Kannattaako yrittää raskaaksi 42-vuotiaana?

Ihminen tulee raskaaksi suojaamattomasta yhdynnästä. Jätät vain ehkäisyn pois ja olet raskaana.

Minä sain kolmannen lapsen 37 vuotiaana ja kyllä oli paljon vaikeampaa kuin kymmenen vuotta nuorempana. Varsinkin yövalvominen rasitti enemmän. Nyt vielä joutuu vuosia lusimaan enenkuin pääsee kuopuksesta eroon ja keskittymään omaan elämään.

Täytyy muistaa, että noin vanhana on myös selkeä riski saada sairas lapsi. Eli uuden miehen takia en hommaan ryhtyisi. Mieluummin mies joka ei enää lapsia halua.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen tulee raskaaksi suojaamattomasta yhdynnästä. Jätät vain ehkäisyn pois ja olet raskaana.

Vaikka se on mahdollista, ei tarkoita sitä että onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ansaitsee vanhemman, joka ei ole ikäloppu. Oot kuollut ennen kuin laps on ees 30wee. Mieti sitä.

Mun äidinäiti sai äitini 34- vuotiaana ja äitini mut 32-vuotiaana.

Minä, lapsenlapsi ehdin elää 30-vuotiaaksi, kunnes mummi kuoli. Äitini on yhä elossa.

Olen nyt nelikymppinen, äitini noin 70 v.

Mummi eli 96-vuotiaaksi.

Miten sinun mummisi ikä liittyy mihinkään? Minun mummoni kuoli 40 v ja mun setä oli silloin 3 vuotias, toinen setä 7 v ja minun isä 10 v. Näinkin voi käydä.

Jos oikeasti molemmat haluatte lapsen niin kyllä kannattaa. Minä olin sinun ikäisesi kun odotin nuorinta lastani. Ihan hyvin kaikki sujui. Äitinä olen nyt paljon rauhallisempi ja kärsivällisempi kuin nuorempana. Osaan nauttia aidosti äitiydestä ja lapsesta, ja tiedostan paremmin monia asioita ja ymmärrän enemmän lapsen kehityksestä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se vauva se ongelma ole. Mutta itse olen 44v aikuistuvien lasten äiti, ja tämä on henkisesti raskaampaa kuin vauva-aika. Huolet ovat isompia. On opiskelemaan hakua, muuttoa maailmalle jne. En tiedä, jaksaisinko tätä kuusikymppisenä.

Tämäkin on totta. Itse olen kymmenen vuotta sinua vanhempi ja samassa tilanteessa. Teinit 17 v ja abi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oot kuollut ennen kuin laps on ees 30wee. Mieti sitä.

Oliko tuo laiton uhkaus?

Suomessa elinajanodote on kyllä aika paljon korkeampi kuin 70 v. Nuorikin äiti voi kuolla ennen aikojaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ansaitsee vanhemman, joka ei ole ikäloppu. Oot kuollut ennen kuin laps on ees 30wee. Mieti sitä.

Höpsistä. Mun äiti sai minut 40-vuotiaana. Mä oon nyt 42 ja äitini elää yhä. Isäni kuoli kun olin 38.

Erään kaverini isä oli 20 vuotias, kun sai esikoisensa eli kaverini . Tämä kaverini menetti isänsä jo 25-vuotiaana (vakava sairaus).

Että ei nämä aina iästä riipu, kuinka kauan saa vanhempansa pitää.

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti molemmat haluatte lapsen niin kyllä kannattaa. Minä olin sinun ikäisesi kun odotin nuorinta lastani. Ihan hyvin kaikki sujui. Äitinä olen nyt paljon rauhallisempi ja kärsivällisempi kuin nuorempana. Osaan nauttia aidosti äitiydestä ja lapsesta, ja tiedostan paremmin monia asioita ja ymmärrän enemmän lapsen kehityksestä.

Totta. Kenenkään toisen takia lasta ei kannata tehdä. Noin iäkkäällä äidillä on riskit kaikkiin komplikaatioihin suuremmat kuin nuorena ja riski saada esim. Down -lapsi on suurempi. Miten sitoutunut uusi mies on vammaista lasta hoitamaan? Yleensähän nämä sen äidin niskoille kaatuu.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kolmannen lapsen 37 vuotiaana ja kyllä oli paljon vaikeampaa kuin kymmenen vuotta nuorempana. Varsinkin yövalvominen rasitti enemmän. Nyt vielä joutuu vuosia lusimaan enenkuin pääsee kuopuksesta eroon ja keskittymään omaan elämään.

Täytyy muistaa, että noin vanhana on myös selkeä riski saada sairas lapsi. Eli uuden miehen takia en hommaan ryhtyisi. Mieluummin mies joka ei enää lapsia halua.

Minulla aivan päinvastainen kokemus. Sain lapsen 26 vuotiaana ja 39-vuotiaana ja valvominen oli paljon helpompaa nelikymppisenä, kun sitä jotenkin osasi asennoitua paremmin, ettei tämä ikuisesti kestä. Hoikka, terve nelikymppinen pärjää mainiosti, kun vertaa ylipainoiseen raskausdiabetes kaksikymppiseen. Valitettavasti näin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä sain kolmannen lapsen 37 vuotiaana ja kyllä oli paljon vaikeampaa kuin kymmenen vuotta nuorempana. Varsinkin yövalvominen rasitti enemmän. Nyt vielä joutuu vuosia lusimaan enenkuin pääsee kuopuksesta eroon ja keskittymään omaan elämään.

Täytyy muistaa, että noin vanhana on myös selkeä riski saada sairas lapsi. Eli uuden miehen takia en hommaan ryhtyisi. Mieluummin mies joka ei enää lapsia halua.

Minulla aivan päinvastainen kokemus. Sain lapsen 26 vuotiaana ja 39-vuotiaana ja valvominen oli paljon helpompaa nelikymppisenä, kun sitä jotenkin osasi asennoitua paremmin, ettei tämä ikuisesti kestä. Hoikka, terve nelikymppinen pärjää mainiosti, kun vertaa ylipainoiseen raskausdiabetes kaksikymppiseen. Valitettavasti näin on.

Sama. Olen saanut lapsia 21-v ja 40-v. Ja kyllä tämän viimeisen kanssa oli helpompaa ihan kaikki, vaikka olikin tosi valvottava tapaus. Nuorena olin valvomisen päälle tarvinnut aina palautumisunet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos oikeasti molemmat haluatte lapsen niin kyllä kannattaa. Minä olin sinun ikäisesi kun odotin nuorinta lastani. Ihan hyvin kaikki sujui. Äitinä olen nyt paljon rauhallisempi ja kärsivällisempi kuin nuorempana. Osaan nauttia aidosti äitiydestä ja lapsesta, ja tiedostan paremmin monia asioita ja ymmärrän enemmän lapsen kehityksestä.

Totta. Kenenkään toisen takia lasta ei kannata tehdä. Noin iäkkäällä äidillä on riskit kaikkiin komplikaatioihin suuremmat kuin nuorena ja riski saada esim. Down -lapsi on suurempi. Miten sitoutunut uusi mies on vammaista lasta hoitamaan? Yleensähän nämä sen äidin niskoille kaatuu.

Joo, riskit on vähän suuremmat iän myötä. Ei kuitenkaan suuret silloinkaan. Todennäköisyys terveeseen lapseen on paljon paljon suurempi. Toisaalta 20v voi myös saada vanmaisen lapsen, ja yhtälailla silloinkin siihen on oltava valmis sitoutumaan.

Ap, kyllä kannattaa ehdottomasti. Täällä kommentoi negatiivista varmaan joukko teiniäippyleitä jotka alkanu kotileikkeihin 17-vuotiaana ja jättäneet koulut kesken ja olleet lastensuojelun ja soskun asiakkaita siitä lähtien. Lapsen/lasten isä heillä ei luonnollisesti ole kuvioissa enää.

Toki voit tehdä päätöksen, että yrität tulla raskaaksi. Biologiahan sen sitten lähinnä määrää, miten asiassa käy. Toivottavasti suhde uuteen mieheen on jo kestänyt pidemmän aikaa. Koetko itse, että tämä yhteinen lapsi jotenkin täydentäisi teidän suhdetta? Toisen toiveesta lasta ei kannata kyllä lähtökohtaisesti tehdä. Olen samaa ikäluokkaa, ja itseäni ei olisi enää kovin helppoa saada innostumaan vauvan tekoon.

Ei kun toimeksi vaan. Itse sain ensimmäisen lapseni 19- vuotiaana, toisen 39-vuotiaana ja kolmannen 40-vuotiaana.

Sanon näin omasta kokemuksesta, että varttuneempana oli kypsempi äitiyteen ja jaksoi lasten kanssa ja lasten ehdoilla. Omat menot oli menty. Jos olet fyysisesti hyvässä kunnossa ei pitäisi olla ongelmia.

Nyt yli 60-vuotiaana nautin mummina olosta, käyn töissä edelleen. Nyt en jaksaisi pikkulapsiarkea 24/7, nelikymppisenä se ei tuottanut ongelmaa. 

Niin kauan kun nainen on luonnollisesti hedelmällinen niin äidiksi voi ja saa tulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai se vauva se ongelma ole. Mutta itse olen 44v aikuistuvien lasten äiti, ja tämä on henkisesti raskaampaa kuin vauva-aika. Huolet ovat isompia. On opiskelemaan hakua, muuttoa maailmalle jne. En tiedä, jaksaisinko tätä kuusikymppisenä.

Tämäkin on totta. Itse olen kymmenen vuotta sinua vanhempi ja samassa tilanteessa. Teinit 17 v ja abi.

Jos ihan oikeasti elämä aikuistuvien lasten kanssa on rankempaa kuin vauva-aika, on varteenotettava mahdollisuus, että dementia on päässyt iskemään ja aika kultaamaan muistot.

Tai sitten abi on kotoa muutettuaan tosi lirissä, jos hän on tähän mennessä vaatinut intensiivisempää huolenpitoa kuin vauva.

Jos olet fyysisesti hyväkuntoinen, psyykkisesti tasapainossa ja kaikinpuolin jaksava niin siitä vaan. Nämä ovat täysin yksilöllisiä asioita kuinka kukakin jaksaa ja missä iässä. Toinen jaksaa vauva-ajan paremmin nuorena, toinen vanhempana.

Itselleni valvominen oli yhtä tuskaa nelikymppisenä, lapsi toi kovia haasteita parisuhteeseen ja muutenkin on tuntunut että on jouduttu liikaa elämään lapsen ehdoilla. Ei kaikki koe niin että nelikymppisenä menot on menty ja omaa elämää eletty riittävästi.

Kaikkiin lapsen mukanaan tuomiin ajatuksiin ja tunteisiin ei voi varautua. Yllättäviä asioita voi nousta esiin. Ja voi olla että se uusi lapseton puoliso joka kiihkeästi halusi lapsen, ei kestäkään arkea lapsen kanssa ja häipyy kuviosta. Eli kannattaa varautua yllätyksiin ja siihen että päävastuu lapsesta jää itselle.

Minä olin 44 ja luomu. Nyt kirjoittaa kuutta ällää ;-)

Jos haluaa lapsen, niin kannattaa.

Itse en millään jaksaisi! Yöunet häiriintyvät muutenkin mitä pienemmistä asioista, olisin yli 60 kun lapsi muuttaa pois kotoa.

Ei kannata, itse oon 37v enkä tässäkään iässä enää .... 36 vuotiaat ja vanhemmat on jo mummoäitejä.