Lue keskustelun säännöt.
Vihdoinkin olen hyväksynyt sen, että olen yksin
27.06.2017 |
Siis että en löydä parisuhdetta, olen ollut nyt pian seitsemän vuotta keskenäni. Helpottavaa huomata, että toisten onni pariutumisessa ei enää aiheuta kateutta, surua tai mielipahaa omasta yksinäisyydestä. (Toki lähimpien ihmisten puolesta olen aina tuntenut tässä asiassa iloa, mutta tuntemattomien kohdalla noita edellä mainittuja.)
Vai olenkohan vain sittenkin kyynistynyt?
Kommentit (2)
Olen myös ollut pitkään yksin. Olen iloinen muiden parisuhteista.
Kyllä yksin jääminen on kirpaissut. Elämä on näyttänyt myös hyvin kurjan puolensa...
Olen päättänyt lopettaa elämisen tänä kesänä.
Luulen, että näin on parempi kuin yksinäisyys lopun ikää.
Ja tästä asiasta kerroin lähipiirilleni. Se on heille ihan sama. Sellaisten ihmisten ympäröimänä kadotin itseni enkä löytänyt ajoissa pois tuhon kierteestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Helpottaa kovasti, kun ei odota enää mitään. Kaipa siinä voi kyynistymistäkin olla, mutta uskoisin, että hyväksymiseen kuuluu tietty etäisyyden ottaminen joka näkyy sitten "viileytenä".