Onko ketään muita joilla ei ole yhtään kummilasta? Miksi en kelpaa

Ei se syy siinä ole, että olet ainoa lapsi. Huonoa tuuria vain. Musta on outoa, ettei miehen sisko pyytänyt teitä pariskuntana. Harmi, mutta tosiaan vain huonoa tuuria.

Miksi edes pyytää sisaruksia kummeiksi? Ne on lapsen elämässä muutenkin.. ja voithan silti olla lapselle tärkeä aikuinen. Nykyään kummin tehtävä tuntuu olevan ennemmin lahjojen ostaminen kuin mikään muu...

Täällä on kohtalotoveri. Minulla, eikä myöskään miehelläni, ole yhtään kummilasta. Tykkäisin kovasti olla kummi, koska sukulaislapsia ei ole kuin yksi omien lasten lisäksi.

Ole ihan rauhassa. Vielä joku haluaa susta lahja-automaatin. Eihän sulla ole vielä ikää paljon mitään. Hyvin 20v jollain aikaa pyytää.

Minulla ei ole kummilapsia ja toivon ettei minusta sellaista tulekaan. En kuulu kirkkoon eikä lähipiirissäni ole lisääntyviä ihmisiä.

Ei ole yhtään. En kuulu kirkkoon. Kirkon juttujahan noi on.

En ymmärrä tuota että vuosikausia yhdessä ollutta paria ei pyydetä yhdessä kummeiksi?  Tosi loukkaavaa minusta, aivan kuin viestittäisivät että ette te kuitenkaan yhdessä pysy kauan. Toisaalta itse en niin kummiudesta välitäkään, tunnen itseni vain rahastusautomaatiksi.

En ole myöskään kenenkään kummi, kovin vähän lapsia ylipäätään sukulaisillani tai ystävilläni. Joskus asia ohimennen harmitti, muttei enää. Parempi näin.

Joskus voisin alkaa kummiksi jollekin ulkomaan vähävaraiselle lapselle.

Itse mietin kummia valitessani, kenen kanssa olen varmasti tekemisissä vielä 10 vuoden päästäkin ja sen jälkeen.

Lapsuudenystäväni kanssa olimme aina puhuneet nuorina, että olemme toistemme lasten kummeja. No, ystäväni lakkasi pitämästä yhteyttä kun lasta odotin ja kaikki yhteydenpidot oli minun aloitteestani. Eli en häntä siis valinnutkaan kummiksi.

Valitsin parhaan ystäväni ja mies oman parhaan ystävänsä. Jos meille tulee vielä toinen lapsi, niin hänen kummikseen tulee toinen parhaista ystävistäni. Mies taas saa valita toisen kummin. En ole koskaan ymmärtänyt näitä "lapsellani on 6 kummia, joista 3 ei pidä yhteyttä ja 2 tulee käymään kerran vuodessa" Haluan, että lapsellani on sellaiset kummit, joita haluaa tavata ja jotka tuntee kunnolla :) Itselleni sattui huono kummi, joka pitää yhteyttä vain kun haluaa, ei ole kiinnostunut tulemaan meille ja on muutenkin vähän hölmö ja olen siitä aika pahoillani :(

Ei ole eikä tule, en nimittäin kuulu enää kirkkoon. Silloin kun veljeni esikoinen syntyi, olin vielä kirkossa, mutta eipä pyydetty kummiksi. Seuraavan aikana olin jo eronnut, mutta ei sitä kukaan tiennyt ja pikkusiskoni pyydettiin kummiksi. Eipä tuo haittaa, olisinhan voinut kieltäytyä, mutta kun en ollut varmasti edes listalla kummiksi niin vähän jännä:D

Meillä oli ihan sama tilanne, oltiin naimisissakin ja lapsia kun miehen sisko pyysi kummiksi pariskuntia paitsi meidän kohdallamme vain mieheni. Olen ihan tavallinen ihminen ja mielestäni hyvissä väleissä tämän siskon kanssa. Kyllä se hiukan loukkasi mutta paras oli vielä tulossa. Sisko alkoi nimittäin pyytää minulta kummilahjoja tälle lapselleen, olen käsityöläinen ja olisi pitänyt saada uniikkia tavaraa lahjaksi. Mieheni on perinteinen mies eikä huolehdi lainkaan mistään sukulaisten lahjoista. Lapsen itsensä takia annoin hänelle vähän hienompia syntymäpäivälahjoja, kunnes en saanut enää kiitostakaan. Nyt saimme kutsun rippijuhliin ja totesin miehelle kyseessä olevan hänen kummilapsensa joten hoitakoon lahjan ja käytännönjärjestelyt niin voimme mennä. Hän ei hoitanut mitään joten emme menneet. Minulle on ihan sama, miettiköön siellä miksei kummi tullut. Ei kannata hoitaa toisten ihmisten velvollisuuksia, minäkin tein väärin kun suostuin siihen ettei minua otettu kummiksi mutta lahjoja kyllä lypsettiin härskisti. Olisi pitänyt kieltäytyä, en hoida minkäänlaisia kummivelvollisuuksia kun en kummiksi virallisesti kelvannut. Anna sinäkin miehen huolehtia.

Minulla ei ole sisaruksia, läheisimmät ystäväni ovat perheistä, joissa sisaruksia riittää kummeiksi, mieheni ystävät eivät kuulu kirkkoon eikä miehen sisaruksilla ole (eikä todennäköisesti tule) lapsia. Ei siis puhettakaan kummilapsista, hemmottelen sitten näitä omia rakkaitani senkin edestä. Ottaa kyllä päähän, kun kuulee jonkun valittavan, että kun on niin monta kummilasta, että on niin hankalaa heitä ehtiä ja jaksaa huomioida.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtään. En kuulu kirkkoon. Kirkon juttujahan noi on.

Sama juttu täällä. En kuulu kirkkoon, eli jos joku kysyy, kieltäydyn.

Voi harmi! Minulla taas on ollut päinvastainen ongelma, sosiaalisessa lokerossani on meitä kirkkoon kuuluvia niin vähän, että pyyntöjä on tullut runsaasti. Ja omille lapsille oli vähän jopa vaikeaa löytää kummeja.

Minä sinuna ap ihan nätisti kysyisin kälyltä, että "miksi ette halunneet minusta kummia, olisin mielelläni ryhtynyt hommaan, koska minulla ei ole vielä yhtään kummilasta". Ei tuossa ole minusta mitään noloa, etkä ala inttää vastauksesta tietenkään, niin ei siitä riitaakaan synny.

Minullakaan ei ole yhtään kummilasta ja olen melkein nelikymppinen jo. Olen tullut siihen tulokseen, että minulla ei vain ole yhtään tarpeeksi läheistä ystävää, jotta minua olisi joku voinut pyytää. Sisaruksillani taas on niin vähän lapsia, etten mahtunut heidän kummikiintiöönsä. Olen sitä paitsi eronnut kirkosta, joten nyt minua ei enää edes voi pyytää viralliseksi kummiksi. En oikeastaan ole pahoillani asiasta, sillä miehelläni on neljä kummilasta, joiden yhdenkään synttäreitä hän ei muista eikä hän muutenkaan pidä heihin juuri mitään yhteyttä.

Ei se kummius mikään autuaaksi tekevä juttu ole. En tiedä lohduttaako sinua, ap, että sinun ei tarvitse miettiä, oletko hyvä vai huono.kummi. Minulla on viisi kummilasta, kolme omaa ja olen töissä koulussa lasten kanssa kaikki päivät. Koen aina huonoa omatuntoa kummilapsistani jouluisin ja kummilapseni synttäreiden aikaan, että muistan vain paketilla. En ehdi enkä jaksa olla mikään aikuinen ystävä näille kaikille kummilapsilleni. Yksi asuu lähellä ja vanhempiensa kanssa olen tekemisissä pari kertaa viikossa, joten tätä lasta tapaan. Muita en juurikaan. Ja harmittaa olla vain tällainen etäinen kummitäti.

Eli olette sitä mieltä, että minulla on oikeus loukkaantua? Mietinkin, olenko ihan outo, nun niin pahoitin mieleni. Pelottaa sekin miten jatkossa pystyn suhtautumaan miehen siskoon ja tuohon lapseen.. jos en kerta heille kelpaa, nii enpä kovin läheinen heidän kanssa osaa olla, vaikka todella haluaisin. Olen ollut iloinen miehen siskosta, kun omia sisaruksia ei tosiaan ole. Nyt tuntuu, että minut tarkoituksella haluttiin tuosta porukasta jättää ulkopuolelle.

Ja miten sitten oman lapsen kummit? Mies haluaisi siskonsa ja aiemmin se on ollut minulle ok (ajattelin tietysti, että myös siskon mies pyydetään), mutta nyt ei kyllä tee mieli heitä kummeiksi pyytää. Jos en kelpaa heidän lapsensa kummiksi niin miksi he kelpaisivat minun? Tiedän, ehkä lapsellista ajattelua, mutta on kyllä niin nöyryytetty olo, että saa nähdä pystynkö edes ristiäisiin menemään nurkkaan itkemään.

Mietin myös, olisinko toivonut mieheltä jonkinlaista ymmärrystä. Kerroin hänelle olevani surullinen ja loukkaantunut. Hänen mielestään ei pidä olla, koska ei aina pyydetä koko pariskuntaa. Sen ymmärtäisin, jos kyseessä olisi kaveripariskunta, jonka toista osapuolta ei tunneta, mutta tällaisissa tapauksissa minustakin kyllä kuuluisi molemmat pyytää. Olen jopa kuullut miehen kieltäytyneen kummiudesta, jos vaimoa/avovaimoa ei ole pyydetty. Minun miehelleni ei sellainen varmaan käynyt mielessäkään...

Ainoa lapsi ja tuntuu yksinäiseltä, kun sisaruksia pyydetään kummeiksi? Liian sekavaa, ja muutenkin turhan sekava aloitus.

Miksi joku haluaisi varta vasten olla kummi?

Tuossa aiemmin oli hyvä idea. Ota kummilapsi ulkomailta. Ilahduttaa varmasti molempia osapuolia ja ne lapsen vanhemmat tuskin on asettamassa kauheita vaateita sille kuinka kalliita lahjoja jne lapselle tuli hankkia.