Huonoimmat ja parhaat koirarodut?

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä antaa pelolle valtaa.

Tämä voisi päteä "taistelukoiriinkin".

Eläinaktivistit tämän hysterian aloittivat ja hyvin on ihmisten päähän uponnut ja media jatkaa samaa mustamaaluslinjaa tälläkin vuosituhannella.

Sotakoiria on ollut Suomessakin esim. saksanpaimenkoira.

Jospa vaihdatte av:n, naistenlehdet ja muun median koirien historian tutkimiseen ja tutkitte myös tämän ihanan chihuahuan historian.

Enkä usko pelkoagreräksytysteoriaanne. Sillekin voi jotain nimittäin tehdä ;)

Mitä sä selität? Jotkut ovat ketjussa sanoneet että eivät tykkää "taistelukoirista". Miksi se olisi jotain hysteriaa? Kai kenellä tahansa on oikeus sanoa, että ei tykkää sun rodustasi, ihan yhtä lailla kuin monet ovat sanoneet että eivät tykkää mopseista tai chihuahuoista. Missä kohtaa joku on sanonut että pelkää taistelukoiria? Miksi pelko olisi näiden kohdalla just se syy, miksi rodusta ei tykätä? Kaikki ei vaan tykkää kaikista roduista, ei siitä kannata ottaa nokkiinsa.

Laboratorion noutaja.

Ennen vanhaan koira oli koira, eikä pelkkä rotu. Nykyään on vain rotuja, ei koiria.

Minun mieleeni ovat erityisesti pehmeät, miellyttämisenhaluiset rodut. Henk. koht. kokemusten perusteella kaksi rotua erityisesti:

1. Kultainennoutaja

2. Springerspanieli

Kolmanneksi tulee sitten ihan eri maata oleva rotu, joka aikaisemmin olisi ollut aika lähellä inhokkilistan kärkeä, mutta meillä on nyt puolivuotias, ehkä huono rotunsa edustaja (tai sitten rodusta pelotellaan ihan turhaan):

3. Jackrussellinterrieri. Vähintään yhtä miellyttämisenhaluinen, rakastava ja rauhallinen (!) kuin meidän seniorikultsu.

Inhokeista sitten, edelleen omakohtaisiin kokemuksiin perustuvasti:

1. Kääpiöpinseri (suurin osa tuntemistani on kuitenkin luultavasti hemmoteltu pilalle ja koulutuksessa parantamisen varaa)

2. Mopsi (ehdottomasti sairain tietämäni rotu. Tuttavapiirissä monta nuorena kuollutta/lopetettua/ikänsä sairastellutta mopsia)

3. Dogo argentino (h*vetin vaarallinen koira väärissä käsissä).

Ai hirvikoirat, suomenpystykorvat ja terrieritkö eivät räksytä??? Suomenpystykorva pystyy haukkumaan sen 160 kertaa minuutissa.

Aina metsästyskoirat räksyttävät häkeissään. Sellaista koiraa en ole tainnut tavata, joka ei haukkuisi.

Laittakaapa tänne yksikin metsästyskoira, joka ei hauku häkissä!

Mun suosikit

Saksanpaimenkoira

Berninpaimenkoira (olen tuntenut yhden oikein halinalleyksilön)

Sekarotuinen Musti, yleensä Karjalankarhukoiran ja suomenpystykorvan risteytys ( olen tuntenut yhden todella viisaan ja leppoisan yksilön, joka ei ollut päivääkään muuta kuin seurakoira - mitä nyt tutkinnoltaan oli myyränmetsästystieteen ja oravanhaukkumisen tohtori)

En itse pidä rottweilereista: minua on purrut käteen kun vaan kuljin ohi, samoin on käynyt Saksanpaimenkoirani päälle

Inhoan perhoskoiria, koska olen tuntenut sisälle kusevan kipeästi räjäyttävän ja huonotapaisen yksilön

En pidä karvattomista koirista, rumia

Tykkään pienistä koirista.

Vierastan isoja koiria.

Suosikki on Pomerani.

Ja autocorrect taas siis perhoskoira haukkui kipeästi ja räkytti. Vika oli kylläkin omistajassa. Koira mm.tuhosi ollessaan meillä kylässä yhden melko hintavan maalauksen hyppimällä ja raapimalla sen kynsillä rikki. Se piski pystyi hyppimään 1,2 metrin korkeuteen. Koira oli sisällä 15 minuuttia valvomatta. Vihasin sitä hurttaa.

Omat koirani koulutan aina tottista ja jälkeä.

Tätä olen monesti ihmetellyt palstalla, että negaan sävyyn hoetaan laumanvartijaa ja taistelukoiraa, mutta seuraaviin ryhmiin kuuluviin puhutaan asiallisesti rotuina:

- metsästyskoirat

- jahtikoirat

- seurakoirat

- näyttelykoirat

- palveluskoirat

- paimenkoirat

- jälkikoirat

- vahtikoirat

Ja niin edelleen...

Joka rodulta löytyy historiasta sen alkuperäinen käyttötarkoitus ja mihin niitä on alunperin kasvatettu. Mutta niistä ei koskaan puhuta, näiden historiasta. Aina kauhistellaan laumanvartijoita ja taistelukoiria, vaikka niidenkin tarkoitus on muuttunut yhtä radikaalisti kuin muidenkin rotujen. On agilitya, tokoa ynnä muita trendilajeja joihin käytetään lähes kaikkia koiria. Jotkut ottavat koiran vain siksi että pääsevät sanomaan että on koira talossa, jonkinlainen statussymboli ja hoito sekä koulutus ovat retuperällä kumminkin.

Mulle kaikki koirat ovat samanarvoisia, ansaitsevat hyvät kodit, kunnollisen koulutuksen sekä hyvän hoidon ollakseen terveitä.

Sellainen koira, millainen isäntä/ emäntä kuten sanotaan

Vika on aina omistajan jos koira on huonotapainen, rodusta riippumatta. Enemmistö taitaa olla huonotapaisia juuri ne pienet koirat. Taitavat kuvastaa myös huonotapaista omistajaansa nämä koirat

Jos se onnistuisi, teettäisin sekarotuisen kahdesta samantyylisestä rodusta (eli koirat, joiden ruumiinrakenne sopii yhteen) ja sellaisilta terveiksi tutkituilta vanhemmilta, joiden sukupuu tiedetään terveeksi tarpeeksi kauas. Voihan sekarotuisenkin pentueen suunnitella etukäteen.

En ottaisi ikinä lättänaamaista koiraa tai koiraa, jonka aivot eivät mahdu sen päähän. Tai rotua, jossa tiedetään olevan monenlaista vikaa (esim. saksanpaimenkoira, jolla on sekä rakenteellisia ongelmia, periytyviä sairauksia ja allergioita). Terveys ennen kaikkea. Tästä syystä en varmaan enää otakaan koiraa, koska olen kantapään kautta oppinut, miten monet hyvämaineisetkin kasvattajat loppujen lopuksi haluavat vain koiristaan rahaa. Ja se taas on meidän vikamme, koska emme pistä kasvattajia vastuuseen "sekundakoiristamme".

Rasistinen keskustelu. Ennakkoluuloista eroon, kaikki koirat ovat koiria!

Maailman paras koirarotu on Leonberginkoira.

Itse en ole oikein tanskandoggien fani. Kokemukseni mukaan ne ovat arvaamattomia ja sinkoilevat sinne tänne kuin päättömät kanat eivätkä tottele mitään.

Muuten kyllä pidän koirista.

En tajua oikein logiikkaa näitten sekarotuisten hehkuttajien  takana. Tietysti joo, jos geenit ovat saaneet sekoittua vapaasti sukupolvien ajan ja koirat itse valita parittelukumppaninsa laajasta joukosta, on varmaan tapahtunut jotain luonnonvalintaa. Jos kaksi puhdasrotuista koiraa (esim. mopsi ja bostoninterrieri) pääsevät lisääntymään keskenään, miksi jälkeläinen olisi yhtään sen terveempi kuin vanhemmatkaan? Lisäksi kaikilla elukoilla on varmasti alttiuksia erilaisiin perinnöllisiin sairauksiin, onhan niitä ihmisilläkin (jotka siis saavat pariutua vapaasti...).

Jalostamisesta on pelkästään hyötyä, kunhan se tehdään järkevästi. Toki nykyiset kriteerit ovat valitettavan ulkonäkökeskeisiä monen rodun kohdalla ja johtaneet groteskeihin lopputuloksiin. Järkevällä jalostuksella ja riittävän suurella kannalla olisi mahdollista karsia esim. luonnevikaisuutta, perinnöllisiä sairauksia ja ei-toivottavia ominaisuuksia pois, jotta tuloksena olisi mahdollisimman käyttökelpoinen ja terve koirarotu. Ehkä pitiäsi järjestää rotuunottoja tai jotain?

Mutta kysymykseen: 

1) laivakoira

2) springerspanielit

3) suomenpystykorva

1) mastiffi

2) chihuahua

3) bedlingtoninterrieri

Inhoan koiria, jotka ollaan jalostettu ulkonäön mukaan. Lättänenästä tai lyhyistä koivista seuraa aina anatomisia virheitä ja tuskaa. Plussana huono luonne, kun se on ollut toisarvoista. Yleisesti kaikki rodut ovat huonoja, joilla on elinikää joku viisi vuotta!

Hyviä rotuja ovat sellaiset, jotka on jalostettu luonteen mukaan. Japaninpystykorva on oiva rotu, jalostettu hyvän luonteen ja terveyden vuoksi. Elää lähes parikymppiseksi.

Toimen tai alan mukaan (ketteryys, tarkka hajuaisti) jalostetut voivat olla jotain noiden väliltä.

Omat suosikkini:

1. Suomenlapinkoira. Terveitä, kauniita ja luonteltaan oppivaisia ja viisaita koiria.

2. Alaskan malamuutti. Terveitä myös, mutta kokonsa puolesta eivät kovin pieneen asuntoon sovi. Ihania kun eivät hauku vaan ulvovat.

3. Sekarotuiset. Isovanhemmillani on pari sellaista ollut ja molemmat eli yli 17-vuotiaiksi. Terveitä kuin mitkä, kilttejä ja tulivat toimeen kaikkien kanssa! Ihania koiria, mutta vanhempien suvuista ei aina voi olla varma.

4. Noutajat myös ihania, mutta varsinkin tuntemillani tollereilla melkoinen vietti suojella varsinkin uimareita.

Ylipäätänsä terveet ja mahdollisimman vähän jalostetut koirat ovat parhaita. Omat inhokkini koiraroduista:

1. Lyttykuonoiset ja pilallejalostetut mopsit ja bulldogit yms. Kamalaa kuunnella kun toinen ei saa kunnolla happea ja kärsii. :(

2. Ne pikkukoirat joita kannetaan sylissä kaikkialle ja paapotaan pilalle niin että lopputuloksena on pilallehemmoteltu agressiivinen pikkupiski. Muuten pikkukoirissa ei ole vikaa, itse pidän kuitenkin enemmän keskikokoisista ja suurista koirista.

3. Saksanpaimenkoira. Kyseisen rodun edustajia on tietysti on tietysti monenlaisia, mutta itse olen törmännyt vain agressiivisiin saksanpaimenkoiriin. Muutenkin takapäästään matalaksi jalostetut saksanpaimenkoirat on omaan silmään rumia ja ei se koirallekkaan mukavaa ole. :(

Yleensä koiran agressiiviseen luonteeseen löytyy vika hihnan toisesta päästä, ihmisestä. Ihmisethän ovat koirat jalostaneet piloille.

Itse rakastan alkukantaisia koiria ja niillä sairauksia on huomattavasti vähemmän.