Miten jaksatte lasten huomion tarvetta ja roikkumista?

24/7 vaatimassa huomiota ja lahkeessa kiinni. Miten te kotiäidit kestätte? Mä en kertakaikkiaan jaksa. Haluan omaa tilaa ja aikaa.

T.ap

No jos en jaksa niin annan sille puhelimen tai tabletin käteen. Kun vähän saa rauhassa levätä niin jaksaa sitten taas.

Ei kukaan aina jaksa.

Välillä olisi syytä laittaa lapsi hoitoon ja pitää vapaata.

Pelit, tv ja kännykkä on hyvä apu jos haluaa vaikka ottaa päiväunet.

Neuvolasta voi pyytää kotiapua.

Jos tunne on jatkuva niin masennus voi olla yksi syy.

Mun kolmesta lapsesta kukaan ei roiku lahkeessa... Me tehdään paljon asioita yhdessä ja annan heille kiireetöntä aikaa (käyvät vain osa-aikahoidossa) ihan omasta tahdostani. Meillä on kivaa yhdessä. Suurimman osan ajasta puuhaavat kuitenkin keskenään koska haluavat niin, ei mua huolita edes leikkeihin mukaan aina. Lapset 2v 3v ja 5v. Mutta jos olisi sellaista kun ap kuvaa/kuvittelee niin en jaksaisi.

En jaksakaan :(

Mies jaksaa.

Mikään ei ole niin ärsyttävää ja kuluttavaa kun lasten huomion tarve. "Katso minua ja ihaile ja minä minä minä anna hali katso katso".

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole niin ärsyttävää ja kuluttavaa kun lasten huomion tarve. "Katso minua ja ihaile ja minä minä minä anna hali katso katso".

Jatkaisin vielä, että se iholle tunkeminen on pahinta. En halua että joku kyhnyttää koko ajan mun henkilökohtaisella tilalla. Eikä jaksa koko ajan olla katsomassa jotain huomionhakutemppuja. Mikä ihme siinä on että lapset on sellaisia "katso minua minä olen tärkein!".

Niin, ja jotkut aikuiset kirjoittavat useamman peräkkäisen huomiohakuisen viestin viestiketjuun. Mikäköhän niilläkin on? Vaivaakohan yksinäisyys?

En jaksa. Kun olin itse lapsi ja mummolassa, leikin ja lueskelin itsekseni, jos serkkuja tms. ei ollut paikalla. Minulle opetettiin jo alle kouluikäisenä, että mummo ja vaari tarvitsevat välillä lepoa ja että sinne kalaan kyllä päästään, jahka ukki on ottanut ne päivätorkkunsa. Nykyään näyttäisi olevan toisin, tosin isovanhemmat ovat suuria ikäluokkia, eikä sota-ajan sukupolvea, joten lasten annetaan mellastaa ihan eri tavalla.

Joo on se väsyttävää kyllä. Varsinkin nyt lomalla kun ei pääse edes töihin karkuun. Voin olla max 15 min jossain "piilossa", niin huutelu alkaa. Iskää ei kaivata yhtään vaikka olis koko päivän jossain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole niin ärsyttävää ja kuluttavaa kun lasten huomion tarve. "Katso minua ja ihaile ja minä minä minä anna hali katso katso".

Jatkaisin vielä, että se iholle tunkeminen on pahinta. En halua että joku kyhnyttää koko ajan mun henkilökohtaisella tilalla. Eikä jaksa koko ajan olla katsomassa jotain huomionhakutemppuja. Mikä ihme siinä on että lapset on sellaisia "katso minua minä olen tärkein!".

Ymmärrän sua niin hyvin. En tykkää halailusta enkä kyhnäämisestä muutenkaan, enkä varsinkaan lasten, koska ne on usein likaisia ja jossain kuolassa tai räässä. Ja ne temput on niin rasittavia, en koskaan tiedä miten pitäisi suhtautua kun lapsi tulee kiljumaan että kato kato kun pompin. Just joo no niinpä näytät tekevän. 

Ja mulla on lapsia kaksi kappaletta. Olen varmasti inhottava äiti, mutta olen opettanut ne pienestä asti siihen, että äidin kimpussa ei roikuta, koko ajan ei saa pitää jotain showta, ja pitää osata olla itsenäisesti ja ilman jatkuvaa huomiota.

Ihan hyvin jaksan, on kiva olla lasten kanssa rauhassa yhdessä pitkän koulu/pk-talven jälkeen. Toki joka päivä täytyy saada ainakin hetki omaa aikaa.

Tämä on muuten minullakin eräs tärkeimmistä syistä, miksi en lapsia halua. Omalta vanhemmaltahan sitä huomiota ja validaatiota eniten kaipaa, ja vanhempi saa myös osakseen ne kiukut ja muut purkaukset. Kavereiden lapset kun vie jätskille, saa viettää hauskat pari tuntia lapsen kanssa, mutta he eivät takerru samalla lailla. Parempi diili minulle.

Ehdotus: anna sille lapselle sun huomio vaikka tunnin ihan jakamattomasti, ja sitten laitat vaikka katsomaan sitä leffaa tms omaa tekemistä. Varmasti saat omaa aikaa. Ja mä, jolla on 15v ikäinen kotona, saan ihan niin paljon omaa aikaa kun haluan, huomionkipeys on nykyään mun puolella enemmän:)

Tein niille sisaruksia joissa roikkua, sitten ne aloittivat tappelut... Prkl!! 😂😂

No ei vaan, lapset ei roiku mielestäni liikaa, kiva höpötellä niiden kanssa, mutta touhuavat myös omiaan ihan riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole niin ärsyttävää ja kuluttavaa kun lasten huomion tarve. "Katso minua ja ihaile ja minä minä minä anna hali katso katso".

Jatkaisin vielä, että se iholle tunkeminen on pahinta. En halua että joku kyhnyttää koko ajan mun henkilökohtaisella tilalla. Eikä jaksa koko ajan olla katsomassa jotain huomionhakutemppuja. Mikä ihme siinä on että lapset on sellaisia "katso minua minä olen tärkein!".

Noh, en minäkään jaksaisi, mutta lapsi tarvitsee sen. Vanhempien huomion ja hyväksynnän. Voihan sitä hyväksyntää sitten myöhemmin hakea vaikka instasta nakukuvilla. Silloin joku huomaa ja hyväksyy. Aina.

Mä taas jaksan! :) Kiukuttelukin kertoo vaan syvästä luottamuksesta äitiä kohtaan.

Onneks oli itsellä rakastava äiti. Kun olet saanut itse kokea sen, osaat sitä myöskin antaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikään ei ole niin ärsyttävää ja kuluttavaa kun lasten huomion tarve. "Katso minua ja ihaile ja minä minä minä anna hali katso katso".

Jatkaisin vielä, että se iholle tunkeminen on pahinta. En halua että joku kyhnyttää koko ajan mun henkilökohtaisella tilalla. Eikä jaksa koko ajan olla katsomassa jotain huomionhakutemppuja. Mikä ihme siinä on että lapset on sellaisia "katso minua minä olen tärkein!".

Minulle taas halailu ja sylissä pitäminen on ok, mutta ei kiinnostaisi ollenkaan seurata sitä, kun lapsi leikkii lattialla jotain kuolettavan tylsää leikkiä ja etsii jatkuvasti katsekontaktia ja tsemppiä.

Se on raskasta. Oma lapseni oli tosi takertuvainen aina 5-vuotiaaksi saakka. Nyt leikkii jo itsekseenkin hetken. Pienempänä ei pystynyt olemaan itsekseen yhtään. Se oli todella vaikeaa, kun ei ihan pientä voi yksinkään jättää ja paeta omiin oloihin ja toisaalta mikään: äitipä lukee nyt lehden tai juo kahvin, ei auttanut, hän oli siinä vieressä jotakin asiaansa toimittamassa koko ajan. Välillä olin todella ahdistunutkin sen vuoksi. Nyt lapsi ymmärtää jo hyvin, jos minulla on muita tekemisiä tai haluan juoda kahvin rauhassa ja leikkii sen aikaa itsekseen. Olo ja mieli äitinä on keventynyt ja arki tuntuu helpommalta.