostaa enemmän sellaiselta seurustelun alkuvaiheen jutulta.
Ja minä en kyllä koskaan ilmaise miehelle, että "minulta saa nyt seksiä", koska en koe antavani miehelle seksiä vaan koen, että haluan itse seksiä, ja harrastamme sitä sitten yhdessä. Siinä ei kumpikaan "anna" toiselle. Ap
Nimenomaan pitkässä parisuhteessa pitää osata pelata pääpelejä seksin suhteen, jos haluaa että halut pysyvät hengissä. Seurustelun alussahan seksiä harrastetaan 24/7 joka tapauksessa. m26
Taitaa johtua miehisestä libidosta tuo ongelma. Biseksuaalina olen huomannut, että naissuhteissa seksi alkaa hitaasti mutta pitkässä suhteessa sitä on erittäin paljon ja se on aina tyydyttävää molemmille osapuolille. Joka arkiaamu ehtii hyvin ja yleensä toisen kerran illalla. Molemmat ehtivät laueta monta kertaa yhdessä sessiossa.
Harmi, että sukupuolten välillä on tuollainen väli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja minä en kyllä koskaan ilmaise miehelle, että "minulta saa nyt seksiä", koska en koe antavani miehelle seksiä vaan koen, että haluan itse seksiä, ja harrastamme sitä sitten yhdessä. Siinä ei kumpikaan "anna" toiselle. Ap
Tähän piti vielä puuttumani sen verran, että eihän seksin harrastaminen ole mitään tasa-arvon riemujuhlaa, herranjestas sentään. Se pitää toki jollakin lailla varmistaa, että nainen on halukas kanssani seksiä harrastamaan, mutta sen jälkeen naista viedään eikä kysellä. Aivan oikeasti _kaikki_ naiset, joiden kanssa olen seksiä harrastanut, ovat innostuneet eniten ollessaan seksin aikana alisteisessa asemassa. Siihen ajatusmaailmaan ei oikein istu, että miehen päähän syötetään ajatus, että yhdessä tässä tasavertaisina harrastamme seksiä vaan siellä pitää huutaa että saatana mä rankaisen ton ämmän tajuttomaksi. m26
Kyllä mies on itsetunnoton pelle jos ei kestä aktiivista naista.
Miksi mies haluaisi seksiä naisen kanssa, joka ei häntä (=miestä) halua? Noloa koko homma.
Minun ystäväpiirissäni kaikki onnelliset parisuhteet ovat niitä, joissa on tasavertaiset puolisot ja myös nainen on seksin suhteen aktiivinen.
N42
Minulla on ollut neljä vakavaa, pitkää parisuhdetta.
Nykyisen (toivottavasti viimeisen) naiseni kanssa seksielämä on jumalaista. Hän on muutaman vuoden minua vanhempi, itsevarma ja seksuaalinen nainen, joka haluaa minua ja näyttää sen.
Naisen seksuaalinen itsevarmuus ja aktiivisuus ovat kaikkein kiihottavimmat asiat mitä on.
M38