Kauanko olette käytäneet mielialalääkkeitä ja oletteko yrittäneet lopettaa niiden käyttöä koskaan?
Ehkä siinä yksi ongelma on se, ettei mikään herätä mitään fiiliksiä, varsinkaan posiitiivisia.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
En ole yrittänyt koska tarvitsen niitä vielä. Mistähän fiiliksien herättämisestä oikein puhut.
Ihan siitä että vaikka monesti elämä meneekin päin seinää, niin siellä on kuitenkin niitä pieniä onnistumisenkin kokemuksia tukemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole yrittänyt koska tarvitsen niitä vielä. Mistähän fiiliksien herättämisestä oikein puhut.
Ihan siitä että vaikka monesti elämä meneekin päin seinää, niin siellä on kuitenkin niitä pieniä onnistumisenkin kokemuksia tukemassa.
Mun tunteet ei ole kadonneet mihinkään. Syötköhän ihan liikaa lääkkeitä tai jotain.
8 vuotta söin ja lopetin. Mieliala ailahtelee tosi paljon. En tiedä onko hyvä vai huono. Kyllähän ne turruttaa hirveästi, sen tajuaa nyt.
Käytin essitalopraamia 1,5v, päätin lopettaa (hissukseen). Kului n. 4kk ja olin samassa jamassa kuin ennenkin, itkin ainakin kolme kertaa päivässä, kaikki kaatui niskaan. Aloitin uudestaan enkä ihan heti ole näistä luopumassa. Totta on että "suuria tunteita" ei enää ole, ei hyvässä eikä pahassa.
Varmaan viitisen vuotta yhteensä. Kerran olen lopettanut ja pärjännyt vuosia ilman lääkkeitä, sitten masennus uusi eikä tämän hetkisessä tilanteessa ole syytä edes harkita lopettamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole yrittänyt koska tarvitsen niitä vielä. Mistähän fiiliksien herättämisestä oikein puhut.
Ihan siitä että vaikka monesti elämä meneekin päin seinää, niin siellä on kuitenkin niitä pieniä onnistumisenkin kokemuksia tukemassa.
Mun tunteet ei ole kadonneet mihinkään. Syötköhän ihan liikaa lääkkeitä tai jotain.
Se tuntuu uskomattomalta niin pitkään kun sitä ei itse koe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole yrittänyt koska tarvitsen niitä vielä. Mistähän fiiliksien herättämisestä oikein puhut.
Ihan siitä että vaikka monesti elämä meneekin päin seinää, niin siellä on kuitenkin niitä pieniä onnistumisenkin kokemuksia tukemassa.
Mun tunteet ei ole kadonneet mihinkään. Syötköhän ihan liikaa lääkkeitä tai jotain.
Se tuntuu uskomattomalta niin pitkään kun sitä ei itse koe.
Näin sellaisen unen jossa näin erään ihmisen selän ja sitten oli kaksi ovea ja tönäisin sen ovesta sisään ja uteliaisuuttaan se alkoi mielnekiinnolla ihastella huonetta ja ihastui näkemäänsä.
Söin sitalopraamia 20 mg/vrk 10 vuoden ajan, välissä yksi puolen vuoden tauko. Kyllä se turruttaa tunne-elämän aika tehokkaasti. Kolme vuotta sitten lopetin, minkä jälkeen mieliala lähti vuoristoradalle. Aikaisemmin en kyennyt liikuttumaan, lopettamisen jälkeen itkin kaikelle kauniille ja surulliselle. Heilahtelu on sittemmin tasoittunut, mutta masennuskin palasi. En uusinut lääkitystä vaan yritän tällä kertaa löytää kestävämpää ratkaisua terapian, itseapukirjallisuuden ja AV:lle kirjoittelun avulla. Olen jopa uskaltautunut puhumaan ongelmistani muutamalle ihmiselle.
En ole yrittänyt koska tarvitsen niitä vielä. Mistähän fiiliksien herättämisestä oikein puhut.