Onko Tokmanni jo loppunsa edessä?
Tokmannin toimitusjohtaja lähti, osakekurssi laskee ja tulosvaroitus tuli. Onko tässä seuraava suuri yritysruumis? Ei taida kannattaa kauppa, josta ihmiset hakevat vain sitä, mikä kulloinkin on 25-50 % alennuksessa. Muutenkin koko Tokmanni tuo mieleen Kekkosen ajan Anttilan, jonka ennuste on nykymaailmassa aika heikko. Milloin on lappu luukulla?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Oulun seudulla kyseisiä firmoja nousee kuin sieniä sateella. Täällä köyhäilykulttuuri elää ja voi hyvin. Siitähän kertoo jo Oulun Stocmannin loppuminenkin
Ketju on parin vuoden aikana kasvanut rajusti ja listautunut pörssiinkin, mutta nyt näyttää aika pahalta. Kasvu, uudet myymälät ja ämpärien jakaminen eivät auta, jos firma ei tee voittoa.
Tokmanni tekee paljon nyt investointeja, joten ymmärrettävää ettei voittoa tule tai tulee hyvin vähän. Vuosi kaksi pitää odotella ja katsoa lähteekö uudet liikkeet vetämään vai alkavatko sulkemaan. Se toimitusjohtaja olisi myös hyvä palkata, eivät ole saaneet vanhan tilalle ketään, nyt siellä taitaa joku puolipakosta olla.
Onko Tokmanni keskustassa kuolevan kaupungin merkki? :/
Pysyisi vaan toiminnassa kaikki liikkeet. Saisi henkilökunta pitää työpaikkansa. Näitä yt:tä ollut jo tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Onko Tokmanni keskustassa kuolevan kaupungin merkki? :/
Sitä voi miettiä esimerkiksi Tampereen Koskikeskuksen Tokmannilla. Kuolevan kaupungin merkki on se, kun keskustasta saa vain pitsakepappia ja kaljaa.
Tokmanni on kussut omiin muroihinsa. Kyseessä ei ole enää mikään halpakauppa, vaan hinnoittelu on suorastaan törkeää ja asiakasta aliarvioivaa. Mitään kiinnostavaa tavaraa siellä ei ole, vaan kaiken saman rojun saa esim. Prismasta paljon halvemmalla. Kunnon alennuksia ei ole juuri koskaan, eikä esim. bulkkitarjouksia, joita halpakaupalta voisi odottaa. Tokmanni on myös nielaissut oikeita kunnollisia halpakauppoja sisäänsä ja nimennyt ne uudestaan omalla, epäkiinnostavalla nimellään, joka jo liikkeen ovella kielii sitä, että sisällä on ylihinnoiteltua jätettä. Robinhoodissa ja Säästöpörssissä ym. saattoi jopa poiketakin, mutta Tokmanni on pelkkää roskaa. Kuolkoot koko firma pois. Ehkä loppuunmyynneissä saadaan jotain asiallisia alennuksiakin.
Isoin ongelma Tokmannilla on se, että siitä on tullut kallis. Ei kiinnosta käydä, kun saman tavaran saa halvemmalla muualta.
Minä en kyllä ole löytänyt mitään ostamisen arvoista Tokamannista pitkään aikaan. Olihan jotain hyviä tarjouksia viime vuonna, mutta nyt tarjoukset kyllä huonontuneet sen verran, ettei mitään asiaa sinne. Katselen kyllä tarkasti läpi viikkotarjouslehteä.
T. Lidl-mies.
Räh räh, toivottavasti kupsahtaa niin saadaan taas stockmanni niihin arvotiloihin ja rääsyköyhälistö takaisin jonnekin kaupungin laidalle.
Tokmanni on pörssissä, toivottavasti vain notkahtelee..
Minusta siellä on välillä hyviä tarjouksia. Sääli, jos menisi muka nurin.
Vessa- ja talouspaperit haetaan sieltä, muuta ei.
Tokmanni ei välitä asiakkaistaan, vaan hinnoittelee tavaransa pilviin ja kuvittelee, että joku ostaa. Samaa tavaraa löytyy marketistakin ja yleensä halvemmalla. Ei tarvitse poiketa mihinkään ja saa vielä bonukset päälle. Tokmannilla on iso työ edessään, jos meinaa tehdä itsestään jälleen kiinnostavan. Vapaa Valinta oli paljon parempi liike kuin tämä nykyinen Tokmanni.
Joutaa mennä konkurssiin. Halpakaupan pitäisi oikeasti olla halpa, muutoinkin kuin imagoltaan.
Tokmanni on maailman paskin kauppa! Kallis halpamarketti, jossa hinnat pilvissä ja tavarat täyttä paskaa. En asioi.
Äläkää paskoo puhuko, teki tulosta enemmän kuin 6 miljoonaa viime vuonna. Vuan köyhöö v...tt....a kaikki mikä maksoo yli yhden euron. No paskapaperiihan se köyhäkin tarvihtoo.
Siellä ei ole pitkään aikaan ollut mitään kiinnostavaa. Ei mitään erikoista tavaraa, mitä voisi halpahallissa olettaa löytävänsä, eikä hinnatkaan ole erityisen halvat. Alennuksetkin on tosi huonot. Yleensä kun tällaiseen paikkaan menee, niin olettaisi, että tavaraa saisi kunnollisella, esim. -50% tai -70% alennuksella, mutta Tokmannilla ei näitä löydy. Eikä ole esim. mitään poistoeriä puoli-ilmaiseksi mitä yleensä ulkomailla näkee. Vähän epäonnistunut konsepti minun mielestäni. Kuka tuolla haluaa käydä?
Toivottavasti ei ole. Harmittaa jos kaikki keskustassa olevat vaatimattomammat, halvahkot kaupat poistuvat.
Prismaan yms. en viitsi matkustaa kovin usein. Minulla ei ole autoakaan.
En seuraa tarjouksia koskaan. Ostan mitä tarvitsen, valitsen niitä tuotteita joista satun tykkäämään – luotan, ettei Tokmannissa nyt mikään varsinaisesti kallista ole.
Monet palstalla ovat itkeneet Anttilan perään. Yhdyn itkuun, Anttilan menetys harmittaa.
Asun pikkukylällä, täällä on onneksi Tokmanni. Ja asiakkaita on paljon, aamusta iltaan. Tämmöselle maalaisporukalle ihan hyvä kauppa.
Oulun seudulla kyseisiä firmoja nousee kuin sieniä sateella. Täällä köyhäilykulttuuri elää ja voi hyvin. Siitähän kertoo jo Oulun Stocmannin loppuminenkin