Oliko sinulle vaikea myöntää, että lasten hankkiminen oli virhe?
Vai pidätkö sitkeästi kiinni ajatuksesta, että olet "aivan riittävän hyvä vanhempi"? Anonyyminä voi varmaan näistäkin puhua.
Kommentit (7)
Hei ap, eikö kukaan voi mielestäsi siis olla aivan riittävän hyvä vanhempi? Jos se kerran on ajatus, josta joutuu pitämään sitkeästi kiinni.
Tajusin onneksi ennen lasten hankkimista, että se tulisi olemaan iso virhe. Voin toisen mielekiksi teeskennellä vähän aikaa, mutta oikeasti minulla ei ole minkäänlaista tahtoa vanhemmuuteen.
Melko nopeasti. Isällinen hoivakykyä ei vaan tullut niin kuin luulin. En tiedä mitä pitäisi tehdä...lapsi onneksi jo 6 v. Rakastan lastani, mutta en vain osaa....kaikki mitä teen on väärin. Käyn siis töissä, kuntoilen ja olen muuten melko ns. normaali. Sitä päivänä kun lapsen äiti pakkaa kamansa lapsen kanssa hajoan palasiksi tai saavutan täydellisen mielenrauhan, en osaa sanoa kumpi on lopputulos.
En ikinä kadu lapsia. Se on se mies, mikä on virhe isäksi.
Apua. Elän vieläkin valheessa, ajatus ei ole missään vaiheessa pälkähtänyt päähäni. Ongelma on siis todella paha, koska olen kieltäjä.
Ehkä on vielä aikaa, täysi-ikäisyyteen on nuoremmalla kaksi vuotta.
Ei ollut vaikeaa, tajusin heti tehneeni virheen kun huomasin rajalliset kykyni olla vanhempi.