te joilla on ollut kusipää exä

3v oltiin yhdessä

Erottiin viime syksynä

Jo alussa puhui koirastani uhkaavaan sävyyn.

Ajattelin ettei ole tottunut eläimiin ja kuittasin puheet sillä

Selitin. Aivan kaiken, kunnes oli jo liian myöhäistä ja nykyään edelleen selitän itselleni mielessäni, kuinka hänestä on voinut tulla sellainen ja miksi kaikki tapahtui. Itse olen äärimmäisen empaattinen ja häneltä tuo kyky taisi puuttua kokonaan. Eikä hän mikään kusipää ole, ja varmaan kaikki muumitkin laaksossa, ei vain ole ne muumit tekemisissä tai ainakaan kovin hyvissä väleissä keskenään. Ja minussakin varmasti oli vikaa, olinhan ihminen muumilaaksossa. En vain osaa itse nähdä omia vikojani, missä olin oikeasti ilkeä tai erilainen, ja kuinka paljon..

Heti alussa olin löytänyt uskomattoman ihmisen; sielunkumppanin. Meillä tuntui olevan kaikki samaa ja ymmärsimme toisiamme. Loppusuhteesta en ymmärtänyt häntä enää lainkaan, edes yrittäessäni muistella noita alun yhteneväisyyksiämme. Eikä hän minua sen enempää kuin ketään muutakaan. Yhteisen matkamme varrella hälytyskellot ehtivät soida ja vetää sanattomaksi monta kertaa kiihtyvällä tahdilla, mutta aina oli lopulta se JOKIN, jonka täytyi se ja se reaktio tms hänessä aiheuttaa. Koskaan ei kuitenkaan "täydellistä" vastausta tullut mihinkään ja asiat jäivät vaivaamaan, enkä raida vieläkään tietää, mihin nokkani alunperinkään työnsin. Jatkuvasti kävi ilmi, että pienimmästä asiasra isoimpaan kaikki oli vanhetta tai todella pahasti muunneltua totuutta. Aivan kaikki. Tyhmäksi tunnen itseni, varmaan sanomattakin selvää.

Mua piti vankina hakkas ja kuristi ja uhkaili mun perheen ja ystävien tappamisella jos jätin. Aina kun jätin teki fb musta sivun jossa huoritteli mua ja laitto musta kasvo kuvan sit taas piti taipuu takas ties missä asuin ja uhkaili mun kavereitaki ja oli mustis kaikista..viime vuonna sain lähestymiskiellon siihen hulluun...pasko mun kylkiluut hakkas mustelmille ja kuristi ja koitti tappaa aina ku jätin. Alussa esitti muka nii kivaa ja uskollista. Samaan aikaan lähetteli alastonkuviaan 13 vuotiaalle..oikeudenkäyntiä odotellessa

Alettiin seurustella ja sain puhelinsoiton jossa varoitettiin hänestä. En uskonut, luulin että vain jotain pilaa!

Mulla on kusipää exänä vieläkin

Todellakin selitin kaiken itselleni. Ja ymmärsin, säälin. Liikaa...

Ne on kusipää exii just siksettä koska päästiin eroon niistä ja ollaan niiden yläpuolella. Ei vajota niiden tasolle ees puhumalla niistä ;) meidän kultaisen ajan voimme käyttää elämästä nauttimiseen samalla kun kusipää exät kärsii paskoistaan ennemmin tai myöhemmin ;) 💋💖 tsemppii kaikille ja hyvää kesää

Tästä on aikaa melkein 15 vuotta kun tavattiin samassa kaveriporukassa, minä 18 ja hän 20. Olen aina ollut innokas lahjan antaja ja halusin antaa hänelle 20-vuotislahjaksi miesten rannekorun. Hän ei halunnut tavata minua selvinpäin koskaan. Eka merkki, en ymmärtänyt koska olin naiivi ja nuori ja elänyt sellaista kilttiä ja suojattua, turvallista elämää.

Vein lahjan kaupungille, missä hän istui kaverinsa kanssa kännissä ja sain kiitokseksi jotain ivallista virnuilevaa v-ttuilua.

Alettiin kuitenkin myöhemmin seurustella.

Mies sitoi minut itseensä, otti kuin rapu pihtiotteeseen. Ei halunnut nukkua öitä yksin ja syyllisti ja uhriutui jos halusin omaan kotiini. Toinen merkki. Silloin jotenkin yliymmärsin häntä, en tiedä miksi.

Kolmas merkki oli se, kun mies hu0ritteli minua humalassa. Erottiin monta kertaa parin vuoden aikana, mies raitistui ja muuttui, oltiin yhdessä taas jonkin aikaa. Ei koskaan tehnyt kotitöitä, olisi halunnut minusta kotiinsa puuhailevan äidin. Neljäs merkki, tästä tuli isoja riitoja ja tämän tajusin huonona merkkinä. Ei koskaan menty kihloihin tai naimisiin, koska alitajuisesti tajusin, ettei tässä ole unelmieni mies. Ainoastaan se ensimmäinen vakava suhde, josta en osannut irtautua. En tiedä miksi.

Erottiin taas monta kertaa ja palattiin aina yhteen, huoh. Viimeinen niitti oli, kun mies alkoi taas juomaan ja tissuttelu lähti käsistä. Yhden kerran hän taas kännipäissään riehui minulle niin jätin hänet.

Yllättäen asuu äitinsä helmoissa, on sinkku ja painaa varmaan 200kg. Ikää 34. Hahha olen lapsellisen vahingoniloinen, mitäs tuhlasi minun aikaani.

Onneksi itse olen ollut nyt reilun vuoden naimisissa, takana 6 vuotta ihanaa suhdetta elämäni miehen kanssa ja lapsi tekeillä.

Muutettiin yhteen, tulin raskaaksi ja eräissä juhlissa sai ihme asennevamman minua kohtaan. Veljensäkin ihmetteli mikä sitä vaivaa. Mentiin kotiin ja koko matkan raivosi ja huusi minulle, kotona heitteli astioita, haistatteli paskaa ja jouduin nukkua sohvalla. Aamulla olin varma että lähden, pakkasin tavarat ja menin äidille..

No palasin takaisin kun mies selitti jotain stressistä ja pelosta (uusia asioita tapahtu niin paljon).

Loppujen lopuksi meni 5vuotta että pääsin pois. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa monta vuotta...

Ei halunnut, että mulla olisi ystäviä. Kontrolloi pukeutumistani. Kyttäsi puskissa työpaikkani vieressä. Löi ensimmäisen kerran, aneli anteeksi ja sen jälkeen löi useasti.

Tutun kuuloisia tarinoita :(

Jatkuva tissuttelu. Olen kai elänyt jotenkin suojattua elämää, kun en heti tajunnut hänen olevan ihan täysi alkoholisti.

Valehtelu, takertuminen, minulle tärkeiden asioiden ja menojen vähättely ja sabotointi.

Haukkui koko ajan eksiään, kaikki oli kuulemma näiden vika.

Vierailija kirjoitti:

Selitin. Aivan kaiken, kunnes oli jo liian myöhäistä ja nykyään edelleen selitän itselleni mielessäni, kuinka hänestä on voinut tulla sellainen ja miksi kaikki tapahtui. Itse olen äärimmäisen empaattinen ja häneltä tuo kyky taisi puuttua kokonaan. Eikä hän mikään kusipää ole, ja varmaan kaikki muumitkin laaksossa, ei vain ole ne muumit tekemisissä tai ainakaan kovin hyvissä väleissä keskenään. Ja minussakin varmasti oli vikaa, olinhan ihminen muumilaaksossa. En vain osaa itse nähdä omia vikojani, missä olin oikeasti ilkeä tai erilainen, ja kuinka paljon..

Heti alussa olin löytänyt uskomattoman ihmisen; sielunkumppanin. Meillä tuntui olevan kaikki samaa ja ymmärsimme toisiamme. Loppusuhteesta en ymmärtänyt häntä enää lainkaan, edes yrittäessäni muistella noita alun yhteneväisyyksiämme. Eikä hän minua sen enempää kuin ketään muutakaan. Yhteisen matkamme varrella hälytyskellot ehtivät soida ja vetää sanattomaksi monta kertaa kiihtyvällä tahdilla, mutta aina oli lopulta se JOKIN, jonka täytyi se ja se reaktio tms hänessä aiheuttaa. Koskaan ei kuitenkaan "täydellistä" vastausta tullut mihinkään ja asiat jäivät vaivaamaan, enkä raida vieläkään tietää, mihin nokkani alunperinkään työnsin. Jatkuvasti kävi ilmi, että pienimmästä asiasra isoimpaan kaikki oli vanhetta tai todella pahasti muunneltua totuutta. Aivan kaikki. Tyhmäksi tunnen itseni, varmaan sanomattakin selvää.

Kuulostaa exältäni. Mulle ensimmäinen varoitusmerkki heti tapailun alussa oli se, että exän seurassa tunsin oloni todella epävarmaksi. Kuvittelin sen johtuvan siitä, että olin niin ihastunut, että pelkäsin jotenkin menettäväni suhteen ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan.

Toinen olisi voinut olla valehtelu. Olisi voinut, koska en silloin jostain kumman syystä pitänyt sitä varoitusmerkkinä.. toisin sanoen, en välittänyt. Nyt jälkeenpäin ajatellen se tuntuu oudolta.

Olimme lapsuudenystäviä. Nuorena jo yhdessä. 19- vuotiaina yksi lapsi. Minä opiskelin ja sain heti hyvän viran. Hän oli hyvässä vakituisessa työssä. Kummatkin normaalista perheistä Helsingin keskustasta. Hänen kotonaan oli huoneiden väliovet aina lukittuina se oli 1. merkki, kolkko perhe puhumattomat vanhemmat. Hän toivoi äitinsä kuolemaa, oli niin ilkeä"äiti. Toinen merkki: katosi joskus ilman mitään syytä. Varasti meiltä yhteisiä hopeita, jätti kertomatta yllättäen laskuja maksamatta. Kun vaurastuimme alkoi holtiton rahan käyttö. 3. pahamerkki: yritti hakata tuliterän autoni pesäpallomailalla murskaksi. Alkoi jotenkin sekoilla ja uhkailla tyhjästä,  silloin siihen liittyi jo alkon käyttöä. Katosi öisin vieden minunkin rahani ja luottokortit. Kerran minun ollessa töissä oli hajottanut koko kodin. Kaikki oli rikottu. Ei yhtään astiaa, ei kelloa, ei vaatteita, ei enää tauluja ,lamppuja. minut hän oli päättänyt tappaa. Sitten lomamatkalla ukomailla yritti oikeasti suihkussa ollessani tappaa minut. Jouduin siellä yöllä sairaalaa ja Suomessa aloin sitten järjestellä eroa. Ero tuli kalliiksi. Ei olla perään soiteltu, en tiedä mitä tekee, lastaan harvoin tapaa.  Olen uudessa hyvässä liitossa ja uusia lapsiakin, lapset voivat hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Selitin. Aivan kaiken, kunnes oli jo liian myöhäistä ja nykyään edelleen selitän itselleni mielessäni, kuinka hänestä on voinut tulla sellainen ja miksi kaikki tapahtui. Itse olen äärimmäisen empaattinen ja häneltä tuo kyky taisi puuttua kokonaan. Eikä hän mikään kusipää ole, ja varmaan kaikki muumitkin laaksossa, ei vain ole ne muumit tekemisissä tai ainakaan kovin hyvissä väleissä keskenään. Ja minussakin varmasti oli vikaa, olinhan ihminen muumilaaksossa. En vain osaa itse nähdä omia vikojani, missä olin oikeasti ilkeä tai erilainen, ja kuinka paljon..

Heti alussa olin löytänyt uskomattoman ihmisen; sielunkumppanin. Meillä tuntui olevan kaikki samaa ja ymmärsimme toisiamme. Loppusuhteesta en ymmärtänyt häntä enää lainkaan, edes yrittäessäni muistella noita alun yhteneväisyyksiämme. Eikä hän minua sen enempää kuin ketään muutakaan. Yhteisen matkamme varrella hälytyskellot ehtivät soida ja vetää sanattomaksi monta kertaa kiihtyvällä tahdilla, mutta aina oli lopulta se JOKIN, jonka täytyi se ja se reaktio tms hänessä aiheuttaa. Koskaan ei kuitenkaan "täydellistä" vastausta tullut mihinkään ja asiat jäivät vaivaamaan, enkä raida vieläkään tietää, mihin nokkani alunperinkään työnsin. Jatkuvasti kävi ilmi, että pienimmästä asiasra isoimpaan kaikki oli vanhetta tai todella pahasti muunneltua totuutta. Aivan kaikki. Tyhmäksi tunnen itseni, varmaan sanomattakin selvää.

Niin tuttua tuo itselleen selittely ja liiallinen ymmärtäminen. Jälkikäteen tajusinkin eläneeni itsepetoksessa, koska merkkejä 5v. suhteen aikana oli matkan varrella kyllä tullut ja niitä ihmettelin, mutten tarttunut niihin riittävän ponnekkaasti. Viimeinen vuosi ennen eroa oli täysin käsittämätön, tunsin eläväni kuin psykologisessa thrillerissä: mies halusi muuttaa erilleen, mutta ei erota. Lopulta (kyselyistä ja kieltävistä vastauksista huolimatta) paljastui sivusuhde, mun luottokortin luvatonta käyttöä sekä ex:n luottotiedottomuus. Ja manipulointi, patologinen valehtelu sekä kaikenlainen hyväksikäyttö tuli myös kuvioon. Muistan miettineeni usein, että kuka tuo ihminen on.. Onneksi sain potkittua tyypin vihdoin elämästäni pois, toki sitä seurasi puhelinhäiriköinti exän taholta. Että semmoinen ex-avomies..

Halusi koko ajan nähdä. Siis ihan koko ajan. Halusi tosi nopeasti edetä suhteessa ja alkoi pian puhua lasten hankkimisesta. Heikko itsetunto. Ei jättänyt minulle yhtään aikaa kenenkään muun kanssa vietettäväksi ja kun vihdoin oli pakko nähdä muitakin ihmisiä, raivostui silmittömästi ja muuttui täysin sekopäiseksi hulluksi, haukkui ja uhkaili aivan sairailla jutuilla. Sai jäädä siihen se tapailu. Todella tyytyväinen, että pääsin eroon.

Mun exä halusi että näen kavereitani vain silloin kun hän oli myös läsnä.

Kaikki oli selvästi nähtävissä, mutta ei, nuori ja rakastunut nainen ei tajunnut.

Halusi sekä minut, että vapautensa. Eli asuimme yhdessä, mutta kaikille sanoi, että olemme vain kämppiksiä ja "panokavereita". En oikein uskonut tähän. Ei sinänsä käynyt vieraissa todistettavasti, mutta muuten luuhasi täysin ilman mitään velvotteita. Siitä olisi pitänyt jo tajuta, että jotain tässä miehessä on vikana.

Sittemmin teimme lapsen ja menimme naimisiin. Teimme vielä toisenkin lapsen. Aika kun lapset oli pieniä oli kaikkein onnellisin liitossamme. Sitten alkoi taas se itsekkyys ja narsistiset piirteet. "my way or highway". Kaikki piti mennä kuten hän määräsi, tai piru oli irti. Tai lähinnä se mököttäminen päiväkausia. Oli todella ahdistavaa. Kun kysyin mikä on, niin vastaus oli "kyllä sun pitäisi tietää". Kun en tiennyt! Kaikki lopulta päivien jälkeen raukesi siihen, että minä pyysin anteeksi tietämättä mistä. Sitten taas hetken kaikki ok, kunnes koko show alusta. Tulee riita, mökötys ja anteeksipyyntö. Hemmetin rasittavaa.

Noh, kenkää annoin.

Nyt ei ole tavannut lapsiaan vuosiin, koska lupaili ummet ja lammet, eikä toteuttanut lupauksiaan. Lopulta lapset tuli epäluuloisiksi, eivätkä halunneet tavata. Tästä taas isukki loukkaantui, eikä ottanut enää yhteyttä. Sama kierre oli valmis, kuin avioliitossamme. Onneksi lapset jo täysi-ikäisiä.

Jo toisilla treffeillä oli huomattavissa varoitusmerkkejä. Minä olin nuori ja naiivi enkä voinut kuvitella sellaista pahuutta kohtaavani. Varsinkin kun mies oli ns. paperilla kunnollinen ja perheensä on oikein mukava.

Toiset treffit tapahtuivat yllättäen. Hän oli sanonut olevansa muualla, mutta ilmoittikin minulle että puolen tunnin päästä hän tulee hakemaan, ole valmis. Olin häkeltynyt ja (voi häpeä) imarreltukin. Ilta sujui kivasti, kunnes hän alkoi haukkua minua. Väitteissä ei ollut mitään perää ja ajattelin hänen sekoittavan minut toiseen ihmiseen. Sen sijaan että olisin kävellyt ulos tilanteesta ja jäänyt odottamaan anteeksipyyntöä, minä aloin todistella hänelle että väitteensä ovat vääriä.

Siitä alkoi hyvin epätasa-arvoinen suhde, jota hän hallitsi pelolla. Minä olin aina altavastaaja. Henkinen väkivalta oli monimuotoista ja nyt vielä vuosia eron jälkeen arastelen ihmisiin tutustumista.

Opin kuitenkin paljon enkä varmasti enää ole sinisilmäinen. Ymmärrän myös että läheisiltä kannattaa kysyä mielipidettä jos joku asia vaikuttaa oudolta. Ja niitä läheisiä kannattaa kuunnella.

Jos joskus miehen löydän , niin yhdessäolon pitää olla helppoa ja mukavaa. Niin yksinkertaista. Miksen ymmärtänyt sitä silloin?

merkkejä vaikka kuinka, mutta nuorena, kovan elämän itsekin eläneenä mutta naiivina en uskonut omia epäilyksiäni, ennen kuin oli liian myöhäistä (sentään pääsin lopulta hengissä pois).

klassinen salamarakastuminen ja kovaa imartelua älyttömine lahjoineen. oli eronnut lapsensa äidistä vasta vuosi ennen tapaamistamme lapsen ollessa 3kk, välissä ehtinyt olemaan silti muitakin. eron syy oli tietysti yksin "hullussa" naisessa (ei tosin ihan täysillä käynyt hänkään, mutta mies se vasta hullu oli). puhui tuosta exästään rumasti muutenkin. ei pitänyt huolta lapsestaan, perui tapaamisia. jos itselläni oli menoja hänen lapsiviikonloppuna (olin 20, emme edes asuneet yhdessä) ei suostunut olemaan kaksin lapsensa kanssa, syyllisti minua sitten siitä ettei hän tapaa lastaan. sitten taas kun olin heidän kanssaan, minun olisi pitänyt vahtia pientä lasta 24/7 hänen puolestaan, maksaa lapsen menoja ja kyyditä tätä. kehuskeli exillään ja muutenkin "seksuaalisella kyvykkyydellään". nautti siitä että uskoi joidenkin ihmisten pelkäävän häntä. kova itsekehu ja mun itsetunnon lyttäys. oli aina rahaa vailla ja jotenkin sai minut uskomaan että olen hänelle jotain velkaa, siis todella taitava kuppaamaan. ei paljoa läheisiä ystäviä. joi rankasti. lyhyen "kuherruskuukauden" jälkeen alkoikin asteittain sitten uhkailu, haukkuminen, sekoilu, valehtelu, syyllistäminen, pettäminen, kiristys ja väkivalta...

...luojan kiitos se paska on ohi, en edelleenkään käsitä miten tuollaiseen oli edes mahdollista päätyä. mulla oli huono aavistus pari kertaa tavattuamme, mutta kuittasin sen jonain omina traumoinani, en uskonut intuitiotani. olisi ehkä pitänyt.

uskotteli mulle etten saa parempaa (ihan älytön ajatus näin jälkeenpäin). no, sain ja paljon. :)