Lue keskustelun säännöt.
Masennus ja vaikeus tehdä ruokaa
02.07.2017 |
Olen ollut pitkään masentunut ja erittäin toimintakyvytön. Toisaalta en ole osannut ilmaista sitä koskaan hoitaville tahoilleni, joten olen aina pudonnut lopulta pois erilaisista terapiakokeiluista silkan väsymyksen vuoksi. Olen nyt kokeillemassa uudestaan (ties kuinka monennen kerran) josko pääsisin yhteisymmärrykseen lääkäreiden ym. kanssa, vaikka en ole vieläkään pystynyt kertomaan täysin tilanteestani. Ilmaisen itseäni nimittäin paremmin kirjoittamalla ja sosiaaliset tilanteet saavat minut jähmettymään joten en koskaan kykene sanomaan mitä todella haluan sanoa.
Kuitenkin asiaan. Minulle ei koskaan opetettu ruoan laittoa kotona joten en oikein osaa tehdä mitään. Masennus aiheuttaa myös sen etten jaksa tehdä ruokaa ja toisaalta näyttävästi kärsin jostain ruokayliherkkyyksistä kaiken lisäksi. Toisinaan minulla myös ei ole astioita tai keittiövälineitä joilla valmistaa ruokaa, koska en ole jaksanut tiskata. Olen myös elänyt toimeentulotuen ja sairaspäivärahan maastossa eikä minulla ole varaa ruokapalveluihin. Näin ollen elän usein nälässä, kunnes lopulta saan kerättyä tarpeeksi voimia ruoan tekoon tai kauppaan menoon. Valitettavasti saatan silloin tällöin myös saada ruokamyrkytyksen koska olen jättänyt ruokaa huoneenlämpöön tai säilönyt huonosti. En ole myöskään vieras pilaantuneen ruoan hajuille.
Toisaalta olen nuori, 25 melkein 26, mikä saattaa vaikuttaa siihen että minua ei nähdä potentiaalisesti toimintakyvyttömänä, mutta olen elänyt edellä mainitusti koko sen ajan kun olen elänyt itsekseni. Osaako kukaan sanoa millä tavalla minua voitaisiin auttaa? Ja miten minua ymmärrettäisiin? Voisin toki ainakin kopioida tämän, mutta en silloinkaan tiedä mitä odottaa. Pelkään että minulle vain annetaan lääkkeitä, niin kuin joskus aikaisemmin, mutta ne eivät ole tarpeeksi, enkä minä nytkään käytä mitään muita kuin opamoxeja silloin tällöin.
ps. käytin sanaa masennus, mutta minulla on muitakin sitä sivuavia mielenterveysongelmia. Silti masennus kuvaa parhaiten tavallisinta olotilaani.
Kommentit (35)
Kenelläkään ei ole koskaan ollut vastaavanlaista tilannetta :/ ? Tosin ihan hyvä jos niin. - aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennuksen kanssa sinua voi auttaa vain lääkäri. Ruokaongelma ratkeaa, kun ostat kerralla pakastimen täyteen mikroaterioita ja hankit kertakäyttöhaarukoita. Jos olet allerginen, lääkäri auttaa sinua selvittämään mille olet allerginen.
Mä lähtisin kyllä siitä, että ammattilaiset tajuaisivat tilanteen vakavuuden, eli kirjottaisin tilanteestani ja näyttäisin lääkärille, sh:lle tai vastaavalle. Eikö opamox ole aika väsyttävä lääke? Saattaisit hyötyä jostain lääkityksestä, en tyrmäisi täysin. Lisäksi olisin yhteydessä sossuun, tuettu asuminen, ruokapalvelut tai joku toimintakykyä helpottava palvelu olisi ehdottomasti tarpeellinen. Onko sinulla ketään läheistä, joka voisi auttaa? Yksi vaihtoehto on myös, että ostat vain kerta-annoksia valmisruokaa, niin eivät sitten pilaannu. Ja ehkä kertakäyttöastiat syömiselle?
Tästä syystä minuakaan ei auttanut psykoterapia, koska ahdistun myös sosiaalisten tilanteiden takia ja minusta ei saa näin mitään irti. Introvertti olen aina ollut myöskin.
Mä sanoisin että hae apua ja pyydä sitä rohkeasti itsellesi vaikka kummalta tuntuu puhua. Älä vähättele jos joku meinaa että jos nyt hiukan odotetaan x tai y tai ties mitä.
Sano ääneen, asiallisesti että olet yksin ja mitä kaipaat.
Apua voi kysyä lähipiirissä myös, ei olettaa ettei muut jaksa/ehdi.
Aina helpottaa kun kerrot mitä apua tarvitaan ja parasta kun kerrot syyn. Sinulle voi olla suuri apu vaikka kuukauden ajan kun joku tuo ruuan tai käy kaupassa puolestasi jne.
Neuvolassa on erilaisia tapoja esim. perhetyössä (onko se juttelua vai lastenhoitoa ja ruuan laittoa) mutta on apua.
Mutta sekin auttaa kun miettii eri tavalla ruan valmistuksen. Ruokaa voi tehdä kerralla useamman päivän määrän ja voi laittaa vaikka soppaa tai kiusausta jossa aineet tulee nopeasti astioihin.
Tai kippaa uuniin kasvikset ja kala/kana ja paista.
Jos sinulla on lapsi hänet voi ottaa mukaan valmistukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M-42 kirjoitti:
Tästä syystä minuakaan ei auttanut psykoterapia, koska ahdistun myös sosiaalisten tilanteiden takia ja minusta ei saa näin mitään irti. Introvertti olen aina ollut myöskin.
Sieluntoveri :) tuntuu välillä pahalta kun tätä asiaa ei osata ymmärtää että se kasvokkain tapahtuva terapia on itsessään voimia syövää eikä suinkaan voimaannuttavaa. Introverteillekin pitäisi olla omaa terapiaa eikä vain lääkkeitä. Mitä taas tulee aiheeseen niin minä käytän jo kertakäyttölautasia ja lusikoita. Sen verran itsekin tajusin. Mutta valmisateriat ovat kalliita ostaa jokaiselle päivälle, vaikka olenkin niitä ostanut jonkun verran. Mutta varmaan täytyy jollekin taholle kertoa - kirjoittamalla - että tarvitsen jotain ruokapalvelua. Pelkään vain että sekin tulee maksamaan paljon. Ja tavallaan hävettää myöntää ulkopuoliselle oma tilanne - eihän 25 vuotiaan kuuluisi olla näin toimintakyvytön...
Mitä taas tulee lääkitykseen niin en vain pysty edes laittamaan sitä ensimmäistä tablettia suuhuni ( ellei joku pakota). Olen yrittänyt suggeroida itseäni ja toisaalta pakottaa ja toistaalta lukea lääkityksen hyvistä puolista, mutta en mitenkään pysty aloittamaan pitkä-aikaista lääkitystä. Joten pitää katsoa mitä tuon kanssa tapahtuu. Minusta ennen lääkitystä olisi loogisempaa saada ruokaa. Normaalikin menee sekaisin ruoan puutteessa.
Vierailija kirjoitti:
Mä sanoisin että hae apua ja pyydä sitä rohkeasti itsellesi vaikka kummalta tuntuu puhua. Älä vähättele jos joku meinaa että jos nyt hiukan odotetaan x tai y tai ties mitä.
Sano ääneen, asiallisesti että olet yksin ja mitä kaipaat.Apua voi kysyä lähipiirissä myös, ei olettaa ettei muut jaksa/ehdi.
Aina helpottaa kun kerrot mitä apua tarvitaan ja parasta kun kerrot syyn. Sinulle voi olla suuri apu vaikka kuukauden ajan kun joku tuo ruuan tai käy kaupassa puolestasi jne.Neuvolassa on erilaisia tapoja esim. perhetyössä (onko se juttelua vai lastenhoitoa ja ruuan laittoa) mutta on apua.
Mutta sekin auttaa kun miettii eri tavalla ruan valmistuksen. Ruokaa voi tehdä kerralla useamman päivän määrän ja voi laittaa vaikka soppaa tai kiusausta jossa aineet tulee nopeasti astioihin.
Tai kippaa uuniin kasvikset ja kala/kana ja paista.Jos sinulla on lapsi hänet voi ottaa mukaan valmistukseen.
Valmisruuat on keksitty, samoin mikro. Ihan järjetöntä ottaa paineita ruuanlaitosta aloittajan tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli vähän samaa vikaa, elin silloin enimmäkseen puurolla,keitetyillä tai paistetuilla munilla, leivillä, pakastekasviksilla, uunijuureksilla, toisinaan paistetuilla tuorevihanneksilla, eineksillä... Liha helposti unohtui ja pilaantui niin jätin ostamatta usein. Pakastin on hyvä olla, sinne voi piilottaa valmiita ruokia jotka ottaa esiin kun ei vaan jaksa muuta. Kaapissa on hyvä pitää säilykkeitä niin, että saa aina kehiteltyä jotain. Panostaa säilyvyyteen. Jos ikinä on jaksamista niin voit suunnitella ruokalistoja valmiiksi etsien netistä edullisia reseptejä.
Puhdas keittiö on mukavampi ja inspiroivampi ympäristö kun valmistaa muutakin kuin mikroaterioita, mutta tiskit tietty kertyy kun henkisesti tuntee itsensä lapamadoksi. Mulla on kyllä edelleen vastenmielisyys monia kotitöitä ja kaupassa käyntiä kohtaan.. vointi on nyt vähän huonontunut, hyvänä jaksona nää hommat vain ärsytti.
Sanoisin että ehdottomasti näytät tekstisi hoitohenkilökunnalle, muokattuna tai tuollaisenaan. Jos sinulla on toiveita hoidon etenemisen suhteen kirjoita nekin ylös, jos tuntuu että niitä on vaikea sanoa ääneen. Sosiaalitoimiston kautta voi tietääkseni saada "avustajan" joka tulee vaikkapa seuraksi kauppaan ja on välillä seurana ja apuna arjen jutuissa. Tässä kohtaa se ettet aina voi sanoa mielipidettäsi voi olla jopa hyödyksi, kun tulee sitten hammasta purren mentyä kauppaan ja ehkä muuallekin.
Ja lääkityksiäkin on erilaisia, en toki tiedä mitä olet jo kokeillut. Voxra oikeasti piristää ja lyrica vie ahdistusta, vaikutus ei ole mikään dramaattinen mutta huomattava. Ehkä vielä on joku sinulle sopiva lääketyyppi
Antipsykootteja en toivottavasti joudu enää ikinä syömään, eivät auttaneet minun kohdalla kuin vääristämään tunne-elämää, eikä muillekaan kannattaisi niitä määrätä niin kevyesti kuin nykyään määrätään. Mitään psykoottisuutta minulla ei koskaan ollut, joten koin tuon määräämisen vähän oudoksi ja harmittelin jälkikäteen, kun suostuin niitä syömään.
Toivottavasti asiat vielä järjestyvät, ansaitset voida hyvin :)
Muu terapiamuoto kuin psykoterapia. Musiikki- tai taideterapia. Mitä muita niitä on?
Tietääkö joku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä vaikein asia minulle asian kanssa on ollut myös se että en ole oikeastaan tiennyt kenelle minun pitäisi kertoa tilanteeni. Tämä korostui varsinkin silloin kun ensimmäisen kerran hain apua. Lääkäri? Psykologi? Sosiaaliohjaaja? Introverttina on hankala asioida monen ihmisen kanssa samaan aikaan. Sosiaaliohjaaja ei voi tehdä psyykkisin ongelmiin perustuvia päätöksiä ilman lääkärin lausuntoa ja lääkäri ei voi tehdä lausuntoa ilman psykologia ja psykologi ei ehkä aina huomaa (kysyä) olennaisimpia asioita ja toisaalta häntä sitoo vaitiolovelvollisuus. Tämän keskustelun perusteella kuitenkin päättelen että minun pitäisi avautua sosiaaliohjaajalle. Ehkä nyt kun olen jonkinlaisessa hoitokontaktissa niin asia ei enää ole niin monimutkaista. Kiitos vastauksista (tähän asti; jos joku haluaa lisätä jotain) :)
Mulla on kans vaikeuksia valmistaa ruokaa ja olen keksinyt maailman helpoimman reseptin, joka vaatii vain hellan päälle panon. Eli ostat ohuita kananfileitä (maksaa noin 6 euroa mutta riittää 2-3 kertaan) ja laitat ne kiehuvaan veteen kypsymään vartiksi. Jos jaksat maustat currylla.
Toiseen kattilaan riisiä kiehumaan. Jos jaksat jotain pakastevihanneksia sekaan.
Tämän helpompaa reseptiä ei ole ja tulee masu täyteen.
Syödä voi kertakäyttöastioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tarvitsisit jonkinnäköistä apua arjen- ja elämänhallintaan, esim. toimintaterapeutin kanssa?
Jos ilmaiset itseäsi paremmin kirjallisesti niin mitä, jos kirjoitat näitä asioita ja ensi kerralla lääkärin kanssa otat paperin mukaan ja luet siitä suoraan? Sitten pyydä saada lähetettä psykologille tms. Pelkäst lääkkeet ei ole ratkaisu.
Itselläni on ADHD ja myös ongelmia arjenhallin kanssa. Niin kamalalta kuin se muiden korvaa ehkä kuulostaakin mutta olen päättänyt elää kertakäyttöastioilla niin kauan, että saan hankittua itselleni tiskikoneen. Helpottaa, kun ylipäätään on puhtaita astioita, eikä likaiset tiskit ole pöydällä haisemassa, mikä sekin osaltaan vaikuttaa mielialaan.
Onko sulla läheisiä tai muita, jotka voisivat auttaa sinua siivouksessa? Sitten myöhemmin voisit yrittää saada vaikka kaupungilta tukea siivoukseen. Voimia! Tiedän että kaaoksen keskellä on hankala nähdä selkeästi asioita mutta pelkästään se, että saat kodin järjestyksene osaltaan hieman selkeyttää arkea ja omaa olotilaa.
Mulla vähän vastaavaa ongelmaa. Osaan kyllä jotain ruokaa tehdä ja mieskin löytyy, joka meillä useimmiten kokkailee. En vain usein saa aikaiseksi syötyä. Vaikka siis olisi ruokaa jopa valmiinakin jääkaapissa...
Olen nyt yli kolmekymppinen ja yläasteiästä olen reagoinut ahdistukseen ja masennukseen syömättömyydellä. Varsinaista anoreksiaa tai bulimiaa mulla ei ole, koska en sinänsä ulkonäön takia ole syömättä enkä ahmi oksentaen. Yläasteella ja lukiossa viiltelin itseäni vähäsen. Olen miettinyt, onko tuo syömättömyys mulla ehkä eräänlainen "itseni rankaisukeino" tai siis vähän kuin sellaista itsetuhoisuutta? Tiedän kyllä, että syödä pitäisi säännöllisesti ja hyvin, mutta en aina vain saa aikaiseksi/halua syödä. Sitten taas herkkuja kyllä syön. Niitä on helppo ottaa ja syödä, ja ne on pienestä asti olleet mulle aina sellainen lohdun ja mielihyvän lähde. :-(
Nyt mulla vielä kaiken kukkuraksi epäillään erästä sairautta, johon saattaisi auttaa gluteeniton, maidoton ja sokeriton ruokavalio. En vain saa aikaiseksi aloittaa tuollaista ruokavaliota. Ahdistaa, kun tuntuu, että sitten ei ainakaan jää mitään syötävää (näinhän ei oikeasti ole, mutta mulle on, koska ruokavalioni on tähän asti koostunut suureksi osaksi juuri noista). Inhoan kaikkia pähkinöitä, ituja ja "kummallisia ruokia". Tuohon ahdistukseen sitten edelleen reagoin syömättömyydellä, mikä tietenkin pahentaa sairauttani. Mulla ei kerta kaikkiaan ole energiaa mihinkään tuollaiseen radikaaliin elämäntapamuutokseen. Kun en edes muutenkaan saa aikaiseksi syötyä edes normaalisti. :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän vastaavaa ongelmaa. Osaan kyllä jotain ruokaa tehdä ja mieskin löytyy, joka meillä useimmiten kokkailee. En vain usein saa aikaiseksi syötyä. Vaikka siis olisi ruokaa jopa valmiinakin jääkaapissa...
Olen nyt yli kolmekymppinen ja yläasteiästä olen reagoinut ahdistukseen ja masennukseen syömättömyydellä. Varsinaista anoreksiaa tai bulimiaa mulla ei ole, koska en sinänsä ulkonäön takia ole syömättä enkä ahmi oksentaen. Yläasteella ja lukiossa viiltelin itseäni vähäsen. Olen miettinyt, onko tuo syömättömyys mulla ehkä eräänlainen "itseni rankaisukeino" tai siis vähän kuin sellaista itsetuhoisuutta? Tiedän kyllä, että syödä pitäisi säännöllisesti ja hyvin, mutta en aina vain saa aikaiseksi/halua syödä. Sitten taas herkkuja kyllä syön. Niitä on helppo ottaa ja syödä, ja ne on pienestä asti olleet mulle aina sellainen lohdun ja mielihyvän lähde. :-(
Nyt mulla vielä kaiken kukkuraksi epäillään erästä sairautta, johon saattaisi auttaa gluteeniton, maidoton ja sokeriton ruokavalio. En vain saa aikaiseksi aloittaa tuollaista ruokavaliota. Ahdistaa, kun tuntuu, että sitten ei ainakaan jää mitään syötävää (näinhän ei oikeasti ole, mutta mulle on, koska ruokavalioni on tähän asti koostunut suureksi osaksi juuri noista). Inhoan kaikkia pähkinöitä, ituja ja "kummallisia ruokia". Tuohon ahdistukseen sitten edelleen reagoin syömättömyydellä, mikä tietenkin pahentaa sairauttani. Mulla ei kerta kaikkiaan ole energiaa mihinkään tuollaiseen radikaaliin elämäntapamuutokseen. Kun en edes muutenkaan saa aikaiseksi syötyä edes normaalisti. :-(
Minä vielä jatkan. Kun en siis oikein edes tiedä, että onko tää nyt syömishäiriötä, masennuksesta johtuvaa vai ihan vain saamattomuutta? Mistä tällaiseen voi hakea apua? Vai pitäisikö vain saada otettua itteensä niskasta kiinni? Sitä oon kyllä yrittänyt viimeiset 20 vuotta, mut laihoin tuloksin... Kotona asuessa jemmasin aina ruokaa roskiin tai vedin vessanpöntöstä. Nyt omillani asuessa on vain helppoa olla syömättä. Saattaa mennä usein parikin päivää niin, että syön vain jogurtin päivän aikana tai pari sämpylää (+sipsiä tai pullaa tai vastaavaa).
Mitä tyhmyyttä käyttää koko ajan kertakäyttöisiä ruokailuvälineitä.
Kyllä nyt yhden haarukan pystyy tiskaamaan vaikka ei kokata osaisi.
Sitä paitsi muovisia välineitä voi myös tiskata.
Eiköhän tässä maailmassa ole muovia jo tarpeeksi, valtameretkin täynnä!
Vierailija kirjoitti:
M-42 kirjoitti:
Tästä syystä minuakaan ei auttanut psykoterapia, koska ahdistun myös sosiaalisten tilanteiden takia ja minusta ei saa näin mitään irti. Introvertti olen aina ollut myöskin.
Sieluntoveri :) tuntuu välillä pahalta kun tätä asiaa ei osata ymmärtää että se kasvokkain tapahtuva terapia on itsessään voimia syövää eikä suinkaan voimaannuttavaa. Introverteillekin pitäisi olla omaa terapiaa eikä vain lääkkeitä. Mitä taas tulee aiheeseen niin minä käytän jo kertakäyttölautasia ja lusikoita. Sen verran itsekin tajusin. Mutta valmisateriat ovat kalliita ostaa jokaiselle päivälle, vaikka olenkin niitä ostanut jonkun verran. Mutta varmaan täytyy jollekin taholle kertoa - kirjoittamalla - että tarvitsen jotain ruokapalvelua. Pelkään vain että sekin tulee maksamaan paljon. Ja tavallaan hävettää myöntää ulkopuoliselle oma tilanne - eihän 25 vuotiaan kuuluisi olla näin toimintakyvytön...
Mitä taas tulee lääkitykseen niin en vain pysty edes laittamaan sitä ensimmäistä tablettia suuhuni ( ellei joku pakota). Olen yrittänyt suggeroida itseäni ja toisaalta pakottaa ja toistaalta lukea lääkityksen hyvistä puolista, mutta en mitenkään pysty aloittamaan pitkä-aikaista lääkitystä. Joten pitää katsoa mitä tuon kanssa tapahtuu. Minusta ennen lääkitystä olisi loogisempaa saada ruokaa. Normaalikin menee sekaisin ruoan puutteessa.
Tutulta tilanteesi kuulostaa. Olen tuplasti sinun ikäisesi ja vasta viimeisten vuosien aikana olen oppinut sanoittamaan oloani. En yksinkertaisesti osannut kertoa lääkäreille voimattomuudestani, toisaalta tilanteeni ei ihan niin huono ollut kuin sinun.
Suosittelen kopioimaan kirjoituksesi tästä ketjusta ja antamaan sen lääkärille/sairaanhoitajalle. On olemassa myös nettiterapioita, googleta mielenterveystalo ja ehdota, että lääkäri tekee sinne lähetteen. Siellä voi netitse käydä läpi terapiaohjelmaa ja olla yhteydessä psykologiin tarvittaessa. Olen itse tehnyt masennuksen nettiterapian.
Minulla on ollut tapana lääkärille mennessäni kirjoittaa ylös mitä asioita haluan käsitellä. Suosittelen, että kerrot allergiaepäilyistäsi myös lääkärille. Valmisruuissa voi säästää etsimällä -30% alennuslaputettuja, niitä voi pakastaa ja ovat sitten käyttökelpoisia.
Voimia sinulle!
Osta eineksiä. Laita ne jääkaappiin.
Tästä vois oikeesti vaikka aloittaa, sit jos on energiaa, laita sit sitä ruokaa, äläkä jätä sitä päydille, vaan laita kylmään.
Aloita pienesti, älä vaadi täydellisyyttä.
Opettele. Aloita puurosta ja riisin sekä perunoiden keittämisellä.
Kerro avuttomuutesi muille.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tyhmyyttä käyttää koko ajan kertakäyttöisiä ruokailuvälineitä.
Kyllä nyt yhden haarukan pystyy tiskaamaan vaikka ei kokata osaisi.
Sitä paitsi muovisia välineitä voi myös tiskata.
Eiköhän tässä maailmassa ole muovia jo tarpeeksi, valtameretkin täynnä!
Tottakai se on tyhmää. Mutta siinä vaiheessa, kun on oikeasti siinä pisteessä, että tiskauskin on ylivoimaista niin ykkösongelmana tuskin on maailman ja valtamerien muoviongelma. Sitä paitsi niitä on luonnonmukaisiakin kertakäyttöastioita. Niitä ei myöskään tarvitse koko elämää käyttää, vaan kenties sen verran, että pääsee jaloilleen. Jos tiskaus on se ongelma niin miksei yrittäisi helpottaa omaa arkea.
uppaan pari kertaa - aloittaja