Anoppi totutti lapsen karkkiin!
Olen pitänyt 5v lapseni visusti niin ettei hän ole päässyt karkkia maistamaan tai tiedä oikein mitä se on. Hän on käynyt tähän asti lähinnä vain sellaisilla synttäreillä joiden synttärisankarien äidit tunnen ja jotka on samoilla linjoilla tästä. Tarhassa on kyllä muutaman kerran tarjottu karkkia mutta lapsi vain kuulemma hämmästyi että mitä ne on eikä tykännyt.
Nyt kuitenkin anoppi on mennyt ja ehdollistanut lapsen karkkiin! Hän on siis jo jonkin aikaa tuputtanut lapselle karkkia salaa pienissä erissä ja saanut näin lapsen hiljalleen sokerikoukkuun ja himoitsemaan karkkia. Mua yökättää tämä kuvio ja nimenomaan olen monet kerrat keskistellut anopin kanssa siitä että miksi olen valinnut tämän linjan.
En voi enää kuin vihata häntä. Nyt lapsi nimittäin kinuaa katkkia jatkivasti ja ennen niin tyyni ja tasapainoinen lapsi saa raivokohtauksia ja kiukunpuuskia, joihin anoppini tietysti meinasi tarjota lääkkeeksi vaan lisää sitä sokerimoskaa mutta minun edessäni sitä ei päässyt tekemään ja pistin hänelle nyt niin totaalisen stopin ja lapsi ei kyllä enää ikinä yksin hänen luokseen jää!
Täällä kanssa yksi sokeri- ja rasvakammoisen äidin lapsi, minä ja sisko molemmat entisiä bulimikkoja, veli säästyi. Äiti pisti laiharille varmuuden vuoksi jo ennen teini-ikää ja sairastuttiin myöhemmin eri aikoihin toisistamme tietämättä. Parikymmpisenä paino meni muutaman kilon ylös alas, ja laihtumista muisti äiti aina kommentoida. En kertonut sairastumisestani, koska äidin mukaan masennukseen ja syömishäiriöihin sairastuvat vain heikot ja/tai tyhmät. Äidin kuoleman jälkeen laihduin surusta, ja yks päivä mietin että seuraavan kerran kun nähdään, äiti on varmaan tosi ylpeä, kunnes muistin että sehän nukkui jo pois. Kannattaa miettiä minkälaisia arvoja istuttaa lasten päähän, mä en esimerkiksi koskaan ymmärtänyt miten se ei-laihuus voi olla se kaikkein kauhein asia maailmassa, mutta siitä huolimatta yritin toteuttaa äidin ihannetta.