Lue keskustelun säännöt.
Miksi kiireiset tekee lapsia?
24.06.2017 |
Aina puhutaan siitä, että "miksi köyhät tekee lapsia" ja että lapsia pitää tehdä vasta kun on varaa taata niille harrastuksia ja elektroniikkaa. Mutta harvoin puhutaan miksi kiireiset tekee lapsia? Harrastuksia ja elektroniikkaa on, mutta lämmintä ruokaa ei ole aikaa laittaa, yhteistä aikaa ei ole aikaa viettää. Pitäisikö lapsia hankkiessa enemmän painottaa, että rahan riittävyyden lisäksi myös aika riittää?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten mukana tulee kiire.
Todella hyvä pointti.
-ap
Ei, vaan lapset hankitaan kiireisinä. Viimeistään lukiossa pitäisi puhua siitä, mitä lasten saaminen merkitsee ja millaiseen tilanteeseen niitä kannattaa hankkia. Mielestäni on järjetöntä, ettei lapsista puhuta kouluissa yhtään mitään. Sitten pitää lähteä elämään tietämättä yhtään mitään lapsiarjesta ja siitä, mitä lasten tulo merkitsee.
Haloo. Eikö jokainen ole syntynyt ja elänyt lapsiperheeseen, elää lapsiarkea perheessään? Ja katselee sukulaisten ja kavereiden lapsiperhearkea? Kuinka elämälle vieraita ihmisistä on tullut tällä palstalla?
Nykyinen lapsiperhearki on sitä että aamulla ennään töihin ja viedään lapset päikkyyn.
Illaltapäivällä haetaan ja kaupan kautta kotiin. Aamulla sama.
Että haloo ittelles. Päiväkodin tädit kasvattaa penskat aika pitkälti, joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut viimeisen vuoden ajan jollain lailla petetty olo, aivan kuin olisin saanut selville työssäkäyvien perheellisten suuren vaietun salaisuuden: kummankin vanhemman työssäkäynti ja perhe-elämän yhdistäminen on oikeasti ihan perseestä!
Miten tämä on tullut sinulle yllätyksenä? Itse olen lapseton, ja harva asia on niin selvä kuin se, että perhe-elämä on perseestä.
Ei se kiire vaan se ettei elämässä ole joustoa. Mä tein lapset opiskeluaikana ja mä koin, että opiskeluelämä jousti ihan älyttömän paljon verrattuna työelämään. Pystyin jaksottamaan hommia niin että jos lapsi huusi viikon putkeen yhtä hammasta niin en tehnyt sillä viikolla mitään älyllisesti vaativaa, ja sit kun olin nukkunut panostin opiskeluun. Olin mä kiireinen, mutta se oli oma valinta: mä hoidin lapset kotona ja opiskelin samalla, tottakai mä olin kiireinen, mutta homma pysyi kasassa kuitenkin.
Mut sitä mä en ymmärrä että miten ne vanhemmat, jotka laittaa 9 kk lapsen tarhaan ja palaa töihin, niin miten ne oikein selviää siellä töissä? Siis mun lapset on tehnyt hampaita siinä 9kk-1,5 vuoden välillä todella hartaasti, niin en mä kyllä töissä ois mihinkään pystynyt. Vai toimiiko mun aivot vaan jotenkin erityisen huonosti valvomisputkien jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdään lapsi, joka viettää varhaislapsuutensa päiväkodissa 8h/päivä.
Ihana elämänkokemus paistaa. 😊
Itse hoidin kaksi ekaa säännöstön mukaisesti kolmevuotiaaksi kotona, kolmannen kohdalla iski perheessä vakava sairastuminen ja jouduin jakamaan elämäni syöpäosaston ja kodin välille. Valitettavasti kuopus joutui hoitoon.
Tuttuni sai aivoverenvuodon lapsen ollessa vuoden. Että näin se elämä yllättää.
Kiireinen voi olla niin monesta syystä. Ennustajia emme ole.
Niinpä tietysti. Ihan odotettavissa tuo kommentti. Ihana elämänkokemus myös kertoo että nuo on marginaalitapauksia. Älkää tehkö lapsia ellette jaksa olla niiden kanssa ja antaa niille aikaa.
Voin tarkentaa vielä, että marginaalitapaukset kun ynnää yhteen, niin kohta on jo paljon todennäköisempää, että jotain osuu omalle kohdalle: sairastuminen, onnettomuus, läheisen suistuminen ahdinkoon, vammainen tai sairas lapsi, koliikkivauva, työpaikan menetys ja uudelleen koulutus, työn perässä muuttaminen vuoden-parin välein, talon palaminen, hometalo, pedofiili iskee, avioero jne jne. Ymmärrätkö nyt? Olen elänyt aina oppikirjan mukaan ja silti olen joutunut kohtaamaan paljon vaikeuksia.
Se, että olet itse selvinnyt näistä onnekkaasti ilmeisesti osumatta kohdille, niin ei tarkoita, että se olisi yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arkena emme siis ehdi oikeastaan juuri mitään ylimääräistä. Meidän omat harrastukset on vitsi! Tapaan ystäviäni ehkä kaksi kertaa vuodessa yhden illan ajan.
Ihmettelen, miten joku pystyy elämään näin.
Ihan hyvin pystymme. Meillä on ollut myös todella vakavia ja vaikeita jaksoja elämässä ja niistäkin on selvitty yhdessä perheenä. Ehkä se, että elämä on ollut aika raskasta paikka paikoin auttaa sietämään ns. tavallista arkea ja pitämään sitä perushyvänä tilana? En tiedä.. En kyllä osaisi sanoa kovin montaa, joka suostuisi elämäämme, että sikäli olet oikeilla jäljillä. Sen verran ajattelin löysätä "suorittamista" että jätän kymmenen vuoden jälkeen aikaa vievät luottamustoimet pois koulusta/päikystä/lapsen harrastuksesta. Nyt saa muut järjestää vuorostaan sitä sun tätä. Minä väsään väitöskirjan.
Lähinnä mietin tuota, ettet pysty harrastamaan etkä tapaamaan ystäviäsi. Minulle nuo ovat elämäni kaksi tärkeintä asiaa. Tapaan ystäviäni pari kolme kertaa viikossa useeamman tunnin ajan, ja mielelläni tapaisin useamminkin. Lisäksi harrastuksiini menee 15–20 tuntia viikossa. En hanki lapsia, ennen kuin joku kertoo, miten voin pitää näistä asioista kiinni siinäkin tapauksessa, että lapsi sattuu olemaan erityislapsi. Niin tärkeistä jutuista noissa on kyse.
No mutta eikö sinun tapauksessa ole sitten mieluisampaa jättää lapset hankkimatta? Meitä ihmisiä on niin erilaisia. Itse en jaksa monenkaan ihmisen seuraa kovin pitkään. Omaan puolisooni en kyllästy koskaan, mutta useimpien ystävien seura on ok max 3-4h kerralla. Sukumme kanssa olemme läheisiä. Sen jälkeen kun löysin puolisoni ja saimme lapsia, niin muiden seura on tuntunut puolivillaiselta ja haluan jakaa elämäni tähtihetken perheeni kanssa. Ehkä olen vahvasti perhekeskeinen ihminen, vaikka uran olen tehnytkin?
En missään tapauksessa oletakaan saavani kaiken, joustan mieluusti kavereista. Liikkumassa haluaisin käydä muutenkin kuin lasten rytmittämiä kävely- ja pyörälenkkejä, uiminenkin on vahtimasta ettei kukaan huku, mutta tiedän, että viiden vuoden päästä tilanne on taas aivan erilainen ja sitten ehdin taas jumppaan. 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tota toista ketjua lukeneena, sitä missä puhutaan ettei ole aikaa tehdä ruokaa lapsille iltaisin. Yksikin vastaaja kertoi että tulevat miehen kanssa niin myöhään kotiin, että ruoka menisi yömyöhään. Niin miten tällaseen kuvioon suostutaan? Ja miksi? Miten paljon rahaa täytyy saada että on valmis jättämään lapsen ruokkimisen retuperälle? Mitä sillä rahalla sitten oikein saa, mikä on tärkeämpää kuin aika?
Niinpä tietysti. Ihan odotettavissa tuo kommentti. Ihana elämänkokemus myös kertoo että nuo on marginaalitapauksia. Älkää tehkö lapsia ellette jaksa olla niiden kanssa ja antaa niille aikaa.