Lue keskustelun säännöt.
Poika suree tai pelkää koulun alkua jo nyt.
04.07.2017 |
Ensimmäiselle luokalle menossa. Koulu on vanha kivirakennus jossa useampi kerros. Poika pelkää rappuja tai oikeammin niillä kulkua. Putosi kerran pienenä yksiltä rapuilta ja joutui sairaalaan. Nyt hän puhuu päivittäin siitä että jos kompastuu.
Ei oikein tiedä miten lohdutella.
Kommentit (10)
Voisit ottaa yhteyttä rehtoriin elokuun alussa, kertoa tarinasi ja kysyä, että saisitteko tulla "harjoittelemaan" portaissa kulkua joku päivä etukäteen. Varmasti onnistuu. Saattaisi hälventää pelkoa, kun tietää etukäteen, millaiset portaat ovat ihan käytännössä.
Ope
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opena neuvoisin näin: kannattaa kuunnella poikaa, mutta ei lietsoa pelkoa. Vastailla asiallisesti kysymyksiin/ huoliin. Nyt lähdette kesälomalla kulkemaan paikkoihin, joissa on portaita. Pelon voi selättää.
Kannattaa myös miettiä, miten toimitaan, jos sattuisikin kaatumaan portaissa. Eli pyydetään apua aikuiselta/ luokkakaverilta.
Lasta voi myös helpottaa tieto, että aikuinen mainitsee pelosta opelle etukäteen.
Portaissa on yleensä kaiteet. Lasta kannattaa ohjeistaa kulkemaan kaiteen vieressä. Ja sitten se, että kun kävelee rauhallisesti portaissa, ei haavereita yleensä satu.
Lapsi saattaa jännittää yleisemminkin koulun alkua, koska se saattaa olla hänellä epämääräisenä möykkynä. Portaisiin on konkreettisesti helppo lapsen mielikuvissa kaataa ahdistus...
Vinkkinä sanoisin, että älkää tehkö pelosta liian hallitsevaa. Aikuinen voi korostaa, että jokainen kouluun menevä jännittää jotain ja luotetaan siihen, että ope auttaa.
Poika oli aika pieni kun putosi. Asia käytiin läpi rohkaisemalla kulkemaan portaissa tai ei ainakaan välttelemään. Välttelee kyllä hankalia rappuja joissa pitkä askelväli. Lähinnä kai pelkää tai suree häpeää.
Rehtorille tutustumispäivänä mainitsin että onpa rappuja paljon johon vastasu että niissä ei saa juosta niin vahinkoja ei satu.
En sen enempi ole koulussa asiasta vielä puhunut.
Kannattaa hoitaa asia pois alta ennen koulua. Lapset on julmia. Kiusaavat, jos näkevät lapsessa erilaisuutta / "heikkouksia". Tai että "ei pärjää". näin pennut sen aattelevat ja nauravat. Itellä alko just 1. luokalla kiusaaminen ja jatku lukion ekan loppuun. Toivotaa ettei lapsellasi tuu samaa historiaa
t.aikuinen nainen
Ehkä poika pitäisi viedä psykologille, kun on jäänyt noin iso trauma (käsittelemätön tapahtuma). Eli teidän harjoittama apu ei ole aikoinaan auttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos opettajalle hyvistä neuvoista. Psykiatrille emme lähde, neuvolassa joskus asiaa kysytty eikä katsoneet tarpeelliseksi.
Poikamme on kyllä isokokoinen eikä "heiveröinen" ja muutoin ihan tavallinen lapsi.
(En tarkoita että pienikokoinen olisi heiverö kielteisessä merkityksessä)
Asia vaan mietityttää vanhempana ja kun poika niistä rapuista lähes päivittäin puhuu.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hoitaa asia pois alta ennen koulua. Lapset on julmia. Kiusaavat, jos näkevät lapsessa erilaisuutta / "heikkouksia". Tai että "ei pärjää". näin pennut sen aattelevat ja nauravat. Itellä alko just 1. luokalla kiusaaminen ja jatku lukion ekan loppuun. Toivotaa ettei lapsellasi tuu samaa historiaa
t.aikuinen nainen
Vai onko kyse suomalaisuudesta, koska täällähän kiusataan työpaikoillakin ja yliopistoissa vielä. Eivätkä he enää ole lapsia. Meillä on voimakas tasapäistämisen kulttuuri ja erilainen poistetaan heti joukosta.
Tästä kaikesta syntyy tunnelma, jossa tarkkailee itseään jatkuvasti. Useimmiten on vaivaantunut olo vähän tuntemattomampien lähellä. Yleensä aina joku tarkkailee tai joskus jopa tuijottaa. Se on meidän outo kulttuuri!
Lääkkeeksi ehdotan tavallisesta poikkeavaa pukeutumista monelle ihmiselle: laittakaa värikkäitä, erikoisia vaatteita, liikkukaa erikoisesti, puhukaa kovaan ääneen, jutelkaa tuntemattomille, naurakaa, halatkaa. Johan on suomalaiset kauhuissaan ja päät kääntyvät. Mutta ehkä he tottuisivat siihen ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hoitaa asia pois alta ennen koulua. Lapset on julmia. Kiusaavat, jos näkevät lapsessa erilaisuutta / "heikkouksia". Tai että "ei pärjää". näin pennut sen aattelevat ja nauravat. Itellä alko just 1. luokalla kiusaaminen ja jatku lukion ekan loppuun. Toivotaa ettei lapsellasi tuu samaa historiaa
t.aikuinen nainen
Vai onko kyse suomalaisuudesta, koska täällähän kiusataan työpaikoillakin ja yliopistoissa vielä. Eivätkä he enää ole lapsia. Meillä on voimakas tasapäistämisen kulttuuri ja erilainen poistetaan heti joukosta.
Tästä kaikesta syntyy tunnelma, jossa tarkkailee itseään jatkuvasti. Useimmiten on vaivaantunut olo vähän tuntemattomampien lähellä. Yleensä aina joku tarkkailee tai joskus jopa tuijottaa. Se on meidän outo kulttuuri!
Lääkkeeksi ehdotan tavallisesta poikkeavaa pukeutumista monelle ihmiselle: laittakaa värikkäitä, erikoisia vaatteita, liikkukaa erikoisesti, puhukaa kovaan ääneen, jutelkaa tuntemattomille, naurakaa, halatkaa. Johan on suomalaiset kauhuissaan ja päät kääntyvät. Mutta ehkä he tottuisivat siihen ajan myötä.
Ei tarvi edes halata. Näeppä joku tuttu ja sano käsipäivää... ollaan kuin eri piirissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hoitaa asia pois alta ennen koulua. Lapset on julmia. Kiusaavat, jos näkevät lapsessa erilaisuutta / "heikkouksia". Tai että "ei pärjää". näin pennut sen aattelevat ja nauravat. Itellä alko just 1. luokalla kiusaaminen ja jatku lukion ekan loppuun. Toivotaa ettei lapsellasi tuu samaa historiaa
t.aikuinen nainen
Vai onko kyse suomalaisuudesta, koska täällähän kiusataan työpaikoillakin ja yliopistoissa vielä. Eivätkä he enää ole lapsia. Meillä on voimakas tasapäistämisen kulttuuri ja erilainen poistetaan heti joukosta.
Tästä kaikesta syntyy tunnelma, jossa tarkkailee itseään jatkuvasti. Useimmiten on vaivaantunut olo vähän tuntemattomampien lähellä. Yleensä aina joku tarkkailee tai joskus jopa tuijottaa. Se on meidän outo kulttuuri!
Lääkkeeksi ehdotan tavallisesta poikkeavaa pukeutumista monelle ihmiselle: laittakaa värikkäitä, erikoisia vaatteita, liikkukaa erikoisesti, puhukaa kovaan ääneen, jutelkaa tuntemattomille, naurakaa, halatkaa. Johan on suomalaiset kauhuissaan ja päät kääntyvät. Mutta ehkä he tottuisivat siihen ajan myötä.
Ei tarvi edes halata. Näeppä joku tuttu ja sano käsipäivää... ollaan kuin eri piirissä.
Miten putoaminen aikanaan käsiteltiin? Onko pelännyt ja vältellyt portaita tapahtuman jälkeen? Jos ei, todellinen syy pelkoon voi sittenkin olla josstain muussa kuin varsinaisesti niissä portaissa, lapsi ei vain osaa sanoittaa pelkoaan. Opettajaan joka tapauksessa mahdollisimman pian koulun alkaessa yhteyttä.